25 Sep 2009

Manboy - For Another One

Koska tänään on pienen tauon jälkeen taas tiedossa keikkalointia (Manboy @ Bar Loose!), taipuu myös viikonlopun soundtrack Mänkkäreiden puoleen, kuinkas muuten. Lähes tasan kaksi vuotta sitten Oulun Kuusisaaren paviljongissa koettiin keikkahistoriani top kolmoseen yltävä spektaakkeli, kun parin paikallisen bändin lisäksi lavan otti haltuun viime hetkellä Magenta Skycodea paikkaamaan tullut Miespoika. Nyt esiteltävällä videoklipillä kuultiin ensimmäistä kertaa biisi nimeltä For Another One, joka sittemmin on löytänyt tiensä viime keväänä julkaistulle Deus Protector Noster -albumille. Kuvan/äänen laatu tai yleisön määrä eivät kenties ole huipussaan, mutta tunnelma sitä vastoin kyllä. Etenkin alun spiikkaus jaksaa aina herättää hilpeyttä allekirjoittaneessa. Enjoy!






p.s. Tsekkaahan tämä uutinen. Hälyttävää, eikö? Eniten pelottaa se, missä vaiheessa kaikki luonnonvarat on oikeasti kulutettu loppuun - slut, finito. Muuttaako ihmiskunta silloin Kuuhun? Vai Marsiin? Vai maan alle? Vai tajuammeko me tehdä jotain ennen kuin on liian myöhäistä?

2 comments:

  1. Eikäää, toi oli kyllä jotain niin parasta! <3 Reps Jarnon "Soittakaa Bäkkäreitä!" :D

    Ja asiasta toiseen, tuo uutinen oli tosiaan huolestuttavaa luettavaa.. Vaikka eipä se täysin yllätyksenä tullut.

    ReplyDelete
  2. ravenwaves, joopa :D Eipä tainnut kyllä herra olla tuolla keikalla, naamakirja sanoi hänen olevan Ruotsinmaalla, hmm.. Jep, ei tommoset uutiset ikinä yllätyksenä tuu. Mutta jotenkin niistä uutisoidaan silti liian vähän! Sitten kun uutinen tulee vastaa, pysäyttää se kuitenkin aina. Tulee tunne, että haluaisi ravistella ihmiset hereille. Itse kun jo tekee paljon asioita päästöjen ja kulutuksen vähentämiseksi, mutta on paljon ihmisiä, jotka eivät tee mitään :( En ymmärrä sellasta likinäköisyyttä..

    ReplyDelete

Say hello, we'll appreciate it!