Sain kuin sainkin Weezerin uutukaisen käsiini jonkin aikaa sen ilmestymisen jälkeen. Tosin eipä muutama päivä ole saamattomuuslistalla yhtään mitään, Manic Street Preachersin viimeisin on edelleen hankkimatta... En enää edes kehtaa kutsua itseäni faniksi, huok. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan?
Weezer on julkaissut uusia plattoja ihan kohtalaisella tahdilla viime aikoina. The Red Albumiksi ristitty punakantinen levy näki päivänvalon vain reilu vuosi sitten. Sinisen ja vihreän albumin tasolle se ei missään nimessä yltänyt, ja kun ottaa huomioon bändin muutkin hieman uudemmat tuotokset, odotukset Ratituden suhteen eivät olleet korkealla. Samalla kaavalla toistettua pirteähköä rallatusrokkia ei jaksa kuunnella loputtomiin, vaikka erinäisiä helmiä on The Green Albumin jälkeenkin sadellut.
Ratitude kuitenkin yllätti positiivisesti. Uudelta platalta julkaistu ensimmäinen single (If You're Wondering If I Want You To) I Want You To on pitkälti perus-Weezeriä, mutta ei kerro läheskään kaikkea pitkäsoitosta. Se on täynnä vaihtelua: intiahenkisiä vokaaliosuuksia (Love Is The Answer) ja bändin alkuajoilta tuttuja raskaita kitaroita. Yleinen fiilis ei kuitenkaan ole kadonnut. Vaikka normaalisti pidän kauniista ja melankolisesta musiikista - ja Weezer ei kyllä mahdu kunnolla kumpaankaan kategoriaan - viehättää musiikissa sen ristiriitaisuus. Yksinkertaisilta ja iloisilta kuulostavat kappaleet saavat lisäpontta masentavistakin sanoituksista, jotka Rivers Cuomo laulaa hassun flegmaattisella tyylillään. Tai ehkä laulu itsessään ei ole laiskaa tai alakuloista, se vain tuo mieleen alistuneen opiskelijanuorukaisen, joka ei ujoudessaan uskalla lähestyä koulun kauneinta tyttöä. Ja sitähän Weezer nimenomaan on - nörttirokkia. Kopio saataisiin luotua helposti iskemällä parille geekille jenkkiopiskelijalle kitarat käteen. Lopputulos ei tietenkään olisi yhtä laadukas.
Weezer on perustettu vuonna 1992. Itse kiinnostuin bändistä kunnolla nähtyäni sen livenä vuoden 2001 Provinssirockissa. Tuolloin vihreäkantinen levy oli juuri ilmestynyt, ja Hash Pipe -single paitsi herätti kohua, myös laulatti yleisöä. Vaikka yhdistän bändin suurimmilta osin lukion jälkeisiin aikoihin ja 2000-luvun alkuun, viehättää se nostalgiahuuman lisäksi myös tänä päivänä. Ratitude on kelpo lätty ja olen iloinen, että se tehtiin. Missään nimessä se ei korvaa sinistä tai vihreää Weezer-albumia, mutta henkilökohtaisella listallani se yltää samalle tasolle Make Believen kanssa. Aiemmin mainitsemani party-biisin lisäksi voisin suositella biisiä nimeltä I Don't Want To Let You Go.
Weezer toimii, ne hyvät biisit siis ;O) Aivan loistava livebändi ja nyt täytyy sanoa että kymmenen pistettä tuosta levynkannesta!!!
ReplyDeleteTaisin aloittaa Weezerin kuuntelun aikoinaan 90- luvun puolivälin jälkeen, kun monien lempibändien jäsenet kehui bändiä vuolaasti haastatteluissa.
ReplyDeleteEi ehkä ihan joka mielentilan musaa, kun on niin super pirteetä, mutta aina on oikeassa tilanteessa kyllä toiminu :)
Täytyy tunnustaa, etten edes tällä hetkellä tiedä, mitä meidän levyhyllystä löytyy, oon ollut huono musiikin kuuntelija jonkun puolisen vuotta- vuoden jo kohta. Ihan jättäny poikaystävän kontolle hankinnat... :(
Hauskat noi intialaisvibat Love Is the Answerissa!
Mikaela, totta! Weezer on siitä jännä että levyillä on aina sekä huonoja että hyviä biisejä, molempia lähes tasapuolisesti. Paitsi vihreällä albumilla, joka on oikeasti pelkästään hyvä ;) Ja en ole yllättynyt, että koiruus sua miellyttää ;)
ReplyDeleteJalouse, Weezerhän on tosiaan toiminut esim. Apulannan suurena innoittajana, ovat maininneet sen noin sata kertaa :) Ja taisivat tuolloin 2001 päästä haastettelemaankin bändiä.. Mulla tuppaa Weezer kyllä olemaan selkeästi enemmän kevät- ja kesämusaa justiin sen pirteyden takia. Sun pitää nyt vähän tsempata sen levyhyllyn kanssa! :D