29 Feb 2012

Mark Lanegan @ The Circus

 (photo from here)

ALICE//  Viime sunnuntaina Mark Lanegan bändeineen nousi Helsingissä The Circuksen lavalle. Keikka oli sopivan tasainen sekoitus uutta ja vanhaa. Tässä vaiheessa täytyy kyllä tunnustaa, että en ole kattavasti tutustunut Laneganin aiempaan tuotantoon, mutta uutta albumia Blues Funeral olen kuunnellut sitten senkin edestä. Uuden levyn biisit toimivat livenä äärettömän hyvin, samoin vanhat! Uppouduin täysin myös niihin biiseihin, joita en ollut kuullut aiemmin. Laneganin tummaa ja käheää ääntä olisi voinut kuunnella loputtomiin ja tunnelma keikalla oli niin vahva, että siinä tuli tippa linssiin muutaman kerran. Ode To Sad Disco puolestaan sai kunnolla tanssimaan ja aiheutti osalle kanssakuuntelijoista lievää hämmennystä. Yleisö oli keikalla kuitenkin hyvin mukana ja osoitti suosiotaan kuuluvasti joka ikisen biisin päätteeksi. Herra Lanegan oli tapansa mukaan kovin vähäpuheinen, mutta lausui kuitenkin muutamat kiitokset ja esitteli bändin.


When Your Number Isn't Up
The Gravedigger's Song
Bleeding Muddy Water
Sleep With Me
Hit The City
Wedding Dress
Resurrection Song
Gray Goes Black
Crawlspace
Quiver Syndrome
One Hundred Days
Creeping Coastline of Lights
Riot in My House
Ode To Sad Disco
Wish You Well
Phantasmagoria Blues
Tiny Grain of Truth
-------------------
Harborview Hospital
Fix
Metamphetamine Blues


Kaiken kaikkiaan keikka oli siis aivan mahtava! Keikan jälkeen Mark jakoi nimmareita merchandise-pöydän luona, joten sainpa minäkin levyyni nimmarin ja vaihdoin muutaman sanan hyvin sympaattiselta vaikuttavan herran kanssa. Ihana ilta.

Last Sunday Mark Lanegan Band played a gig at The Circus in Helsinki. The gig was an even mixture of old and new and the songs sounded really really good live! I could have listened to Lanegan's dark and raspy voice forever and the atmosphere at the gig was so strong that my eyes teared up a few times. "Ode To Sad Disco" on the other hand really got me dancing. The gig was so sooo good! Mark was signing after the gig so I got my copy of Blues Funeral signed and exchanged a few words with him. So all in all a really lovely night.


JUNE//  Ei lisättävää. :D Mörökölli näytti kyntensä: veti tasaisen hyvän setin, josta Hit The City sai sydämen tykyttämään kenties kaikista kiivaimmin, ja yllätti ujon oloisella lempeydellään keikan jälkeisessä pienessä kohtaamisessa. Circus toimi yllättävän hyvin ja yleisömäärästä päätellen Laneganin tuotannosta kiinnostuneita tästä maasta löytyy. Varovasti toivottu Mannan fiittaus jäi väliin, mutta ketä kiinnostaa, kun eleettömästi esiintynyt möreä-ääninen musiikin monitoimimies vei pelkästään seisomalla paikallaankin kaiken huomion pimeässä salissa. Kiitos. ♥

28 Feb 2012

Bat For Lashes

Tämän vuoden festaritarjonta alkaa näyttää todella hyvältä! June jo hehkutti sitä, että Pulp tulee Ruisrockiin ja minä jatkan sillä, että Bat For Lashes esiintyy Provinssirockissa. Jeee! Matkani käy näillä näkymin kesällä sekä Provinssirockiin (matka taittuu onneksi jalkaisin, kun asuu hyvin lähellä) ja Ruisrockiin perjantaiksi. Flow Festivalin osalta ainut vaihtoehto taitaa olla se, että on paikalla jokaisena päivänä.. Myös Ilosaarirock houkuttaisi, mutta kaikkeen eivät rahat varmaan riitä. Mikseivät kaikki itseä kiinnostavat bändit voisi olla samoilla festareilla?! Kesä, tule jo!



This summer's music festivals in Finland are starting to look really good! June already wrote about Pulp coming to Ruisrock and I'm really excited by the news that Bat For Lashes is coming to Provinssirock! So it seems that I'll be going to Ruisrock and Provinssirock for friday and to Flow Festival for all four days. Oh summer, won't you come already!?

PULP!

Kenen lempibrittipopparit tulevat Ruisrockiin, kenen?!! Tätä toivoin todella, mutten uskaltanut ajatella sen koskaan toteutuvan. En voisi olla enempää* fiiliksissä!!!! ♥





* ...Okei, voisin, jos vaikka se Radiopää saataisiin tähän maahan. Mutta Jarvis Cocker kumppaneineen kelpaa enemmän kuin hyvin.


Pulp is coming to Ruisrock!! I almost didn't even dare to wish this, and now the wish is coming true! :')

26 Feb 2012

Sharon Van Etten - Tramp

 (photo by Dusdin Condren)

Sharon Van Etten julkaisi tässä kuussa kolmannen albuminsa, joka kantaa nimeä Tramp. Levyn tuottajana toimi The Nationalista tuttu Aaron Dessner, jonka studiossa levy myös nauhoitettiin. Indie rockia/folkia soittava Van Etten jatkaa kolmannella levyllään tutulla surumielisellä linjalla, mutta löytyy levyltä optimistisempiakin kappaleita kuten We Are Fine, joka on duetto Beirutista tutun Zach Condonin kanssa. Levyn kirkkainta kärkeä edustavat mielestäni vahvat Give Out ja Ask sekä levyn päättävä äärimmäisen kaunis Joke or a Lie. Nämä kolme kappaletta ovat kuunneltavissa alla, Give Outista hieno liveversio. Kokonaisuudessaan levyn voi kuunnella spotifyssa. Tramp on upea, ehkä yhdysvaltalaisneidon parhain levy tähän mennessä.


Sharon Van Etten - Joke or a Lie



Sharon Van Etten released her third album "Tramp" earlier this month. The National's Aaron Dessner produced the album and it was recorded in his studio. Van Etten continues to play her indie rock/folk with a despondent spirit but there are more optimistic songs on this album too like "We Are Fine", a duet with Beirut's Zach Condon. The top3 songs of the album in my opinion are the strong "Give Out" and"Ask" and the album's very beautiful last track "Joke or a Lie". All three can be listened to above including a great live version of Give Out. You can listen to the whole album in spotify. Tramp is an amazing album, maybe Van Etten's best yet.

Streak and the Raven vs. Big Wave Riders

Sen kerran, kun tiedossa on hyvää livemusiikkia, ei ole mikään ihme, että keikat osuvat päällekkäin.

Semifinalissa esiintyi eilen Streak and the Raven, jonka koneilla maustetut post-rokkailut kuulostavat ainakin omaan korvaani törkeän hyviltä. Lepakkomiehessä poppaili taas kesää huokuvia sulosointuja ilmoille vapauttava Big Wave Riders. Sain sitten molemmat ujutettua omaan kalenteriini, kun showtimet sattuivat kerrankin sopivasti. Kuvia luvassa myöhemmin.

Ja keikkaputki jatkuu - tänään Mark Lanegan, huomenna M83!






The odds that when there's a bunch of good gigs coming, they end up being at the exact same time, are a bit too high. But I got what I wanted - both Streak and the Raven with their electronic post-rock-pop-something and Big Wave Riders, who never let me down. Yay! Pictures coming up later.

And evenings full of live music aren't over yet - today Mark Lanegan, tomorrow M83!

24 Feb 2012

A Winged Victory For The Sullen


Tämänvuotinen Flow Festival näyttää aina vain paremmalta, erityisesti sunnuntai, jolloin esiintyy kolme upeaa naista: Feist, Björk, St. Vincent. Tämän lisäksi sunnuntaina esiintyy myös eteeristä ambientia soittava A Winged Victory For The Sullen, mistä olen hyvin innoissani. Toivottavasti pääsen näkemään kaikki neljä, etteivät keikat mene päällekkäin.  

(pictures from here)

A Winged Victory For The Sullen on yhtä kuin säveltäjäherrat Adam Wiltzie ja Dustin O'Halloran. Wiltzie tunnetaan Stars of the Lidin toisena jäsenenä ja O'Halloran puolestaan elokuvasäveltäjänä, joka on tehnyt ääniraidan muun muassa Sofia Coppolan elokuvaan Marie Antoinette. Duon viime vuonna julkaistu debyyttilevy on herkän kaunista, mutta intensiivistä musiikkia, joka vaatii huomiota ja hiljentymistä. Tänä vuonna elokuun toisena sunnuntaina tullaan Suvilahdessa varmasti kokemaan jotain hyvin maagista.



This year's Flow Festival in Helsinki is looking more and more appealing, especially Sunday when three great women take the stage: Björk, Feist and St. Vincent. In addition to that an ethereal ambient duo A Winged Victory For The Sullen will also perform and I'm really excited about that! I hope that I'll get to see all of four, that the performances won't overlap. 

AWVFTS are composers Adam Wiltzie and Dustin O'Halloran. Wiltzie is known for being a member of Stars of the Lid and O'Halloran for doing film scores such as to Sofia Coppola's movie Marie Antoinette. The duo's self titled debut album that was released last year is delicate but intense, beautiful music that demands your attention and silence. This year the second Sunday of August will surely be a magical experience.


21 Feb 2012

Philco Fiction - Finally

Tämän päivän biisi on ehdottomasti norjalaisen Philco Fiction nimisen bändin Finally. Olen kuunnellut sen jo ties miten monta kertaa peräkkäin. Tietoisuuteeni tämä upea biisi ja upea bändi ponnahti mistäs muualtakaan kuin Slow Show -blogin puolelta, joten kiitos Juhanille siitä.


The song of today is most definetely "Finally" by a Norwegian band called Philco Fiction. I've listened to it countless times now. I found out about this great song and great band from Slow Show -blog, so thanks to Juhani for it.

19 Feb 2012

February

Helmikuun soittolistaa ei tietenkään voinut julkaista hetkeäkään liian aikaisin. Turhan pitkäksi se paisui, mutta minkäs teet, kun kaikki biisit oli taas saatava mukaan. Toivottavasti maistuu! Kuvaa klikkaamalla Spotifyhin.


Antony & the Johnsons - Epilepsy is Dancing
Belle & Sebastian - I Don't Love Anymore
Morrissey - Life is a Pigsty
Black Rebel Motorcycle Club - Long Way Down
The Twilight Singers - Blackbird and the Fox
Cloud Nothings - Been Through
The New Tigers - Toffee
S.C.U.M. - Sentinal Bloom
Wild Nothing - Vultures Like Lovers
NO - The Long Haul
Stone Sour - Bother
Mercury Rev - Vermillion
Atlas Sound - Lightworks
Teenage Fanclub - Mellow Doubt
Blackfield - Lullaby
FM Belfast - Happy Winter
Django Django - Waveforms
Two Door Cinema Club - Do You Want it all?
Mark Lanegan Band - Ode to Sad Disco
Coheed & Cambria - Ten Speed (of God's Blood & Burial)
Queens of the Stone Age - Better Living Through Chemistry
Lana Del Rey - Without You
Desire - Under Your Spell
Memoryhouse - Dream of You
Sharon Van Etten - Magic Chords
The Gathering - Waking Hour
Radiohead - Anyone Can Play Guitar
Seasick Steve - Treasures
The Pains of Being Pure at Heart - Strange
Delay Trees - In February



Here's my February playlist - a bit too late, yes, but hopefully it's yummy anyway! Just click on the picture to get to Spotify.

Picture from tumblr/Explore the World

17 Feb 2012

Sydämeltään puhdas


Semisti tuplana Twilight Colasta. Mutta kun en saa tarpeekseni!

Tajusin siis vasta lähes vuosi ensikuuntelun jälkeen The Pains of Being Pure at Heartin hienouden. Joskus aika, säätila tai senhetkiset ajatukset estävät asioiden ymmärtämisen. Joskus taas palaset loksahtavat kohdalleen. Ja siinä vaiheessa saattaa kuunnella yhtä biisiä repeatilla 24/7. (Olen minä muitakin kuunnellut, toim. huom.)





I took me almost a year to realize what a beauty The Pains of Being Pure at Heart is. Sometimes the timing, the weather or one's personal thoughts at the moment prevent things from sinking in. Sometimes everything just seems to fit. And when they do, one just might listen to one song time after time after time. (Yes, I've been listening to the other tracks, too.)

15 Feb 2012

The New Tigers @ Tavastia

Tikrut Tavastialla Black Twigin kanssa! (Lisää Flickrissä.)



Tiger03.02Tiger03.06Tiger03.07Tiger03.11Tiger03.14Tiger03.16Tiger03.20Tiger03.26Tiger03.19Tiger03.15Tiger03.04Tiger03.05Tiger03.10Tiger03.28Tiger03.08Tiger03.30


The New Tigers at Tavastia club, playing just before Black Twig. (More at Flickr.)

12 Feb 2012

Agnes Obel


Tämän viikonlopun aikana lumouduin Agnes Obelin musiikista. Agnes Obel on tanskalainen laulaja-lauluntekijä, jonka ensimmäinen albumi Philharmonics julkaistiin vuonna 2010. Pianolla kauniita melankolisia ja synkkiä kappaleita soittava, herkkä ja haikeaääninen nainen ei vaan voi mennä kovin pahasti vikaan. Obelin esikoislevyllä on myös muutama hyvin kaunis instrumentaalikappale. Musiikillisesti ja äänensä puolesta Obel muistuttaa minusta paljon islantilaista Sóleyta. Obelin toinen levy on tekeillä ja odotukseni sitä kohtaan ovat jo suuret.

  (photos from here

Kaksi suurinta suosikkiani naisen esikoislevyltä ovat Riverside ja John Cale cover Close Watch
Molemmat ovat kuunneltavissa alla ja Riversidea täydentää kaunis mustavalkoinen virallinen video.


Agnes Obel - Close Watch (John Cale cover)


Over the course of this weekend I really became enchanted by Agnes Obel's music. Agnes Obel is a Danish singer/songwriter who released her first album "Philharmonics" in 2010. A woman with a delicate wistful voice playing beautiful melancholic, sombre songs on the piano just can't go wrong. There's also a few purely intrumental pieces on the album. Obel reminds me greatly of Sóley.  My two favorites from the album are "Riverside" and a John Cale cover called "Close Watch". Both can be listened to above and there's also a really pretty black and white official video for the song "Riverside".

Whitney Houston 1963 - 2012

Näyttelijäpuolella lapsuuden idoleista aivan liian moni on jo siirtynyt niin sanotusti vehreämmille maille. Musiikkimaailmassa taas suurin osa menehtyneistä artiseista on sellaisia, joista olen kiinnostunut vasta heidän kuolemansa jälkeen. Tänä aamuna silmille välähti yllättävä tieto Whitney Houstonin kuolemasta. Pitkään päihdeongelmien kanssa kamppailleella diivalla oli paikkansa sydämessäni, kiitos ala-asteaikaisen fanituksen, vaikka leidiä en moneen vuoteen olekaan kuunnellut ripaustakaan. RIP Whitney, tässä yksi parhaistasi.




Soul diva Whitney Houston has passed away. I haven't listened to her for ages, but almost 20 years ago I was a huge fan. RIP Whitney, here's one of your finest.

10 Feb 2012

Grinderman - Evil (remix feat. Matt Berninger)

Aijai. Grindermanilta on keväällä tulossa muunnelmia, uusintamiksauksia ja kollaboraatioita sisältävä versio Grinderman 2 -levystä. Silver Alert Remix biisistä nimeltä Evil kuulostaa aavemaiselta ja hälyttävän hyvältä, eikä vähiten Matt Berningerin raukean pehmeän äänen vuoksi. Herkkua! Biisin voi myös ladata itselleen täältä.




Tänään illalla on tiedossa vähän toisenlaista tunnelmointia, joskin yhtä pumpulinpehmeää - Ewert and the Two Dragons Bar Loosessa! Ja jos ihanat eestiläiset eivät iske, niin Virgin Oilissa poppailee unenomainen Regina. Not bad.


Grinderman is releasing a second version of their latest album. Grinderman 2 RMX includes remixes, collaborations and new versions of previous tracks. Silver Alert Remix of the song Evil sounds haunting and extremely good, and not least because of Matt Berninger's soft voice (which in fact is one of the best voices in the world). Yummy! The track can be downloaded here.

Tonight there are other kind of soft tunes to look forward to, when Ewert and the Two Dragons step on to the stage at Bar Loose. Also Regina is playing at Virgin Oil. Neither one is a bad way of spending a Friday evening. :)

8 Feb 2012

Regina - Päivät Valuvat (Soita Mulle II)

Hieman kesäistä lämpöä tämän talven kylmyyden keskelle Reginan uuden Päivät Valuvat -videon muodossa. Video on toinen osa videotrilogiaa, joka on Osma Harvilahden käsialaa. Ensimmäisen osan "Mustavalkeaa" voi katsoa täältä.  



A bit of summer warmth in the midst of this cold winter in the form of a new Regina video for the song "Päivät Valuvat". It's the second part of a videotrilogy by Osma Harvilahti. You can watch the first part "Mustavalkeaa" here.

7 Feb 2012

Explosions in Turku

Aijai, Ruisrock julkaisi tänään kasan esiintyjiä. Niistä löytyy usea mieltä lämmittävä nimi, mutta tällä hetkellä odotukset yhden suhteen nousevat ylitse muiden. Kuuma kesäilta, pimeä teltta, Explosions in the Sky. ♥




Ruisrock just revealed a bunch of performers today. A few of them make me smile, but at the moment there's one above the others. A hot summer night, a dark tent and Explosions in the Sky. ♥

6 Feb 2012

Black Twig @ Tavastia

Black Twig Tavastian lauteilla. Rakastan bändiä hetki hetkeltä enemmän.

(Lisää otoksia Flickrin puolella.)


BT03.01BT03.02BT03.05BT03.22DBT03.23BT03.11BT03.14BT03.16BT03.08BT03.30BT03.24BT03.25BT03.03BT03.26BT03.15BT03.29BT03.28BT03.21BT03.07BT03.17BT03.10BT03.33


Black Twig at Tavastia last week. I love the band more and more each minute.

(More photos at Flickr.)

5 Feb 2012

NO - Coming Down

Keskimääräistä rankempia aikoja taas eletään noin niinkun kalenterin täysinäisyyden kannalta. Tai ehkä tämä on minun keskimääräni. Anyhow, kiitos Slow Show'n, parin viime viikon jumitusbiisi on ollut NO'n Coming Down. Biisi eroaa maukkaan EP'n muusta linjasta kitarapoppista runsaammalla koneboogiella, mutta ah, on se vaan niin kaunis.

(Toinen, tämän lisäksi eniten sydämentykytyksiä aiheuttanut biisi on The Long Haul, tsekkaahan sekin.)






My calendar looks absolutely horrifying and organizing my schedule needs a magic trick or something to make it work. Anyhow, thanks to Slow Show, I've been totally stuck in this certain song for the last couple of weeks. Sure, NO's whole EP sounds good (The Long Haul is worth mentioning, for example), but Coming Down is different from the others - more machines, less guitars. Yet so beautiful.

1 Feb 2012

Jack White - Love Interruption

Hehei! Edesmenneen The White Stripesin toinen osapuoli sulostuttaa meitä myöhemmin keväällä uudella sooloalbumillaan. Ainakin Love Interruption lupailee letkeää meininkiä lämpimien iltojen fiilistelyyn samalla rennolla otteella, mutta aavistuksen aurinkoisemmin, kuin tällä viikolla aiemmin mainittu Mark Lanegan.

Tänään kuitenkin luvassa taas jotain ihan muuta - Black Twig ja The New Tigers Tavastialla!




The other founder of a former band known as The White Stripes sweetens up our lives later this spring with his new solo album. According to Love Interruption, the record will hold some laid-back tunes suitable for warm evenings, with the same loose attitude as Mark Lanegan (mentioned earlier this week), only with a lot more sunshine.

But today is about something else - Black Twig and The New Tigers live at Tavastia club!