Florence + The Machine - Lover To Lover

Florence + The Machinen Lover To Lover -biisi toimii livenä paremmin kuin levyllä.

"Lover To Lover" by Florence + The Machine sounds better live than on the record.

Mark Lanegan - The Gravedigger's Song

Mörökölli-Laneganilta ilmestyy ensi viikolla odotettu uusi albumi Blues Funeral. Joulukuussa julkaistuun, rennosti eteenpäin notkuvaan sinkkuun löytyy nyt videointi, joka nostattaa ihokarvat pystyyn ja vie hetkeksi takaisin pahimpiin painajaisiin. Ja keikkakin lähestyy!

Mark Lanegan's anticipated new album comes out next week. The first single from Blues Funeral was released in December and now there's also a haunting video out. It makes the hair on your neck stick out and takes you back to your darkest nightmares. The gig's not so far away either!

My Muse

Vaikka brittiläisen, pikkuklubeilta stadioneille nousseen rock-suuruus Musen edellinen albumi jättikin lopulta hieman innottomaksi, en malta odottaa, mitä kolmikko saa aikaan seuraavalle pitkäsoitolleen. Marraskuussa Bellamy tweettasi menevänsä studioon ja musiikillisen suunnan olevan "christian gangsta rap jazz odyssey, with some ambient rebellious dubstep and face melting metal flamenco cowboy psychedelia". Huhh. Mutta ei kai pojilta voi muuta odottaakaan?

Levyä saanemme vielä odottaa, mutta koska minulla on tällä hetkellä vaihteeksi lauluinnostus menossa, palataan hetkeksi vanhaan. Stockholm Syndrome on Muse TOP30 -listani ykkönen, ja syystä. Se leikittelee, räjähtelee ja tarjoaa taustabiitit niin laulamiselle kuin angstiselle ja/tai iloluontoiselle riehumisellekin. Ja on yksi maailman parhaista keikkabiiseistä.

Viralliset videot: UK version, US version (lyhyempi)

During the years Muse has gone from playing at small clubs to a stadion-sized rock phenomenon. Although their last album was a bit too uninspiring (compared to the previous ones, that is), I can't wait what the trio will come up with in the future. Last November Bellamy tweeted about hitting the studio and told that their new musical direction will be "christian gangsta rap jazz odyssey, with some ambient rebellious dubstep and face melting metal flamenco cowboy psychedelia". Phew. But then again, that's just what you might expect from the guys.

For a couple of days I've been feeling like I'd want to sing all the time. So as we still have to wait for the new Muse album for a while, let's get back the good old stuff. Stockholm Syndrome is number one on my Muse TOP30 list and for a reason. It's playful, exploding, raging and offers a great background for singing and both angsty and cheerful rampaging. And is one of the best live songs ever!

Levari #3

Nuorgam julkaisi muutama päivä sitten artikkelin kaksinaamaisesta tammikuusta - biiseistä, joilla on sama nimi, mutta eri esittäjä. Olimme levyraatimme kanssa tietysti edelläkävijöitä, sillä käsittelimme aihetta jo pari viikkoa sitten! Tosin emme hyväksyneet joukkoomme ainuttakaan coveria, vaan kappaleet piti nimenomaan olla täysin erilaisia samasta nimestään huolimatta.

Kappaleparit valitsimme tietenkin etukäteen. Kahden kierroksen jälkeen puhkuimme kuitenkin intoa, ja heitimme pienellä arpapelillä vielä bonukset mukaan soppaan. Siinä vaiheessa hyväksyttiin, jos nimi oli edes jotensakin samanlainen. Voittajaksi nousikin lopulta (yllätyksettömästi sinänsä) viime hetken valinta Iron & Wine.

The Verve - This Time

Wild Nothing - Chinatown

Anna Calvi - Jezebel

The Smashing Pumpkins - This Time

Destroyer - Chinatown

Depeche Mode - Jezebel

The Radio Dept. - This Time Around

Andrew Bird - Chinatown, My Chinatown

Iron and Wine - Jezebel

Spotify-versio löytyy täältä.

Kiitos jälleen Tanja & Lauri mukavasta illasta hyvän musiikin ja hyvän suklaan parissa, ensi kerralla sitten Vimpskin mukaan taas! :)


The theme on our third music panel meeting: songs with the same name. Obviously by different artists, and no cover versions allowed. We chose only two songs each, but like always, the feeling grew bigger and you simply had to play a couple of tracks more. So on the third round the songs were chosen pretty randomly (and we also were a bit more flexible with the actual song names), but Iron & Wine won anyhow. The tunes can be found from Spotify here.

Lucky Now

Kiireessä on täysin jäänyt mainitsematta, että huhtikuisella Lontoon reissulla tämän tyttökaksikon ainoaksi keikaksi ei suinkaan jää Placebo - myös Ryan Adamsin livekunto tulee todistettua London Palladiumissa! Viime perjantaina myyntiin tulleet liput hävisivät sekunneissa, joten paikkamme eivät ehkä ole ihan top notch, mutta fiilikseen pääsee silti mukaan varmasti.

Ane Brunin setti valitettavasti osuu lumelääkkeen kanssa päällekkäin, ja NKOTBSB taas ei yllättäen muuten vain kiinnosta. Mutta vielä neljän ja puolen vuorokauden reissuun saisi helposti parikin keikkaa ympättyä...

On our trip to London in April Placebo's gig certainly isn't the only one to look forward to - we will also be seeing Ryan Adams live at London Palladium! Yaaay! The tickets went on sale last Friday and sold out really quick, so our seats aren't the best possible. But I'm sure the atmosphere will reach you wherever you're seated.

Too bad Ane Brun's gig is at the exact same time as Placebo's. And NKOTBSB isn't on our interest list anyway. But surely a couple of more nights of live music could be fitted into our schedule...

Scattered Trees - Love and Leave

Melankolisuus ja surina tuntuvat olevan päivän sanat musiikin suhteen, taas vaihteeksi. Mutta kun ei niitä voi vastustaa! Scattered Trees tulee Chicagosta ja valloittaa maailman jossain The Nationalin ja hiukkasen suoraviivaisemman rokin välitaipaleella. Tai pitäisikö maailman sijasta puhua galaksista - Love and Leaven videossa kun vilahtelee storm troopereita, prinsessoja ja valomiekkojakin. Namiii.

Melancholia and buzzing are definitely the words of today, yet again. But they're irresistible - especially when served by Chicago indie rockers Scattered Trees. And they obviously intend to take over more than just the World: the whole galaxy to be exact. At least if you look a the video with all its lovely Star Wars elements. Yum!

Hope Comes In Many Forms

Black Twigin lämmittelijänä Kuudennella Linjalla toimi allekirjoittaneelle aiemmin täysin tuntematon bändi Hope Comes In Many Forms. Kitaristi-vokalisti Marjo Niemen, basisti Asko Kanasen ja rumpali Teemu Itkosen muodostama trio on ollut kasassa jo jonkin aikaa, leijuu jossain yhdeksänkymmentäluvun surinoissa ja on juuri sopivalla tavalla viileä, tyrkyttämättä itseään. Ensimmäiset mielikuvani olivat epäilyksettä PJ Harvey ja Sonic Youth, mutta poppoon inspiraation lähteinä mainitaan toki muitakin grungen kulta-ajan hittinikkareita. Vaikka äänivallit voivat pidemmän päälle käydä turhan raskaiksi kuunnella, pienissä erissä nautittuna monessa muodossa tuleva toivo maistuu makealta. Lempparini on ehdottomasti hitaanpuoleinen Monday.

  MyTime by Hope Comes in Many Forms

  Monday by Hope Comes in Many Forms 

 

At Black Twig's gig I bumped into Hope Comes In Many Forms, who were the supporting act. The trio has been together for quite a while now and brings floaty, buzzing guitars from the 1990s to this day. PJ Harvey and Sonic Youth are the first influences that came into my mind while listening to the songs, but others are mentioned too. Although at some point the heavy riffs may become just a bit too much to handle, in small proportions HCIMF tastes sugary and fresh. My favourite is definitely Monday, which is a bit on the slower side!

Sóley

 (photo by Sigfús Már Pétursson, artwork by Ingibjörg Birgisdóttir)

Islantilainen Sóley ponnahti tietoisuuteeni vasta pari kuukautta sitten ja on soinut sitä lähtien melko ahkerasti. Sóley on laulaja ja pianisti, joka on julkaissut EP:n Theater Island (2010) ja kokopitkän albumin We Sink (2011). Sóleyn kappaleet ovat melankolista kauneutta, kuin unenomaisia tarinoita, joihin uppoutuu. Sóley vaikuttaa myös bändissä Seabear, joka on jäänyt itseltäni aivan liian vähäiselle huomiolle sen kuuluisan ajanpuutteen vuoksi (yritän korjata asian tänä vuonna, olen jo aloittanut). Etenkin jos pidät islantilaisesta musiikista (Björk, Emiliana Torrini, Múm, Sigur Rós..), niin suosittelen ehdottomasti tutustumaan tähän ihanaan naiseen! Alla hieno virallinen video biisiin Smashed Birds. Videon on ohjannut Inga Birgisdóttir, joka on myös Seabearin jäsen. Lisäksi alta löytyy tapojeni mukaan muutama lemppariksi muodostunut biisi kuunneltavaksi.

Blue Leaves

I'll Drown

Kill The Clown

Just two months ago I sort of accidentally discovered music by Sóley, an Icelandic singer and pianist, and was instantly mesmerized by her melancholic and dreamlike songs. She's released a debut EP "Theater Island" in 2010 and a full-length album "We Sink" in 2011. Sóley is also a member of Seabear, a band I've given way too little attention to because of that famous I-Don't-Have-Time thing. Especially if you like Icelandic music (Björk, Sigur Rós, Múm, Emiliana Torrini..) I recommend you listen to this lovely lady! Above is a great video for the song "Smashed Birds" and it's directed by Inga Birgisdóttir who's also a member of Seabear. And in addition to the video, also a few of my favorite songs for you guys to listen to.

Black Twig @ Kuudes Linja

Black Twigin hartaasti odotettu ensimmäinen kokopitkä albumi Paper Trees ilmestyi viikko sitten. Minun on turha lähteä toistelemaan muiden forumeiden ylistäviä sanoja hersyvistä riffeistä, osuvista melodioista tai yleisestä lempeästä surinasta. Helsingin Sanomien NYT-liitteen arviota lukiessaan ei voi muuta kuin nyökytellä. Ei myöskään liene yllätys, että lempiraitani levyltä on nimeltään Kouvola (Slow). Platalta kuultaa tietynlainen haikeus, muistuma ujoudesta ja sumuverhosta, joka katoaa täysin bändin noustessa lavalle. Silloin annetaan kitaroiden laulaa, korostetaan huumaannuttavaa eskapismia polkemalla efektipedaaleja minkä ehditään (Akilla oli niitä 13 kappaletta, minä laskin) ja hoidetaan homma niin sanotusti himaan. Nams.

Tässä siis muutama otos kuun alussa vedetystä levynjulkkarikeikasta! (Ja lisää Flickrissä as usual.)

Black Twig's highly anticipated debut album Paper Trees was finally released last week. I feel it's a bit unnecessary for me to repeat all the praising words other music forums have already written. I can't come up with any bad things to say of the record. The guitars sing beautiful melodies with the dinstant echoes of shoegaze and 1990s noise. Like Finland's biggest daily newspaper said in its review - nothing seems forced, just plain beautiful. While there might be some shy melancholia on the recorded version, when hitting the stage Black Twig gets rid of all that and rocks away with escapism. These photos are from their record release gig a couple of weeks ago, more again at Flickr.

Sara - se keinuttaa meitä ajassa

Suomen parhaalta metalliyhtyeeltä Saralta on vihdoin tulossa ulos uusi levy, ja eilen julkaistiin siltä ensimmäinen siivu singlen muodossa. Utuisen unelmoiva Se keinuttaa meitä ajassa on molempien nimenä. Tyylillisesti ollaan selkeästi menty hivenen radioystävällisempään (anteeksi svenglismi) suuntaan, mutta vielä en osaa sanoa, onko se hyvä vai huono asia. Vaikka se minun Sarani on yhtä kuin levyt nimeltä Kromi ja Veden äärelle, en tiedä, saisinko samasta tummuudesta enää mitään irti. Koneita kyllä toivon enemmän (edellisen albumin päättävän Takauman viimeisten tahtien tapaan). Mutta maaliskuussa olemme viisaampia!

Osta single iTunesista tai kuuntele Spotifysta.

Finnish metal band Sara is finally releasing a new album in March. Yesterday a piece of it came out in the form of a single. Both the album and the song hold the name Se keinuttaa meitä ajassa ("it rocks us in time"). The tune is more radio-friendly than their previous work, that's for sure, and I'm not sure yet if it's a good or a bad thing. My kind of Sara is albums like Kromi and Veden äärelle, but maybe I don't want to listen to that sort of metal forever. Anyway, in a few months we'll be wiser! In the meantime, buy the song from iTunes or listen from Spotify.

French Films @ Tavastia (2)

Päivää ennen vuoden vaihtumista Tavastialla juhlittiin French Filmsin tahdissa. Bändi veti todellakin parastaan, ja parista haikeasta hetkestä huolimatta ilo oli katossa ja korkeammallakin. Crowdsurfausta, ehkä vähän vettä ja olutta niskassa ja elämää parempia biisejä. Pikkulinnut olivat kuulemma laulaneet, että toisten päätön riehuminen estää joiltakin keikasta nauttimisen. Kiitosta vaan Johannes muistamisesta, en se minä ollut. ;) Onnistuin kuitenkin loistavasti välttämään pitin vaarat, rakastamaan musiikkia täysillä ja ottamaan jälleen muutaman kuvankin (lisää Flickrissä). Kiitos, tämä fiilis kantaa taas ensi kertaan asti!

A day before 2011 turned into 2012 French Films rocked at Tavastia club. This was the best gig I've seen from the band and the atmosphere was sky high. Although dancing and jumping pretty hard myself, I managed to stay out of most people's way and take some photos, too (more at Flickr). Thanks for the brilliant night & see you again soon!

It's got a back beat

Neljäs covers-lista, olkaa hyvä!

Covers.4

Aikaisemmat soittolistat: 01, 02 & 03.


Fourth list of covers, ladies and gentlemen! Three previous playlists: 01, 02 & 03.

Picture

Musiccc

Colme civaa viime vuoden puolella tutuksi tullutta pläjäystä, jotka on poimittu muista blogeista tai kuulopuheista tai ties mistä, en enää edes muista. Soittimeen ne kuitenkin ovat jääneet pyörimään. Tällä kertaa kaikki ovat kotoisin rapakon tuolta puolen.

Class Actress

Elizabeth Harperin ääni yhdistettynä tuottajakaksikko Scott Rosenthaliin ja Mark Richardsoniin toimii. Vaikka synapoppailu ei sinänsä olisikaan mitään tähtitieteellisen tuoretta tällä kentällä, on se miellyttävää. Eikä aina muuta tarvitakaan.

Cold Cave

Kokki on yhtä kuin Wesley Eisold ja soppa koostuu synkkyydestä, syntikoista ja pienistä painajaisista, ripauksella kasaria. Välillä annetaan muidenkin tunkea lusikkansa keitokseen, mutta resepti säilyy silti samana.

Caveman

Herkät indierokkarit onnistuivat nekin kaivamaan tien sydämeeni (eikä se edes ollut kovin vaikeaa, kuunnelkaa vaikka). Muuta sanottavaa ei oikeastaan ole, kuin että nauttikaa.

Some cool music, discovered from various sources last year, that you should check out, too. Light and dark synthetisizers and dreamy indierock are all involved. Enjoy!

Big Wave Riders @ Alakerta

Seuraavat otokset ovat sarjassamme "maailman paskimmat kuvausolosuhteet, mutta ei sitä kameraa osaa jättää aloilleenkaan". Onneksi fiiliskuvien kanssa se ei ole niin justiinsa (lisää täällä).

Nähtyäni vuoden lopussa Big Wave Ridersin kolme kertaa livenä kolmen viikon sisällä ovat vieroitusoireet äityneet koviksi, sillä bändiä ei hetkeen lavoilla nähdä. Sen sijaan studioaikaa on buukattu helmikuusta lähtien, ja kokonaista albumia saamme odotella joskus ensi vuonna. Loistavaa!

I saw Big Wave Riders live three times in three weeks, and I'm starting to get withdrawal symptoms. Especially when the band will stay out from clubs for a while - instead they've booked studio time starting on from February. Yay!

Here's a few pics from their last gig this year at Nosturi's Alakerta (more here). Bad conditions for photographing, yes, but I can always claim that there's at least feeling in the photos. Whether other people notice it or not.