Flow 2011

Kesän viimeiset festarit aiheuttivat sydämentykytyksiä, hikeä ja kylmiä väreitä - kiitos niistä! Vaikka perjantai olikin vähän levoton kiitos koko viikon (ja vähän lauantainkin) pienten stressipiikkien, sunnuntai onneksi korvasi lungilla meiningillään. Siitäkin huolimatta, että tiesi yöunien jäävän köyhiksi ja seuraavan, loman jälkeisen, työpäivän olevan suoraan kauhuelokuvasta.

Midlake. Melankolisella folkilla oman viikonloppuni aloittanut teksasilaispoppoo onnistui vetämään hiljaiseksi herkkyydellään. Päälava toimi yllättävän hyvin, vaikka pimenevä ilta olisikin ollut auringonpaistetta parempi vaihtoehto ja bassot jyräsivät komeasti yli (kuten lähes jokaisella keikalla, imho). Upea keikka, vaikka viimeinen niitti jäikin puuttumaan. Luultavasti lähinnä sen takia, että setti koostui pääasiassa uusimman levyn kipaleista, kun itse olisin kaivannut vähän jotain vanhaa, nopeatempoista tuotantoa väliin. Viikonlopun karvaisin bändi -pysti menee tälle sakille (Rubik on tiukasti vanavedessä, toim.huom.). Niin ja kertokaa, voiko tuota basistia viiksineen ottaa tosissaan?

Warpaint. Neljä tytsyä soittamassa taiderockia - ei voi mennä pieleen, eihän? Perjantain paras ehdottomasti. Teltassa musisoineet kaunottaret saivat atmosfäärin pomppaamaan kattoon ja yleisön huokailemaan ihastuksesta. Musiikki toimi livenä jopa paremmin kuin levyllä, Undertow'n noustessa selkeästi esiin muusta setistä. Lisäksi basisti Jenny vei suloisuudellaan sydämeni täysin.

Röyksopp. En ole kuunnellut norjalaisduoa pitkään aikaan, enkä oikeastaan odottanutkaan keikalta mitään. Toisaalta Ilosaari-huhut saivat pienen hypetyksen pisaran kihoamaan ohimolle ja toiveet tanssisessiosta nousemaan - valitettavasti turhaan. Epätasaisesta keikasta ei saanut oikein mitään irti, What Else Is There? oli onnistuttu pilaamaan ihmeellisellä versioinnilla ja juuri, kun päästiin vauhtiin, laskeuduttiinkin taas alas. Onneksi lopun teknompaan menevä muutaman biisin pätkä Poor Leno -hitteineen nosti mukaan tunnelmaan, mutta kaiken kaikkiaan kokemus jäi latteaksi.

Minä ja Ville Ahonen. Tästä artistista olen kuullut pelkästään hyvää, enkä suotta. Musiikki porautui syvälle luihin luoden sellaisen intensiteetin, ettei varmasti olisi huomannut edes hurrikaanin saapumista Suvilahteen. Ahosen laulu ei ehkä teknisesti ollut kaikista taidokkainta, mutta tunnelma korvasi pienet virheet. Teltta sopi venueksi loistavasti ja pienet nykytanssivivahteet maustoivat muuten pelkistettyä show'ta. Nam.

Rubik. Jostain syystä Rubikia ei tule kuunneltua kovinkaan paljoa kotona, vaikka heidän tuotannostaan tykkäänkin. Livenä bändi veti kyllä taas melkoisen show'n meiningin leijuessa jossain pilvien yläpuolella. Ihan loistavaa settiä, vaikka viimeinen hurmoksen pisara jäikin henkilökohtaisesti puuttumaan.

Twin Shadow. Kamppailuni päällekkäisyyksien eli Twin Shadow'n, Mogwain ja Jamie Woonin (jota yritin päästä kuuntelemaan muutaman kappaleen ajaksi täpötäyteen black tentiin siinä onnistumatta) osalta päätyi jännästi ensin George Lewis Jr'n hyväksi. Vaikka pidänkin herran musisoinnista, jostain syystä liveveto ei jaksanut sykähdyttää kolmea biisiä enempää, jonka jälkeen oli pakko suunnata jälleen siniseen telttaan.

Mogwai. Olen missannut nämä skotit jo sataan kertaan, minkä vuoksi en ajatellut, että yksi huti lisää sysäisi minua radaltani. Vaan olenpa onnellinen, että tajusin kuitenkin kipaista nauttimaan kovaäänisestä instrumentaalista - ei jumalaut mitkä äänivallit!! Bassojen liika korostuminen ei todellakaan haitannut, sillä kitarat surisivat yhtälailla voimakkaasti suoraan sisuksiin ja tunsin olevani jossain täysin muualla kuin pilvisessä Helsingissä. Lisää, kiitos. Ai niin, ja sainpahan taas kuulla pikkuisen sitä aksenttia...

Kanye West. Lyhyt menneisyyteni räpin parissa on, noh, menneisyyttä, joten pääasiassa tyyppi kiinnosti minua show'n vuoksi. Ja sitä tarjottiinkin, isosti. Herra nousi lavalle nosturin ja savuverhon siivittämänä, tietysti. Tunnin myöhästyminen ei jännästi tuntunut missään, kun sen ajan käytti väistelemällä repeytyneestä somistekankaasta lennelleitä rojuja (ei osunut kehenkään, onneksi). Biisit ovat minulle enimmäkseen tuntemattomia (vaikka kyllä mä siitä Jesus Walksin bombom-hommasta tykkään, taimitänesiinänytsanokaan), mutta muu yleisö tuntui olevan hyvin mukana. Sen muutaman biisin aikana, mitä toimintaa katsoin, osoittautuivat tanssitytöt parhaaksi aspektiksi koko keikalla. Autotune-kikkailu sen sijaan oli ehkä karmeinta ikinä.

James Blake. Jos tänä kesänä ollaankin nähty kasa toinen toistaan upeampia keikkoja, veti Blaken James henkeäsalpaavalla eskapismillaan kaikilta maton alta. TA-JU-TON. Ei mulla muuta. ♥ ♥ ♥

Muita huomioita ensi vuotta ajatellen:

* Älä koskaan jollain käsittämättömällä tavalla unohda, miltä tuntuu poukkoilla sellaisessa ihmismäärässä. Saat harmaita hiuksia, jos et viilaa asennettasi kohdalleen ja rennoksi heti alkuunsa. Vaikka toisaalta lyhyitäkin jonoja löytyi kun osasi niihin etsiytyä. Ja kaipa se alueen laajentaminen oikeasti auttoikin.

* Älä syö vegaaniburritoa enää ikinä. Tai oikeastaan mitään, mikä vaikuttaisi edes etäisesti siltä, että siellä saattaisi olla korianteria. Pahuuden rikkakasvi!! Menee persiljankin edelle. Burritosta joutui osa siis roskiksen huomaan, pahoitteluni. En oikeasti koskaan heitä ruokaa menemään, mutta puraisukin vielä niin yökkäysrefleksi ei olisi jäänyt pelkäksi yritykseksi. Onneksi curry-tofu oli sentäs nautittavampi kokemus. Muuten tämän vuoden ruokatarjonta ei näyttänyt minulle parhaita puoliaan.

* Pölli joltain pressipassi, jotta saat kuvata paremmilla vehkeillä. Vaihtoehtoisesti: älä totuttaudu järkkäriin liikaa, ettei millä tahansa muulla kameralla leikkiminen olisi niin rasittavaa.

* Vaikka paikalla olisi ne kaksisataa tuttua, et silti onnistu näkemään heistä kuin murto-osan. Tapaamisia on kuitenkaan turha yrittää sopia etukäteen, sillä ravaat tiheällä tahdilla lavalta toiselle musiikin perässä niin, ettet kuitenkaan ehtisi nähdä ketään. Onneksi muutamia tuttuja kuitenkin vilahti, yay!

* Joku muu kuin Spotifyta jatkuvasti hehkuttanut Tea Khalifa juontamaan, jooko?

* Vain aika näyttää, tuleeko puolikkaista, juuri ja juuri korvanlehdelle ylettyvistä sangoista ensi kesän trendi aurinkolasirintamalla.

Kiitos Flow, kiitos kaikki enemmän tai vähemmän fiiliksen luomisessa mukana olleet - enää vajaa vuosi seuraavaan!

Flow Festival rocked. I'm really a bit too tired to write about everything in English too, so I'm just gonna say this: on Friday Midlake was good, Warpaint magnificent, Röyksopp a bit of a disaster. On Sunday mostly everything was brilliant, except for Kanye West which I don't really like but who put on a huge show. I really, really liked Minä ja Ville Ahonen and Mogwai.

And then there's James Blake, whom I can't describe in any words available. Pure perfection. ♥