Daniel Radcliffe Broadwaylla

Syntymäpäiväni kunniaksi paluu kahden viikon takaiseen (onko siitä jo niin kauan?!)...




Jos matkustaa Isoon Omenaan, on ehdottomasti päästävä myös Broadwaylle. Alkuperäiset ajatukset Phantom of the Operasta ja Wickedistä väistyivät jokseenkin pikaisesti, kun tajusin, että kaupungin eräässä teatterissa pyörii myös How To Succeed In Business Without Really Trying - pääosassaan Daniel Radcliffe. Sinne! Maaliskuun lopussa ensi-iltaan tullut musikaali kertoo ikkunanpesijä J. Pierrepont Finchistä, joka opaskirjan avulla lähtee nousemaan uraportaita ylöspäin taiteillen ylennysten ja rakkauselämän välisellä nuoralla. Alkuperäisen ensi-iltansa Broadwaylla show sai vuonna 1961, mutta useampia uusintoja on sen jälkeen tehty. Teosta kuvaillaan poliittiseksi satiiriksi ja se on saanut loistavia arvioita.

Al Hirschfeldin teatterirakennus on vuodelta 1924 eli vanha ja ihastuttava, parven ollessa kohtalaisen jyrkkä ja salin yllättävän intiimi. Itse musikaali oli viihdyttävä, vaikka jenkkihuumori ei ihan jokaisessa kohdassa purrutkaan (tai en saanut selvää mitä sanottiin, eh). Tarinahan on amerikkalainen unelma: nousujohteinen ura kapitalismin kehdossa eli miesvaltaisessa suuressa yrityksessä. Naisten roolit, sihteerikköjä kun olivat, jäivät täysin taustalle. Tämä ei toisaalta haitannut minua ollenkaan, sillä taidokkaasta esiintymisestä huolimatta he eivät kiinnostaneet minua pätkääkään. Paljon mielenkiintoisempaa oli seurata miestanssijoita ja loistavaa koreografiaa. Täytyy tunnustaa, etten odottanut Radcliffelta ihan hirveästi, vaikka toki jotain taitoja täytyy olla että Broadwaylle pääsee. Ja jätkähän osasi laulaa! Ei toki ihan samantasoisesti kuin kyseiseen työhön koulutetut muut tähdet, mutta kuitenkin. Samoin tanssi luonnistui, ja toista pääroolia vetänyt yrityspomo John Larroquette oli hänkin loistava. Näiden kahden kohtaus yliopistoelämän muistelemisesta oli paras ja aiheutti järjetöntä hekottelua (preview-linkissä nähtävissä tästä vähäsen). Koreografialtaan postitushuonekohtaus oli ehkä kaikkein paras, mutta eipä tämä Brotherhoodikaan juuri häviä noille kahdelle!

Brotherhood-pätkä kokonaisuudessaan (ja haastattelu) ulkolavalla täällä
Lyhyt kooste musikaalista täällä, preview täällä

Kommentteja ja muuta pientä hauskaa punaiselta matolta täällä

Setti ei ollut mikään Equus (jonka näkemättömyys harmittaa minua elämäni loppuun saakka), mutta onneksi muutakin oli luvassa. Tuntemattomasta syystä tälle fanitytölle ei ollut tullut mieleenkään (!) backstagen läheisyydessä hengaaminen, joten kun väkijoukko valtasi sivuoven edustan musikaalin jälkeen, piti sinne itsekin päästä pällistelemään. Pitkä etäisyys tosin johti lähinnä epämääräisiin vilauksiin ja sumuisiin kuviin. Seuraavana päivänä olinkin nokkelana pari tuntia etuajassa eli ensimmäisenä paikalla! Nimmarin ja valokuvien ohella sain vaihdettua muutaman sanan ^__^

Minä (ehkä vähän jännityksestä ääni väristen): Greetings from all your fans in Finland!

Dan (hämillään): Oh thank you, that’s very kind of you!

Minä taisin tässä välissä kiittää nimmarista, ei muistikuvia…

Dan: I’ve never been to Finland.

Minä: You should come!

Dan: I should yeah!

:D

Tällaisissa hektisissä tilanteissa sitä aina jälkikäteen harmittelee, ettei keksinyt mitään fiksua sanottavaa siksi muutamaksi sekunniksi kun aikaa oli, tai muistanut edes kiittää hyvästä show’sta… Oh well, täytynee ottaa uusiksi joskus! Vaikka pakko sanoa, että Suomi-keskustelu jatkui siis siinäkin vaiheessa, kun herra oli jo siirtynyt muiden nimmarien pariin. Muah ;)

Daniel on kyllä käsittämättömän pieni! Vaikka sen elokuvista ja lavaltakin näkee, livenä tällaiset asiat aina korostuvat. No okei okei, onhan hän viitisen senttiä meikäläistä pidempi, mutta varmaan parikymmentä kiloa kevyempi. Mukana kulki kokoajan niskaan hengittävä korsto, ja muutenkin tilaisuus oli viety nopeasti läpi – molempien puolien eturivipaikkojen haltijat saivat nimikirjoitukset, yhteiskuvia ei sallittu ja pian mies vilahti suuren mustan auton sisuksiin. Dan tuntui pienestä paineesta huolimatta ottavan tilanteen hyväntuulisesti ja suht rennostikin. Sama rumba kun toistuu kahdeksan kertaa viikossa. Ei oo helppoo.

Ja jos tästä tekstistä sai sen käsityksen, että pidin Radcliffen tapaamista jotenkin arkisena tai mitäänsanomattomana, olette väärässä – eiköhän se nyt ole aika selvä, että tämä kipusi yhdeksi reissun kohokohdista :D Olisin todellakin voinut viedä taskukokoisen Harry Potterin kotiin! AWWWS.



p.s. Symppis, melko tuore haastattelu kannattaa myös tsekata täällä.
p.p.s. Olenko ainoa, jonka mielestä Dan muistuttaa joissain netin syövereistä löytyvissä kuvissa kovastikin Elijah Woodia? Tajusin itse yhdennäköisyyden vasta nyt. Hui.


I Met Daniel Radcliffe briefly in New York. He was so tiny but cute! On the previous night we went to see the musical he's performing in, How To Succeed In Business Without Really Trying. It was fun too :)