30 Aug 2013

A new home for Alice & June !



Huh huh. Kävi sitten niin, että muutama kotimainen musiikkiros.....bloggari päätti pistää hynttyyn yhteen ja muuttaa saman katon alle. Rosvot.fi on toki ollut olemassa ennenkin, mutta silloin lähinnä saittina, joka keräsi feediksi useamman blogin postaukset. Kätevää sekin, mutta nyt sivusto on paljon enemmän.

Alice & June lähtee innolla mukaan uusien tuulien kantamana. Emme silti lupaa minkäänlaista muutosta parempaan tai huonompaan suuntaan juttujemme osalta - bloggaamisesta ei makseta, eikä sitä tehdä kenellekään ulkopuoliselle, vaan edelleen itsellemme (ja kelle tahansa, joka haluaa näitä juttuja lukea). Uusi koti on tuttujen musabloggaajien itsensä ylläpitämä, joten minkäänlaisesta itsensä myymisestä ei ole kyse. On vain kivaa, kun on kavereita, joiden kanssa kodin voi jakaa. Yhteisöllisyyttä, nähkääs.

Tämä Bloggerin blogi arkistoineen pystyy edelleen auki, vaikkei uutta lätinää synnykään. Siirrämme arkistoa Wordpressin puolelle sitä mukaa, kun siltä tuntuu.

Joten päivittäkäähän kirjanmerkkinne ja suunnatkaan Rosvojen rytmikkääseen joukkoon! Lämpimästi tervetuloa!!



// A&J




Phew. It just happened that a few Finnish music bandits bloggers decided to pack up their belongings and move on, under the same roof. Rosvot (Finnish for bandits) isn't in fact a new website, but now it's so much more than just a place that collects new posts from Finnish music blogs into one feed. Now it's a new home - also for Alice & June.

The thing is, the site's admins are bloggers who we know, and no-one can tell us what to blog or when to blog or anything similar. That way we can guarantee our blog posts won't get any better or worse, but stay the same. It's just nice to have a blog family around you.

This blog will still stay open and all the old posts can be read here. We will transfer them from Blogger to Wordpress when and if we feel like it. But for all our new babblings - update your bookmarks and head out to check what The Bandits have to offer (we promise you won't be disappointed)! You are most warmly welcome!



// A&J

16 Aug 2013

Iisa - Perjantai

Mikäs sen parempi tapa aloittaa työpäivän jälkeinen perjantai-ilta kuin kuuntemalla Reginasta tutun Iisan ensimmäistä sinkkua, jonka nimi on osuvasti juuri Perjantai. Tykkään!



What could be a better way to start a Friday night than listening to Iisa's first single that's aptly called "Friday" (perjantai). Like!

9 Aug 2013

Flowwwww

Blogikaksikko A&J lähtis vähän niinku Flow'hun vähän niinku festaroimaan vähän niinku än yy tee nyt!

Allekirjoittaneella tämä jää kesän ainoaksi festarikokemukseksi, kiitos kaiken muun tielle tulleen elämän ja sen koukeroiden. Levähdystaukoja aion pitää usein, ja käydä tsekkaamassa vain ne pakollisimmat keikat. Mutta nauttia voi silti, ja hihasta saa tulla nykimään. :)



p.s. Ei muisteta jooko sitä, että edellisvuoden Flow-reportaasi on vieläkin tekemättä... Tällä kertaa en aio edes ottaa kameraa mukaan, sillä pokkari sanoi sopimuksensa irti, ja järkkäriä ei ilman akkrea sisälle viedä. Annan siis Alicen hoitaa kamerakuvauksen, mutta raportin kasaamme tuttuun tapaan yhdessä. Ehkä se saadaan edellistä nopeammin eetteristä ulos, kun kuvien läpikäynti ei ole meikäläisen harteilla. ;)

Vauhdikasta viikonloppua!

p.p.s. Tsekkaapa Nuorgamin tärpit, mikäli et tiedä, mitä festareilla kannattaa mennä katsomaan!


Hot Suvilahti


Yaaay, these two bloggers are heading to the Suvilahti area and Flow Festival, like, now! This will be my only festival experience this summer thanks to life and its ups and downs that have come in the way. I have to rest a lot and will probably go see only the biggest must-see gigs. But I can enjoy the weekend nevertheless. Hopefully you will too!

p.s. Hopefully no-one remembers that the report from last year's Flow Festival is still not made... Mega-whoops.

5 Aug 2013

The Bullitts - Wait Until Tomorrow (feat. Tori Amos)



The Bullitts  julkaisi äskettäin debyyttialbuminsa, jonka yhdellä biisillä fiittaa ikirakkauteni Tori Amos. Ja se biisi, ei helvetti miten mahtava! Se on soinut koko illan repeatilla. Kokonaisuudessaan levy ei ole ihan minun makuuni, mutta löytyy sieltä Torin fiittaaman biisin lisäksi myös joitain muita minua miellyttäviä biisejä.




The Bullitts  recently released his debut studio album and Tori Amos features on one of the songs. I've played that song on repeat this whole evening, it's sooo awesome!

24 Jul 2013

Sailor & I - Tough Love

Nyt ei löydy sanoja. Kuunnelkaa, katsokaa, tuntekaa.


I can't find any words. Listen, look, feel it.

11 Jul 2013

Manics / Glasvegas / Placebo

Muutama uutukainen vanhalta lempparilta!

Niin Manic Street Preachersin Rewind The Film, Glasvegasin Later...When The TV Turns To Static sekä Placebon Loud Like Love -pitkäsoitot näkevät päivänvalon syyskuussa. Tässäpä maistiaisia lätyiltä!







A few newbies from old favourites! Manic Street Preachers, Glasvegas and Placebo all will release new albums in September. The first singles sound good and pretty basic if you think about the bands' own styles. Nevertheless they make room for new tricks on the actual albums. Can't wait!

10 Jul 2013

BERLIN

 (photo by Sandra Juto)


Minä lähden nyt viikoksi Berliiniin (ja Wieniin toiseksi), joten blogin toinen osapuoli on blogihommista lomalla seuraavat kaksi viikkoa. Kokosin teille siksi ajaksi soittolistan biiseistä, joilta kuvittelen Berliinin iltojen ja öiden kuulostavan. Se painottuu vahvasti synkkään electroon, ja olen itse tainnut jo kuunnella sen puhki!




IAMX - I Come With Knives
Charlotte Gainsbourg - IRM
Moonface - I'm Not the Phoenix Yet
Portishead - Chase the Tear
Charlotte Gainsbourg - Trick Pony
Sneaker Pimps - Bloodsport
The Organ - A Sudden Death
Patrick Wolf - Vulture
Black Rebel Motorcycle Club - Berlin
Hesta Prynn - We Could Fall in Love
Peaches - I U She
Goldfrapp - Tiptoe
Austra - Beat the Pulse
Still Corners - Berlin Lovers
Ladytron - High Rise
Esben and the Witch - Deathwaltz
Bat For Lashes - Horses of the Sun
Melissa Auf der Maur - Meet Me On the Dark Side
The Naked + Famous - The Sun
Moderat - Berlin
Hanne Kolsto - Pretty Veil
Alessi's Ark - Afraid of Everyone
Florence + The Machine - Heavy in Your Arms
Zola Jesus - Shivers
Chromatics - Dark Day
Chelsea Wolfe - Friedrichshain
Howling Bells - Golden Web
Warpaint - Krimson
Uh Huh Her - Explode
Foals - Heavy Water
VETO - This Is Not
IAMX - Nightlife (Trip to Berlin Mix)
Patrick Wolf - Bloodbeat
Lamb - Butterfly Effect
Laika - Black Cat Bone
Elysian Fields - Set the Grass On Fire
PJ Harvey - Down by the Water
Nick Cave & The Bad Seeds - We Real Cool
Portishead - Wandering Star
  Black Rebel Motorcycle Club - Fire Walker
IAMX - Under Atomic Skies



I'm off to Berlin for a week (and Vienna for another) so one of the girls on this blog will truly be taking a break from blogging for the next two weeks. I've compiled a playlist for you though, of how I imagine evenings and nights in Berlin will sound like. It's heavy on the dark electronic side and I think I've worn it out already!

2 Jul 2013

Au Revoir Simone - Somebody Who

Uutta Au Revoir Simonelta. Sinkkulohkaisu löytyy syyskuussa julkaistavalta albumilta Move in Spectrums.




New music from Au Revoir Simone. The single's from the upcoming album "Move in Spectrums", released in September.

29 Jun 2013

Villagers - The Waves

Tänä pilvimaton valtaamana päivänä minua kiehtoo irkkubändi Villagers. Suosittelen tsekkaamaan!




Today I'm inspired by an Irish folk-or-something band, Villagers. Check them out!

25 Jun 2013

Provinssirock 2013

Provinssirock_2013_Mew_2

Provinssirock aloitti festarikesän vähän vaisusti. Provinssirockin kävijämäärä oli tänä vuonna reilusti alheisempi kuin aiempina vuosina, ja se todellakin näkyi, erityisesti sunnuntaina. Minusta tuntui lähes koko festareiden ajan, että ei vain lähtenyt kunnolla käyntiin. Syy oli luultavimmin vähäisessä ihmismäärässä, kovin sateisessa säässä ja siinä, että melkein koko ajan oli väsynyt ja nuutunut olo. Vanha ei jaksa enää.

Edetkäämme nyt viikonlopun keikkojen tarkasteluun kronologisessa järjestyksessä. Omalta osaltani festarit aloitti French Films, jonka jälkeen katsottiin ystävän kanssa hetken Von Hertzen Brothersin keikkaa. Sitten oli vuorossa tanskalainen Mew, jota en ole kuunnellut ikuisuuksiin. Keikan alku kovin vaisu, mutta lähti parin biisin jälkeen kunnolla vauhtiin. Huippuhetkiiä olivat tietenkin omat lempparit Apocalypso, Special, Snow Brigade, 156 & ihana ihana Comforting Sounds.

Provinssirock_2013_Mew_1 Provinssirock_2013_Eva&Manu_1

Matti Airaksisen Parasta Ennen -disco jaksoi tanssittaa hetkisen. Muutamia hyviä vanhoja biisejä tuli, mutta oikeasti puuttui ne kaikki parhaat! Wtf Matti?! Ystävän pyynnöstä jäimme tanssimaan pidemmäksi aikaa kuin olin suunnitellut, sillä jaksoimme toivoa, että vielä tulee jotain oikein hyvää. No ei tullut, joten vihdoin Eva & Manu kutsui. Keikka oli yhtä tasaisen hyvä kuin bändin aiemmatkin, joilla olen ollut. Hieman se jäi kesken, sillä siinä vaiheessa kun kuulimme että Blur soitti Girls and Boysia, tuli kiire.
Provinssirock_2013_Eva&Manu_3 Provinssirock_2013_Blur_2

Perjantain lopuksi päälavalle siis kipusi sellainen pieni ja tuntematon bändi kuin Blur. Juoksimme tosiaan täysiä ja ehdimme juuri kuulla noin puolet mahtavasta biisistä nimeltä Girls & Boys. Sitä seurasivat tottakai suosikit Parklife, Beetlebum, Coffee & TV, Out of Time ja viimeisenä soitettu Song 2, joka sai riehaantumaan täysin. Kotiin kävellessä vettä satoi kaatamalla eikä minulla tietenkään ollut minkäänlaista sateensuojaa..

Provinssirock_2013_Antero Lindgren_1

Lauantaina soittanut Antero Lindgren heitti yllättäen viikonlopun kokonaisuudessaan parhaan keikan. Herra hurmasi Rumba-teltan yleisön totaalisesti. Missasin keikan alusta muutaman biisin, mutta ehdin paikalle juuri parahiksi kuulemaan suosikkini Darksiden. Lindgren oli aivan häkeltynyt yleisön vastaanotosta, mikä nosti itselle hymyn huulille. Parasta keikoissa ei ole täydellisesti soittaminen ja laulaminen ja tarkoin harkitut välispiikit vaan häkellyksestä kesken jäävät lauseet, muutama unohdettu biisinsana ja artistin silminnähtävä onnellisuus.

Provinssirock_2013_Antero Lindgren_2 Provinssirock_2013_Stand-up

Yksi festariviikonlopun kohokohdista oli täpötäydelle Rumba-teltalle stand-up keikan heittänyt Heli Sutela. Niistä miespuolisista koomikoista emme oikein jaksaneet välittää. Seuraava nähty keikka oli vasta tuntien päästä (vanha kävi välillä kotona hieman nesteyttämässä itseään) Saarilavalla. En ole koskaan mitenkään suuresti tykännyt Disco Ensemblesta, mutta yksi bändin biisi on superrakkaus. Kyseinen biisi on Beacon ja voi sitä riemunkiljahdusta, kun se soitettiin keikalla. Disco Ensemblen keikka jäi itselle illan viimeiseksi.

 Provinssirock_2013_White Lies_3

Sunnuntai alkoi Pertti Kurikan Nimipäivillä, jonka jälkeen oli vuorossa päälavalla sateessa soittanut White Lies. Lavan edusta oli hyvin väljä eikä jengi ollut mielestäni kunnolla mukana. Siksi kai en itsekään oikein päässyt fiilikseen. Jos tätä vertaa parin vuoden takaiseen livevetoon Lontoossa, niin.. no niitä ei edes kannata verrata, sen verran eri sfääreistä puhutaan. Solisti jaksoi Seinäjoella silti hymyillä läpi keikan. Muutama uusi biisikin kuultiin ja hyvältähän ne kuulostivat.  

Provinssirock_2013_White Lies_1Provinssirock_2013_White Lies_4
Provinssirock_2013_White Lies_5 Provinssirock_2013_Glasvegas_2

Sunnuntain viimeisimpien joukossa soittanut Glasvegas soitti valitettavan puolityhjälle teltalle. Vaihdoin paikkaa varmaan tsiljoona kertaa keikan aikana, jotta olisin kuullut paremmin. Lempparit Geraldidne, It's My Own Cheating Heart That Makes Me Cry, Daddy's Gone, Go Square Go ja The World is Yours. soitettiin, mutta jäin kovasti kaipaamaan Shine Like Starsia ja uusinta sinkkua I'd Rather Be Dead. Glasvegas on kyllä nähtävä uudestaan, jossain paremmissa puitteissa!

Provinssirock_2013_Glasvegas_3   Provinssirock_2013_Glasvegas_5   Provinssirock_2013_Glasvegas_6  

Provinssirock started this festival summer for me but it was quite bland. I'm sorry, I'm just too lazy now to translate. Above you can see the bands I saw there.

24 Jun 2013

The Naked + Famous - Sun

True Bloodin uusimmassa jaksossa kiinnitin huomion mahtavaan biisiin ja kyseessä oli The Naked + Famousin The Sun, joten olkaa hyvät!


In the latest episode of True Blood I noticed a great song and it turned out to be "The Sun" by The Naked + Famous, so here you go!

17 Jun 2013

Scandinavian Music Group - Balladi 1

Ihanaa, vihdoin uutta musiikkia Scandinavian Music Groupilta! Albumi odottaa itseään vielä talveen asti, mutta koska SMG kuuluu niin olennaisesti kesään, on kiva että julkaisivat kesäisen maistiaisen jo nyt. Tykkään. Joel Melasniemen ja Terhi Kokkosen toteuttama video on muuten unenomaisen kaunista katsottavaa.




Yes, finally some new music from Scandinavian Music Group! We'll have to wait until winter for the album but it's nice that they released this song already because you know, SMG is just an essential part of summer. I like the song and the video by Joel Melasniemi & Terhi Kokkonen is so dreamy and beautiful.

12 Jun 2013

Gravity playlist


Syyslistalta ylijääneet kappaleet vaihtuivat talvilistaksi. Sitten talvi suli kevääksi, kevät kääntyi kesäksi... Useat biisit olisivat olleet ajankohtaisempia silloin kuin nyt, mutta hälläväliä. Tanssittavaa ja fiilispitoista matskua auringonsäteiden lomaan, olkaa hyvät!


Gravity
Gravity
The National - Humiliation
Noah And The Whale feat. Anna Calvi - Heart Of Nowhere
Big Wave Riders - Life Is Art, You Wonder
How To Destroy Angels - Ice Age
Junip - Head First
Pikku Kukka - Jos ei sua täällä olisi
Neon Trees - Close To You
Chromeo - Don't Turn The Lights On
Two Door Cinema Club - Next Year
Imagine Dragons - Radioactive
Santigold - Disparate Youth
Ellie Goulding - Lights (Bassnectar Remix)
Chromatics - The River
Lana Del Rey - American
Streak & The Raven - Speed of Light
Calvin Harris feat. Florence Welch - Sweet Nothing
Charli XCX - You're The One
James Zabiela - The Healing
AWOLNATION - Sail
Suede - Barriers
All Will Be Quiet - What I'm Meant To Be
Bart Constant - Tough Cookie
alt-J - Bloodflood
Adam Lambert - Broken English
James Blake - To The Last
Justin Timberlake - Mirrors
Phoenix - Bourgeois
Lady Danville - Kids
Woodkid - Ghost Lights
Minä Ja Ville Ahonen - Syksy
IAMX - Trials
The xx - Angels


Leftover songs from the autumn playlist were supposed to end up on a wintery playlist. Suddenly it was spring already, not to mention summer... Many tracks would've been more topical then than now, but who cares. Here are some dancy tunes to catch up with the rays of sunshine!

11 Jun 2013

Anticipating Flow Festival

 (Artwork: Milena Huhta)


Tänä kesänä minua kutsuu vain kahdet festarit, joista Flow Festival vetää pidemmän korren mahtavalla artistikattauksellaan. Jos haluat voittaa kaksi kappaletta kolmen päivän lippua Flow Festivaliin, niin suuntaa ihmeessä tänne! Omasta taskusta tuo kolmen päivän lippu jo löytyy.

Keikkalistallani on huima liuta artisteja, joista jotkut tulevat takuuvarmasti menemään päällekäin enkä muutenkaan voi millään nähdä kaikkia. Aloituskeikan heittävän The Knifen missaaminen toki hieman kirpaisee. Kävin tänään nopeasti läpi kaikki Flow Festivalin esiintyjät, sillä suuri osa festareille kiinnitetyistä esiintyjistä oli minulle melko tuntemattomia. Tykättyjen tuttujen lisäksi sieltä nousi muutama kiinnostava uusi tuttavuus (Antero Lindgren, Chicaloyoh, Circuit Des Yeux, Moderat, Maya Jane Coles, Haim, Jaakko Eino Kalevi, Jacco Gardner, Julia Holter, K-X-P, Orphan Fairytale, Parquet Courts, Solange, The Lieblings, U.S. Girls, Woods).




 (Atrwork: Ikaroz)

Eniten uusista tuttavuuksista kiinnostaa Antero Lindgren, Jacco Gardner, Woods ja Chicaloyoh. Aivan kaikkia ei löydy Spotifysta (ne kaksi ovat kuunneltavissa yllä), mutta kyhäsin kokoon soittolistan niistä jotka sieltä löytyvät:



Minä ja Ville Ahonen - Ennen kuin kuolen / Satellite Stories - Scandinavian Girls / Rubik - Laws of Gravity /  Of Monsters and Men - Mountain Sound / Solange - Losing You / The Lieblings - It's All Gonna Fall / Husky Rescue - Under Friendly Fire / Parquet Courts - Stoned and Starving / Woods - Bend Beyond / Antero Lindgren - Darkside / Jacco Gardner - Puppets Dangling / Junip - So Clear / Sarah Kivi & Non-Orchestra - Eksyin kaupunkiin / Lau Nau - Hämärän hevoset / Aino Venna - Trouble of the World / Beach House -  Myth / My Bloody Valentine - Only Shallow / Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana - Mitä sä pelkäät?/ Haim - Better Off / Bat For Lashes - All Your Gold / Maya Jane Coles - Over / Austra - Lose It / Grimes - Oblivion / Moderat - A New Error / Jaakko Eino Kalevi - Flexible Heart / K-X-P - Staring At The Moon / U.S. Girls - Island Song / Julia Holter - Our Sorrows / Cat Power - Always On My Own / Circuit Des Yeux - Weighed Down / Nick Cave & The Bad Seed - We Real Cool / Godspeed You! Black Emperor - 09-15-00 (cont.)

 

Musiikin lisäksi Flow Festival sisältää  muun muassa taidetta ja designia. Odotan erityisesti 67-vuotiaan Irmela Mensah-Schrammin näkemistä. Eläkepäiviään viettävä Irmela on jo vuosia kuluttanut aikaansa rasististen sekä juutalais- ja homovastaisten julisteiden, tarrojen & graffitien tuhoamiseen. Mahtavaa! Irmela toteuttaa muuten festareilla vihanvastaisen teoksen yhdessä Flow'n festarivieraiden kanssa.

P.S. Huomio! Nick Cave & The Bad Seeds soittaa lauantaina, ei perjaintaina, kuten alunperin kaavailtiin!


I'm only going to two festivals this summer: Provinssirock and Flow Festival. Of those two Flow Festival is definetely the more anticipated one. If you want to win two 3-day-tickets to Flow Festival then click here! I have that ticket already although I'm  abit sad that I can't make it to the opening concert and see The Knife live. My list of gigs I wan't to see is quite overwhelming anyway and I won't be able to see all I'd want to. Today I listened quickly to all of Flow Festival's artists and there are a lot of them. Amongst the known and liked were lots of new interesting ones. I've compiled a Flow 2013 -playlist (click the words) of all the ones I want to see and two songs are embedded from soundcloud above because they couldn't be found on Spotify.

In addition to music there's also for example art & design at the festival. I'm looking forward to seeing the 67-year-old Irmela Mensah-Schramm who in her retirement has been removing flyers, stickers and graffitis that have a racist message or a mesage against Judaism or homosexuality in them. Awesome! Irmela will be doing a piece at the festival with the people attending it. Excited to see what that will be.

P.S. Note that Nick Cave & The Bad Seeds will be playing on Saturday, not Friday as it was originally scheduled!

10 Jun 2013

Viikonlopun odotetuin viisikko

Ei enää viikkoakaan Provinssirockiin! Viime vuonna kyseinen festari jäi väliin, mutta tänä vuonna se kutsuu kaikkina kolmena päivänä. Viikonlopun odotetuin viisikko käy ilmi alla olevista videoista. Ilmatieteen laitos lupaa tällä hetkellä sadetta festareiden ajaksi, mutta se ennustus nyt ehtii muuttua vielä moneen kertaan. Toivotaan että on aurinkoista, ja jos sataa, niin sataa vain kevyesti eikä kaatamalla.


Not even a week anymore and it's Provinssirock! Last year I didn't even go to the festival but this year I'll be going for the whole weekend. Five of the most anticipated (by me) bands are above. Right now the weather forecast says it'll rain next weekend but that forecast can change many times during the next week. Let's hope it'll just be sunny.

9 Jun 2013

Nine Inch Nails - Came Back Haunted

Melkein  unohdin, että tällä viikolla julkaistiin uutta Nine Inch Nailsia, ja se kuulostaa todella hyvältä! Came Back Haunted sisältää pätkiä monista vanhoista NIN-biiseistä, mutta kuulostaa silti uudelta. Uusi albumi nimeltä Hesitation Marks julkaistaan syyskuussa ja kiertue Tension 2013 seuraa albumin julkaisun jälkeen. Tällä hetkellä on julkistettu  vain Pohjois-Amerikan kiertuepäiviä, mutta toivotaan että NIN löytää tiensä myös takaisin Suomeen ensi vuoden puolella. Suuri kiitos Trentille Nine Inch Nailsin henkiinherättämisestä!


I almost forgot that a new Nine Inch Nails song was released this week. It sounds really good! Although there are snippets from lots of old NIN songs in this new song it sounds really new. The new album titled "Hesitation Marks" will be released in September. A tour named "Tension 2013" will also follow. As of now there are only tour dates for North America but let's hope NIN will find their way back to Finland next year. A heartfelt thank you to Trent for resurrecting NIN!

6 Jun 2013

Sophie Jamieson - Waterloo

Tänään kajahti ilmoille debyyttisinkku Waterloo Sophie Jamiesonilta! Biisi löytyy neidon tulevalta Where-EP'ltä, joka julkaistaan 24. päivä tätä kuuta. Kyseisen kappaleen sekä b-puolen nimeltä Gold saa muuten ladattua bandcampista ilmaiseksi!


Today is the day for the debut single "Waterloo" from Sophie Jamieson! It's from her upcoming EP called "Where". It'll be released on the 24th of this month. The song and it's B-side "Gold" can be downloaded from bandcamp for free!

3 Jun 2013

The National - Trouble Will Find Me


ALICE//  On täysin mahdotonta, että The National tekisi huonon levyn. Siksi ei olekaan yllättävää, että Trouble Will Find Me on aivan upea levy. Ensimmäinen ulkomusiikillinen huomio, jolle muuten hihkuin ääneen, oli levynkansien välistä löytyneet lyriikat! Herra Berninger on selvästi kuullut toiveeni. Toinen oli kauniit mustavalkoiset ja värikkäät kuvat erinäisten taiteilijoiden (mm. Nancy Berninger) taideteoksista. Itse levy vakuutti alusta lähtien ja Fireproofin ensimmäisen sävelen kohdalla sydämeni hyppäsi muutaman lyönnin ja taisin unohta hengittää. Rakastuin tuohon kappaleeseen yhtä palavasti kuin edellisen levyn Sorrow kappaleeseen.  Mikään muu kappale uudella ei aiheuttanut ensikuuntelulla yhtä voimakasta tunnetta, mutta I Need My Girl tosin pääsi melko lähelle. Ainuttakaan hutia levyllä ei mielestäni ole ja uusia suosikkeja varmasti nousee, kun kuuntelukertoja kertyy lisää. Kahden yllä mainitun kappaleen lisäksi pidän hirmuisesti myös kappaleista I Should Live In Salt, Don't Swallow the Cap, Heavenfaced, Graceless, Slipped, Humiliation.. ei hemmetti, nyt täytyy todeta että eihän tästä mitään tule, parempi lopettaa ennen kuin luettelen levyn kaikki kappaleet. Lyhyesti ilmaistuna aivan loistava levy kokonaisuudessaan ja odotan loppuvuoden keikkaa kuin kuuta nousevaa! Kiitos ja hyvää yötä.


JUNE//  Kun broolynilaisherrojen edellinen on jotain niinkin upeaa kuin High Violet, voiko odotuksia lunastaa millään? Kyllä voi - riippuen siitä mitä odottaa. Trouble Will Find Me on parin vuoden takaiseen levyyn verrattuna riittävän erilainen: se esimerkiksi alkaa vahvasti I Should Live In Saltilla, joka on kaikessa tunnepitoisuudessaan erikoinen valinta ensimmäiseksi raidaksi. Se sopisi nimittäin loistavasti myös viimeiseksi, mutta onni on, ettei se sijaitse keskivaiheilla, sillä sinne se saattaisi hukkua. Ehkä. Tunnelma pysyttelee koko suhteellisen pitkän albumin ajan samankaltaisena, jolloin yksittäisten kappaleiden bongaaminen on kohtalaisen vaikeaa. Mutta kuuntelukertojen karttuessa se käy helpommaksi. Aloitusbiisin lisäksi hiturit Fireproof ja I Need My Girl osoittautuvat minunkin suosikeiksini, myöhemmin varmasti moni muukin. Kokonaisuutena levy on ylipäätään harvinaisen balladivoittoinen, ja rakastamani Mr. Novemberin tyylinen holtittomuus on tiessään. Uskon, että livenä kappaleista saadaan kasvatettua massiivisiin mittasuhteisiin kurottavia spektaakkeleita, jotka nostattavat kyyneliä enemmän kuin on laillista. Kaiho ja tummuus sävyttävät tätäkin pitkäsoittoa, mutta kuten sanottu, se on edeltäjiään rauhallisempi. Samalla se vaatii aavistuksen entistä enemmän tarkkaavaisuutta kuuntelijalta.

Albumin menevämpää osastoa: Graceless (live)


ALICE//  It's simply impossible for The National to make a bad album. Therefore it's not surprising that "Trouble Will Find Me" is a magnificent album. The first non-music-related  observatio I made was that there were lyrics! Mr Berninger has obviously heard my wish. The other were the black-and-white and colorful artwork by various artists (for example Nancy Berninger). The album convinced me from the very start and when the first note of "Fireproof" began my heart skipped a few beats and I think I forgot to breathe. I fell just as fervently in love with the song as I did with "Sorrow" on the previous album.  No other song on the album made such a powerful impression but "I Need My Girl" came pretty close.  I also really like the songs "I Should Live In Salt", "Don't Swallow the Cap", "Heavenfaced", "Graceless", "Slipped", "Humiliation".. damn, I just better stop right here before I mention all the songs on the album. In short: a magnificent album altogether and I'm sooo looking forward to the gig in October! Thank you and good night. 


JUNE//  When these gentlemen from Brooklyn released High Violet a few years ago, everybody thought nothing could ever compare to it. That The National's next album just couldn't reach expectations. Well, that depends on the expectations. In my opinion Trouble Will Find Me is just enough different from its predecessor - for example it opens with I Should Live In Salt, which is so full of emotion one would think it's more suitable for being the last song on the album. The tone of the whole album is one of yearning and beautiful sadness. But that can't necessarily be heard in the melodies - you might want to check the lyrics carefully, too. Fireproof and I Need My Girl are one of my favourites (as well as the mentioned opening track). They are mellow and soft, sad and slow, just like the rest of the album. I'm expecting lots of tears when hearing all these new songs live next fall.

1 Jun 2013

MS MR

 (kuva)

MS MR on newyorkilainen duo, joka koostuu Lizzy Plapingerista ja Max Hershenowsta. Kaksikko julkaisi debyyttialbuminsa Seconhand Rapture viime kuussa. He kuvaavat musiikkiaan tumblr glitch popin, soul fuzzin ja electroschockin sekoitukseksi, ja kaksikon musiikkia on verrattu Florence + The Machineen ja Lana Del Rayhin, eivätkä vertaukset oli väärässä. Debyyttialbumi alkaa todella vahvasti, ja sen ensimmäiset kappaleet Hurricane ja Bones ovatkin nousseet suosikeiksini. Heitin tuohon alle kehiin kyseiset kappaleet ja vielä pari muuta, koska en vain osannut päättää, ja koska kaksi varsinaista virallista videota (Hurricane & Fantasy) ovat aikaa jännää katsottavaa. MS MR on täydellistä musiikkia etenkin kesän kuumiin ja pimeisiin iltoihin.

          

MS MR is a New York-based duo consisting of Liz Plapinger and Max Hershenow. Their debut album "Seconhand Rapture" was released last month. They themselves describe their music as a mixture of tumblr glitch pop, soul fuzz and electroshock. Their music has been to compared to Florence + The Machine and Lana Del Ray and the comparisons are not wrong. The debut album starts very strongly and the first two tracks, "Hurricane" & "Bones" have become my favorites. I threw those songs in with this post and a few others too because I just couldn't decide, and because the official videos for "Hurricane" & "Fantasy" are so oblique and interesting. MS MR is perfect especially for warm and dark summer nights.

23 May 2013

She & Him - I Could've Been Your Girl (video)

Tässä teille She & Himin uusi video biisiin  I Could've Been Your Girl.


Here's a lovely new video from She & Him for the song "I Could've Been Your Girl".

18 May 2013

Astrid Swan - In My Own House

Huh. Jos jostain biisistä löytyy tunnelmaa, niin tästä. Kylmiä väreitä. Kiitos, Astrid Swan!


Astrid01.01




Whoah. If a song is full of feeling, then this is one of those songs. Shivers down my spine. Thank you, Astrid Swan!

Photo from the Soliti Road Show that took place at Tavastia last January.

14 May 2013

Bart Constant - Do Better

Ah-niin-ihanasta Amsterdamista ponnistava Bart Constant hivelee kuuloelimiä kepeillä melodioillaan. Debyyttilevyltä löytyy reippaampaakin poljentoa, mutta tänään tätä.




Bart Constant from the lovely Amsterdam makes my ears cry of joy. His debut album includes also a bit perkier moods, but today I feel like listening to this song.

13 May 2013

The National - Sea of Love

Vielä muutama päivä The Nationalin uuden albumin julkaisuun! Odotellessa voi kuunnella vaikka levyltä irrotettua biisiä nimeltä Sea of Love. Uppoaa ainakin minuun.


Still a few more days until the release of The National's new album. While waiting one can for example listen to "Sea of Love" from the upcoming album. Love it.

5 May 2013

She & Him - I Could've Been Your Girl


She & Himin kolmas albumi, Volume 3, julkaistaan huomenna. Albumia on kuitenkin voinut jo kuunnella ennakkoon täällä. Olen luukuttanut sitä viikonlopun aikana tehokkaasti ja hoilannut I Could've Been Your Girl -biisin tahtiin niin, että naapurit ovat varmasti jo hermostuneet..


She & Him's thrid album, "Volume 3" will be released tomorrow but you can already listen to the whole album (or individual tracks from it) here. I've been listening to it countless times this weekend and singing to "I Could've Been Your Girl" so much that my neighbors are surely annoyed..

21 Apr 2013

Alessi's Ark - Afraid of Everyone (The National cover)


Cover-linjalla jatketaan. Alessi's Arkin cover The Nationalin biisistä Afraid of Everyone kuulostaa aina vain paremmalta jokaisen kuuntelukerrn jälkeen! Biisi löytyy neidon tuoreelta albumilta The Still Life. Biisin voi kuunnella tuosta alta 47 minuutin kohdalta.



Alessi's Ark's cover of The National's "Afraid of Everyone" just gets better and better after each listen! It's on her new album "The Still Life". You can listen to it above, the track starts at 47 min.

20 Apr 2013

The Staves - In the Morning (Keaton Henson cover feat. Keaton Henson)


The Staves covering Keaton Henson's "In the Morning", featuring Keaton himself. Yes, yes, yes!

19 Apr 2013

Video time!

Muutama musiikkivideo perjantain kunniaksi!

Kotimaisen All Will Be Quietin uusi video ei visuaaliselta ilmeeltään ole kenties se kaikkein piristävin, mutta biisi sen sijaan on juuri sitä. Big Wave Ridersin Move On on yksi lemppareistani bändiltä, joten siihen tehty livevideo on sekin ehdottomasti plussaa. Lana Del Rey, saatika tuo kihlatun kanssa coveroitu kappale, tuskin sen sijaan enempää esittelyjä kaipaa. 




Some new music videos to make this Friday a bit sunnier! Finnish All Will Be Quiet and Big Wave Riders both fit my ear drums like missing pieces of a puzzle. There's also no doubt about my love towards Lana Del Rey - I assume this cover song she recorded with her fiancé needs no introducing.

12 Apr 2013

Pikku Kukka - Jos ei sua täällä olisi

Olen aina kokenut Pikku Kukka -yhtyeen aavistuksen liian ultrabramaiseksi, jotta se olisi jäänyt pysyvään kuunteluun paria hajabiisiä lukuun ottamatta. No, tulevan kolmannen levyn ensimmäinen single on sitten taas yksi niistä hajabiiseistä. Raikkaan keväistä soundia Aino Vennan ohjaaman videon kera.


p.s. Alice julkaisi aiemmin tänään kevätsoittiksenkin, omani tulossa myös lähiaikoina!




I'm not the biggest fan of Pikku Kukka, but their first single from the upcoming third album sounds so much like spring that you just have to like it.

11 Apr 2013

The First Flower of Spring

Tässäpä teille yllättävän nopeasti kokoon hutaistu keväinen soittolista!

London_2013_81


The Shins - Sleeping Lessons

Minä ja Ville Ahonen - Ennen kuin kuolen

Foals - My number

The Black Keys - Everlasting Light

Of Monsters and Men - Mountain Sound

Tennis - Petition

Foals - Out of the Woods

Florence + The Machine - Breaking Down

M83 - Graveyard Girl

French Films - The Great Wave of Light

IWATSW - Hi There

Caveman - A Country's King of Dreams

Pascal Pinon - When I Can't Sleep

Delay Trees - HML

Burning Hearts - Iris

Daughter - Human

Washington - Spanish Temper

The National - All the Wine

Lucy Rose - Middle of the Bed

Balthazar - Sinking Ship

Sin Fang - Catcher

Nick Cave & The Bad Seeds - Wide Lovely Eyes

She & Him - Never Wanted Your Love

Ane Brun - Virvelvind

The Staves - Dead & Born & Grown

Anna Puu - Kuka sut muka huolisi?

Jukka Ässä - Ole juuri niin kuin oot


Here's a Spring playlist, surprisingly quickly put together (click the title to listen)!

8 Apr 2013

The National - Demons (+ muuta asiaa)

Kyllä te nyt varmaan jo tiesittekin, että The National julkaisee uuden albuminsa Trouble Will Find Me 20/21. toukokuuta. Tänään julkaistiin sinkkubiisi Demonsin jännä video.

Mutta ei siinä nyt vielä kaikki. Laulaja Matt Berningerin veli Tom Berningerin kiertueella kuvaama dokumentti Mistaken for Strangers esitetään ensimmäisen kerran New Yorkin Tribeca-filmifestivaaleilla muutaman päivän päästä. Paikalle kun ei pääse, täytyy jäädä odottelemaan dokkarin dvd-julkaisua. The National saapuu myöhemmin tänä vuonna myös Suomeen ja vetää keikan Helsingin Jäähallilla 31.10.2013. Liput keikalle tulevat myyntiin tänä perjantaina. Seisomapaikasta saa pulittaa 56 euroa.


All of you probably already know that The National will be releasing their new album "Trouble Will Find Me" on the 20/21th of May. A video for the single "Demons" was just released today.

But that's not all. Singer Matt Berninger's brother Tom Berninger filmed a documentary "Mistaken For Strangers" while on tour with the band and it will be screened at the opening of New York Tribeca Film Festival in a few days. Since I can't be there in the flesh I'll have to wait for the dvd-release. The National will also come to Finland later this year, they'll perform at the Helsinki Ice on 31th of October. Tickets will go on sale this friday.

Satellite Stories - Scandinavian Girls

Aloitan viikkoni reippaasti Satellite Storiesilla - aloittakaa tekin!






I'm gonna start my week fresh 'n' upbeat with Satellite Stories - you should, too!

7 Apr 2013

Foals - Inhaler

Okei, en ole Foalsin keikan jälkeen oikein pystynyt kuuntelemaan mitään muuta, vaikka uutta musiikkia olisi kuunneltavana pitkä liuta. Heitetään nyt kuitenkin kehiin lisää uusimman levyn Inhaler biisin muodossa, johon on kuvattu ihan hemmetin hieno video (nuo tanssijat!).


Okay, I haven't been able to listen to basically anything else but Foals after the gig although there's a growing amount of great new music I should be listening to. But here's some more Foals in the form of "Inhaler" and its really cool video (those dancers!).

6 Apr 2013

Foals @ Royal Albert Hall, London (Matinee)

Efterklang @ Roayl Albert Hall_1

Brittibändi Foals veti 28.4.2013 Royal Albert Hallissa sen tason tajunnanräjäyttävän upean keikan, että mitkään ylistyssanat eivät tee sille tarpeeksi oikeutta. Kyseessä oli saman päivän kahdesta keikasta vielä se aikaisempi matinee keikka. Lämppärinä soitti Efterklang, jonka kuunteluun emme valitettavasti jaksaneet oikein kunnolla paneutua. Hyvältähän bändi kuulosti, mutta ei livenä sykähdyttänyt mitenkään erityisemmin. Meillä oli ystävän kanssa älyttömän halvat hattuhyllyn paikat, joilta piti olla rajoitettu näkymä lavalle. Vielä mitä, lavalle ja permannolla pomppivaan yleisömereen (ja lukuisiin keikan aikana muodostuneisiin pitteihin) näki paikoilta täydellisesti, kunhan vain nousi seisomaan. Ja kuka nyt Foalsin keikalla olisi istunut, en minä ainakaan. Olisivat saaneet köyttää nippusiteillä tuoliin. Suureksi onneksi paikkojemme edessä oli kaide, joten tanssiminen ja riehuminen mahdollistui, vaikka sitä piti jossain määrin rajoittaa kaiteen mataluuden vuoksi. Juuri alapuolella olleet "eturiviläiset" saivat osakseen vanhan ja yrmeän näköisen paikannäyttäjän heristävää sormea tasaisesti koko keikan ajan ja herra kävi myös vähän väliä turvamiesten avulla kieltämässä ihmisiä seisomasta ja hyppimistä. Jälkeenpäin tajusimme, että se johtui luultavimmin siitä, että seisomista ei niillä paikoilla sallittu putoamisuhan vuoksi. Me saimme siis riehua sydämen kyllyydestä, vaikka ihan yhtä lailla sieltä ylempääkin olisi voinut tippua alas. Keikan loppupuolella mitkään kiellot eivät enää tehonneet vaan porukka bailasi käytävällä ja paikannäyttäjä istui lannistuneena rappusilla suklaapatukkaa syöden.

Foals & Efterklang @ Royal Albert Hall_before show
 Efterklang @ Roayl Albert Hall_2 
Foals @ Royal Albert Hall_3

Keikkaa edeltävät viikot olin luukuttanut Foalsia oikein urakalla, etenkin uutta albumia Holy Fire, jota ei turhaan ole kehuttu. Keikka sisälsi vain toinen toistaan mahtavampia biisejä, joista itselleni pyhimmän kolminaisuuden muodosti Spanish Sahara (se sai minut totaalisesti kananlihalle), Electric Bloom (voi sitä riemun kiljunnan määrää, kun se kajahti ilmoille) ja Two Steps, Twice.  Täysillä mukana olleen yleisön lisäksi myös bändi teki oman osansa, Yannis jopa hyppäsi yleisöön Providencen aikana. Ennen encorea tulleet Red Socks Pugie - Electric Bloom saivat aikaan sellaisen villiintymisen, että henkeä piti niiden jälkeen haukkoa tovi, vaikka siinä samalla piti taputtaa ja tömistää jalkoja encoren toivossa. Encoressa viimeisenä kajahtanut Two Steps, Twice vei sitten ne viimeisetkin mehut. Olin keikan jälkeen niin totaalisen kuitti, että taisin ihan oikeasti kärsiä pienestä nestehukasta. Tärisin kauttaaltani, kävellessä piti ottaa tukea kaiteesta/seinästä, kasvoja nipisteli, toinen puoli nenästäni puutui muutamaksi minuutiksi, kurkkuun sattui ja se oli yhtä kuiva kuin autiomaa.. Hetken lepääminen rappusilla maaten, runsas litra vettä kitaan ja vähän suklaata, niin johan siitä toipui. Keikka neljään pieneen kirjaimeen tiivistettynä: OMFG! Jää mieleen yhtenä parhaimmista keikoista koskaan.

Foals @ Royal Albert Hall_2

Setlist:

Prelude
Total Life Forever
Miami
My Number
Bad Habit
Blue Blood
Milk and Black Spiders
Late Night
Providence
Spanish Sahara
Red Socks Pugie
Electric Bloom
--------
Encore:

Moon
Inhaler
Two Steps, Twice


The British band Foals thoroughly rocked at Royal Albert Hall on the 28th of March. The gig was so mind-blowingly awesome that no words can do it justice. And of the two shows on that same day this was the matinee show. Efterklang played as the warm-up act and they sounded quite good. We had really cheap tickets and seats that were supposed to have a restricted view. Actually we saw the stage and the stalls audience (and all the numerous pits forming during the gig) very well when we stood up. And I mean come on, who can sit through a Foals gig!? They would have had to tie me to the chair to make me do that. Luckily we had seats right in front of a railing so we could dance and jump around. We did have to be a little careful because the railing wasn't that high. 

I had been listening to Foals, especially the new album "Holy Fire" a lot in the weeks before the gig. The gig was just one amazing song after another and my personal holy trinity was "Spanish Sahara" (got goose bumps all over me), "Electric Bloom" (oh what a thrill!) and "Two Steps, Twice". The crowd was really awesome and the band did their share too, Yannis even crowdsurfed during "Providence". "Red Socks Pugie" and "Electric Bloom" played consecutively just before the encore was enough to make a girl gasp for breath afterwards even though at the same time having to clap and stomp feet in the hope of an encore. "Two Steps, Twice" as the final song wrung out all of that little amount of energy I still had in me.  I was so exhausted after the gig that I actually really think that I was dehydrated. My mouth was so dry it hurt, I was shaking all over, one side of my nose went totally numb and so on.. Bounced back after I'd drunk loads of water, ate some chocolate and spent a few minutes lying on the stairs. To sum up the entire gig in four little letters: OMFG! It was one the best ever.

5 Apr 2013

BRMC @ O2 Academy Brixton, London

 
BRMC (Black Rebel Motorcycle Club) heitti viime viikon keskiviikkona keikan Lontoon O2 Academy Brixtonissa. Vaikka saavuimme paikalle vasta reilusti ovien avaamisen jälkeen, pääsimme ystävän kanssa silti hyvin lähelle lavaa. Kaksikymmentäviisi biisiä sisällään pitänyt keikka koostui arvatenkin sekoituksesta uusia ja vanhoja biisejä, pääpainon ollessa uusimmalla levyllä. Heti keikan alussa kuultiin suureksi riemukseni yksi ehdottomista BRMC-suosikeistani nimeltä Red Eyes and Tears. Keikan muita henk.koht. kohokohtia olivat Fire Walker, Beat the Devil's Tattoo, What Ever Happened To Rock 'n' Roll, Conscience Killer, Lullaby, Spread Your Love, Lose Yourself ja Robertin yksin akustisesti vetämä Mercy. Juuri ennen encorea soitettu Spread Your Love sai yleisön riehumaan ihan kunnolla ja allekirjoittanut yritti, ja jaksoikin, hyppiä koko biisin ajan ihan pirun korkealle, jotta säilyi hengissä siellä kaksimetristen miesten keskellä. Onneksi tuollaisen urheilusuorituksen jälkeen meno rauhoittui encoressa ja illan viimeisenä kuultu Lose Yourself oli aivan uskomattoman upea veto. Ei siinä voinut muuta kuin huojua transsissa silmät kiinni ja antaa kyynelten valua. Biisi kuulosti livenä vielä paljon paremmalta kuin levyllä, vaikka levyversiokin on ihan mahtava. Tunnelma keikalla oli intiimi ja bändin presenssi lavalla, se karisma oli jotain sanoinkuvaamattoman hienoa. Kaiken kaikkiaan todella hyvä keikka. Omaa kameraa ei keikalla ollut mukana, mutta löysin Youtuben uumenista melko hyvälaatuisen mustavalkoisen videon biisistä Hate the Taste:


Setlist:

Let the Day Begin
Rival
Red Eyes and Tears
Hate the Taste
Whatever Happened to My Rock 'n' Roll
Beat the Devil's Tattoo
Ain't No Easy Way
Berlin
666 Conducer
Love Burns
Returning
Feel It Now
Devil's Waitin'
Mercy
Fire Walker
Teenage Disease
Conscience Killer
Lullaby
Funny Games
In Like the Rose
Six Barrel Shotgun
Spread Your Love
----------
Encore:
Sometimes the Light
Sell It
Lose Yourself


BRMC (Black Rebel Motorcycle Club) played a gig at O2 Academy Brixton in London a little over a week ago on Wednesday. My friend and I arrived at the O2 Academy way after the doors had been opened but still managed to get very close to the stage. The gig consisted of 25 songs, a mixture of old and new, emphasis on the new album called "Specter at the Feast". Very early on one of my absolute BRMC favorites, "Red Eyes and Tears", was played to my utter delight! Other highlights for me personally were "Fire Walker", "Beat the Devil's Tattoo", "What Ever Happened To Rock 'n' Roll", "Conscience Killer", "Lullaby", "Spread Your Love", "Lose Yourself" and "Mercy" that Robert played alone acoustically. During "Spread Your Love" the crowd really went wild and I jumped extra high throughout the whole song in the midst of very tall men. Luckily the encore after that was quite calm. The last song of the gig, "Lose Yourself" was absolutely amazing! It sounded so much better live than on the album, even though the album version already is really great.  I just swayed there in some kind of trance and let the tears come. The presence and charisma of the band and the atmosphere on that gig was something that cannot really be described. All in all it was a really great gig. I didn't have my camera with me but I found this quite good black-and-white video of "Hate the Taste" on youtube so take a look!

28 Mar 2013

Foals - My Number

Tänään tätä Lontoossa, paikkana Roayl Albert Hall!


This today in London at the Royal Albert Hall!

26 Mar 2013

Glasvegas - I'd Rather Be Dead Than Be With You

Uusi sinkku Glasvegasilta! Riisuttua ja herkkää, minä tykkään.




A new single from Glasvegas! It's very stripped and delicate, I like.

22 Mar 2013

Daughter - Perth (Bon Iver) / Ready for the Floor (Hot Chip) mash-up

Daughterin debyyttialbumi If You Leave julkaistiin tällä viikolla. En ole vielä ehtinyt kuunnella sitä kunnolla, mutta piti tulla vinkkaamaan tästä upeasta mash-upista (Bon Iver & Hot Chip), jonka bändi soitti pari päivää sitten livenä BBC:n Radio One:ssa. Koko setin pystyy kuuntelemaan täällä!


Daughter released their debut album "If You Leave" this week, but I haven't really listened to it properly yet. I just had post this amazing mash-up (Bon Iver & Hot Chip) they played live two days ago exclusively for Zane Lowe on BBC Radio One. You can listen to the whole Session here!

16 Mar 2013

Funksons @ Café Mascot

Funksonsin toista levynjulkkarikeikkaa juhlittiin Helsingin Café Mascotissa pari viikkoa sitten. Väsymys vei vähän meikäläisen voimia, eivätkä kuvatkaan onnistuneet yhtään (toisin kuin eräillä). Mutta Photoshop on ystävä, ja jotain sain kuitenkin muistikortiltakin irti!


Mutta joo. Taitaa tällä tytöllä olla uusi kamera handussa (toivottavasti) vielä ennen pääsiäistä.


Funk03.03Funk03.01Funk03.07Funk03.04Funk03.05Funk03.10Funk03.14Funk03.11Funk03.08Funk03.02Funk03.12Funk03.13


Some pics from Funksons' second record release gig in Helsinki a couple of weeks ago! I thought I didn't get any decent photos, but luckily Photoshop really is my friend.

14 Mar 2013

Keaton Henson - Kronos

Oi kuinka rakastan tätä Keaton Hensonin kappaletta! Se on niin totaalisen erilainen kuin herran lähes koko muu tuotanto, se on puhdasta vihaa. Alunperin se julkaistiin Sweetheart, What Have You Done To Us?  -EP:llä, mutta löytyy nyt myös uudelta kokopitkältä albumilta, joka kantaa nimeä Birthdays. Kannattaa muuten kuunnella ihan koko levy, se on mahtava!


Oh gosh how I love this Keaton Henson song! It's so different from all the rest of his songs, it's pure undiluted anger. It was first released in the EP "Sweetheart, What Have You Done To Us?" and now as track 7 of his new full lenght album "Birthdays".You should really listen to the whole album, it's awesome!

13 Mar 2013

The Staves - Facing West

Uunituore virallinen videon The Stavesilta biisiin Facing West, joka muuten sattuu olemaan suosikkibiisini sisarustriolta.


A brand new official video from The Staves for the song "Facing West". And it just as so happens that it's my favorite song of theirs.

8 Mar 2013

NO - So Scared (acoustic)

Helsingissä aurinkoinen pakkasaamu vaihtui hetkellisesti surrealistiseksi lumimyräkäksi, mutta nyt sininen taivas taas pilkahtelee. Viikonlopusta tulee toivottavasti kaikkinensa valoisa! Siivittäköön sitä akustinen maistiainen NOn tulevalta levyltä.




In Helsinki the morning opened up in brilliant sunshine. Just a while ago a surrealistic snow storm hit the city and now there's a blue sky above us again. Hopefully the weekend will be full of light! At least there's good music to accompany the next few days - an acoustic version of a song from NO's upcoming album.

7 Mar 2013

Satellite Stories @ Tavastia

Satellite Stories kiersi vähän aikaa sitten Suomea, ja käväisi myös Tavastialla tanssittamassa yleisöä. Naminami! Pohjoisen pojat jaksavat kyllä lämmittää sydäntä kerta toisen jälkeen. Setissä kuultiin kolme uutta biisiäkin, ja nyt bändi keskittyykin tekemään toista pitkäsoittoaan. Can't wait. :)

Lisää kuvia Flickrissä.


Sat03.06Sat03.09Sat03.10Sat03.11Sat03.08Sat03.12Sat03.14Sat03.17Sat03.21Sat03.22Sat03.24Sat03.16Sat03.27Sat03.37Sat03.38Sat03.40Sat03.43Sat03.35Sat03.36Sat03.33Sat03.32Sat03.46


Satellite Stories toured Finland a while ago and of course visited Tavastia on their way. Yummy! These northern lads always know how to warm hearts and make feet stomp to the rhythm. Some new tunes were also heard, and now the band's main focus is making a new album. Can't wait! More pics at Flickr.

p.s. People in Europe, the Satellites are touring there later this spring, remember to check them out!