Muah, kiitos kommenttien, käsitykseni John Lennonista on nyt korjattu oikeanlaiseksi! Tässähän vallan sivistyy blogin pitämisen ohessa ;) Mutta yksi herra, josta 15 vuotta sitten muodostunut käsitykseni on hyvin, hyvin vaikeasti muutettavissa, huolimatta aviottomasta lapsesta, paljastuneesta vuosien takaisesta miessuhteesta ja parista musiikillisesta oharista, on tämän viikonlopun soundtrackista vastaava Gavin Rossdale.
Teininä oltiin menossa naimisiin milloin kenenkin rokkarin tai kuuman näyttelijän kanssa. Olisin vastannut myöntävästi myös Gavinin kosintaan, mutta valitettavasti toinen yläasteaikainen idolini (silloinen No Doubtin solisti) Gwen Stefani ehti väliin, lucky her. Muutenhan minulla olisi tietenkin ollut mahdollisuuksia ;) Pari tapasi jo vuonna 1995, eli he ovat julkkismittapuulla olleet yhdessä balttiarallaa tuhat vuotta. Perhe on sittemmin kasvanut kahdella pojalla, Kingstonilla ja Zumalla. Suhteensa pari pitää täysin poissa lehdistöstä, ja musiikkiasioitakaan he eivät hoida yhdessä, vaan kummallakin on oma uransa. Bushin hajoamisen jälkeen Gavin teki yhden, metalliin päin suuntautuneen levyn Institute-nimisen poppoon kanssa, sekä soololevyn, jolla kitaroita ei rääkätä samalla tavalla kuin aiemmassa tuotannossa. Myös muutama näyttelijänpesti on tullut tielle (esim. elokuvassa Constantine). Hän on kuitenkin sanonut kaipaavansa bändiympäristöä ja Bush onkin koottu kasaan uudelleen. Everything Always Now'n on määrä ilmestyä ensi syksynä. Sinänsä Distort Yourself (Insitute), Wanderlust (soololevy) ja Bushin uusi sinkku Afterlife ovat ihan meneviä, mutta eivät iske samalla tavalla kuin kymmenen vuoden takaiset tekeleet. Letting The Cables Sleepin tasolle on muutenkin vaikeaa päästä, saavathan jo kappaleen ensisävelet silmäni kostumaan. Uskon silti, että uudeltakin levyltä voi löytyä helmiä perusrockin joukosta.
Tummat rokkarinrentut vetoavat aina, sille ei vaan voi mitään. Mutta kun mukaan yhdistetään raadollisen tunteikas ääni, jota säestävät riipivät kitarat, lähtevät jalat alta. Mies, jonka elämän soundtrackille kuuluu David Bowien Heroes ja joka näyttää viittäkymppiä lähestyvänä harvinaisen hyvältä samuraihenkisessä ponnarissaan, ei vaan voi olla pahasta.
p.s. Tästäkin kollaboraatiosta joku olisi voinut kertoa minulle aiemmin, kun sekä Apocalyptica että Mr. Rossdale ovat tykkäyslistalla. Tokihan biisin olen kuullut monesti, en vain osannut yhdistää palasia!
