Sedät Jaksaa Heilua!

...Eli The Ark @ Tavastia 4.3.2011.

The Nationalin jälkeen orientoituminen ruotsalaispoikien viimeiseen vetoon tuntui täysin mahdottomalta. Se hurmos valtasi niin täysin koko tytön (ja huomasin juuri tänään, etten voi ehkä enää ikinä koskaan kuunnella Vanderlyle Crybaby Geeksiä, sillä pakahdun ikävään, voi luoja...). Mutta tokihan askelet Tavastialle kävivät kohtuu kepeästi, sinne jonon perälle vain. Überfanien tavoin emme Reiskan kanssa jaksaneet edes kuvitella odottavamme ulkona hyisessä maaliskuisessa viimassa montaa tuntia ovien ulkopuolella, eikä eturivi ollut mikään tavoite. Neljäs rivi tuntuikin varsin mainiolta, ihmisiä ei puskenut päälle, vaikka muutamaa rääkyvää teiniä pitikin sietää.

Täpötäysi sali hyppi, tanssi, huusi ja lauloi ja heilutti käsiään ilmassa hittien tahtiin. Ei ehkä niin vahvasti kuin Kultsalla edellisenä iltana, mutta kyllä Tavastiallakin oli ilmassa syvää yhteenkuuluvuuden tunnetta. Haikeus pääsi valloilleen oikeastaan vasta viimeisessä kappaleessa, kaikki sitä ennen oli villiintyneisyyttä ja täysillä menoa. Oma kolme viikkoa jatkunut yskäni rajoitti menoa tehokkaasti, mutta mikään mahti maailmassa ei olisi estänyt minua laulamasta Calleth You, Cometh I'ta juuri niin täysillä, kuin keuhkoista lähti. Jalat olivat jo muussia, mutta viimeisen kertosäkeen aikana ainoa ajatus oli, että tätä pääsee pomppimaan nyt viimeistä kertaa, joten bubble jumalauta pompi, jaloista viis!

Hey Modern Days

Clamour for Glamour

Angelheads

Breaking Up With God
Bottleneck Barbiturate

Echo Chamber

Father of a Son

Superstar

This Sad Bouquet

The Worrying Kind

Disease

Prayer for the Weekend

Tell Me This Night Is Over

Laurel Wreath

It Takes a Fool to Remain Sane

The Most Radical Thing To Do

----

Let Your Body Decide

One of Us Is Gonna Die Young

The Apocalypse Is Over

----

Calleth You, Cometh I

"Is my posture OK?"

Kuulemani mukaan ensimmäinen Arkin kahdesta viimeisestä Suomen keikasta oli ollut vielä pienesti jännittynyt sillä fiiliksellä, että 'eihän tämä vielä ole se viimeinen settimme'. Perjantaina olin näkevinäni Ola Salon silmät kostuneina, siitäkin huolimatta, että herran suu muuten tuntui pysyvän virneessä lähes kaikkien kahdenkymmenen biisin ajan. Juuri tätä olin kaivannut! Energiaa, fiilistä, sitä menoa josta The Ark oli tunnettu vielä muutama vuosi sitten. Parin viime levyn aikana bändin meno on selkeästi hieman väljähtynyt. Vaikka keikoilla meno on edelleen ollut vauhdikasta, on tuntunut, että pojat ovat esiintyneet esiintymisen vuoksi - eivät musiikin, yleisön tai edes itsensä. Tavastialla väsymyksestä ei ollut tietoakaan. No, ei ainakaan viime vuosien asuja esittelevällä Olalla, muut sen sijaan tuntuivat olevan mieluummin vähän hissukseen, as usual. Antaa rokkikukon esitellä sulkiaan.

Setti oli upea kahdeksalla debyyttilevyn kappaleellaan ja muilla hiteillä. Stay With Me loisti poissaolollaan, mutta se on onneksi kuultu livenä jo kerran, eikä sitä edes tajunnut kaivata. Ainoastaan kokoelmalevyllä julkaistut uutuudet, Breaking Up With God ja The Apocalypse Is Over olivat selkeästi yleisölle muita tuntemattomampia, eivätkä ne kirvoittaneet samanlaista kuorolaulua kuin muut. Välissä herra Salo esiintyi yksin akustisen kitaran kanssa (This Sad Bouquet). Ja viimeisestä kappaleestahan ei tarvitse edes puhua...

Kokonaisuudessaan uskomaton keikka, enkä voi käsittää, että se on nyt ohitse. Tyylilleni uskollisena ihmettelen luultavasti parin vuoden päästä, että onkohan Arkilta tulossa pian uutta levyä... Tuntuu oudolta ja uskomattomalta kymmenen vuotta elämässä vahvasti olleen bändin tulevaisuuden olevan jotain muuta, kuin yhdessä soittamista. Vaikka mistä sitä tietää, jos bändi vaikka palaakin kuusikymppisinä estradille. Nimittäin kyllä SEDÄT JAKSAA HEILUA!!*

* Otsikko on siis virallinen nimitys Arkeology Tourille, according to Martin ;)