The Ark - In Full Regalia

Olen tietoisesti jättänyt muutamat viime aikoina ilmestyneet upeat levyt ruotimatta (Jónsi - Go, The National - High Violet). Ehkä palaan niihin vielä myöhemmin, mutta jotenkin en saa niistä tarttumapintaa. Luultavimmin se johtuu plattojen ylimaailmallisuudesta. Jotain niin upeaa ei vain voi pukea sanoiksi.

Sen sijaan The Arkin olen tuntenut niin kauan, että olisi noloa olla kirjoittamatta mitään In Full Regaliasta. Siitäkin huolimatta, että edelliset levyt eivät ole säväyttäneet samalla tavalla kuin pari ensimmäistä.

Minun tarinani ruotsalaisen poppia ja glamrockia yhdistävän muusikkojoukon kanssa alkoi kymmenen vuotta sitten. Ystävä tutustutti minut We Are The Ark -debyyttiin, jonka biisit It Takes A Fool To Remain Sane sekä Let Your Body Decide ovat täydellistä kulttikamaa ja jaksavat laulattaa joka ikinen kerta. Keikka Popkalasetissa Tammisaaressa osoitti vokalisti Ola Salon olevan keskivertopopparia estottomampi, ja koko bändin keskittyvän musiikin lisäksi yhtenäisiin asuihin ja hyvään meininkiin. Ark onkin tunnettu energisistä live-keikoistaan. Mikäli voidaan puhua keikoista, oikea sana olisi pikemminkin show. Ola on nähty milloin enkelinsiivissä, milloin nahkahousuissa, hapsupaidassa tai pelkissä kalsareissa ja karhunkäpälähanskoissa. Hän on avoimesti bi-seksuaali, ja jokaisen ihmisen oikeus tasa-arvoiseen kohteluun näkyy selkeästi lyriikoissa.

Ensimmäisen levyn voittanutta ei siis yksinkertaisesti ole. Toiselta, In Lust We Trust -lätyltä löytyy sieltäkin uskomattomia helmiä, esimerkiksi keikoilla yleensä viimeisenä kuultava Calleth You, Cometh I. Seuraavalla kahdella levyllä suunta muuttui kitarapopista syntikkavoittoiseksi. Kappaleet olivat viihdyttäviä, mutta niiden syvällinen arvo oli kadonnut jonnekin. Poikkeukset tietenkin vahvistavat säännöt. Mutta The Worrying Kind ei valitettavasti pärjännyt Euroviisuissakaan (videolinkki on Ruotsin Euroviisukarsintojen eli Melodifestivalenin performanssi. Itse olin juuri tuolloin Ruotsissa, ja äänestin elämäni ensimmäisen ja ainoan kerran puhelimella jotakuta suorassa tv-ohjelmassa ;).

Mitä sitten viides pitkäsoitto, In Full Regalia, tuo tullessaan? Soundeja 60- ja 70-luvuilta, kitaravalleja, lauluharmonioita, menneitä hahmoja, hippimeininkiä. Täydellisen kliinisen konepopin vastakohdan siis. Mutta ei Ark mihinkään peruslähtökohdiltaan katoa, vaan höyhenpuuhkat ja kimaltava silmämeikki ovat edelleen itse musiikin ytimessä. Ensimmäinen lohkaistu sinkku Superstar on kohtalaisen tarttuva, mutta silti yllätyksetön veisu (psst, video on kyllä hieno!). Levyltä löytyy jotain huomattavasti hienostuneempaakin. Kaikessa yksinkertaisuudessaan ja toistossaan hempeä Stay With Me herkistää sielun (ja tuo muistumia toisen platan Disease-biisistä, joskin melankolisemmissa tunnelmissa), kun taas menevä I'll Have My Way With You, Frankie sopisi parhaiten 70-luvun rokkaavaan musikaaliin. Hygiene Squad on muuten vaan vähän outo.

Mutta ei, ei se silti toimi puoliksikaan niin hyvin kuin aiemmat pitkäsoitot. Tuntuu, kuin kaiken kruunannut viattomuus olisi kadonnut. Kappaleet eivät kenties ole laskelmoituja, mutta ne jäävät silti kovin kylmiksi. Taustakuorojen määrällä ei korvata sisällöllistä latteutta. Ehkä rockkukot ovat kasvaneet aikuisiksi. Sitä suuremmalla mielenkiinnolla jään odottamaan seuraavaa levyä, kun Ola Salo on ehtinyt totuttautua perhe-elämän saloihin. The Arkin monen monta kertaa livenä nähneenä odotan silti kesäistä Ruisrockin keikkaa. Tiedossa kun on lähes varmasti kunnon kimara vanhoja hittejä. Tämä bändi on yksinkertaisesti luotu esiintymään, sanan kaikissa merkityksissä.