13 Nov 2011

The Sound of Sunday

Sunnuntaisoundeja eli uusia videoita!

Ewertin ja lohhareiden uutuus on suloinen kuin mikä. Biisi itsessään on levyn pirteimpiä eikä ehkä ihan lempparini, mutta toisaalta samanniminen tänä vuonna ilmestynyt albumi on kokonaispakettina silkkaa rakkautta. Kyllä Suomenlahden toisellakin puolen osataan.

Dry The River julkaisee ensi viikolla ensimmäisen EP'nsä, jonka nimibiisiin Weights & Measures on tehty myös visualisoinnit. Vaikka biisi ei ihan yllä No Restin tasolle (joka sattuu olemaan yksi vuoden parhaista biiseistä, imho), on siinä samaa läpikuultavaa eeppisyyttä ja haikeutta. EP on tilauksessa, can't wait!

Timo Maas on jälleen yhdistänyt voimansa Brian Molkon kanssa. Aiemmin mm. upeat Picturesin ja First Dayn tehtaillut kaksikko (tai siis Brii on fiitannut biiseissä, varsinaisesti säveltämiseen herra ei kaiketi ole osallistunut) ei valitettavasti ole päässyt samoihin sfääreihin uutuudella. Biisistä on vaikea löytää melodiaa, synapimputtelu lähinnä rasittaa ja koko hommassa on vaan jotenkin vähän liikaa kaikkea. Klubilla tanssiessahan tämä toki menisi, ja Mr Molkon laulu kuuluu joka tapauksessa lempiääniini maailmassa.









p.s. Sharon Van Etteniltä on odotettavissa toinen kokopitkä albumi ensi vuoden alussa, jee! Julkaisua seuraa myös Yhdysvaltain kiertue, jossa keikkoja vedetään The War On Drugsin, Shearwaterin ja The Nationalin kanssa. Ei sillä, että niille keikoille olisi mitään asiaa, mutta yummy silti.


Sunday sounds to you lovely people!

* Ewert and the Two Dragons have a new video out. The song is not my favourite from the album (named Good Man Down also), but the video is very cute!
* Dry The River is getting ready to release their first EP Weights & Measures. The song and video bearing the same title is no No Rest, but it's equally epic and lovable.
* Timo Maas and Brian Molko have collaborated again. Sadly the new track isn't anything like Pictures or First Day, although I can listen to Mr Molko all day.

Also Sharon Van Etten is releasing her second album early next year, can't wait!

No comments:

Post a Comment

Say hello, we'll appreciate it!