Tanskalainen electrorock-yhtye Carpark North rokkasi Tavastialla kuin viimeistä päivää!
Tämän ihanan bändin näin ensi kertaa viime keväänä 30 Seconds To Marsin lämmittelijänä. Jäähalli ei sopinut poppoolle pätkääkään, mutta onneksi tiesin, että klubilla yleisön tajunta räjäytetään (kyllä, on se tajunta kollektiivinen tässä tapauksessa). Rakastan bändin välittömyyttä, eläytymistä rokkaamiseen ja tietenkin niitä biisejä. Sounditkin toimivat ainakin eturiviin eivätkä puuroutuneet yhtään.
Yhtyehän vaihtoi taannoin levy-yhtiötä, jonka seurauksena heitä yritetään markkinoida paremmin nyt myös Pohjoismaiden ulkopuolelle. Tänä vuonna on sen tiimoilta julkaistu Lost-albumi, joka sisältää parin edellisen levyn hittejä, osa uudelleen miksattuina tai kokonaan uusina versioina. Lisäksi tämän kuun alussa ilmestyi Best Days -platta, joka sisältää greatest hits - ja live-levyt. Keikka oli siis koostettu pääasiassa näiden kokoelmien tiimoilta. Fireworksia ei valitettavasti kuultu, mutta esimerkiksi More, Beasts, Save Me, uusi kappale Burn It ja Shall We Be Grateful toimivat juuri kuten saattoi olettaa. Välijamittelut sisälsivät mm. Pink Floydia, Eurythmicsia sekä Coldplayta.
Keikan jälkeinen fiilis oli älyttömän hyvä, ei kenties niin euforinen kuin vaikkapa Placebon livekokemusten jälkimainingeissa, mutta todella kiitollinen. Kiitollinen siitä, että tällaista musiikkia tehdään, ihmiset jaksavat antaa kaikkensa keikkaillessaan näinkin pienessä maassa ja siitä, että itsellä oli mahdollisuus lähteä nauttimaan Carparkista. Hymy korvissa hingun lisää!
Kuvat Nokia 6600 -laatua... Olen selkeästi liian kiltti tyttö, kun taas kysyin paristakin eri paikasta saako kameraa viedä, ja molemmista sain saman kieltävän vastauksen. Olipahan siinä eturivissä sitten varsin monella kamera mukana, ja omani oli nätisti narikassa! Keikan puolessa välissä alkoi siis lievästi v*tuttaa. Ajattelen nimittäin lähes aina kaikki tällaiset tilanteet kameran linssi läpi, vaikka se sitten häiritsisikin itse tilanteesta nauttimista... Onneksi pääsin harmin yli (buah, sainpahan ainakin settilistan muistoksi), mutta totesin, että en enää ikinä kysy saako kameran viedä, vien vaan. Piste.
p.s. Lämppärinä ollut Tyyne Raunio oli ihan jees, livenä biisit toimivat hyvin ja suomirokkistatuksestaan huolimatta sisälsivät aina jotain pieniä jippoja. Valitettavasti laulu ei henkilökohtaisesti oikein nappaa. Laulutaidoissa ei sinänsä ole vikaa, mutta ääni, suomen kieli tai joku vaan hieman tökkii. Hmm. Ehkä sittenkin liian... suomirokkia.
