30 Oct 2010

Longer Shadows, Shorter Days

Päivä ei ole sujunut mitenkään äärettömän vahvasti. Kahdeksalta pimeään aamuun heräämisestä selvisi juuri ja juuri, samoin salitreenistä, jonka jälkeen saikin kirota Finnkinon jonnekin alimpaan kerrokseen mitä maailmankaikkeudesta löytyy. Ei riitä, että liput kallistuvat kokoajan järjettömiin lukemiin, vaan nettisaitin jumahtaminen kriittisellä hetkellä on sekin vähän turhan tuttua.

Ystävän kanssa tuli sentään piipahdettua Messukeskuksessä pälyilemässä musiikkia, kirjoja, ruokaa ja viiniä. Messujen tarjonta kuitenkin vähän petti, olin odottanut etenkin musiikkipuolelta jotain vähän suureellisempaa. Vaikka toisaalta musiikkimessut ovat vielä melko nuoret, joten aikaa laajentumiselle sallittakoon. Esiintyjiä en mennyt paikan päälle katsomaan, koska kukaan heistä ei erityisemmin kiinnostanut, mutta pari livepätkää tuli huvin vuoksi tsekattua silti - akustisena soittanut tyttöbändi XS Jyväskylän seudulta sekä Nylon Beatista tuttu Jonna Geagea bändeineen. XS'n tytöistä oli paikalla 3/5, biisit olivat yllättävän jouhevia ja mimmit selkeästi jotain muuta kuin sunnuntaiharrastelijoita. Laulajallakin taitoa riitti, mutta ääni ja laulutyyli kiekaisuineen muistutti aivan liikaa Haloo Helsinki! -typyä, jonka joikausta en voi sietää. Jonnan biisit olivat nekin meneviä, melodisia, ja helposti mukana laulettavia ja jammailtavia. Hieman modernimpaa poprockia kuin Maija Vilkkumaa tai Irina, mutta joka tapauksessa varmasti suureen yleisöön uppoavaa.

Tällä hetkellä tiskattavat astiat eivät kauheasti nappaa, mutta positiivisina seikkoina mainittakoon Finnkinon hetkellinen herääminen suosta (eli Harry Potter & the Deathly Hallows part 1'n ennakkonäytökseen liput hankittu!), herkkusalaatti sekä upea musiikki. Kanadalainen Raised By Swans on juuri sitä, mitä nyt kaipaan. Niin kaunista.





...Jos nyt soittelisi kynttilänvalossa vähän pianoa ennen illan elokuvaa :) Have a nice saturday!

2 comments:

  1. Mekin kävimme Kirjamessuilla ja täytyy sanoa, että mikäli olisi pitänyt maksaa sisään niin pettymys olisi ollut aika suuri. Minulle ei tarttunut mukaan muuta kuin Ruokamessuilta tuoretta leipää. :-)

    ReplyDelete
  2. Anzi, minä jouduin ihan maksamaan sisään.. Mutta täytyy ensi vuonna (mikäli haluaa paikan päälle) koittaa kinuta lippua jostain ;) Toisaalta rahaa säästyi kun en ostanut messuilta mitään.

    ReplyDelete

Say hello, we'll appreciate it!