30 Seconds To Mars @ Lauluväljak, Tallinn

Pieni kesäreissu Tallinnaan ei ollut yhtään pahitteeksi, etenkään kun sille oli olemassa kunnon syykin - Marsilaisten keikka! Itse kaupunki jäi vajaalle visiitille kun hotellin neuvostolaisen betonibunkkerin sänky kutsui matkalaisia kovasti puoleensa niin ennen kuin jälkeenkin liverupeaman, mutta eipä Tallinna itsessään ollutkaan matkakohde...

Escape

A Beautiful Lie

Attack

Search and Destroy

This Is War

100 Suns

Vox Populi

L490

Alibi (acoustic)

From Yesterday (acoustic)

The Kill (half acoustic)

Closer to the Edge

----

Night of the Hunter

Hurricane

Cowboys From Hell (instrumental Pantera cover)

Sad but True (instrumental Metallica cover)

Enter Sandman (instrumental Metallica cover)

Kings and Queens

30 Seconds To Marsin keikka oli huomattavasti parempi kuin aiemmin näkemäni halliversio. Tämä bändi kuuluu selkeästi ulkolavoille! Lähes parituntinen setti meni hyppiessä ja huutaessa siihen malliin, että seuraavana aamuna paikat olivat ihan lievästi rikki. Ja kyllähän se Jared yleisöä laulattikin, uusimman levyn biisit kun ovat tähän täydellisesti sopivia.

Sinänsä 30STM ei koostu maailman taitavimmista muusikoista, eikä Jared Leton ääni kestä yhtä hyvin kuin monen muun (Tallinnassa se kesti kuitenkin paremmin kuin Helsingissä, vaikka edelleen se on parhaimmillaan akustisen kitaran seurana), mutta ei herrajestas sitä energiaa. Kuin pomppivat aropuput pojat pistivät menemään ja kymmentuhatpäinen yleisö teki samoin. Mars on kyllä täydellisesti Jaredin bändi Shannonin ja Tomon pysytellessä sivummalla, mutta jos karismaa riittää niin mikäs siinä. Lisäksi termi fanityttö on saanut ihan uuden merkityksen sataprosenttisesti omistautuneiden fanien ja Echelonin kautta. Mutta omistautuminen kannattaa: vuorovaikutus bändin ja yleisön välillä on suoraa ja välitöntä ja fanit saavat takaisin sen mitä ovat antaneetkin. Tämä onkin koko 30 Seconds To Marsin pointti ja sen paras puoli.

Setin parhaimmistona esiin nousivat akustiset vedot, Night of the Hunter sekä Hurricane. Kaiken kaikkiaan mahti reissu, uudestaan!

Kuvat: keikka- ja pärstäkuvat Ursula, muut oma kamera ja puhelin.

Last week's small trip to Tallinn, Estonia, was wonderful. It rained and we were tired and didn't see the city almost at all, but that wasn't the point of the trip. The point was 30 Seconds to Mars' gig at Lauluväljak. Roughly ten thousand people got together to enjoy an evening of live music and I believe they got what the wanted. At least I did! Almost two hours straight of jumping up and down and screaming on the top of your lungs does tricks on you (especially when you try to wake up the next morning, uh-oh), but it was all worth it. 30STM is definitely better on a stage outdoors than in an indoor arena. Of course as musicians the Leto brothers + Tomo may not be the most skilled ones on Earth, but that's not what counts here. The thing that makes them unique is the energy and the capability to give fans an experience of the lifetime, as a gift for all the effort the fans (especially The Echelon) have put out there. Next time there's a concert like this, I'm in!

Lights & Music

Movie Monday kysyy tällä viikolla elokuvamusiikista. Sellaisesta, joka alkaa väistämättä soida päässä, kun kyseinen filmi mainitaan edes nimeltä. Turha kai sanoa, että vastauksia on balttiarallaa tsiljoona.

Musiikki on elokuvissa se, johon kiinnittää huomiota kenties kaikista eniten - onhan se tunnelman luojana jopa tähdellisempi kuin varsinainen nähtävä kuva. Vai kuinka usein voi sanoa jännityksen tiivistyvän pelkästään filmatun pätkän perusteella? Ettei mukaansa tempoava soundtrack muka olisi juuri se tekijä, joka saa pulssin kiihtymään? Olen nimittäin huomannut pelottavissa kohtauksissa silmien sulkemisen yllättävän tehottomaksi keinoksi paeta kauhua hetkeksi, korvien lukitseminen toimii paljon paremmin.

Danny Elfman, Yann Tiersen, Hans Zimmer, Clint Mansell, John Williams, Thomas Newman, Angelo Badalamenti, Leonard Rosenman... Kaikki he ovat säveltäjiä, joiden musiikki tuntuu uppoavan lähestulkoon elokuvassa kuin elokuvassa.  Ja sitten on vielä ne bändien ja artistien kappaleet, jotka sopivat leffan fiilikseen kuin nenä päähän, vaikka ne sinänsä olisivatkin irrallisia biisejä eivätkä juuri elokuvaa varten sävellettyjä. Loistavista soundtrackeista mainitaan vaikkapa The Crow (myös II osa), Velvet Goldmine, Scream, Romeo & Juliet, (500) Days of Summer, Matrix, Reality Bites sekä Twilightit. Once ja Control ovat toki oma lukunsa sinällään, sekä Pitkä Kuuma Kesä, jonka musiikki ei itsessään iske mutta joka vaan jotenkin on... Täydellisesti aiheeseen sopivaa.

Tänään halusin kuitenkin valita jotain helppoa, muttei kuitenkaan liian ilmiselvää. Harvoin kun kuitenkaan yksi bändi koostaa kokonaisen soundtrackin yhdelle elokuvalle. Ranskalaisduo Air on tehnyt sen, Sofia Coppolan esikoiseen Virgin Suicidesiin. Haalistuneiden sävyjen ja pitsimekkojen kyllästämä kuvaus nuorten tyttöjen ahdistuneisuudesta syöpyy mieleen pikkuhiljaa ja jää sinne asumaan. Ja musiikilla on oma lusikkansa sopassa.

(Kuvaa klikkaamalla soundtrackin avausraitaan)

This week on Movie Monday: soundtracks! There are a lot of good composers out there whose movie scores always give me chills. And there are movies that are accompanied by compilations of brilliant songs by brilliant artists. A piece of both of these are listed above. But right now I feel like picking something else - the score from Sofia Coppola's Virgin Suicides, composed by the French duo Air. The movie is so real and unreal at the same time, and the music fits in perfectly. Just click at the picture!

Kuva IMDb

Everlong

Mukavasta juhannusviikonlopusta arkeen palaaminen ei ole ihan niin vaikeaa, kun pari tuntia kotiin saapumisen jälkeen voi pyöräillä parin kilometrin päähän satamaan, kiivetä kivenlohkareille istumaan ja kuunnella rokkia auringonlaskussa. Not bad!

Yleisön laulaessa My Heroa tuli kyllä lievästi sellainen fiilis, että miksi oi miksi en hankkinut sitä ylihintaista lippua... Onneksi Foo Fighters on kuitenkin nähty aiemminkin, eikä seurassakaan ollut valittamista. Ensi kerralla sitten taas siellä aitojen sisäpuolella :)

p.s. Olisi kannattanut muistaa ottaa se zoomikamera mukaan.

Midsummer partying is over, but reality doesn't hit so hard when you can spend the Sunday evening listening to Foo Fighters in the sunset. Although I wished I had bought a ticket to the show... Luckily I've seen the band live before, so just listening to the concert with good company wasn't bad at all :)

Movie Monday #5 - Päässäni soi ja soi ja soi

Tämän viikon Movie Mondayn haasteen aiheena on elokuvien soundtrackit, elokuvamusiikki. Itselleni musiikki on elokuvissa hyvin suuressa roolissa, kiinnitän siihen huomiota lähes poikkeuksetta. Hyvä elokuvamusiikki nostaa elokuvan uudelle tasolle, mainittakoon tässä yhteydessä vaikka Inception ja The Road, joissa musiikki toimii äärimmäisen hyvin. Voisin kirjoittaa aiheesta hyvinkin pitkän jutun, mutta tyydyn nyt vain mainitsemaan sen, mikä aina ensimmäisenä tulee mieleen, kun puhutaan unohtumattomista elokuvamusiikeista. Se yksi ylitse muiden on Darren Aronofskyn elokuvan Requiem For A Dreamin tunnusmusiikki, josta vastaavat Clint Mansell & Kronos Quartet. Yksinkertaisesti täydellistä!

This week's Movie Monday -challenge is about movie sountracks. The one that always comes to mind first is the music of Darren Aronofsky's Requiem For A Dream by Clint Mansell & Kronos Quartet. It's just simply perfect. 

In The Land Of The Midnight Sun

(source: toriamos.com)

Torin uusimman levyn kansi on julkaistu, ja se on kaunis. Sopii minusta jotenkin täydellisesti tähän juhannukseen, joten sen myötä toivotan kaikille ihanaa juhannusta!

Just thought that this picture, the cover for Tori's new album, was perfect for Midsummer.

And We're All Parts Of An Alphabet (from O to U)

O  Out Of Our Minds (Melissa Auf Der Maur)

Travel out of our minds and into our hearts / Our hearts been standing by for so long

P   Pure Morning (Placebo)

A friend in need's a friend indeed / A friend who bleeds is better / 
My friend confessed she passed the test / And we will never sever

Q   Queer (Garbage)

You're hungry cause you starve while holding back the tears / Choking 
on your smile fake behind the fear / The queerest of the queer

R   Rabbit Heart, Raise It Up (Florence + The Machine)

The waters turned from blue to red
 
S   Strawberry Swing (Coldplay)
 

Cold cold water bring me round / Now my feet won't touch the ground

T   The Truth Is In The Dirt (Karen Elson)

The fire will turn your bones to dust / Here she comes it's killing time

U   Uprising (Muse) 

They'll try to push drugs that keep us all dumbed down

/ And hope that we will never see the truth around

Olin jo aivan unohtanut musiikkiaakkosten viimeiset osat! Aiemmista osista A-G ja H-N onkin jo aikaa..

I had totally forgotten about the last parts of the music-alphabet! There's been some time since the two previous parts A to G and H to N.

30 seconds to...

Tämän julkaisuhetkellä jalkani ovat tukevasti laivan kannella, suuntana Suomenlahti ja sen etelän puoleinen rannikko. Illalla tiedossa 30 Seconds To Marsin uran suurin (?) konsertti Tallinnan Laululavalla! Toivotaan mahdollisimman sateetonta iltaa, matkakumppanien kunnon kestävyyttä sairastelusta huolimatta sekä tietenkin tunnelmallista keikkaa. Mahtavaa tiistaita myös kaikille kotomaassa olijoille ;)

At this moment I'm already on a ship heading towards Tallinn and a 30 Seconds To Mars gig - can't wait!!

Linkin Park @ Kaisaniemi

Ei tullut keikatonta viikkoa tästäkään - puolivahingossa tuli eksyttyä Kaisaniemen puistoon Linkin Parkin show'ta katsomaan. Ursula-raukka sairastui ja tarjosi lippujaan pois, joten minä & Lauri tartuimme haasteeseen ja lähdimme tsekkaamaan bändiä, joka on jaksanut musiikkityylin muutoksista huolimatta pysyä pinnalla jo melkoisen monta vuotta.

Oma Linkin Park -tykkäykseni tosin rajoittuu pääasiassa Hybrid Theory -debyyttiin. Nu-metalin aallonharjalla matkustanut levy oli juuri täydellistä kitaramätön, räpin ja puhtaan laulun sekoitusta, joka upposi 17-vuotiaan sielun syvyyksiin. Toisaalta kakkoslevy ei sitten jaksanutkaan enää kiinnostaa (vaikka jostain syystä osasin silti Numbin sanat), kolmatta on tullut luukutettua jonkun verran. Uusin A Thousand Suns ei ole ollut kuuntelussa, vaikka toisaalta se hieman elektronisemmalla otteellaan kiinnostaakin. 2000-luvun lopun tuotannon tietämykseni kohdistuu siis pääasiassa sinkkubiiseihin, joista Shadow of the Day on kauneimpia. Se ei silti estänyt keikasta nauttimista.

Suomen valoisassa kesässä on aina ongelmana screenien, valojen ja muiden visualisointien näkymättömyys. Niinpä Linkin Parkinkin show'sta osa tuntui menevän täysin hukkaan, mutta toisaalta pääasia eli musiikki toimi ja soundit olivat ainakin takana olijoille kohdallaan. Setti itsessään oli yllättävän kevyen kuuloinen. Raskaat kitarat loistivat poissaolollaan ja välillä mentiin todella kummallisen oloisille vesille, mutta toisaalta vaihtelevuus on positiivista sekin. Vaikka kyllähän ainakin osa jengistä odotti vain niitä tiettyjä biisejä. Eturiveissä tuntui tunnelma olevan intensiivinen ja eritoten heitä kiiteltiinkin meiningistä. Itselle parhaiten toimivat ehdottomasti Hybrid Theoryn vedot (plus Shadow of the Day), viimeisenä kuultu One Step Closer oli kyllä aika pirun kova! Ja vaikka Chester Benningtonin ääntä kuunteleekin mielellään, täytyy sanoa, että kyllä herra on edelleen lähes yhtä kuuma kuin silloin teininäkin. Buah.

Guillemots - Dancing In The Devil's Shoes

Nyt on pakko nakata toinenkin soundtrack viikonlopulle. Nimittäin liian usein lupaavatkin artistit ja yhtyeet lipuvat ikään kuin huomaamatta ohi - keskittyminen ei riitä tarttumaan yhteenkään sointuun niin, että kiinnostus heräisi täyteen potenssiinsa. Aikaa ei ole jokaisen uuden demon tarkkailemiseen, kun kiinnostuksen kohteita on elämässä niin paljon muitakin. Usein nämä ovat vielä juurikin niitä tapauksia, jotka kaiken järjen mukaan pitäisi tietää heti ensimmäisestä albumista lähtien. Mutta kun ei niin ei.

Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan, sanon ma. Brittiläinen (kuinkas ollakaan) Guillemots julkaisi ensimmäisen levynsä vuonna 2006 ja on sittemmin saanut ehdokkuuksia vaikuttavissa palkintogaaloissa, sekä lämmitellyt muun muassa Snow Patrolia, Damien Ricea ja Morrisseyta. Linnuista inspiraationsa saavan nelihenkisen bändin kolmas pitkäsoitto ilmestyi huhtikuussa. Sieltä löytyvä Dancing In The Devil's Shoes on täydellisyyttä hipovaa tunnelmointia. Enjoy ♥

(Kuten huomaatte, Glasvegasinkin jälkeen on elämää. Vähän liikaakin etten sanoisi, rakkautta vaativaa musiikkia on taas soljunut korviin niin paljon, että huomion jakaminen kaikkien kesken on mahdotonta! Apua!)

There's too much lovable music in the air right now (yes, I'm slowly getting over all the Glasvegas hype) and I can't seem to be able to share my attention with all of them! So hard! British Guillemots is something I think I really should've known since their debut, but somehow the third album that got out in April is the one that caught my attention (mainly thanks to a friend). This song is absolutely beautiful, one of the best at this very moment.

Death Cab For Cutie - Unobstructed Views

Pari viikkoa tehosoitossa on ollut Death Cab For Cutien hiljattain ilmestynyt seitsemäs studiolevy Codes And Keys. Edellinen Narrow Stairs oli hienoinen pettymys liiassa tasaisuudessaan ja hieman pitkittyneessä olemuksessaan, mutta uutuus uppoaa jälleen vahvasti meikäläisen sisuksiin. Tietyssä mielessä palataan Plansin tunnelmiin, vaikka mitään ihan niin eeppistä ei olekaan luvassa. Kauniita kappaleita silti! Otsikossa mainittu biisi on todellista shoegazingia ja aivan ihana. En halua kuolla näkemättä tätä bändiä joskus livenä!

Uusia videoita on ilmestynyt viimeisen kuukauden aikana myös Foo Fightersilta (Foon videot eivät ikinä petä), Von Hertzen Brothersilta (kaunista as usual, vaikka Jonne saisi kyllä pitää sen tukkansa ponnarilla) ja Carpark Northilta (en malttaisi odottaa Ruisrockin keikkaa!). Check them out!

Tämä tyttö suuntaa sukuloimaan, rentouttavaa viikonloppua teille! :)

Death Cab For Cutie's last album Narrow Stairs didn't quite convince me, but Codes & Keys seems different. I've been listening to it for a couple of weeks now and love it! The band is something I really have to see live before I die. There's also new vids from Foo Fighters, Von Hertzen Brothers and Carpark North, check the links above :)

Caribou & IAMX

Pari keikkaa on jäänyt ruotimatta. Molemmat varsin tanssittavia, mutta silti täysin erilaisia tunnelmaltaan. Kuvat menevät tosi taiteellisiksi puhelinpläjäyksiksi, jotka toivottavasti kuvaavat enemmän fiilistä kuin realismia...

Cariboun Tavastian keikalle ei ollut edes tarkoitus mennä, mutta kun kaveri kerta osti liput niin hankin niistä toisen sitten itselleni. Valloittihan nykyisin lontoolaistunut heppu jo viime kesänä Flow'ssa. Kyseessä on siis yhtä kuin Daniel Snaith, mutta toki livekokoonpanoon kuuluu useampi jäsen. Tunnusmerkkeinä ovat rytmikkäät rummut ja psykedeelisen iloitteleva elektrorock (indietronica). Setti oli mielestäni hieman epätasainen, osa biiseistä soljui hitaiksi taideversioiksi, eivätkä ne ihan jaksaneet pitää tunnelmaa yllä. Lopulta encoressa kuultu Sun oli kaikista räjäyttävin. Fiilis jäi toki reilusti plussan puolelle, mutta mitään tajuntaa laajentavaa en kokenut. Enkä ole vielä oikein päättänyt, oliko elokuisessa auringonlaskussa kuultu setti parempi kuin Tavastian veto.

IAMX'n molemmat aiemmat Suomen keikat on koettu, joten mitään ihmeellistä en odottanut. Setissä tai meiningissä ei sinänsä mitään uutta ollutkaan - Chris Corner esitteli Nosturissa jälleen täydellisyyteen tavoittelevan show'n, josta ei todellakaan puuttunut hikeä! Se tunne, kun hikipisarat valuvat paljaita sääriä pitkin, hiukset liimaantuvat päänahkaan ja päälläsi oleva paita on kuin märkä rätti... Jostain syystä olin jo ehtinyt unohtaa sen hurjan meiningin, mikä sooloartistin ja hänen mukanaan kiertävän bändin sisuksista livenä lähtee. Vanhojen hittien Nightlifen ja Bring Me Back A Dogin aikana riehumisessa ei ollut rajoja, pahoittelen kaikkia niitä tallottuja varpaita itseni sekä Reiskan puolesta! Nestehukkaa lähenevän illan päätteeksi muistui jälleen se, miksi tämän herran keikkoja ei saa missata. Upeaa.

I've been meaning to write about Caribou's gig in Tavastia for a couple of weeks. It was good, although I'm not sure if I liked last summer's gig at Flow Festival more. I also saw IAMX for the third time on Saturday. It was brilliant and so hot, as always! We just danced and jumped and got all crazy and sweaty and... Chris Corner surely knows how to do his job ;) The pics are taken by my crappy mobile phone camera, so they are more artsy than realistic.

Another Day In June

 Tämä paahtava kuumuus tarvitsee seurakseen pirteän soittolistan, vaikka ei välttämättä jaksaisikaan tanssia.

ANOTHER DAY IN JUNE

Serenades - Birds

Mr Little Jeans - Rescue Song

Patrick Wolf - The City

White Lies - Death

Florence + The Machine - Swimming

Young The Giant - My Body

Lapko - Summer Nights
Arcade Fire - Ready To Start

Timo Räisänen - Hollow Heart 

The Crash - Big Ass Love

The Temper Trap - Sweet Disposition
Teitur - Boy She Can Sing

Scandinavian Music Group - Kaunis Marjaana

Anna Puu - Idän Hitain

Feist - I Feel It All

Hellsongs - Heaven Can Wait

Kings Of Convenience - I'd Rather Dance With You

She & Him - I'm Gonna Make It Better

Belle & Sebastian - Another Sunny Day

Zooey Deschanel - Sugar Town

Tori Amos - Mr. Bad Man

Coldplay - Strawberry Swing

Rilo Kiley - Silver Lining

This heat wave needs a playlist: ANOTHER DAY IN JUNE!

(71) Tracks of Summer

...Tai siis 71 biisiä tällä hetkellä. Kesäsoittolistani on eläväinen ja jatkuvasti liikkeessä, lisäilen sinne kappaleita fiiliksen mukaan. Kunhan yhtäkään artistia ei ole kahdesti (tämä on jokin kummallinen kirjoittamaton sääntöni, jota olen tosin välillä jopa rikkonut, hui). Playlist on tarkoituksella hillittömän pitkä, jotta se riittäisi soimaan taustalla koko monituntisen piknik-session ajan. Rokkia, kesäistä iloittelua ja illan viiletessä hiven kotimaista tunnelmointia. Nautitaan kesästä!

Summer

Tämä siis viikonlopun soundtrackina tällä kertaa. Onkohan jollakin bloggarilla sattumoisin Spotify app ja kaiutin mukana puistossa, johon tänään on tarkoitus suunnata pikniköimään, hmm... Huomenna ainakin keikkalointia kera IAMX'n, ihanaa. Aurinkoista viikonloppua :)

This is my playlist for the summer. I'm adding new songs when and if I feel like it. The list is long for a purpose - it's supposed to last through a long picnic with friends, give people rock 'n' roll, summery waves and something to dream about in the evenings. Enjoy!

Kuva

I Can Hardly Wait

Lähden heinäkuussa viikoksi Lontooseen ja Ólafur Arnaldsin keikan lisäksi on luvassa muutakin ihanaa, nimittäin Portishead ja rokin jumalatar PJ Harvey! Kaikkein eniten olen innoissani Polly Jean Harveyn näkemisestä. Tämän vuoden alkupuolella näki päivänvalon PJ:n jo kahdestoista julkaisu, Let England Shake, joka ei ensikuulemalta avautunut minulle lainkaan On Battleship Hill -biisiä lukuunottamatta. Muutaman kuuntelun jälkeen kolahti sitten äärettömän kovaa. Let England Shake on ja tulee olemaan yksi tämän vuoden parhaimmista levyistä.

Koska odotan PJ:n keikkaa kuin kuuta nousevaa, tein soittolistan suosikkibiiseistäni (ei siinä todellakaan ole kaikki). Jos et ole tutustunut PJ Harveyn tuotantoon, niin tämä on helppo keino, sillä soittolista kattaa koko uran vuodesta 1992 lähtien. Soittolistan pääsee kuuntelemaan klikkaamalla alla olevia sanoja:

MY BLACK HEARTED LOVE

 (source: google's photo search, last.fm)

I'm going to London for a week in July and in addition to Ólafur Arnalds I'm also going to see Portishead and PJ Harvey live! I'm the most excited about PJ Harvey. Her new album "Let England Shake" didn't open up to me when I first listened to it, except for the most amazing song "On Battleship Hill". Then, after a few times of listening to it, it hit me hard. It is and will remain one of the greatest albums of this year. I made a playlist of some of my favorite songs of PJ's, so if you haven't really listened to her the playlist is a great way to begin. It spans through her whole career starting from 1992. To listen just click on the above words MY BLACK HEARTED LOVE.

Musikaalit top 5

Movie Monday starttasi menneenä maanantaina musikaaleilla - aiheella, jonka olisin itse valinnut, jos Ursula ei olisi ehtinyt ensin ;) Pidemmän aikaa on myös ajatustasolla liikkunut musikaalien listaus, joskaan postaukseksi asti se ei ikinä ehtinyt. Ennen kuin nyt!

Aiheeseen liittyy tietysti myös pientä problematiikkaa, kuten se, mikä on musikaalin rajaus. Itse pidän musikaalina sellaista tekelettä, jossa musiikkikohtaukset on koreografioitu ja ne ovat ikään kuin irrallisia varsinaisesta tarinasta, vaikka samalla vievätkin sitä eteenpäin. Musiikkielokuvat taasen ovat asia erikseen. Niissä musiikki toimii taustalla tai osana juonta esimerkiksi päähenkilön ammatin kautta, mutta yhteislaulua varten niitä ei ole tarkoitettu. Ja sitten on niitä, jotka sijoittuvat veteen piirrettyinä viivoina jonnekin välimaastoon. Listaus niistä musiikkielokuvistakin on kyllä tulossa, no worries ;)

Musikaaleihin tutustuin jo pienenä, kun koulussa musiikkiluokilla niitä katsottiin yleissivistävänä ajanvietteenä. Silloin tutuksi tulivat klassikot kuten Viulunsoittaja Katolla tai Sound of Music, ja olenkin aina pitänyt musikaaleista. Ne toimivat äärimmäisessä iloisuudessaan hyvänä vastakohtana muuten rakastamilleni synkeille draamoille (ei sillä, voivathan musikaalitkin olla synkkiä). Mutta moni must-see on tietysti vielä näkemättä! Tässä kuitenkin tämänhetkisen tietämykseni helmiä:

Grease (1978)

Pastellisävyjä, klassinen rakkaustarina, hulvattomat hahmot ja nuoren John Travoltan liikkuva lantio - mahtavaa! Grease on todellinen hyvän mielen elokuva, sen hilpeys leviää kroppaan solu solulta ja saa omankin jalan vipattamaan. Legenda.

Across the Universe (2007)

Beatlesin biiseihin pohjautuva, Vietnamin sodan aikaan sijoittuva musikaali on moderni ja erilainen, osaltaan överiksi menevä mutta silti niin ihana. Ja katsottu sataan kertaan. Jim Sturgess on tietysti täyttä mahtavuutta, mutta ei muissakaan valittamista ole :)

The Nightmare Before Christmas (1993)

Tim Burtonin luoma, Jack Skellingtonin otteessa oleva maailma on mieletön. Sinänsä monikin animaatio kuuluisi listalle, mutta tarkoituksella yritin jättää ne huomioimatta. Painajainen Ennen Joulua on kuitenkin niin oma lukunsa, että se ansaitsee paikkansa listalla sataprosenttisesti.

The Rocky Horror Picture Show (1975)

Voiko tätä hörhöjen tiedemiesten friikkisirkusta olla rakastamatta?! :D Toteutus ei musiikiltaan tai koreografialtaan ole ehkä kympin arvoista, mutta jestas että Tim Curry on lois-ta-va!

Sweeney Todd (2007)

Burtonin lempilapset Johnny Depp ja Helena Bonham-Carter tekevät hyvää työtä kauhutarinan varsin synkeässä elokuvaversiossa. Visuaalisuus on huipussaan kuten kyseisellä ohjaajalla aina, punainen veri lentää harmaata Lontoota vasten kirkkaasti ja vuolaasti. Nams.

Bubbling Under: My Fair Lady, Cry Baby, The Lion King, Corpse Bride, Hair, Moulin Rouge, West Side Story...


Movie Monday is a new Finnish blog community that me and a few other movie bloggers are keeping up. Every Monday a new theme is posted and during the week you can take the challenge and post anything related to the theme :) This week's topic is musicals. I've always loved them, although many classics are still unseen. Here's my top five favourites!

Coldplay - Every Teardrop Is A Waterfall

Coldplay menetti merkityksensä minulle jo jokin aikaa sitten. Pidin hurjasti Parachutes-debyytistä, kakkoslevystä en niinkään, X&Y oli taas ihan mieletön ja Viva la Vida kunnianhimoinen, mutta loppujen lopuksi ei suuria tunteita herättänyt lätty. Uudessa sinkussa on sen verran jytää, että kelpaa kesäiseen menoon loistavasti, vaikka se ei mielikuvituksella muuten juhlisikaan. Täydellistä tuossa aurinkoisessa säässä kylpemiseen!

Alla päivän varsinainen soundtrack-postaus ;)

Coldplay's new single is out. Although the band hasn't really kept me interested in their doings over the years (I really liked Parachutes and X&Y), this song is so upbeat it's perfect for the summer!

Kolme Kovaa Kotimaista

Viikonlopun sountrackissa Suomen rajojen sisältä tulevaa loistavaa musiikkia.

Itselle rakkaan metallibändi Saran Yhtenä Iltana on ollut mielen päällä jo jonkin aikaa. Kyseessä on cover Hectorin biisistä, ja se fiittaa Roskisprinssi-elokuvan tunnarina. Cover on mielestäni onnistunut, tunnelma on tietenkin erilainen kuin alkuperäisessä (johon en ole sanottavammin tutustunut), mutta se kuulostaa niin Saralta, ettei tosi. Joa kuuluu muutenkin kotimaisiin lempirokkareihini, saisi uusi levy jo tulla!

Kakkosena esitellään The Wrecking Queens, suomalainen tyttöpoppoo, joka yllätti positiivisesti Glasvegasin lämppärinä parisen viikkoa sitten. Middle And Between ei mielestäni ole ihan bändin parhaimmistoa, mutta menevä kesäralli se on, eikä tyttöjen taidoista ole epäilystäkään.

Kolmantena, muttei tietenkään yhtään vähäisempänä, Manboyn kaunis uutukaisvideo How It Hurts. Yksi uusimman levyn hämmentävimmistä raidoista, joka alkaa konepainotteisesti, mutta muuttuu pikkuhiljaa hieman tutummaksi meiningiksi. Se avautuu vasta useamman kuuntelukerran jälkeen ja nouseekin sen jälkeen yhdeksi parhaimmista. Jotain kummallisia Cure-viboja havaittavissa! Ja Manboyhan soittaa huomenna Bar Loosen lauteilla, sinne kaikki :)

Some great new Finnish music is out. Sara and Manboy are old favourites that feature here with new videos, The Wrecking Queens is new to me. The girls' energy and skills are undeniable!

...And They Have Escaped The Weight Of Darkness

Näen instrumentaalimusiikin helmen, nuoren (syntynyt 1986) islantilaisen multi-instrumentalisti Ólafur Arnaldsin heinäkuun 19. päivä Lontoon Queen Elizabeth Hallissa. Ólafur Arnalds on julkaissut kolme EP:tä ja kaksi kokopitkää albumia, joista uusin kantaa samaa nimeä  kuin postauksen otsikko. Ólafur yhdistelee sujuvasti elektronista musiikkia herkkään klassiseen musiikkiin, ja se toimii. Tästä ei voi musiikki paljon sydäntäsärkevän kauniimmaksi enää mennä. Ja se biisi, jota rakastan sydänjuuriani myöten, on 3055:

Ólafurin levyjen kansitaiteesta vastaa Jónas Valtýsson. Kannattaa muuten katsoa Valtýssonin mie-let-tö-män hieno "Post Mortem" photoshoot tästä! Alla muutamia kuvia miehen taidonnäytteistä Ólafurin aiemmilta levyiltä. Tykkään vanhasta,  rosoisesta ja kollaasimaisesta tyylistä ihan mielettömästi.

(sources: last fm, Jonasval.com)

I'm gonna see the gem of instrumental music, the Icelandic Ólafur Arnalds this July in Queen Elizabeth Hall, London! Ólafur mixes electronical music with classical strings and piano and it works well. Music cannot get much more heartbreakingly beautiful than this. In addition to the music I also love the cover art of his albums, all done by Jónas Valtýsson. Also, you should check out this amazing photoshoot called "Post Mortem" by Valtýsson here!