Manic Street Preachers @ Wanaja Festival

Viime syksystä asti jatkunut älytön Manics-keikalle hinkuminen toteutui vihdoin Suomen suvessa (vaikka tokikin klubikeikka Briteissä olisi ollut melkoista nannaa, en sitä kiellä). Hämeenlinnan Wanaja Festival sijoittuu Linnapuistoon lähelle keskustaa, kauniin vesistön ääreen. Puitteista huolimatta festareiden järjestelyt ansaitsevat miinusta, kun jonottamiset portilla toimivat heikosti eikä alueelta löytynyt juuri mitään kasvisruokaa (kevätrulliakin oli vain lihaversioita!). No, pääasia eli bändi kuitenkin toimi.

Apulantakin tuli pitkästä aikaa tsekattua kokonaisuudessaan, koska menin aidan liepeille odottamaan jo ennen teinivuosien suosikin soittoa samalla lavalla. Eturiviinhän ei ollut mitään toivoa enää tässä vaiheessa, mutta toinen rivi kelpasi sekin, kun edessä oli kerrankin lyhyitä ihmisiä. Apis ei ole kiinnostanut Hiekka -levyn jälkeen enää pätkääkään, mutta onneksi keikalla tuli vanhojakin hittejä joita pystyi pogoilemaan mukana. Pisteet kahdesta suosikista, Hallaasta ja Maanantaista! Vaikka bändin nykypäivän tuotanto ei siis hivele korviani, on heillä aina ollut hyvä meininki keikoilla hauskoina välispiikkeineen. Lisäksi pakko todeta, että Pahempi Toistaan -biisin alku on törkeän jytky, etenkin pidennettynä liveversiona.

Sitten päivän pääasiaan, eli Manic Street Preachersiin. Walesilaisten menneisyyteen kuuluu lukuisa määrä hittejä, joten etenkin festarikeikan ollessa kyseessä osasin niitä odottaakin, mutta myös Postcards From A Young Manin kappaleita kuultiin. Harmi sinänsä, että sekä Postcardsilta että Journalilta jätettiin omat suosikkini pois, mutta kaikkea ei tietenkään voi saada. Suurin pettymys lienee kuitenkin Masses Against The Classesin puuttuminen setistä, nyyh! (Sinänsä olen kyllä sen kuullut aiemminkin, samoin Judge Yr'selfin ja My Little Empiren, mutta olisin silti halunnut kuulla ne nytkin!) Mutta tekivätkö nämä pienet seikat keikasta huonon? No eivät missään nimessä.

You Love Us

Your Love Alone Is Not Enough

(It's Not Love) Just The End Of War

Motorcycle Emptiness

Everything Must Go

Ocean Spray

You Stole The Sun From My Heart

Some Kind Of Nothingness

The Everlasting (acoustic)

Motown Junk

Slash 'n' Burn

Faster

Postcards From A Young Man

A Design For Life

Autumnsong

Suicide Is Painless

If You Tolerate This Then Your Children Will Be Next

Puutteistaan huolimatta Mäniksien tämänkertainen liveveto oli tietysti mahtava, täynnä iloa ja - 17 biisistä huolimatta - aivan liian lyhyt! Hien määrä tuntui jälleen kerran infernaaliselta, en välittänyt varpaista joita talloin tai kurkustani, joka huusi käheänä apua. Nicky Wiren mikrofonin puuhkakokoelma oli kasvanut sitten viime näkemän ja Jamesin ääni riitti kuin riittikin keikan ajan, vaikka hän sitä vähän epäilikin. (Siinä on muuten yksi maailman aliarvostetuimmista laulaja-kitaristeista!) Setin parhaimmistoa olivat Motorcycle Emptiness, Motown Junk ja muut vanhat rokkivedot, mutta kaikista eniten ihastuksen huokauksia aiheutti ehdottomasti Suicide Is Painless. En todellakaan odottanut kuulevani sitä! Ihanaa!! Motorcycle Emptiness omistettiin Suomelle, Slash 'n' Burn puolestaan Richeylle. Yleisö oli täysillä mukana, osasi jokaisen biisin sanat ja fanitti bändiä myös pukeutumisellaan - seiloriasuja ja punaisia huulia näkyi muidenkin kuin allekirjoittaneen päällä. Kyllä Manics-fani toisen aina tunnistaa ;)

Yöbussin odottelu hoitui baarissa (kiitos seuralle niin baarissa kuin alueellakin!), ja kun viideltä aamulla käveli Kisahallilta kotiin nuutuneena ja väsyneenä, ei voinut olla muuta kuin onnellinen edeltäneen illan keikasta. Manicseilla on aina oma pieni paikkansa sydämessäni, ja toivon saavani nähdä heidät tulevaisuudessa vielä monta kertaa ♥

Kuvat Olympuksella ja sarjassamme serious photoshopping needed. Lisää tunnelmapaloja No Dress Codes part 2'ssa!

Manic Street Preachers' gig at Wanaja Festival was awesome. But did I expect anything less? No. Although the Welsh rockers played 17 songs the gig felt really short. And yes, the setlist wasn't full of my faves (boohoo), but they played Suicide Is Painless!!!! Oooh, didn't really expect that one, so nice! Thanks again everyone for the evening. Now I miss Manics more than ever...

I like your voice. Any tips for doing it?

Pakko jakaa kanssanne nämä muutamat haastattelut, joiden parissa on tullut vuosien aikana käkätettyä monet kerrat!

Daniel Johns (Silverchair) & Paul Mac = The Dissociatives / Rove Live

Jared & Shannon Leto / OCTV
(Tsekkaa myös Jaredin Blackberry-juttu, tämä oli todella hauska pikku pätkä etenkin silloin, kun allekirjoittaneella ei ollut mitään hajua, mikä koko Blackberry on :D)

Brian Molko / Popworld

p.s. Huomasin tänään, että Apulannan vanha tuotanto löytyy neljättä levyä lukuun ottamatta nyt Spotifysta! Plastik tässä juuri soi, on nimittäin ehkä paras Apis ikinä. Ja nyt sain muutamat olennaisuudet lisättyä Heartbeats- ja Nostalgia-listoille, jes :)

Best Of

Ystäväni halusi minun tekevän jutun parhaista musiikkivideoista. Ajattelin rajata listan noin kymmeneen videoon, sillä muuten jutusta tulisi aivan liian pitkä. Toinen rajoitus oli, että vain yksi musiikkivideo samalta artistilta. Osaa lempivideoistani ei kuitenkaan löytynyt YouTubesta, ja jos löytyikin niin vastassa olivat kaksi inhoamaani sanaa: embedding disabled. Tämä teki karsinnan kuitenkin helpommaksi, sillä tällä listalla ovat vain sellaiset videot, jotka YouTubesta sai tähän suoraan (vaikka eipä se embedding disabled linkittämistä estänyt, köh). Lista ei siis todellakaan ole kattava ja siitä puuttuu monia mielettömän hienoja musiikkivideoita (esimerkiksi yksi lyömätön pari: Michel Gondry ja Björk).

Sigur Rós – Vidrar Vel Til Loftarasa

Kaunis ja surullinen video. Sigur Rósin musiikkivideot ovat ihan oma lukunsa ja kandidaatteja tälle listalle olisikin siis löytynyt vaikka millä mitalla. Esimerkiksi Hoppipollan veikeä video saa suun hymyyn joka kerta.

Silverchair – Emotion Sickness

Maailman paras biisi. Olen ollut tätä mieltä jo kymmenen vuotta. Muita kandidaatteja näiltä rakkailta aussirokkareilta olisivat olleet If You Keep Losing Sleep, Ana’s Song ja Across The Night.

Röyksopp - What Else Is There?

Ehdottomasti parasta Röyksoppia ja yksi parhaista tanssibiiseistä ikinä. Karin Dreijer Anderssonin ylimaallisen ihana ääni ja tummasävyinen video. Karin on muuten tänä vuonna julkaissut loistavan soololevyn, joka kulkee Fever Rayn nimellä (musavideot ovat myös loistavia!).

Coldplay – Viva La Vida

Bändin poikien oma versio tämän loistavan biisin videosta on mielestäni nerokas ja tsiljoona kertaa parempi kuin biisin virallinen video. Muita kandidaatteja Coldplaylta olisivat olleet Don’t Panic, The Scientist, Talk ja Strawberry Swing.

Hjaltalin – Traffic Music

Hermann Karlssonin animoima loistava video.

Steven Wilson – Harmony Korine

Steven Wilson, mies Porcupine Treen, Blackfieldin ja No-Manin takana, on nero. Epäilen, että se mies ei nuku koskaan vaan tekee töitä kellon ympäri. Musiikin lisäksi tietenkin videon visuaalinen ilme miellyttää suunnattomasti. Tämän videon, kuten monen muunkin Wilsonin tekeleen, visuaalisesta ilmeestä vastaa tanskalainen taiteilija Lasse Hoile. 

Vast - Pretty When You Cry

Tämä on pelottava ja sairas, mutta hieno video. Varoitettakoon, että ei heikkohermoisille.

Nine Inch Nails – Closer

Eihän tämä olisi lista eikä mikään ilman Trent Reznorin Closeria.

Neverending White Lights feat. Melissa Auf der Maur – The World Is Darker

Verenpunaista synkkyyttä.

Placebo - Song To Say Goodbye

Surullinen video. Tuo pikkupoika särkee sydämen. Placebolta olisi ollut myös muuta valinnanvaraa: Taste in men, Twenty Years, Special Needs, Pure Morning.

Myös kaksi suomalaista musiikkivideota ansaitsee paikan tällä listalla:

Don Johnson Big Band – Road

Apulanta – Odotus