White Lies - Bigger Than Us

White Lies saapuu keikkailemaan Tampereelle ja Helsinkiin huhtikuussa, ja lippukin toki jo löytyy tästä osoitteesta. Odotan paljon! Musen lämppärinä nähty (ja Helsinki Livessä ulkopuolelta kuultu, eh) brittiupeus on varmasti kesäistä ulkolavaa intensiivisempi klubiolosuhteissa. Uusi levy Ritual julkaistaan tammikuun puolessa välissä. Kakkoslevyltä on napattu jo yksi sinkku, Bigger Than Us, jota soiteltiinkin kesän keikoilla. Ja kyllä biisi lämmittää ainakin minun mieltäni.

Owen Pallett - Honour The Dead Or Else

Kanadalainen multitaituri Owen Pallett (formerly known as Final Fantasy) julkaisi syyskuussa EP'n jatkoksi vuoden alussa ulos tulleelle albumille. Biisiksi A Swedish Love Storylta valitsin Honour The Dead Or Elsen, vaikka kokonaisuutena Heartland on miellyttävämpi ja no, kokopitkänä jonkin verran ehjempikin. Alla lisäksi herkkä Arcade Fire -cover sekä muuten vaan yksi live viime kesän Flow Festivalilta. Kovasti toivoisin tämän(kin) herran vierailevan Suomessa uudelleen, sen verran sanaton oli Flow'n setin jälkeinen olotila!

The Runaways

Floria Sigismondin ohjaama elokuva The Runaways kertoo 1970-luvun ensimmäisestä kokonaan tyttöjen muodostamasta rock-bändistä, sen alkuajoista, noususta ja tuhosta. Se perustuu bändin laulajan Cherie Currien omaelämänkertaan Neon Angel: A Memoir of a Runaway. Joan Jett (Kristen Stewart) haluaa perustaa pelkästään tytöistä koostuvan rock-bändin ja saa tuottaja/manageri Kim Foleyn (Michael Shannon) kiinnostumaan. Bändi saadaan kasaan ja mukaan liittyvät Sandy West (Stella Maeve), Lita Ford (Scout Taylor-Compton), Robin (Alisa Shawkat) ja lopulta laulaja Cherie Currie (Dakota Fanning). Kaikki ovat alaikäisiä bändin aloittaessa ja bändi saa todella taistella ennakkoluuloja vastaan. Kun bändi sitten menestyy, on sillä hintansa. Lopulta huumeet ja sisäiset riidat hajottavat bändin. 

(kuvat: dfanningsource.com, googlen kuvahaku)

Pidän tästä elokuvasta todella paljon! Se on vähän kuin tyttöversio loistavasta elokuvasta Velvet Goldmine. Dakota Fanning Cheriena on aivan loistava ja kerrankin Kristen Stewart oikeasti sopii rooliinsa kuin valettu. Ja se on minulta paljon sanottu. The Runaways oikeana bändinä on minulle kovin vieras, mutta tämä elokuva sai minut janoamaan lisää. Täytyy varmaan laittaa Cherie Currien omaelämänkerta tilaukseen. Elokuva ei ole täysin todellinen kertomus bändistä, sillä monet asiat siinä ovat fiktiivisiä ja asioita on oiottu. Mutta tämä elokuvalle sallittakoon.

Elokuva innosti minut tekemään soittolistan niistä All-female bändeistä, joita kuuntelen (uusi soitto-
lista taas, tiedän :D). Warpaint on uusi tuttavuus, johon ihastuin totaalisesti heti ensikuulemalta!

Warpaint - Warpaint
Sleater-Kinney - Jumpers

The Organ -  A Sudden Death

Au Revoir Simone - Shadows

The Organ - Brother
Uh Huh Her -Say So

Robots In Disguise -The Tears
Sleater-Kinney - The Day I Went Away

Le Tigre - Eau D'bedroom Dancing

Au Revoir Simone - A Violent Yet Flammable World
Robots In Disguise - I Don't Have A God

Le Tigre - Sixteen

Warpaint -Undertow

Warpaint - Baby

KLIK!

Ed Harcourt @ Tavastia

Ihan pieni paluu viime torstain upean muusikon upeaan keikkaan, joka jäi valitettavasti osaltani keskeneräiseksi. Aivonystyröitä painavan flunssan ja seuraavan päivän kisamatkalle lähtemisen kanssa ei kuitenkaan sopinut leikkiä, ja aikainen nukkumaanmeno oli ainut järkevä ratkaisu. Siitäkin huolimatta, että ennen encorea tämä engelsmanni oli kuuleman mukaan kävellyt laulamaan keskelle yleisöä ja halannut ystävääni. Är ja mur! Mutta kaikkea ei voi saada, ja jo pelkästään lähtöni hetkeen asti keikka oli onneksi korvia hivelevä.

Ed Harcourtiin tutustuin muutama vuosi sitten. Uusin albumi Lustre ei ole sykähdyttänyt samalla tavalla kuin vuoden 2006 The Beautiful Lie, mutta jälkimmäinen kuuluukin kenties koko vuosituhannen parhaimpiin levyihin. Keikkaa siis odotettiin ja paljon. Tavastian eteen parkkeerannut keikkabussi peräkärryineen antoi osviittaa bändin mukana olosta, mutta loppujen lopuksi bändi olikin yhtä kuin Ed itse: sähköpiano, erilaiset kitarat, banjo, vetopasuuna, tomtom – kaikkien soittimien käsittely luonnistui. Yllättävän runsaat välispiikit loivat rennon tunnelman, kuin koko yleisö olisi ollut osa pientä jamittelusessiota. Pianosta irti lähteneet nuotit kutkuttivat sisuskaluja, laulusta puhumattakaan. Massiiviseksi paisunut God Protect Your Soul sekä syntymäpäiväänsä viettäneen yleisön edustajan pyynnöstä soitettu Rain on the Pretty Ones olivat setistä henkilökohtaisesti koskettavimpia. En halua edes tietää, soitettiinko setin lopussa vielä Late Night Partner tai You Only Call Me When You’re Drunk, sillä silloin tunnin jälkeen lähteminen harmittaisi entistä enemmän.

En ehkä olosuhteista johtuen saanut keikasta irti kaikkea sitä, mitä olisin terveenä ja hyvinvoivana saanut, mutta niin upea se oli, etten malttaisi odottaa seuraavaa kertaa. Sillä tosiasia on, että jo edellisen Suomen vierailun jälkeen Mr Harcourtin piti lopettaa musiikin teko ja keikkailu kokonaan, mutta kuinkas kävikään? Hyvä näin. Ja lisää tätä, kiitos.

Tired Pony

(kuva: googlen kuvahaku)

Tired Pony julkaisi ensimmäisen levynsä The Place We Ran From jo kuukausia sitten, mutta jostain syystä törmäsin siihen vasta nyt. Tired Pony on seitsemän miehen muodostama "super-ryhmä", johon kuuluvat Gary Lightbody & Iain Archer (Snow Patrol), Richard Colburn (Belle & Sebastian), Peter Buck (R. E. M.), Scott McCaughey (The Young Fresh Fellows, The Minus 5), Jacknife Lee ja Troy Stewart. Levyllä vierailevat Zooey Deschanel ja M. Ward (She & Him) sekä Tom Smith (Editors).

Kaiken tämä nimitulvan jälkeen minun on aivan pakko jakaa levyn kaksi ehdottomasti parasta, mielettömän upeaa biisiä, jotka ovat Get On The Road (feat. Zooey Deschanel) ja The Good Book (feat. Tom Smith). Perfection. Muu levy ei minusta ole läheskään samaa tasoa, paitsi biisi Held In The Arms Of Your Words.

Kunnon Syy

Otsikon mukaisesti lauantai-iltana oli kunnon syy mättää sisuksiinsa karkkia ja sipsiä (tosin ällö olo -piste tuli vastaan harvinaisen nopeasti, minkä jälkeen syömistä ei tietenkään osannut lopettaa), kun joukkueemme pääsi kuin pääsikin SM-karsinnoista läpi. Näin ollen SM-finaalissa kisataan kuukauden päästä :) Jee!! Paineita en (vielä) siitä koe, toki ohjelman kanssa pitää skarpata, mutta koska mitalisijoille ei ole minkään maailman tsäänssejä, niin sijoituksella ei oikeastaan ole väliä - kunhan pisteet paranisivat edellisistä. Tämä karsinnoista läpi pääseminen oli joka tapauksessa päätavoite.

Flunssan kourissa koko viime viikon kärsineenä aamuinen kenraali tuomareille ja siihen lämmitteleminen tuntui keuhkoissa jokseenkin pahalta, eikä kuuluisa oikea takareisikään ottanut vetreytyäkseen. Myöhään iltapäivällä sen sijaan varsinainen kisasuoritus ei ottanut henkeen juuri ollenkaan, lihakset tuntuivat jänteviltä ja väärän jalan spagaattikin meni alemmas mitä ikinä. Muutama treeneissä hyvin mennyt tekniikka tuli jännityksen alaisena moattua, mutta ei onneksi liian pahasti.

...Ja jotta saataisiin urheilupulinan väliin vähän musiikkiakin, totean, että lauantaisen hyvän meiningin täytyi omalta osaltani johtua aamuisesta videopläjäyksestä. Herättyäni hotellihuoneesta lätkäisin hiljaisuuden ahdistaessa Voicen tv-kanavan päälle, ja mikäs sieltä näkyikään ensimmäisenä - Samuli Vauramo! Herra on näemmä haluttu musiikkivideoihin ihan säännöllisesti (enkä ihmettele yhtään). Biisi on mitä on, Irina tai Maija eivät kumpikaan kiinnosta minua pätkän vertaa (ja YouTuben äänenlaatu on jokseenkin järkyttävä, vai onko vika oikeasti kappaleessa?), mutta kyllä tuota filmatisointia kelpaa kattella...

Nyt työpäivä edessä ja sen jälkeen vähän miitinkiä bloggareiden kanssa. Tiukka viikko jälleen edessä, mutta jospa flunssavirukset sentäs olisivat vihdoin poistuneet kehostani. Ihanaa (vaikkakin harmaata) maanantaita!

Weezer - Unbreak My Heart

Nörttirokkibändi Weezer julkaisi kuun alussa kokoelmalevyn Death to False Metal, joka pitää sisällään ennen julkaisemattomia kappaleita. Asiaan taas vaihteeksi perehtymättömänä mietin, että onpa kiva kun bändi on mennyt tyylissään ajallisesti taaksepäin, jopa lieviin grungeviboihin... No sehän johtui tietysti siitä, että osa biiseistä on oikeasti vanhoja ;) Oh well, hyvältä kuulostaa silti. Eritoten tämä hauska lämmittely Toni Braxtonin vuosien takaisesta hitistä miellyttää. Yleensäkin covereissa on aina jotain hulvatonta.

Onhan bändiltä toki oikeakin uusi studiolätty ilmestynyt. Se tottelee nimeä Hurley, joka näkyy myös kansikuvassa. Jostain syystä en muista, olenko edes kuunnellut koko albumia, vaikka se on ilmestynyt jo syyskuussa. Miten säälittävää voi olla? Puolustaudun sillä, että uutta musiikkia tulee ihan liikaa ihan kokoajan, ja vanhemmiten muisti ei vaan toimi.

Mistä tulikin mieleeni Pete2ndBestiltä bongattu uutinen Pulpin jälleenrakentamisesta (ainakin muutamien keikkojen ajaksi). Ei voi sanoa muuta kuin että loistavaa!! Pulp kuuluu ehdottomiin brittipopin suosikkeihini. Toivottavasti tämä bändi nähdään livenä Suomessakin, esimerkiksi ensi kesän festareilla.

...Myös 30 Seconds To Marsin tulevasta, 20-minuuttisesta ja varmasti eeppisestä Hurricane-videosta on julkaistu maistiainen. Sen voit tsekata täältä, vaikuttaa lupaavalta!

Keep The Streets Empty

 (kuva: tonerbaloner's photostream)

Sateinen, pimeä syysilta kaipaa seurakseen synkkiä elektrovivahteisia biisejä. Niin, tämän piti olla soittolista (KLIK!) juuri edellämainittuun säätilaan. Tällä hetkellä ulkona näyttää kovin erilaiselta. Leikitäänkö vielä hetki, että asfaltti kiiltää sateesta katulamppujen valossa?

Turboweekend - Sweet Jezebel

VETO - Duck, Hush And Be Still

Faultline feat. Chris Martin - Where Is My Boy? 

 Groove Armada - Edge Hill

A Perfect Circle - 3 Libras (Feel My Ice Dub)

Sneaker Pimps - Flowers And Silence
Placebo - Ion
Thom Yorke - Harrowdown Hill

Röyksopp - What Else Is There?

Massive Attack - Special Cases

Portishead - Undenied
Placebo - Running Up That Hill 

Tori Amos - Flavor 

PJ Harvey - You Come Through
Deftones - U, U, D, D, L,R,L,R A,B, Select Start

Fever Ray -  Keep The Streets Empty For Me
PJ Harvey - Catherine

Deftones - Anniversary Of An Uninteresting Event

The Midnight Sun by Worship

Spotifyssa tätä ei ole, mutta se kuuluu ehdottomasti listalle!

Autumn - dark

Jos astetta kevyempään syyslistaan kuului itselle kohtalaisen uusia artistituttavuuksia, synkkä versio koostuu pääosin vanhoista rakkaista. Niistä, joiden parissa on saanut monet kerrat masistella rauhassa. Osa kappaleista toki sopisi kummallekin listalle, ja monella tärkeällä bändillä on biisejä jokaisesta tunnelmasta, mutta pyrin pitämään soittolistat mahdollisimman eriävinä.

Tunnelma etenee ärsytyksenpurkauksesta psykoottiseen painajaiseen, tulee sieltä alas alakuloon vain jatkaakseen matkaansa silmittömään raivoon. Ja vaikka lopussa aurinko ei risukasaan paistaisikaan, kuunsäteet yltävät sinne kyllä. Joskus pieni pilkahdus taianomaista valoa on juuri riittävästi.

Autumn - dark

Sammuta valot, laita kynttilä palamaan ja käy makaamaan lattialle. En voi toivottaa iloisia hetkiä playlistin parissa, mutta jos synkällä mielellä saat siitä puoliksikaan yhtä paljon irti kuin minä (lohtua, voimaa tai mitä vaan), I've done my job. Eikä pimeys jatku loputtomiin - kohta toivottavasti saamme ensimmäiset pysyvät lumihiutaleet valaisemaan mustaa asfalttia.

Kuva flickr/tonerbaloner

Lapko - Summer Nights

Hei ihmiset, olen hengissä. Jalat voisi lähestulkoon amputoida, mustelmasaldo on järjetön ja kyynärpäästäkin taisi jännästi katketa verisuoni, mutta ei välitetä niistä - leiriviikonlopusta, jossa tanssittiin yhteensä 11 ja puoli tuntia, syötiin hyvää ruokaa ja saunottiin, jäi hyvä fiilis. Nyt vielä muutama päivä palautumista ennen kisoja :)

Energiatasoni ovat siis hieman matalat, mutta eräällä bändillä virtaa riittää. Lapko on tosin parin vuoden takaisen innostuksen jälkeen jäänyt vähän paitsioon, vaikka edellinen levy olikin varsin kelpo. Jotenkin bändin musiikki vain taitaa olla omimmillaan keväisin ja kesäfestareilla, ei näin syksyn pimeydessä. Kesäfiilikseen voikin marraskuun ankeuden syvyyksistä palata ihan pieneksi hetkeksi. Harjavaltalaistrion videot ovat usein yksinkertaisia jollain pienellä jipolla, mutta tällä kertaa voi todella puhua jo kauniista. Kylmän haaleat sävyt ja tulen kanssa juokseminen puiden lomassa, nam.

Dead Man's Bones

Siinä missä monet ovat juhlineet tänään Halloweenia, minä olen maannut flunssan kourissa sohvalla koko päivän ja illan katsellen Tim Burtonin Halloweeniin sopivia elokuvia ja kuunnellut Ryan Goslingin ja Zach Shieldsin muodostamaa bändiä nimeltä Dead Man's Bones. Bändi julkaisi viime vuonna ensimmäisen albuminsa, jolla on mukana myös The Silverlake Conservatory Of Musicin lapsikuoro. Tykkään kovasti, tämä on jotain ihanan erilaista. Voisin kuvailla musiikkia sanoilla "Elvis gone haunted", minkä vuoksi se sopiikin täydellisesti Halloweeniin! Myös promokuvat ja musiikkivideot sopivat kyseiseen juhlaan paremmin kuin hyvin. Ensi vuonna Halloweenia voisi viettää Dead Man's Bonesin keikalla.. Näyttelijänä paremmin tunnetusta Goslingista muuten enemmän juttua ensi viikolla.

(kuvat)

Time Of My Life

Tykkään Patrick Wolfin uudesta sinkusta "Time Of My Life" aivan järjettömän paljon! Täydellistä. Nuo jouset saavat ihon täysin kananlihalle. Biisiä kuunnellessa tulee hirveä kaipuu herran keikalle. Patrick tule jo takaisin Suomeen, jooko?!

Patrick Wolf - Time of My Life

Susipojalta pukkaa uutta sinkkua! Time Of My Lifen sävellystyö on aloitettu jo muutama vuosi sitten ja jatkettu julkaistavaksi asti nyt. Erosta kertova kappale on taattua laadukasta menoa, vaikka pientä quirkynessia ja epätasaisuutta kaipaankin. Mutta erikoisempia sovituksia on varmasti luvassa tulevalla, viidennellä studioalbumilla, jonka julkaisuajankohta siintelee jossain ensi keväässä.

Tämän biisin tahdissa kelpaisi tanssiakin (pitää vissiin alkaa valmentajaksi että saa valita kisamusat), mutta veikkaan, että viikonlopun dance campissa tulee vedettyä vähän eri settiä. 12 tuntia treeniä tiedossa, joten älkää ihmetelkö, jos maanantaina pystyn kulkemaan paikasta toiseen vain ryömien...