30 Sep 2009

I Couldn't Help But Fall In Love



Tänään se saapui ja sai hymyn huulilleni. Levy nimeltä Volume One, amerikkalaiselta indie folk bändiltä She & Him, josta jo taannoin oli mainintaa. Zooey Deschanelin ihana ääni täyttää huoneen M. Wardin soittaessa kitaraa ja huomaan laulavani mukana vähän väliä. Onnea vain naapureilleni ja flunssan raatelemalle kurkulleni. Näiden kappaleiden tahdissa ei voi pysyä paikoillaan, on pakko tanssia. Tästä alkaa Volumen 2:n piinaava odotus. Onneksi on olemassa Youtube, josta pystyy jo kuuntelemaan joitain levylle tulevia kappaleita. Mielettömän ihanat "Thieves Among Us" ja "Lotta Love" ovat soineet täällä viime päivinä lakkaamatta. Toivottavasti näen tämän duon joskus livenä.










27 Sep 2009

Rokkia ja teräshousuja

Istumista, pari tuoppia, keskustelemista Lontoon kaikista mahdollisuuksista, pohtimista wc'n sijainnista, hikistä tanssimista ja laulamista vaikka suurin osa yleisöstä tuntui olevan hiljaa paikallaan, nauramista kerrankin hyville välispiikeille, intoilemista yhdestä uudesta biisistä.

 
 
 

Manboyn keikka Loosessa oli jotain parhautta. Pojilla tuntui olevan hyvä meininki puheliaisuudesta, keikan intensiivisyydestä ja myöskin valokuvista päätellen - kun kohde ei pysy paikallaan, kuvissa näkyy lähinnä erinäistä blurrausefektiä ihan luonnostaan. Paikan päältä tuli tietenkin bongattua Stella, joka onnistuu aina näyttämään yhtä hehkeältä! Ystävällisesti hän myös esitteli minut pikaisesti poikaystävälleen, Manboyn laulajalle, Suomen kuumimmalle basistille eli Karolle. Ei sitä joka päivä idoleitaan tapaa, vaikka vaihtaisikin vain pari sanaa :) Kaiken kaikkiaan mukava ilta! Kiitos siitä kaikille asianosaisille.


Rokkiasuun kuuluivat wet lookit / GT, Bush-paita / reissusta 1998 + diy, neuletakki / Vila, rannekoru / Secco, kengät / Vagabond (ihme kyllä näillä jaksoi tanssia keikan ajan! Kotiin mennessä päkiöitä kyllä kuumotti kummasti), pilvi ja salama -korvikset / jälleen Marianeiti.


Eilinen meni äärimmäisessä väsymyksessä kohtuuaikaisesta kotiintulosta huolimatta. Siispä ilta ystävän tupareissa jäi vähän vaillinaiseksi, mutta ehdin kuitenkin nauttia hyvästä tarjoilusta, seurasta ja kauniista asunnosta. Kiitos emännälle!

Teräshousut eli harmaat kiiltolegginsit / Vero Moda, tuubimekko / GT, vyö / H&M, puhelinkaulakoru / Teemu Kuoppamaa, hiuspanta / joulupukilta. Ja kyllä, bad hair day.

Tänään oli tarkoitukseni suunnata jälleen Kaapelille Helsinki Vintage -tapahtumaan, jota olin odottanut kovasti. Lopulta nukkuminen ja opiskelu veivät kuitenkin voiton ja jäin tylsästi kotiin. Kenties myöhemmin kaduttaa, mutta tapahtumia tulee lisää. Sunnuntait ovat muutenkin perinteisiä löffailupäiviä, jolloin ainoa asia jonka vuoksi jaksaa kömpiä ulos ovesta, on kaupassa käyminen. Allekirjoittaneella toki kahden tunnin treenit taas tänään. Mutta urheilu vaan piristää!

Pirteää tulevaa viikkoa harmaasta säätilasta huolimatta!

25 Sep 2009

Manboy - For Another One

Koska tänään on pienen tauon jälkeen taas tiedossa keikkalointia (Manboy @ Bar Loose!), taipuu myös viikonlopun soundtrack Mänkkäreiden puoleen, kuinkas muuten. Lähes tasan kaksi vuotta sitten Oulun Kuusisaaren paviljongissa koettiin keikkahistoriani top kolmoseen yltävä spektaakkeli, kun parin paikallisen bändin lisäksi lavan otti haltuun viime hetkellä Magenta Skycodea paikkaamaan tullut Miespoika. Nyt esiteltävällä videoklipillä kuultiin ensimmäistä kertaa biisi nimeltä For Another One, joka sittemmin on löytänyt tiensä viime keväänä julkaistulle Deus Protector Noster -albumille. Kuvan/äänen laatu tai yleisön määrä eivät kenties ole huipussaan, mutta tunnelma sitä vastoin kyllä. Etenkin alun spiikkaus jaksaa aina herättää hilpeyttä allekirjoittaneessa. Enjoy!






p.s. Tsekkaahan tämä uutinen. Hälyttävää, eikö? Eniten pelottaa se, missä vaiheessa kaikki luonnonvarat on oikeasti kulutettu loppuun - slut, finito. Muuttaako ihmiskunta silloin Kuuhun? Vai Marsiin? Vai maan alle? Vai tajuammeko me tehdä jotain ennen kuin on liian myöhäistä?

22 Sep 2009

I'm In Love With Summer


Rakastuin. Nimittäin Marc Webbin ohjaamaan elokuvaan (500) Days of Summer. Elokuva ei voi olla huono, jos siinä on ihanat Zooey Deschanel ja Joseph Gordon-Levitt sekä mahtavaa musiikkia muun muassa The Smithsilta, Regina Spektorilta ja uudelta tuttavuudelta nimeltä The Temper Trap, joiden elokuvassa soiva biisi "Sweet Disposition" on pirteä ja aivan ihana! Kurkatkaapa elokuvan traileri ja ihastutte varmasti, ehkä jopa rakastutte.











Katsokaa myös Zooeyn, Josephin ja Marcin tekemä loistava lyhytfilmi. 
Pätkässä soivassa biisissä muuten laulaa itse Zooey on bändin nimi on She & Him.

edit: Kukahan se juuri tilasi Amazonista kyseisen bändin levyn *köh köh*

18 Sep 2009

Midwinter Graces




Musiikillisesti elämässäni tärkein Silverchairin ohella on Tori Amos, jonka yhdestä biisistä myös blogi on saanut nimensä. Juuri saadun tiedon mukaan naisen talvialbumi "Midwinter Graces" ilmestyy marraskuun 10. päivä. Levyllä tullaan kuulemaan Torin uudistamia versioita klassisista joululauluista sekä myös uusia lauluja. Joulua ja talvea rakastavana odotan tätä levyä innolla. Ei taida olla epäilystäkään siitä, mikä levy soi jouluaattona levysoittimessa.

Levyn sisältö näyttää tältä:

1. What Child, Nowell
2. Star of Wonder
3. A Silent Night With You
4. Candle: Coventry Carol
5. Holy, Ivy and Rose
6. Harps of Gold
7. Snow Angel
8. Jeanette, Isabella
9. Pink and Glitter
10. Emmanuel
11. Winter's Carol
12. Our New Year

Tori Amos on niin uskomaton nainen, että hän ansaitsee kunnollisen esittelyn. Sellainen on tulossa lähiaikoina.

Muse - Uprising

Juuri eilisen postauksen jälkeen tuli tieto Uprisingin virallisen videon ilmestymisestä. Mutta koska Bloggerilla on jotain minua vastaan, en lähtenyt editoimaan jo kirjoitettua tekstiä. Jäsentely riviväleineen kaikkineen olisi nimittäin mennyt taas ihan ketuilleen. Ja vaikka biisikään ei ole Musen top kympissä, on video nalleineen sen verran hauska, että se ansaitsee pienen linkittämisen. Viikonlopun soundtrackin hengessä ;)


17 Sep 2009

Muse - The Resistance

Kun aikaa sitten tilattu levyboksi ei mahdu postiluukusta sisään, ja löytää lattialtaan hae-tämä-lähimmästä-postistasi-lapun, voi hieman kiroiluttaa. Musen uutukainen ilmestyi maailmalla maanantaina (Suomessa eilen), mutta vasta tänään ehdin kiikuttaa sen postikonttorista kotiin asti. Eipä sillä, tietokoneelta sitä on kuunneltu toki jo muutamia päiviä.


The Resistance on omituinen yhdistelmä kaikkea. Jo aiemmin tänä vuonna kiiri huhuja sekä tanssittavuudesta että megalomaanisista orkestraalisista kyhäelmistä, ja molempia lätyltä löytyykin. Erästä tuoretta aviomiestä lainatakseni: Kuulostaa samaan aikaan tutulta, tuoreelta, Muselta ja kaikelta muulta. Kappaleissa voi kuulla viboja niin Queenilta, Depeche Modelta kuin System Of A Downiltakin. Silti Muse onnistuu kuulostamaan aina itseltään. Suurimpana syynä lienee Matthew Bellamyn omintakeinen laulutapa mielettömine falsetteineen. Korviini ei ole Matt-kopiota koskaan kantautunut, enkä usko (halua uskoa) sellaista olevan olemassakaan.


Ensimmäinen maistiainen levyltä, Queenia mukaileva United States of Eurasia, saatiin kuultavaksi aarteenetsinnän lopputuloksena muse.mu-sivustolla kesällä. Aarrerasteja oli yhteensä kuusi. Yhden arvoituksen ratketessa lähti joku tietyssä Euroopan tai Aasian kaupungissa vastaanottamaan USB-tikkua agentilta. Tikun käteen saatuaan tehtävä oli yksinkertainen: lataa tikulla oleva biisi nettiin, niin USOE kasvaa pätkä pätkältä, kuudesta eri osasta ehjäksi kokonaisuudeksi. Nine Inch Nailsin ja Radioheadin henkeen faneille toteutettu aktiviteetti sai ainakin minun huomioni ;) Varsinainen ensimmäinen levyltä lohkaistu single on Uprising. Biisiä on luukutettu radioissa ahkeraan, ja varmasti joku muukin on huomannut mielleyhtymän Black Holes & Revelations -albumin ensisinkkuun, Supermassive Black Holeen. Tanssittavaa, hämmentävää ja ennen kaikkea radiokelpoista. Mutta sellaista, joka ei kerro mitään kokonaisen levyn linjauksesta.


Tähän mennessä olen kuullut täysin ääripäistä olevia kommentteja The Resistancesta. Osa tykkää, osa ei - niin käy aina, kun bändi tai artisti haluaa jollain tapaa uudistua ja muuttaa linjojaan. Parempi niin, kuin joutua 'tää kuulostaa aina samalta' -kastiin, jonka vuoksi artistin leivän määrä pöydässä saattaa olla heikohko. Lisäksi Musen kunnianhimo ei sallisi saman biisin tekemistä kahdesti. Yhtye haluaakin jatkuvasti valloittaa sille uusia musiikin alueita. He eivät halua lokeroitua mihinkään genreen. Siksi uutukaiseltakin löytyy tunteita ja korvanruokaa laidasta laitaan. Sen verran taitavia pojat ovat, että kokonaisuus ei monipuolisuudesta huolimatta ole sekasorto, vaikka ulkopuolista tuottajaakaan ei ole ollut näppejänsä soppaan tyrkkimässä.


Tanssittavia pätkiä löytyy jo mainitun lisäksi nimibiisi Resistance, ihanainen Undisclosed Desires (jonka aikana ei vaan voi pysyä paikallaan) ja rennon letkeä I Belong to You. Hillitöntä, alkuaikojen Musen kaltaista bassolainia voi kuulostella Unnatural Selectionissa. Levyn heikoimmaksi anniksi jäävät Guiding Light ja MK Ultra, joista jälkimmäinen toimii livenä varmasti mainiosti. Guiding Lightia on helppo seurata ja laulaa mukana, mutta osaksi nimenomaan sen takia yhdistän sen edellisen levyn Starlightiin, joka sekään kaikessa söpöydessään ei ole musiikillisesti Musen parhaimmistoa. Vaikka puhun levyn heikoimmasta annista, olisivat nämä kaksi sopineet täydellisesti jollekin Musen kolmesta ensimmäisestä levystä. Tällä levyllä ne kuitenkin tuntuvat olevan eksyksissä muuten niin korkealle kurottaneiden teosten seassa. Soittimia on platalla käytetty perinteisen three-piecen lisäksi kaikenlaisia uruista saksofoniin ja sinfoniaorkesteriin asti, ja löytyypä sieltä myös 'football hooligan noises'. Eri elementtejä on kuitenkin käytetty harkiten. Viime Suomen keikalla lahjaksi antamaamme suomalaista kanteletta en valitettavasti kyllä levyllä kuule ;)


Kuitenkin yksinomaan kolmesta viimeisestä raidasta muodostuva teos on se, jonka vuoksi tätä levyä on kannattanut odottaa ja jonka vuoksi se on soinut repeatilla monta päivää. Exogenesis Symphony part I (Overture), part II (Cross-pollination) ja part III (Redemption) ovat nimenomaan sitä luvattua, täysmääräisellä orkesterilla kuorrutettua sinfoniaalista musisointia. Säveltäminen on aina säveltämistä, mutta rockissa ja klassisessa musiikissa on hienoisia sävyeroja. Muse on onnistunut yhdistämään nämä kaksi vaivattoman kuuloisesti (koko levystä puhuttaessa, Exogenesis toki painottuu selkeästi jälkimmäiseen). Satuinpa eräänä päivänä löytämään part III'n nuotitkin Internetin ihmeellisestä maailmasta, mahtavaa!


Tietyllä tapaa Exogenesis Symphony toimisi omana julkaisunaankin. Toisaalta, ilman sitä The Resistance olisi helmistään huolimatta voinut jäädä latteaksi. Vaille sitä jotain täysin uutta, jota Muselta odotetaan. Ja tästä lähtien odotukset ovat varmasti kahta kauheammat eli jättikokoiset. Kaukana ovat ne ajat, jolloin Helsingin Tavastialla kuultiin Sunburnin kaltaisia rokkipläjäyksiä, kun Musesta on kasvanut stadionit täyttävä kolmen hengen yritys. Suomessakaan jäähalli ei enää riitä. Reilun kuukauden päästä saamme jälleen ihastella välkkyviä valoja, eeppisiä kitarariffejä ja Domin neonvihreitä housuja - tällä kertaa Hartwall Arenalla. Exogenesis on listan ykkösenä livenä kuultavissa toiveissa, mutta todennäköisesti sitä ei hallissa kuulla. Toivossa on kuitenkin hyvä elää. Viva la Resistance!

16 Sep 2009

Antaa sataa




(kuvat)


Olen aikaisemmin aika ajoin törmännyt elektronista indiepoppia soittavaan trioon nimeltä Au Revoir Simone, mutta rakastuin biisiin "Shadows" äskettäin niin paljon, että olihan sitä vihdoin ja viimein tutustuttava bändin muuhunkin tuotantoon. Bändin nimeä klikkaamalla pääsee muuten bändin sivuille, jotka kannattaa tsekata jo pelkän visuaalisen ilmeen puolesta. Minusta kesäisen pirteä ja hempeä soundi kuulostaa hyvältä, kun ulkona on ankean harmaata ja syyssade piiskaa ikkunaa. Voi vielä hetken haaveilla menneestä kesästä.


Kenelle muulle tulee näistä neidoista mieleen Cherry Blossom Girlin Alix ja Sofia Coppolan ihana elokuva Virgin Suicides?

15 Sep 2009

My Favorite Thing


Vuonna 1992 Australian Newcastlessa vokalisti- kitaristi Daniel Johns, basisti-kitaristi Chris Joannou ja rumpali Ben Gillies perustivat bändin nimeltä Innocent Criminals. Silverchairiksi bändin nimi muuttui virallisesti vuonna 1994, kun pojat voittivat paikallisen radiokilpailun biisillään ”Tomorrow”. Sen jälkeen bändi on julkaissut viisi studioalbumia:


Frogstomp (1995)
Freakshow (1997)
Neon Ballroom (1999)
Diorama (2003)
Young Modern (2007)

Bändin soundi on vuosien saatossa kehittynyt debyyttialbumin post-grungesta nykyiseen orkestraaliseen progressiiviseen pop-rockiin. Lienee helpointa sanoa, että nykyinen soundi poikkeaa huomattavasti alkuajoista ja sitä on kovin vaikea määritellä. Ulkoisestikin bändin pojat ovat hieman muuttuneet sitten alkuaikojen.








(kuvat)


Suosikkilevyni bändin tuotannosta on kaikkien aikojen levyjen omaan top vitoseenikin yltävä Neon Ballroom, joka on kerta kaikkiaan huikea levy. Tällä hetkellä aussirokkarit ovat studiossa nauhoittamassa kuudetta levyään. Odotan innolla, mitä pojat saavat aikaan. Studioalbumien lisäksi bändi on julkaissut singlejä, live- ja best of –levyjä sekä dvd-julkaisuja, jotka kaikki löytyvät omasta hyllystä. Hyllystä löytyy myös Johnsin sivuprojektit. Suurin aukko Silverchair-kokoelmassani on sinkku nimeltä "Findaways". Kyllä sekin sinne tiensä vielä joskus löytää.



Silverchair ei suinkaan ole Johnsin ainut musiikillinen projekti. Vuonna 2000 Johns julkaisi Paul Macin (joka kuuluu nykyään Silverchairin livekokoonpanoon) kanssa EP:n nimellä I Can’t Believe It’s Not Rock. Myöhemmin tästä parivaljakosta kehkeytyi The Dissociatives, jossa myös The Presetsin pojat soittivat. Nyt Johnsin on raportoitu tekevän yhteistyötä The Sleepy Jacksonin Luke Steelen kanssa akustisen poplevyn parissa, mutta ainakaan toistaiseksi tälle sivuprojektille ei ole tiedossa julkaisupäivämäärää. Harmi, sillä se kuulostaa kiinnostavalta. Viime vuonna Johns tuotti australialaisen punkbändi The Scaren uusimman Oozevoodoo-levyn ja täytyy sanoa, että ihan hyvältä kuulostaa, vaikka en mikään punkin ystävä olekaan. Bändin muut pojat ovat myös olleet tuotteliaita Silverchairin ulkopuolella. Gilliesin sivuprojekti kulki nimellä Tambalane ja Joannou puolestaan tuotti The Mess Hallin toisen levyn "Feeling Sideways". Kaikki yllämainitut kuuluvat siihen suunnattomaan määrään musiikkia, jota kuuntelen.


Jo kymmenen vuoden ajan Silverchair on ollut minulle se ykkösbändi. Kaksi vuotta sitten näin pojat vihdoin ja viimein livenä Lontoon Carlind Academy Brixtonissa, mikä oli jotain sanoinkuvaamatonta. Eturivi. Maailman paras biisi ”Emotion Sickness” loistavana liveversiona. Kyyneleet silmiin saanut uskomattoman kaunis versio ”Anas Song”ista. Pitkäaikaisin ja suurin julkkisihastukseni Daniel Johns parin metrin päässä ilman paitaa. Tarvitseeko sanoa enempää?! Ennen keikkaa tapasimme Twilight Colan Bubblen kanssa Chrisin ja Benin, joiden kanssa pääsimme yhteiskuvaankin. Daniel huiteli jossain, mikä oli ehkä hyvä asia siinä mielessä, että jos kyseinen herra olisi ollut paikalla, olisin luultavasti pyörtynyt tai saanut jonkinlaisen kohtauksen :D Näpit irti naiset, se mies on minun! (no..toivossa on hyvä elää :D)







13 Sep 2009

Best Of

Ystäväni halusi minun tekevän jutun parhaista musiikkivideoista. Ajattelin rajata listan noin kymmeneen videoon, sillä muuten jutusta tulisi aivan liian pitkä. Toinen rajoitus oli, että vain yksi musiikkivideo samalta artistilta. Osaa lempivideoistani ei kuitenkaan löytynyt YouTubesta, ja jos löytyikin niin vastassa olivat kaksi inhoamaani sanaa: embedding disabled. Tämä teki karsinnan kuitenkin helpommaksi, sillä tällä listalla ovat vain sellaiset videot, jotka YouTubesta sai tähän suoraan (vaikka eipä se embedding disabled linkittämistä estänyt, köh). Lista ei siis todellakaan ole kattava ja siitä puuttuu monia mielettömän hienoja musiikkivideoita (esimerkiksi yksi lyömätön pari: Michel Gondry ja Björk).
Sigur Rós – Vidrar Vel Til Loftarasa
Kaunis ja surullinen video. Sigur Rósin musiikkivideot ovat ihan oma lukunsa ja kandidaatteja tälle listalle olisikin siis löytynyt vaikka millä mitalla. Esimerkiksi Hoppipollan veikeä video saa suun hymyyn joka kerta.


Silverchair – Emotion Sickness
Maailman paras biisi. Olen ollut tätä mieltä jo kymmenen vuotta. Muita kandidaatteja näiltä rakkailta aussirokkareilta olisivat olleet If You Keep Losing Sleep, Ana’s Song ja Across The Night.


Röyksopp - What Else Is There?
Ehdottomasti parasta Röyksoppia ja yksi parhaista tanssibiiseistä ikinä. Karin Dreijer Anderssonin ylimaallisen ihana ääni ja tummasävyinen video. Karin on muuten tänä vuonna julkaissut loistavan soololevyn, joka kulkee Fever Rayn nimellä (musavideot ovat myös loistavia!).


Coldplay – Viva La Vida
Bändin poikien oma versio tämän loistavan biisin videosta on mielestäni nerokas ja tsiljoona kertaa parempi kuin biisin virallinen video. Muita kandidaatteja Coldplaylta olisivat olleet Don’t Panic, The Scientist, Talk ja Strawberry Swing.


Hjaltalin – Traffic Music
Hermann Karlssonin animoima loistava video.


Steven Wilson – Harmony Korine
Steven Wilson, mies Porcupine Treen, Blackfieldin ja No-Manin takana, on nero. Epäilen, että se mies ei nuku koskaan vaan tekee töitä kellon ympäri. Musiikin lisäksi tietenkin videon visuaalinen ilme miellyttää suunnattomasti. Tämän videon, kuten monen muunkin Wilsonin tekeleen, visuaalisesta ilmeestä vastaa tanskalainen taiteilija Lasse Hoile


Vast - Pretty When You Cry
Tämä on pelottava ja sairas, mutta hieno video. Varoitettakoon, että ei heikkohermoisille.


Nine Inch Nails – Closer
Eihän tämä olisi lista eikä mikään ilman Trent Reznorin Closeria.


Neverending White Lights feat. Melissa Auf der Maur – The World Is Darker
Verenpunaista synkkyyttä.


Placebo - Song To Say Goodbye
Surullinen video. Tuo pikkupoika särkee sydämen. Placebolta olisi ollut myös muuta valinnanvaraa: Taste in men, Twenty Years, Special Needs, Pure Morning.


Myös kaksi suomalaista musiikkivideota ansaitsee paikan tällä listalla:
Don Johnson Big Band – Road

Apulanta – Odotus


12 Sep 2009

Garbage - Stupid Girl

Viikonlopun soundtrack pyörii jälleen nostalgisissa tunnelmissa. Garbagea ihanine solisteineen ei ole kuopattu, mutta voimakkaimmin yhdistän sen 1990-lukuun. Shirleyn tummat silmät, leiskuvat hiukset ja cherry lips ovat aina pinnalla. Tässä pätkä vuotta 1995:

10 Sep 2009

The Messenger

Suuria uutisia Patrick Wolfin faneille! Herra saapuu lokakuun 23. päivä keikalle Helsingin Tavastialle. Lippuja keikalle voi ostaa ensi maanantaina Tiketistä hintaan 25 euroa kipale.

7 Sep 2009

Enchanted

Postiluukusta kolahti aamulla jotain suun hymyyn saanutta: nimittäin lippu Patrick Wolfin marraskuiselle London Palladiumin keikalle, jota odotan kuin kuuta nousevaa. Tutustuin kyseisen herran tuotantoon vasta vähän aikaa sitten ja rakastuin palavasti heti ensikuulemalta. Musiikillisesti Wolf liikkuu sulavasti herkän, melankolisen klassisen ja raivoisan elektron välillä. Kenen muun mielestä Patrick näyttää vaaleissa hiuksissaan aivan nuoren Trent Reznorin ja Draco Malfoyn risteytykseltä?




(kuvat)


Wind in the Wires on mielestäni Patrickin parhaimmistoa. Videotakin kelpaa katsella.


The Sun is Often Out kertoo Patrickin itsemurhan tehneestä ystävästä ja on yksi kauneimpia kappaleita, joita olen koskaan kuullut. 


5 Sep 2009

Into the roses and the berries

Viikonloppuna on mukava aloittaa aamu rauhallisesti: laittaa soimaan jotain leppoisaa.


ja tehdä aamiaiseksi vohveleita.

Vaniljaiset vohvelit kahdelle
(tai yhdelle todella nälkäiselle syöjälle)

2 kananmunaa
2 ½ dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
loraus vaniljasiirappia

Vaniljasiirappi tekee vohveleista makoisia ja rapeampia. Vohveleiden paistamiseen tarvitset tietenkin vohveliraudan. Oma, tätini vanha vohvelirauta toimii vielä hyvin, vaikka se onkin jo paremmat päivänsä nähnyt. Vohveleiden päälle sopii esimerkiksi vaniljajäätelö ja vadelmat.



Huonomminkin voisi aamunsa aloittaa.

Patrick Wolf - The Libertine

Päätin hakea jotain pysyvyyttä blogille, ja aloittaa juttusarjan. Kyseessä on niinkin yksinkertainen ja viihdyttävä (no, minun mielestäni) asia kuin musiikki. Tarkemmin sanottuna viikonlopun soundtrack. Joka viikko sen lopun alkaessa postaan sillä hetkellä kuumottavan musiikkipläjäyksen jonkinnäköisessä muodossa, toivottavasti videona.

Tällä viikolla vuorossa ihanainen britti Patrick Wolf, jonka klassista musiikkia, elektroa ja monia muita elementtejä yhdistelevä soundi on raivokas ja pirteä samaan aikaan. Luv!




And now that we're at it, tsekatkaahan Editorsin uutta albumia ennakoiva Papillon. Jos tämä ei saa tanssijalkaa vipattamaan, niin ei sitten mikään!

4 Sep 2009

Now my feet won't touch the ground




Vietin pari viikkoa sitten ikimuistoisen illan Tukholmassa Stockholm Stadiumilla. Kyseisestä illasta ikimuistoisen teki tietenkin yli kaksituntisen keikan vetänyt Coldplay. Keikkaan mahtui musiikin lisäksi muun muassa ilmassa lennelleitä värikkäitä paperiperhosia, jättimäisiä keltaisia ilmapalloja, ilotulitus ja omaan käteeni lentänyt Willin rumpukapula. Muutamaa biisiä jäin kaipaamaan, mutta ei nyt nurista niistä.


Settilista näytti tältä:


Life In Technicolor


Violet Hill

Clocks

In My Place

Yellow

Glass Of Water

Cemeteries Of London


42

Fix You

Strawberry Swing

God Put A Smile Upon Your Face (techno version)

Talk (techno version)

The Hardest Part

Postcards From Far Away

Viva La Vida

Lost
!

Green Eyes

Death Will Never Conquer ( sung by Will)

Billie Jean (Michael Jackson cover)

Viva La Vida (remix interlude)

------

Politik

Lovers In Japan

Death And All His Friends

-------

The Scientist

Life in Technicolor ii

The Escapist (outro)


Muutamat keikalta ottamani kuvat olivat lähinnä tätä tasoa.



Videot sen sijaan onnistuivat aika hyvin, vaikka suurin osta niistä onkin väärin päin (miten ne saisi käännettyä, any ideas?).