30 Oct 2009

Sinéad O'Connor - Nothing Compares 2 U

Sattuneesta syystä koko viikon on joko soittimessa tai päässäni soinut eräs kultaisten vuosikymmenien vaihteessa ilmestynyt hitti. Tämä Princen kirjoittama, irkkupopparin laulama kappale on yksi maailman vaikeimmista laulettavista, sillä se vaatii hyvää äänen hallintaa. Vaikka Sinéadilta ei tunneta juuri muita vetoja kuin tämä, on hän julkaissut soolouransa aikana 11 albumia, joista viimeisin pari vuotta sitten. Henkilökohtaisesti voisin jopa kiinnostua siitä muustakin tuotannosta. Mutta en tällä hetkellä. Juuri nyt tämä riittää hipaisuksi täydellisyydestä.







p.s. Enhän ole ainoa, jonka mielestä V for Vendetta -elokuvaa varten kaljuksi itsensä vetänyt lempparityttö Natalie Portman muistuttaa suuresti O'Connoria?

25 Oct 2009

Muse @ Hartwall Arena

Torstaina 22.10.2009 noin kello 21:07 räjähtivät Helsingin Hartwall Areenan sisätilat liekkeihin toistaessaan Musen Euroopan kiertueen ensimmäisen konsertin ensimmäistä teatraalista introa. Täpötäysi halli puhkui intoa ja odotusta, kun Euraasian tasavallan pääkaupungin pilvenpiirtäjien päällä olevat lakanat otettiin alas, torneihin syttyivät valot ja aaltoileva äänimaailma täytti joka kolon ja sopukan. Matthew Bellamyn hopeanvärinen hapsuvaate sopisi itse kuninkaalle, mutta nöyrin elkein bändi otti yleisön haltuunsa. Aloitus The Resistancen ensisinglellä, Uprisingilla, tuskin jätti kenellekään arvailujen varaan, mitä tänne oltiin tultu tekemään. Rokkaamaan.



Vaikka huhuja valokuutioista ja muista hulppeista lavarakennelmista olikin kiirinyt pitkin maita ja mantuja, en villeimmissäkään kuvitelmissani osannut ajatella niiden olevan totta. Kolmen massiivisen valotornin keskellä soittivat Matt, Dom ja Chris aivan kuin tämä olisi täysin arkipäiväistä. Tornien alimmat osat olivat liikkuvia niin, että pojat pääsivät välillä normaalin lavan tasolle ja Matt kuuluisan flyygelinsä kimppuun. Avonainen rakennelma ja joka sivulla sijaitsevat screenit takasivat näkyvyyden myös hieman syrjäisemmille katsomopaikoille.

Itsellähän kävi järjetön tuuri lipun suhteen. Tästä saisi jo huonon komedian tai vaihtoehtoisesti kyyneleidentäytteisen draaman aikaiseksi, vinkkinä leffamoguleille. Kenttälippu tuli hankittua jo kauan sitten presalesta kaverin avustuksella. Hallin läheisyyteen tuli siirryttyä viiden aikoihin tihkusateesta huolimatta - eturivi ei edes siinnellyt tavoitteessa, sillä se on Musen osalta koettu, ja tällä kertaa halusin nähdä show'n paremmin kokonaisuutena. Vähän ajan päästä sain kuulla, että 100 km päästä tuleva kaverini seisoi edelleen siellä 100 km päässä, koska bussi ei koskaan saapunut. Toisen kaverin isä oli lähtenyt hakemaan tätä ensimmäistä, joten hän myöhästyisi siis jonkun verran ovien aukeamisajankohdasta. Ei se mitään. Ovien aukeamisen jälkeen soitto, että saapuneesta kyydistä oli puhjennut rengas, eikä vararengasta ollut. Uuden kyydin odottamista siis. Puoli kahdeksalta soitto, että vasta nyt pääsivät liikkeelle 100 km päästä. Siinä vaiheessa meinasi itku päästä, kun jalat eivät tunteneet mitään ja olin jo varma, että koko Muse jää tällä kertaa väliin. Hörppiessäni kuumaa kaakaota Pasilan asemalla sain kuitenkin ilouutisen: lippu saapuisi määränpäähänsä kera parin muun fanin puoli yhdeksäksi. Jippii! Takaisin areenalle, hermostunutta odottelua, vihdoin kaveri joka oli jo aivan hajoamispisteessä, lippu, sisään, ei-jaksa-mennä-narikkaan-fiilis eli kamat kassiin, kentälle, soitto toiselle kaverille missä hän lienee, monta anteeksi- ja kiitos-sanaa ihmisten läpi puikkelehtiessa, pääsy massan keskelle.

Takaisin tapahtumien keskipisteeseen. Keikan parasta antia olivat Cave ja Unintended, joista jälkimmäinen jäi harmikseni kuulematta vuonna 2007 ja joka oli jotain paljon odotettua. Vanhat hitit kuten Plug In Baby ja Time Is Running Out hypittivät ihmismerta keskiverron urheilusuorituksen verran, eivätkä uudetkaan biisit kuten ihanainen Undisclosed Desires jääneet yhtään vähemmälle. Heikkoutena oli Guiding Light, joka ei mielestäni toiminut livenä ollenkaan, vaan lässähti pannukakun tavoin, mutta onneksi vain hieman. Lisäksi koko keikkaa vaivasi pieni hätiköinnin tunne. Se kertoi mitä luultavimmin epävarmuudesta - olihan tämä kiertueen ensimmäinen esiintyminen, ja koreografian ja settilistan yhteensovittamisessa päästiin vasta nyt tositoimiin. Muutamien jo mainitsemieni lisäksi kohokohta oli kaikessa upeudessaan encore, joka koostui Exogenesiksen ykkösosasta, ikisuosikistani Stockholm Syndromesta sekä sci-fi-länkkäri Knights Of Cydoniasta. Exogenesis oli sanoinkuvailematon ja kaiken lisäksi suuri yllätys - en odottanut kuulevani sitä ikinä livenä. Kaiken kaikkiaan huikea show pilvenpiirtäjineen ja vihreine laservaloineen, joka pennin arvoinen. Matthew'n sanoin: kiitos paljon!

Uprising
Resistance
New Born
Map Of The Problematique
Supermassive Black Hole
Guiding Light
Hysteria
United States Of Eurasia
Cave
Unintended
Undisclosed Desires
Starlight
Plug In Baby
Time Is Running Out
Unnatural Selection
--
Exogenesis: Symphony part I (Overture)
Stockholm Syndrome
Knights Of Cydonia


19 biisin pomppimisen jälkeen toin tuliaisina kotiin kipeiden jalkojen ja The Resistancen kansitaidetta kantavan kassin lisäksi paperihileitä sisältävän ilmapallon (tyhjänä, of course) ja täydellisen äänenmenetyksen. Vieläkin kuulostan enimmäkseen varikselta, mutta kun jo valmiiksi käheänä ja semiflunssaisena ensimmäinen reaktio hallin valojen sammuessa on kiljuminen, voi kuvitella, että seuraavana päivänä pihisin ja puhisin kuin mikäkin, saamatta kurkusta ulos kuiskausta kummempaa.

Pääsitpä paikalle tai et, suosittelen tsekkaamaan seuraavat:

Intro & Uprising

Exogenesis: Symphony part I (Overture)

Knights Of Cydonia (Chris ja huuliharppu!)

24 Oct 2009

Wolf Song

Enää en ole niin katkera siitä, että torstainen Musen keikka jäi minun osaltani väliin. Syynä tähän on huikean ihanan mahtava ja eroottinen Patrick Wolfin keikka eilen Tavastialla. Sanotaanko näin, että erittäin läheiseen ihokontaktiin herran kanssa siinä keikan aikana pääsi ;) Toiseenkin ääripäähän tunneskaalassa päästiin: "The Sun Is Often Outin" aikana pääsi itku. Luoja se poika osaa laulaa! Patrick puheli paljon keikan aikana ja oli aivan ihastuttava. Kuvat keikalta ovat, kuten yleensä, täysin tärähtäneitä. Onneksi videomateriaalia on paljon.

Keikan aloitti "The Childcatcher"



Damaris



Who Will?



Theseus
(Patrick kiitti suomalaisia siitä, että meillä on
sellainen upea soitin kuin kantele. Tämä oli vain niin awwwww)




The Sun Is Often Out



Hard Times



Vulture
(Encoren aikana sitä aiemmin mainittua ihokontaktia. Kamera hieman heittelehtii
minne sattuu, koska toinen käteni teki jotain muuta..)




Muita keikalla kuultuja biisejä olivat: Tristan, The Shadowsea, The Stars, Bluebells ja Magic Position. The Libertine ja Wind In The Wires jäivät kuulematta, mutta elättelen toivoa, että kuulen ne Lontoossa muutaman viikon päästä.

Keikkavaatteina oli nahkalegginsien ja saappaiden
lisäksi uusi mekko, joka jostain kumman syystä
näyttää kuvissa siniseltä, vaikka se on
oikeasti tummanvioletti!


Tässä epätoivoista muokkausyritystä saada mekko
näyttämään edes hieman siltä väriltä, mitä se on luonnossa.

23 Oct 2009

Kent - Töntarna

Läntisen naapurimaamme suurin rock-lupaus kent julkaisee uuden Röd-albuminsa kuudes päivä marraskuuta. Edelliseltä albumilta tutulla kevyehköllä linjalla jatketaan, mutta koska olen myös koneiden ystävä, tämä ei minua haittaa. Siitäkin huolimatta, että vanhat Isolan ja Hagnesta Hillin aikaiset biisit ovat sitä parasta antia. Platan kansitaidekin miellyttää silmää, joten pahasti vikaan ei voi mennä. Kent.nu-sivustolla on myös tämän viikon loppuun asti käynnissä kilpailu, jossa voi voittaa matkan Rödin julkaisubileisiin New Yorkiin. Arvatkaa, tarvitsiko kahta kertaa käskeä tätä tyttöä osallistumaan...

Ilokseni voin myös todeta, että kannattihan niitä kenttäpaikkoja maaliskuiselle Hartwall Arenan keikallekin kytätä, kun lippu saapui pdf-muodossa sähköpostiin alkuviikosta. Hiphei! Viikonlopun kunniaksi siis uusi sinkku ja video, Töntarna.





21 Oct 2009

Rocking Five

Kategoriaan ROCK osuvien biisien parasta antia ovat yleensä aloitukset. Jos ensimmäiset sekunnit tökkivät, tulee kappaleesta vain kertosäebiisi - tekele, jonka keskinkertaisten säkeistöjen ja loistavien kertsien väliin isketään vähän sooloa tai herkistelevää bridgeä. Apulanta-yhtyeen mukaan leipis. Sillä ansaitsee paikan lauletuimpien kertosäkeiden listalla, mutta erityistä musiikillista ansiota kappale ei välttämättä saavuta. Listasinpa siis mielestäni parhaat rokkilaulelmat, jotka toimivat kokonaisuudessaan taivaallisesti, mutta joissa alku merkitsee kenties eniten. Kitarasäröaloitusten top viisi liveversioina, olkaa hyvät.



Muse - Plug In Baby (Glastonbury 2004)
Mattin alun kitaravinkumiset eivät kuulu albumiversioon, huom. Vaikka en listaa näitä biisejä varsinaisesti järjestyksessä, on tämä ehkä kaikkien aikojen ykkönen. Aloituksen lisäksi koko biisi kantaa läpi niin uskomattomalla voimalla, että kaikki irtaimisto kannattaa liimata tai naulata paikoilleen. Tätä kuullaan taas huomenna!!



Placebo - The Bitter End (Paris 2003)
...Tai sitten tämä yltää sinne ykköspaikalle. Anyhow, Soulmates Never Die -dvd'ltä löytyvä pätkä, jossa bändi pistää parastaan ja hiki virtaa. Niin, ja Brian. Need I say more.



Weezer - Perfect Situation (ei tietoa liven ajankohdasta tai paikasta)
Täydellinen biisin aloitus! Vaikka Weezerin hohto omissa silmissäni on hieman laskenut parin uusimman levyn myötä, jaksaa tämä aina olla ihanista ihanin kappale. Ja Rivers Cuomo on hänkin varsin symppis, kaikkien nörttirokkarien isä :)



The Smashing Pumpkins - Zero (Rockpalast 1996)
Legendaarisista legendaarisin biisi, ja ko. livessä Billy Corganilla myös yllään legendaarisista legendaarisin outfit - musta ZERO-paita ja hopeanhohtoiset housut. Vuonna 1996 myös D'Arcy oli vielä mukana kokoonpanossa. Ei kenties paras liveversio biisistä, mutta silti. Ah.



Blur - Song 2 (Provinssirock 1999)
Täydellinen pomppubiisi, myös Manboyn coveroimana! Provinssissakin siis muinoin nähty. Hempeää, että Yle on nähnyt vaivaa ja suomentanut lyriikat x) Hihhihhii.


Kolahtiko joku säröilyistä?

19 Oct 2009

Wrapped inside

Flunssan juhliminen jatkuu... Päivä on kulunut hoitaen pikkuasioita siinä määrin, kun päässä oleva jatkuva humina on antanut myöden. Tulipa katsastettua muutama jakso Gilmore Girlsia (mitä sanoin siitä dvd-boksien lainaamisesta ystäviltä?) ja kulautettua tölkillinen Cherry Colaa kofeiinin toivossa. Lounas koostui enimmäkseen tomaattikeitosta. Kunnon ripaus chiliä ja aimo annos valkosipulia, niin johan aukeaa röörit ja pöpöt kaikkoavat!



Kotona möllöttäessä myös musiikin kuuntelu nousee suureen rooliin. Itse en osaa olla hiljaisuudessa jos olen yksin ja sisätiloissa, joten mikäli tv tai radio ei ole päällä, täytyy koneen syövereistä nousta jokin musiikillinen elämys. Tänään kuuntelussa on ollut muun muassa seuraavia suositeltavia tapauksia:

Nyt ei tästä arkusta lähde enää yhtään sanaa. Harkitsen suurta teekupillista, hetkellistä hairahdusta opiskeluun ja sen jälkeen vajoamista jälleen peiton alle. Myös Donnie Darkon siirtäminen hyllystä dvd-soittimeen houkuttelee. Adios, huomenna keittiöasiaa!


P1.5

Australialaisen Princess One Point Fiven uusi sinkku "You" kuulostaa lupaavalta ja odotan innolla neljättä studioalbumia. Kolme aiempaa, "At Long Last", "The Truth" sekä "Vous Je Vous", löytyvät omasta hyllystä. Tämän ihanan indie pop/rockia soittavan bändin ytimen muodostavat Sarah-Jane Wentzki ja Richard Andrew. Toki levyillä vierailee suuri joukko myös muita muusikoita.

(kuvat)

Lolita



It's All Gone To Hell



With Light There Is Hope

(Tämä, mielestäni yksi maailman kauneimmista biiseistä, lumosi minut pari vuotta sitten täysin. Virallista videota siitä ei ole, joten linkitän tähän "The Painted Veil" elokuvan materiaalia sisältävän videon. Kyseinen elokuva vaikuttaa muuten mielenkiintoiselta, eikä pelkästään sen vuoksi, että siinä on Edward Norton <3)

15 Oct 2009

Earth Song

Tehokkuus jäi työpäivän jälkeen päälle, ja isken nytkin kolme kärpästä yhdellä iskulla: ilmastonmuutoksen, kesällä kuolleen popin kuninkaan muistamisen ja viikonlopun soundtrackin.

In other words: tänään on blog action day, jokavuotinen päivä järjestetty bloggareille ympäri maailmaa. Aiheena on usein jokin kaikkia koskettava ja ajankohtainen asia, jota jokainen voi käsitellä omalla tavallaan ja omasta näkökulmastaan. Tänä vuonna globaalia keskustelua haluttiin herättää aiheesta nimeltä ilmastonmuutos. Koska olen siitä jo jonkin verran kirjoittanut, päätin välikäden kautta vain vähän muistuttaa maapallon tilasta. Välikätenä toimii kukas muukaan kuin Michael Jackson. Itse en ole koskaan king of popin suuri fani ollut, vaikka 1990-luvun albumit Dangerous ja HIStory olivatkin ahkerassa kuuntelussa. Jälkimmäiseltä löytyvä Earth Song kertoo siitä, miten välinpitämätön ihmiskunta on esimerkiksi luontoa ja alkuperäiskansoja kohtaan. Joten viikonlopun soundtrack MJ'n hengessä, may he rest in peace.

Varsinaisen musiikkivideon sijasta nähtävillä on vuoden 1996 Brit Awardsien legendaarinen liveversio, joka ainakin teini-ikäiselle allekirjoittaneelle syöpyi mielen sisuksiin. Lapset lavalla saavat kyyneleet silmäkulmiin, oli itse musiikki kuinka playbackia tahansa.





11 Oct 2009

Cover It

Hienoja covereita löytyy vaikka millä mitalla, mutta tässä kymmenen suosikkiani. Nämä coverit ovat paljon parempia tai parissa tapauksessa ainakin yhtä hyviä kuin alkuperäiset. Alkuperäisen version pääsee kuuntelemaan klikkaamalla suluissa olevaa bändin nimeä. YouTubesta ei tietenkään aina löytynyt albumiversiota tai siihen ei ole olemassa minkäänlaista virallista videota, joten joissain tapauksissa saatte tuijottaa ruudulla näkyviä kuvia tai tekstiä. Vinkki: älkää katsoko, kuunnelkaa.

Nine Inch Nails: Dead Souls
(Joy Division)


José Gonzalez: Love Will Tear Us Apart
(Joy Division)



Ane Brun: The Dancer
(PJ Harvey)



Placebo: Running Up That Hill
(Kate Bush)



Steven Wilson: A Forest


Sneaker Pimps: Firestarter
(The Prodigy)



A Perfect Circle: When The Levee Breaks
(Led Zeppelin)



Hellsongs: Paranoid
(Black Sabbath)



Brian Molko: Five Years
(David Bowie)



Agua de Annique: Blower's Daughter
(Damien Rice)

9 Oct 2009

IAMX & 30STM

Koodinimiä kerrakseen. Viikonlopun soundtrackin paikan jakavat Chris Cornerin projekti IAMX ja Jared Leton luotsaama 30 Seconds To Mars. Jälkimmäiseltä on ilmestynyt kolmannen levyn ensisingle, Kings and Queens, joka kuulostaa ainakin omaan korvaani varsin miellyttävältä. IAMX'n My Secret Friend on soinut soittimessa jo muutaman kuukauden, mutta video sen sijaan on uusi. Nauttikaa!







4 Oct 2009

PLACEBO

Saatte kaksi arvausta päivän aiheesta: lumelääke, joka ei sisällä lainkaan lääkeaineita vaan vaikuttaa parantavalla tavalla enemmänkin psyyken kautta, vai mainetta niittänyt, Suomessakin muutamaan kertaan vieraillut brittiläinen rock-yhtye?



Vastaus: jälkimmäinen, daa. Vuonna 1994 perustettu yhtye on hyvin pitkälti perustajien, laulaja-kitaristi Brian Molkon ja basisti Stefan Olsdalin käsialaa, sillä rumpali on ehtinyt vaihtua kahdesti. Alkuperäinen Robert Schultzberg häipyi ensimmäisen levyn jälkeen, ja hänet korvasi symppis Steve Hewitt. Steve vaihtui nuorempaan 'musiikillisten ja henkilökohtaisten erimielisyyksien' vuoksi, ja Forrest-sukunimellä varustettu Steve on ollut mukana parisen vuotta. Vaikka Hewittin Placebo on mielestäni ainoa oikea, on 22-vuotias kalifornialainen ottanut kapulat hyvin haltuun. Joten thumbs up sille.

Mainittakoon tässä välissä ilman älykästä aasinsiltaa, että My Favourite Thing -haasteen nakkasi Ravenwaves, jonka omaan Silverchair-aiheiseen postaukseen pääsi poseeraamaan myös kaulaton Bubble. Jutusta tosin unohtui täysin kaikki fanisälä (oleellista!), joten lisäilepä tyttö niitä jossain vaiheessa... ;) Kuka tahansa saa tämän jutun napata, kunhan aiheena on se elämän tärkein ja itseasiassa koko elämää suurempi, kylmiä väreitä aiheuttava bändi- tai artistirakkaus.

Mutta takaisi Placeboon. Ennen varsinaisia julkaisuja kokoonpano tunnettiin nimellä Ashtray Heart. Ensimmäinen platta ilmestyi 90-luvun puolivälin jälkeen, ja siitä lähtien julkaisutahti on ollut levy parissa-kolmessa vuodessa. Studioalbumit ovat:

Placebo (1996)
Without You I'm Nothing (1998)
Black Market Music (2000)
Sleeping With Ghosts (2003)
Meds (2006)
Battle For The Sun (2009)

Lisäksi löytyy kasa singlejä, Once More With Feeling -kokoelma, collector's edition debyyttilevystä ja kaksi DVD'tä - musiikkivideot sisältävä Once More With Feeling (singles 1996-2004) ja ihana Soulmates Never Die, jossa on Sleeping With Ghosts -turneen Pariisin keikka tallennettuna uskomattomine tunnelmineen. Oma kokoelmani on kasvanut kohtuullisen kattavaksi (pääsin laskuissani juuri 45'een fyysiseen musiikkitallenteeseen, hups).  Suurin puute on ensimmäiseltä levyltä lohkaistu 36 Degrees-single. Toki monista sinkuista on vähintään kaksi eri versiota, mutta pääasia on, että edes se yksi löytyy. Mainitun sinkun toivoisi löytyvän jossain vaiheessa - jos törmäät, vinkata saa!


Itsellä Placebo-diggailu ei ole alkanut alusta asti. Itselleni varsin merkittävällä The Best Anthems Ever -tuplakokoelmalla törmäsin useaan aikakauden kuumaan alternative- ja rock-bändiin, ja mukana oli myös jo lähes kulttimaineeseen noussut biisi Nancy Boy. Täytyy kuitenkin myöntää, että 15-vuotiaaseen itseeni se ei kolahtanut, ei sitten millään. Mielestäni laulajan ääni oli outo, naisen ja lampaan risteytys, vaikka kyse olikin ihan miespuolisesta vokalistista. Bändi vaati pari vuotta kypsyttelyä.

Cruel Intentions -leffassakin kuultu Every You Every Me ja samaisella levyllä ilmestynyt Pure Morning (yksi maailmankaikkeuden upeimmista musiikkivideoista, btw) sen sijaan pääsivät tauottomaan kuunteluun. Lopulta ensimmäinen oikea levyhankintani yhtyeeltä oli juuri ilmestynyt kokoelma. Se oli menoa sitten. Ulkomaisista bändeistä ykkösenä killuttelee lumelääke, joka ei uudenkaan levyn myötä ole tippunut korkeimmalta korokkeelta. Ja koska olen ihminen, joka innostuessaan innostuu kunnolla, on fan merchandise tuikitarpeellinen lisä diggailuun.


....Paidat. Niitä on tullut hankittua niin keikoilta kun virallisesta shopistakin.
Nuotit ovat enemmän tai vähemmän unofficial.

 

 ...Muki. Rakas keikalta hankittu muki, joka eräänä kauniina iltapäivänä
päätti tippua tiskikaapista alas teräksiseen pesualtaaseen, jossa ei
ollut vettä pehmittämässä laskua. Surkea liimaustaktiikkani pelasti
kuitenkin sen verran, että kynien säilytykseen kupposta voi käyttää,
vaikka teehetket Placebon kanssa ovatkin historiaa.

...Pinssit, joista yksi heiluu bleiserin liepeessä eikä suostunut kuvattavaksi.

 

...Plektra. Sietäisi itseasiassa päätyä koruksi monien muiden tapaan,
sillä on mielestäni liian kova siihen todella vähäiseen määrään skitan
rämpytystä, mitä harrastan.


Ensi kuussa suuntaan töppöseni jälleen Helsingin vanhalle jäähallille, kun Placebo tulee Suomeen neljättä kertaa. Samalla se on minullekin bändin neljäs keikka. Ensimmäisellä kerralla vuoden 1997 Provinssirockissa olin vielä liian nuori festarielämään, mutta Lontooseen tuli vuonna 2006 matkustettua ihan vain tämän musiikin tähden. Elämyksenä keikka oli mahtava, hyppiä hullujen brittien kanssa keskellä pahinta moshpitiä - ainoastaan korkealle pomppiminen takasi edes pienen määrän happea keuhkoihin. Joskus nämä alle 160-senttiset varret pitäisi jotenkin kieltää lailla. Mutta meininki on yleensä sitä parempi ja mieleenpainuvampi, mitä riehakkaampi se on. Intro Ion/Infra-redillä on yksi muistissa ainiaan pysyvistä äänikombinaatioista. Vedet tulevat silmiin vieläkin.



Lontoo 2006 / lainapokkari ja hiukseton Brian.

 

Provääns 2009 / oma kamera ja nuori Steve.


Uusimman levyn herättämistä tuntemuksista kirjoitin kesällä, ja Provinssikuviakin on nähtävissä useampia. Puuh. Ei kait tässä. Voisin puhua bändistä ja musiikista yleensäkin ikuisuuteen, mutta koska monen aivot taitavat olla sunnuntaimoodilla, päätän turisemisen lyhyeen. Ja koska Placebo on tehnyt myös lukuisia taitavia coverointeja, mikä olisi parempi lopetus kuin mainitulla Pariisin keikalla esitetty Pixiesin Where Is My Mind, yhdessä kyseisen yhtyeen Frank Blackin kanssa?




p.s. Ihan pakko vielä laittaa linkki yhteen hienoimmista kappaleista ever. Alunperin blogini nimeksi piti tulla Protège Moi, mutta jostain syystä en sitä kuitenkaan valinnut. Täytyy sanoa että nyt kaduttaa. Jos siis Twilight Cola yhtäkkiä vaihtaa nimeä, älkää ihmetelkö...

Absolutely Attracted To Tori Amos_ Part 2

Musiikillisesti suurimpia rakkauksiani on Tori Amos,
josta on jo pariin kertaan ollut juttua. Omaan kokoelmaan
kuuluu kaikki studiolevyt, muutama sinkku sekä livelevy

A Piano: The Collection

Original Bootlegs


Kirja "Piece By Piece", Dvd:t

sekä massiivinen sarjakuvakirja "Comic Book Tattoo"

3 Oct 2009

Crimson Sky

Eilinen Rödsögårdenin keikka Club Libertéssä oli nannaa. Akustisissa seteissä on aina oma tunnelmansa, joskin bändi toimii mielestäni ehkä paremmin sähköisenä. Ainakin vuosi sitten Los Hullabaloo private festivalilla nähty festareiden päätöskeikka oli jossain määrin parempi, jos nyt näin yleismaailmallista termiä voidaan käyttää. Eilisessä setissä kuultiin mm. sinkkuna julkaistu If It Comes From The Heart (It Must Be Good) sekä tämän hetken lemppari The River.

 
  

Kuvien taso on mitä on - en aikonut ensin ottaa kuvia ollenkaan
nähtyäni paikan surkean valaistuksen, mutta enhän minä
osannut pitää näppejäni irti siitä kapistuksesta.



Ennen Rödsöä esiintynyt Kristiina Wheeler oli illan yllättäjä.
Radiossa soineet biisit eivät ole kolahtaneet yhtään, mutta
voe tsiisus tämä nainen osaa laulaa! Livenä kuulostaa
huomattavasti paremmalta, kuin levyllä. Eilen kuultiin myös
hauskat versiot Pokerfacesta ja Womanizerista.


Kun töiden jälleen venyessä valmistautumisaika lyhenee
puoleen tarvitusta, on syytä luottaa varmoihin valintoihin
- mustiin kuteisiin ja yhtä mustaan kajaliin. Tukka saa jäädä
harakanpesäksi, who cares.

legginsit - Gina Tricot (paksut kuin mitkä, uusi rakkaus!)
trikoomekko - Panik
glitter t-paita - Seppälä
korvakorut - Marianeiti
nahkaranneke - H&M for men


Olen huomannut, että jostain syystä unohdan asukuvista aina kengät ja laukun - oleelliset osat kokonaisuutta! Oh well. Tutut ja turvalliset Askot päätyivät eilen taas jalkaan lukuisista rei'istään huolimatta (joulupukilta on jo tilattu uudet conssit, don't worry) ja kantamukset sulloin siniseen kassiin, joka tekonahkaisuudestaan ja henkkamaukkamaisuudestaan huolimatta on kestänyt älyttömän hyvin.

Kohta pitää taas rientää sporaan ja kaupungin toiselle puolelle, jossa tiedossa on leffailta ystävien kanssa. Elokuvamakumme ovat kovin erilaisia, joten päädyimme leffan suhteen kompromissiin - tuijotuksen kohteena olkoon kotimainen Blackout. Leffa-asu on yksinkertainen, mutta toimiva ja myös silmää miellyttävä. Siitä ei kuitenkaan kannata kuvaa ottaa, sillä Ravenwaves on sen jo tehnyt ;) Raidalliset villikset tosin vaihtuvat itsellä turkooseihin. Ciao!

2 Oct 2009

Rödsögården

Eilen keikkameiningeissä päällä:
tyllimekko - BikBok
bolero - Vero Moda

sukkahousut - Lindex
kengät - SixMix

kaulakoru - Marianeiti

Syysflunssa ei estänyt eilen suuntaamasta lembibaariin eli 45 Specialiin Rödsögårdenia kuuntelemaan. Keikka oli mahtava. Ainut miinuspuoli oli ne ärsyttävät ihmiset, joilla ei ollut artistia kohtaan edes sen vertaa kunnioitusta, että olisivat pitäneet suunsa kiinni edes niiden hiljaisempien biisien aikana. Jotkut kun olivat tulleet sinne kuuntelemaan musiikkia, eivät muiden ihmisten mölyämistä omista asioistaan kesken keikan. Raivostuttavaa! Tässä kuitenkin muutamia otoksia ja tunnelmia keikalta.




1 Oct 2009

Absolutely Attracted To Tori Amos



Myra Ellen Amos syntyi 22. elokuuta 1963 pappisperheeseen ja aloitti pianonsoiton ollessaan 2 ½ -vuotias. Kesällä 1969 hänet hyväksyttiin Baltimoressa sijaitsevaan Peabody Conservatory Of Musiciin. Hän on nuorin oppilaitokseen koskaan hyväksytty oppilas. 11-vuotiaana Amos kuitenkin erotettiin koulusta, koska ei soittanut sitä, mitä hänen haluttiin soittavan ja piti enemmän korvakuulolta soittamisesta kuin nuottien lukemisesta. Amos on soittanut baareissa ja klubeissa jo vuodesta 1976 lähtien. Hänen musiikillinen uransa alkoi kuitenkin vuonna 1980 kun hän kirjoitti veljensä kanssa biisin "Baltimore". 21-vuotiaana Amos muutti Los Angelesiin edistääkseen musiikkiuraansa ja vuosina 1984-1989 Amos oli laulajana bändissä Y Kant Tori Read, jolloin hän alkoi käyttää artistinimeään Tori Amos. Bändi ei kuitenkaan menestynyt. Tämän jälkeen Amos alkoi kirjoittaa omaa materiaaliaan. Ensimmäisen kerran Amos esitti Little Earthquakesin materiaalin levy-yhtiö Atlanticille vuonna 1990, mutta sai torjuvan vastaanoton. Vuotta myöhemmin uusi versio levystä sai kuitenkin vihreää valoa. Tori Amoksen sooloura alkoi 1991, kun hän julkaisi EP:n "Me and a Gun". Tämän jälkeen Amos on ollut varsin tuottelias ja on saanut itselleen fanaattisen fanijoukon.

Kymmenen studioalbumia:

Little Earthquakes (1992)
Under The Pink (1994)
Boys For Pele (1996)
From The Choirgirl Hotel (1998)
To Venus And Back (1999)
Strange Little Girls (2001)
Scarlet's Walk (2002)
The Beekeeper (2005)
American Doll Posse (2007)
Abnormally Attracted To Sin (2009)

Amosin laajaan diskografiaan kuuluu studioalbumeiden lisäksi muun muassa live- ja kokoelmalevyjä, 37 singleä sekä 65 b-puolta. Amos tunnetaan myös ahkerana cover-biisien esittäjänä. Pitkän uransa aikana hän on esittänyt oman versionsa yli sadasta eri biisistä. Itse olen tutustunut tämän upean naisen koko tuotantoon ja voin kertoa, että siihen on kyllä mennyt aika lailla aikaa...Kokoelmasta kuvia postauksen osassa 2.

Amos ei ole pysytellyt pelkästään musiikin puolella vaan kirjoitti elämänkertansa "Piece By Piece" Ann Powersin kanssa vuonna 2005. "American Doll Posse" oli konseptilevy, jossa Amos esiintyi viiden eri naisen roolissa. Jokainen näistä Amosin viidestä alter-egosta kirjoitti myös blogia. Vuonna 2008 Tori sukelsi tuntemattomiin vesiin toimittaja Rantz Hoseleyn kanssa ja lopputuloksena oli 480-sivuinen sarjakuvakirja "Comic Book Tattoo", johon yli 80 taiteilijaa loi oman näkemyksensä valitsemastaan Amosin biisistä.

Tällä hetkellä Amos on kiertueella uusimman levynsä tiimoilta. Suomeen kiertue ei valitettavasti tällä kerralla yllä. Ollaan onnellisia siitä, että Amos on edes kerran käynyt Suomessa. Tämä ihme koettiin Provinssirockissa vuonna 2007. Naisen seuraava julkaisu tulee olemaan talvialbumi "Midwinter Graces", josta blogissa on ollutkin aiemmin jo juttua. Amos on jo parin vuoden ajan tehnyt yhteistyötä Samuel Adamsonin kanssa "The Light Princess"-musikaalin parissa. Musikaali perustuu George MacDonaldin samannimiseen satuun, joka julkaistiin jo vuonna 1864. Musikaalin ensi-iltaa kaavailtiin The National Theatreen jo tämän vuoden syksyksi, mutta ilmeisesti saamme odottaa vielä jonkin aikaa. Se tietää ehkä matkaa Lontooseen, kuka lähtee mukaan?















(kuvat)



Tämä nainen on livenä jotain aivan uskomatonta. En voi koskaan katsoa näitä videoita ilman kylmänväreitä. Katsokaa itse, ne ovat todellakin sen arvoisia.

Winter

Precious Things


The Waitress


1000 Oceans
Ehkä se minulle kaikkein henkilökohtaisin Torin biiseistä. Omistettu vuonna 1999 menehtyneelle serkulleni, joka oli minulle pikemminkin kuin veli.



Cooling


Sugar


Cruel
Se oli jotain ikimuistoista, kun Tori asteli Provinssirockin lavalle Pip-hahmossaan ja aloitti keikan tällä biisillä. I was in heaven.



Silent All These Years
And last but not least: biisi, jolta blogi on saanut nimensä.