The Masses Against The Classes

Nyt saavat Patrick Wolf- ja muut keikkaraportit odottaa hiukan (Ravalice tosin päivystää viikonlopun, haha, mistä näitä nimiä oikein tupsahtelee), sillä tämä tyttö suuntaa Lontooseen!! Lauantaina tiedossa mahtipontista rokkausta usean tunnin ajan noiden kivojen walesilaisten toimesta. Jännittää jo hiukan, kuinka monta kostyyminvaihtoa Nicky Wire saakaan keikan aikana tehtyä. Iik.

Gig reports and other stuff will have to wait (Alice'll be here during the weekend though) - this girl heads towards London! On Saturday there's gonna be some epic rocking with the Welsh preachers. I'm already anxious how many different costumes Nicky Wire can fit into one evening. Yikes!

Every You Every Me

Saatoin tänään herättää blogin toisen osapuolen puhelinsoitolla. Moi, läheks mun kaa Lontooseen huhtikuussa? Ostin liput Placebon keikalle.

Aina niin rakas Britannia, permantopaikat 2400 henkeä vetävään indigO2'een, tärkeän bändin todennäköisesti ainut keikka tulevana vuonna ja Suomen rähinävapun välttäminen. Not bad, eh? Heräteostokset on aika pop!

Impulse purchases can sometimes leave a bitter taste in your mouth. And then sometimes they just might be the best thing ever. Like today, when I woke up Alice with my phone call asking, whether she'd go to London with me in April. Because I just might have booked tickets to see Placebo. A one-off gig at indigO2 in the country that I love - not bad!

Levari #2

Levyraati kokoontui taas! Teemana oli tällä kertaa jotain niinkin epäinhimillistä kuin teens: sitä yläaste- ja lukioikäisenä kuunneltua musiikkia, joka aiheuttaa kylmiä väreitä, ei lukeudu enää nykyisen musiikkimaun piiriin (ainakaan mitään ei myönnetä) ja jota ei voi kuunnella kuin korkeintaan kerran vuodessa nostalgia- (ja ehkä vähän muissakin-) päissään. Sanomattakin selvää, että myötähäpeä ja naurunpyrskähdykset olivat taattuja. Raatimme arvovaltaisilla jäsenillä on juuri sen verran ikäeroa, että vaikka samojakin biisejä on teiniangsteissa fiilistelty, myös hajontaa saatiin.

Adema - Freaking Out

Tyrävyö - Helmiä

Apulanta - Ilona?

Bullet For My Valentine - Tears Don't Fall

Korn - All In The Family

Korn - No Place To Hide

KMA - Pommeja

Deep Blue Something - Breakfast At Tiffany's

White Town - Your Woman

Garbage - Push It

Innpeach - Something Must Give

The Crash - Sugared

Okei, pakko myöntää, että viimeisten kolmen biisin aikana luovuimme nolousstatuksesta ja laitoimme bonuksena kehiin sellaisiakin kipaleita, jotka ovat ihan oikeastikin hyviä, ainakin jollain tasolla. Hauskaa oli, mutta tämän suuntaista teemaa ei ehkä ihan heti tarvitse ottaa uudestaan. ;) Kaikkia biisejä ei Spotify-listalta löydy, ne linkitettynä yllä.


Our terrific music panel had its second meeting! The theme this time was teens - the music you listened to when you were anything between ten and twenty, but which you really can't bare to listen to anymore (or maybe once a year when you're feeling a bit too nostalgic). Needless to say that embarrassment was the first feeling on the list, followed shortly by laughter. Phew. Although the last three songs were kind of bonus tracks and not quite shameful but actually good, this was a topic we won't be doing again anytime soon. ;)

Not all songs can be found on the Spotify playlist, so they're linked above.

Levari #1

Asia lähti liikkeelle lähestulkoon aiheeseen liittymättömästä Facebook-keskustelusta, ja realisoitui hämäävän nopeasti - yleensähän idean vieminen käytäntöön kestää sadasti kauemmin kuin itse idean saaminen ja kehittäminen, mutta tällä kertaa ei. Herätimme siis pienellä porukalla henkiin vanhan kunnon levyraadin!

Ensimmäisen levarin teemana oli naislaulajat, jotka hyväksyttiin mukaan bändillä tahi ilman. Allekirjoittaneen lisäksi T, Vimps ja kesken vaihtuneen aikataulujärjestelyn vuoksi etänä osallistunut Lauri valitsivat jokainen kriteerit täyttävät kolme biisiä, jotka soitettiin vuorotellen ja arvioitiin. Mahtavaa! Voittaja on vielä julkistamatta mainitun etätyöskentelyn vuoksi, mutta jos haluat antaa julki omat mielipiteesi, tässäpä biisilista (löytyy myös Spotifysta). Omasta puolestani sanon kuitenkin sen verran, että Martina Topley Bird sai minulta ysin siitä hemmetin melodica-pätkästä huolimatta (niin ei se ehkä oikeasti ole melodica) ja ihana Britta Persson täyden kympin. Omia valintojahan ei pisteytetty.

Joni Mitchell - A Case Of You

Madonna - La Isla Bonita

Howling Bells - Velvet Girl

Smith - Baby It's You

Cocteau Twins - Rilkean Heart

Veronica Maggio - Satan i gatan

The Jezabels - She's So Hard

The Long Blondes - Giddy Stratospheres

Britta Persson - Annoyed to Death

Tarharyhmä - Kiva olla

Peaches - Trick or Treat

Martina Topley Bird - Phoenix

Paljon hehkutettavaa olisi, paitsi uuden musiikin niin menneiden keikkojen raportoimisen suhteen (viime perjantaina koetut Anna Calvi ja Kaiser Chiefs), mutta ne saavat nyt odottaa. Ensinnäkin, huomenna alkaa suomalaisen musiikin viikko ja sitä juhlistetaan tässä blogissa nimenomaan kotimaisella tuotoksella, joka päivä. Viikko jatkuu aina lokakuun loppuun asti.

Toiseksi, erinäisten sekoilujen ja suunnitelmien vaihdosten jälkeen oli onni onnettomuudessa, ja pääsen ensi lauantaina katsomaan PJ HARVEYA!!!! Tukholman filadelfiakyrkaniin, that is. Kiitos lisälippujen ja nopean reaktioni käsien tärinästä huolimatta - olinhan siis joka tapauksessa suuntaamassa tuohon kauniiseen kaupunkiin viikonlopuksi, joten tämä tuo vaan huomattavasti lisäarvoa reissulle. Iiihh!!

Huomenna siis kolisee kotimaista, mutta ensin vähän Polly Jeania. ♥

Together with a few friends we decided to bring an old-fashioned music panel to life. And we even had a theme - female vocalists! We picked three songs each to play on the panel and from which to give a review. I'm not declaring the winner yet, but if you want to listen to the songs we choose, the list is both above and in Spotify. Although I have to say I gave Martina Topley Bird a 9/10 and the lovely Britta Persson a whole 10 points.

I have lots to write about (for example about tons of new music and reports from both Anna Calvi's and Kaiser Chiefs' gigs), but no time - starting from tomorrow it's officially Finnish Music Week, which will also show in this blog, every day, until October turns into November.

Secondly, after lots of screwed-up plans and stuff I'm going to see PJ Harvey after all, in Stockholm on Saturday!! Whoaaah I'm so excited, the concert is in some kind of a church or something, it'll be magnificent. ♥

Welcome to the Closing

...Or opening, should I say.

Tämä on Alice & June, kahden popkulttuuriaddiktin ja lifestyle-bloggarin musiikillinen kollaboraatio. Ravenwaves on tuttu Silent All These Yearsista, June Twilight Colasta, yhdessä olemme ranskalaisen kulttibändi Indochinen tuotantoa.

Jos pidät tunteita herättävistä ääniaalloista, keikkojen ja uusien biisien fiilistelystä ja nostalgiasta, astuit oikeaan paikkaan. Jos kaipaat viime hetken listahittejä, suosittelemme hakeutumaan muualle. Pidämme musiikista laajalla skaalalla, mutta emme ole aina sataprosenttisesti ajan hermolla ja sukellamme ajoittain myös vanhojen suosikkien mereen. Emme pure, mutta saatamme hukuttaa sinut fanityttömäiseen intoiluun ja kiljahduksiin.

Omat blogimme pysyvät edelleen hengissä, mutta musiikkiaiheiset tekstit siirtyvät jatkossa tänne. Niin on käynyt myös runsahkoille arkistoille. Samat biisi-ihkutukset ja festivaaliraportit löytyvät todennäköisesti molempien nimien alta, joten jos näet asiat välillä tuplana (tai pahimmassa tapauksessa nelinkertaisena), älä säikähdä: yhdestä mielestä huolimatta olemme kuitenkin fyysisesti edelleen kaksi eri ihmistä. Tämä näkyy väistämättä myös blogissa.

Tervetuloa!

♥ Alice & June

Hello all! And welcome to this new musical blog collaboration of two lifestyle bloggers and pop culture addicts. Ravenwaves is known from the blog Silent All These Years, June from Twilight Cola. Together we are Alice & June, something the French cult band Indochine have invented.

If you like music that evokes massive feelings, nostalgy, gigs and opinions about new songs on the market, you're at the right place. If you're looking for the latest hits on the charts, you might want to check somewhere else. We enjoy music from many different genres, but aren't always attuned to the times and like to dive deep into the memory lanes, too. We don't bite, but might occasionally drown you with fangirlism and squeling.

Our own blogs remain up and running too, but all the music posts have been transfered here. So there are double posts about some things, and will still probably be in the future, but that's just how it is - although we have one mind, we're still two different people. And not all old posts have English translations, sorry! At least not for now.
 
Welcome!


♥ Alice & June

LMFAO - Party Rock Anthem

Selvitettyäni pääni yhdeksänkymmentäluvun eurohumpasta päätin, etten enää koskaan hairahdu koneiden tielle (The Prodigy oli sallittu poikkeus). Enpä. 2000-luvun vaihteessa luovuin lähes täyskitarapainotteisesta musiikkimaustani sen verran, että sallin soittimeeni eksyä välillä myös ambientia ja erinäisiä DJ-settejä. Jannen viikon levynä on tällä viikolla mahtava Daft Punk ja Lauri päätti räväyttää ja räbäyttää eräänkin playlistin kanssa. Asiat liittyvät haaleana aasinsiltana toisiinsa siten, että olen niiden innoittamana siivittänyt työpäiviäni muun muassa Basement Jaxxilla, Fatboy Slimillä, 2pacilla, Beastie Boysilla, Armand van Heldenillä ja jopa Eric Prydzillä. Hell freezes over ja sillee.

Tänään on lähtö Tampereelle syksyisiin tanssikisoihin. Ohjelmamusaan sain ujutettua pikkuisen Musea loppuryminän muodossa, mutta muuten pysytään jumputuslinjalla. LMFAO'takin siitä löytyy, ja vaikka Party Rock Anthem taitaa muuten alkaa olla jo vanha juttu, pistää se kyllä tanssijalan vipattamaan väkisinkin. Everyday I'm shufflin'!

Viikonloppuja!

p.s. LP'ssä on päivät vähän sekaisin, mutta eiliseltä joka tapauksessa eräs vuoden 1998 klassikko - koneita siinäkin.

I was very anti-electronic about music after I'd gotten my head straight from all the shitty eurodance in the nineties. But then again, rules are made for breaking and after several years of listening mainly to guitar sounds (The Prodigy being a huge exception) I somehow managed to get myself into liking some electro too. DJing was hip anyways as the new millennium approached. Daft Punk, Basement Jaxx, Fatboy Slim, Armand van Helden... I've been listening to those classics this week (+ a bit of rap too!).

Today I'm leaving to a dance competition, so dance music is right on top this weekend. Although I've managed to plant some Muse into our choreography music, mostly it's basic dance rhythms. LFMAO's Party Rock Anthem might be a bit passé, but it makes you wanna shake your booty nevertheless. Everyday I'm shufflin'! Have a nice weekend!

Regina - Unessa

Mikä voisi olla parempaa, kuin ulkona riehuva syysmyrsky ja soitin pyörittämässä Lepään aalloilla -nimistä kappaletta Reginan tuoreelta albumilta? Ei ehkä mikään (paitsi se, että olisi jossain välissä ehtinyt nukkuakin). Haluan fiilistellä Iisaa ja Mikkoja lisää myöhemmin, mutta unipoppi kyllä vangitsee sen verran tiukasti pilvilinnoihinsa, että sen sopukoissa on syytä viettää päivä jos toinenkin. Vilttiin kääriytyminen ei ole koskaan tuntunut näin hyvältä.

Tänään on myös Tavastian uuden PopLife-klubin avajaiset - tämän tytön tanssintäyteinen viikonloppu alkaa siis varsin mallikkaasti. Ehkä nähdään siellä!

Sitä ennen: unelmantäytteistä viikonloppua kaikille.

When there's a storm outside, the best thing to do is to crawl up inside a huge blanket and listen to Regina's new album, let the dreampop take your thoughts away. A weekend full of dancing, both in a club and actually practicing, is ahead. But there's always time for dreaming. Have a dreamy weekend y'all!

Ólafur Arnalds @ Queen Elizabeth Hall, London

 

Lontoon reissun toisen päivän iltana oli luvassa islantilaisen Ólafur Arnaldsin  odotettu keikka. Paikkana oli Queen Elizabeth Hall Souhtbank Centrella, joka toimi erittäin hyvin niin akustiikan kuin  muidenkin asioiden puolesta. Lämppärinä ollut Message To Bears yllätti erittäin positiivisesti ja Ólafurin keikka ylitti kaikki odotukset. Itse Ólafur oli hellyyttävän ihana ja hauska. Ólafur kertoi paljon erilaisia hauskoja tarinoita biisien välissä ja onnellinen hyväntuulisuus välittyi koko yleisöön.   Biisit kuulostivat täydellisiltä ja settilista oli kattava. Valot ja mustavalkoiset visuaaliset taustat lintuineen, sateineen, pilvineen ja merimaisemineen toimivat aivan saumattomasti musiikin kanssa luoden sanoinkuvaamattoman tunnelman. Musiikki tuntui sielun pohjassa asti, riipi sydänjuuria ja viimeistään encore sai kyyneliin. Viimeisenä soitettiin mahtava 3055, mikä oli täydellinen päätös upealle illalle (lopussa olevat videot eivät pysty kuvaamaan kuinka upealta biisit kuulostivat ja näyttivät livenä). Keikan jälkeen tapasin Ólafurin pikaisesti, joka oli niin lämmin ja mukava ihminen kuin saattoi odottaakin.

(photos 1 & 2 from here)

ÓLAFUR ARNALDS - 3055 (LIVE) 

On the evening of our second day in London it was time for the much anticipated Ólafur Arnalds gig  in Queen Elizabeth Hall, Southbank Centre. The venue worked really well in terms of acoustics, seating etc. The warming act Message To Bears was a really pleasant surprise and Ólafur's gig exceeded my expectations. Ólafur himself was so adorable and funny. He told lots of funny stories between songs. The songs sounded perfect and the setlist was extensive. The lighting and the black and white visuals with birds, clouds, rain and sea landscapes worked seamlessly with the music creating an incredible atmosphere. You could feel the music at the bottom of your soul tugging your heart strings and the encore brought me to tears. "3055" was the last song played and it was the perfect ending for a great night (the videos above can only capture a smidgen of how amazing it actually was live). After the gig I met Ólafur briefly and he was as warm and nice a person as you could expect him to be.

Flow 2011

Kesän viimeiset festarit aiheuttivat sydämentykytyksiä, hikeä ja kylmiä väreitä - kiitos niistä! Vaikka perjantai olikin vähän levoton kiitos koko viikon (ja vähän lauantainkin) pienten stressipiikkien, sunnuntai onneksi korvasi lungilla meiningillään. Siitäkin huolimatta, että tiesi yöunien jäävän köyhiksi ja seuraavan, loman jälkeisen, työpäivän olevan suoraan kauhuelokuvasta.

Midlake. Melankolisella folkilla oman viikonloppuni aloittanut teksasilaispoppoo onnistui vetämään hiljaiseksi herkkyydellään. Päälava toimi yllättävän hyvin, vaikka pimenevä ilta olisikin ollut auringonpaistetta parempi vaihtoehto ja bassot jyräsivät komeasti yli (kuten lähes jokaisella keikalla, imho). Upea keikka, vaikka viimeinen niitti jäikin puuttumaan. Luultavasti lähinnä sen takia, että setti koostui pääasiassa uusimman levyn kipaleista, kun itse olisin kaivannut vähän jotain vanhaa, nopeatempoista tuotantoa väliin. Viikonlopun karvaisin bändi -pysti menee tälle sakille (Rubik on tiukasti vanavedessä, toim.huom.). Niin ja kertokaa, voiko tuota basistia viiksineen ottaa tosissaan?

Warpaint. Neljä tytsyä soittamassa taiderockia - ei voi mennä pieleen, eihän? Perjantain paras ehdottomasti. Teltassa musisoineet kaunottaret saivat atmosfäärin pomppaamaan kattoon ja yleisön huokailemaan ihastuksesta. Musiikki toimi livenä jopa paremmin kuin levyllä, Undertow'n noustessa selkeästi esiin muusta setistä. Lisäksi basisti Jenny vei suloisuudellaan sydämeni täysin.

Röyksopp. En ole kuunnellut norjalaisduoa pitkään aikaan, enkä oikeastaan odottanutkaan keikalta mitään. Toisaalta Ilosaari-huhut saivat pienen hypetyksen pisaran kihoamaan ohimolle ja toiveet tanssisessiosta nousemaan - valitettavasti turhaan. Epätasaisesta keikasta ei saanut oikein mitään irti, What Else Is There? oli onnistuttu pilaamaan ihmeellisellä versioinnilla ja juuri, kun päästiin vauhtiin, laskeuduttiinkin taas alas. Onneksi lopun teknompaan menevä muutaman biisin pätkä Poor Leno -hitteineen nosti mukaan tunnelmaan, mutta kaiken kaikkiaan kokemus jäi latteaksi.

Minä ja Ville Ahonen. Tästä artistista olen kuullut pelkästään hyvää, enkä suotta. Musiikki porautui syvälle luihin luoden sellaisen intensiteetin, ettei varmasti olisi huomannut edes hurrikaanin saapumista Suvilahteen. Ahosen laulu ei ehkä teknisesti ollut kaikista taidokkainta, mutta tunnelma korvasi pienet virheet. Teltta sopi venueksi loistavasti ja pienet nykytanssivivahteet maustoivat muuten pelkistettyä show'ta. Nam.

Rubik. Jostain syystä Rubikia ei tule kuunneltua kovinkaan paljoa kotona, vaikka heidän tuotannostaan tykkäänkin. Livenä bändi veti kyllä taas melkoisen show'n meiningin leijuessa jossain pilvien yläpuolella. Ihan loistavaa settiä, vaikka viimeinen hurmoksen pisara jäikin henkilökohtaisesti puuttumaan.

Twin Shadow. Kamppailuni päällekkäisyyksien eli Twin Shadow'n, Mogwain ja Jamie Woonin (jota yritin päästä kuuntelemaan muutaman kappaleen ajaksi täpötäyteen black tentiin siinä onnistumatta) osalta päätyi jännästi ensin George Lewis Jr'n hyväksi. Vaikka pidänkin herran musisoinnista, jostain syystä liveveto ei jaksanut sykähdyttää kolmea biisiä enempää, jonka jälkeen oli pakko suunnata jälleen siniseen telttaan.

Mogwai. Olen missannut nämä skotit jo sataan kertaan, minkä vuoksi en ajatellut, että yksi huti lisää sysäisi minua radaltani. Vaan olenpa onnellinen, että tajusin kuitenkin kipaista nauttimaan kovaäänisestä instrumentaalista - ei jumalaut mitkä äänivallit!! Bassojen liika korostuminen ei todellakaan haitannut, sillä kitarat surisivat yhtälailla voimakkaasti suoraan sisuksiin ja tunsin olevani jossain täysin muualla kuin pilvisessä Helsingissä. Lisää, kiitos. Ai niin, ja sainpahan taas kuulla pikkuisen sitä aksenttia...

Kanye West. Lyhyt menneisyyteni räpin parissa on, noh, menneisyyttä, joten pääasiassa tyyppi kiinnosti minua show'n vuoksi. Ja sitä tarjottiinkin, isosti. Herra nousi lavalle nosturin ja savuverhon siivittämänä, tietysti. Tunnin myöhästyminen ei jännästi tuntunut missään, kun sen ajan käytti väistelemällä repeytyneestä somistekankaasta lennelleitä rojuja (ei osunut kehenkään, onneksi). Biisit ovat minulle enimmäkseen tuntemattomia (vaikka kyllä mä siitä Jesus Walksin bombom-hommasta tykkään, taimitänesiinänytsanokaan), mutta muu yleisö tuntui olevan hyvin mukana. Sen muutaman biisin aikana, mitä toimintaa katsoin, osoittautuivat tanssitytöt parhaaksi aspektiksi koko keikalla. Autotune-kikkailu sen sijaan oli ehkä karmeinta ikinä.

James Blake. Jos tänä kesänä ollaankin nähty kasa toinen toistaan upeampia keikkoja, veti Blaken James henkeäsalpaavalla eskapismillaan kaikilta maton alta. TA-JU-TON. Ei mulla muuta. ♥ ♥ ♥

Muita huomioita ensi vuotta ajatellen:

* Älä koskaan jollain käsittämättömällä tavalla unohda, miltä tuntuu poukkoilla sellaisessa ihmismäärässä. Saat harmaita hiuksia, jos et viilaa asennettasi kohdalleen ja rennoksi heti alkuunsa. Vaikka toisaalta lyhyitäkin jonoja löytyi kun osasi niihin etsiytyä. Ja kaipa se alueen laajentaminen oikeasti auttoikin.

* Älä syö vegaaniburritoa enää ikinä. Tai oikeastaan mitään, mikä vaikuttaisi edes etäisesti siltä, että siellä saattaisi olla korianteria. Pahuuden rikkakasvi!! Menee persiljankin edelle. Burritosta joutui osa siis roskiksen huomaan, pahoitteluni. En oikeasti koskaan heitä ruokaa menemään, mutta puraisukin vielä niin yökkäysrefleksi ei olisi jäänyt pelkäksi yritykseksi. Onneksi curry-tofu oli sentäs nautittavampi kokemus. Muuten tämän vuoden ruokatarjonta ei näyttänyt minulle parhaita puoliaan.

* Pölli joltain pressipassi, jotta saat kuvata paremmilla vehkeillä. Vaihtoehtoisesti: älä totuttaudu järkkäriin liikaa, ettei millä tahansa muulla kameralla leikkiminen olisi niin rasittavaa.

* Vaikka paikalla olisi ne kaksisataa tuttua, et silti onnistu näkemään heistä kuin murto-osan. Tapaamisia on kuitenkaan turha yrittää sopia etukäteen, sillä ravaat tiheällä tahdilla lavalta toiselle musiikin perässä niin, ettet kuitenkaan ehtisi nähdä ketään. Onneksi muutamia tuttuja kuitenkin vilahti, yay!

* Joku muu kuin Spotifyta jatkuvasti hehkuttanut Tea Khalifa juontamaan, jooko?

* Vain aika näyttää, tuleeko puolikkaista, juuri ja juuri korvanlehdelle ylettyvistä sangoista ensi kesän trendi aurinkolasirintamalla.

Kiitos Flow, kiitos kaikki enemmän tai vähemmän fiiliksen luomisessa mukana olleet - enää vajaa vuosi seuraavaan!

Flow Festival rocked. I'm really a bit too tired to write about everything in English too, so I'm just gonna say this: on Friday Midlake was good, Warpaint magnificent, Röyksopp a bit of a disaster. On Sunday mostly everything was brilliant, except for Kanye West which I don't really like but who put on a huge show. I really, really liked Minä ja Ville Ahonen and Mogwai.

And then there's James Blake, whom I can't describe in any words available. Pure perfection. ♥