Mozz

Viime lauantaina tuli käväistyä Kaapelitehtaalla ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2002 Koneiston. Joku oli selkeästi unohtanut kertoa minulle, miten järkyttävän huono ilmanvaihto kyseisessä paikassa onkaan. On suuri ihme etten pyörtynyt kesken illan, vaikka edellisestä ruokailusta oli kymmenettä tuntia ja vesikin oli vaihtunut siideriin (yhteen vain, huomhuom). Muistini mukaan myös tuolloin konemusiikin auvoisilla festareilla koin järkyttäviä nestehukan tunteita. Tosin silloin podin myös flunssaa...

Syy ihanaan vanhaan tiilirakennukseen kipuamiselle oli tietenkin brittiläinen Morrissey. Vanhan sedän charmi puree yhä kovaa, vaikka herran soolotuotantoon tutustuminen olisikin jäänyt hieman puutteelliseksi - kuten allekirjoittaneella. Morrissey tunnetaan paitsi parikymmentä vuotta jatkuneesta menestyksekkäästä soolourastaan, myös legendaarisen The Smithsin vokalistin pestistä. Herran suurimpiin vaikuttajiin kuuluu irlantilainen mestarikirjailija Oscar Wilde, ja vaikutteet paistavatkin lyriikoista läpi.

Keikka-asu oli lähes sama kuin edellisenä iltana.
Rrrakastan tuota oranssia luomiväriä!! (MAC)

Lämppärinä toimi Doll & the Kicks, jonka särmikäs laulajanaikkonen otti show'n melkolailla haltuunsa. Joku voisi nimestä päätellä yhtymäkohtia olevan Juliette & the Licksiin, ja täytyy sanoa, ettei musiikkikaan siitä niin järjettömän kauas mene...

Itse Mozz viehätti todella. Kaksikymmentä biisiä sisältänyt setti ei puuduttanut missään vaiheessa, vaikka kuten aiemmin todettu, en tuntenut kaikkia kappaleita etukäteen. Mutta Morrisseyn biisit ovat yleensä kohtalaisen lyhyitä, ja ennen kaikkea helppoja. Vaikka sanoitukset olisivat kuinka synkeitä ja vaikeasti avautuvia, itse musiikki on pääasiassa leppoista. Mukana hytkyminen ei tuottanut mitään ongelmia.

Avaus The Charming Manilla oli upea, samoin lopetus encoren First of the Gang to Die'lla. Keskivälissä innoistuin eniten kappaleista Ask, Irish Blood English Heart, Life is a Pigsty ja The World is Full of Crashing Bores. Ilmeisesti myös esiintyjillä oli kuuma, sillä Mozz vaihtoi paitaansa keikan aikana peräti neljä kertaa :D Mahtavaa tunnelmaa häiritsi hienoisen lämmön lisäksi ainoastaan vieressä ollut ämmä, joka vääntelehti, tökki ja valitti kokoajan. Miten moiset aina eksyvätkin viereeni.

(Miinusta ansaitsee kyllä myös Kaapelin narikkajärjestely - jonotus kesti niin kauan, että keikkaseuran täytyi jo kiirehtiä metrolle ennenkuin pääteasema suljettaisiin.)

Kaiken kaikkiaan niin viehättävä keikkakokemus, että kestäisin Kaapelitehtaan huonot puolet, jos sama tilaisuus tulisi uudestaan :) Mieleni myös kovasti tekisi taas linkittää tähän videota, mutta koska olen jo aiemmin postannut videon parhaasta Mozz/Smiths-biisistä ikinä, jätän sen tällä kertaa tekemättä. On suuri harmi, että kyseistä kappaletta ei kuultu lauantaina.