Niin Junipin nokkamiehenä kuin sooloartistinakin tunnettu José González on osunut monen sydämeen kuulaalla laulullaan ja herkällä kitarallaan. Mies musiikin takana on kuitenkin jäänyt melko tuntemattomaksi. Josén vanhemmat muuttivat Argentiinasta Göteborgiin ennen hänen syntymäänsä 1970-luvun lopulla, mikä selittää ruotsalaisen tumman ulkonäön. Rauhallisuutta se ei kyllä valota, luulisi etelä-amerikkalaisten juurien tarkoittavan tulista sielua. Mutta miksi González tekee musiikkia, mikä ajaa hänet melankolisten melodioiden äärelle ja miksi kaksi levyä julkaissut sooloartisti on niin hidas säveltämään?
Dokumentti on herkkä ja hidastempoinen, eikä se valitettavasti paljasta suuria salaisuuksia miehestä nimeltä José González. Se sisältää studiossa työskentelyn arkisuutta höystettynä hauskoilla hetkillä, kiertue-elämän perusjuttuja vailla rokkistaroille tyypillistä kohkaamista ja Josén pohdiskelua fotoneista ja DNA'sta. Keikkataltioinnit tuovat kylmiä väreitä iholle, mutta en voi olla väistämättä ajatusta, että livepätkät ovat mukana dokkarissa osittain paikkaamassa muiden ansioiden puutetta. Perhetaustoista kerrotaan hauskojen animaatioiden kautta, mutta suhde kanssamuusikko Yukimi Naganoon ei tule kunnolla ilmi missään vaiheessa. Paikoin filmi on turhankin unettava ja verhottu söpöydestä huolimatta.
Toisaalta, José on juuri tällainen - ujo, mediaa vieroksuva ja yksin viihtyvä musiikintekijä. Blingblingiä tai nopeita leikkauksia kuvasta toiseen ei ole. Sanojensa mukaan hänen musiikkinsa on heijastumia henkilökohtaisesta elämästä, mutta sisäisen kriitikkonsa vuoksi kappaleiden synty on hidas prosessi. Perfektionistin työskentelyn seuraaminen voi olla jokseenkin hedelmätöntä, kun samaa pilkkua viilataan sadatta kertaa. Gonzálezin rutiineja mikrofonin varressa on kuitenkin mukava seurata. Vaikka omintakeinen dokumentti ei ihan täyttänyt odotuksia, antaa se entistä sympaattisemman kuvan kiharapäästä, jonka musiikki on hunajaa korville tulevaisuudessakin.
Symppis kaveri tämä, mutta voin kuvitella että elämyksellisesti, tapahtumallisesti dokkari jää odotusten alapuolelle.
ReplyDeleteAnna, juuri näin. Eihän dokumenteilta tietysti monesti odotetakaan mitään todella hillitöntä menoa, mutta ehkä ehdin jo tottua liiaksi Joaquin Phoenixiin ;)
ReplyDelete