1990-luku on ollut tällä viikolla vaihteeksi tapetilla. Päässäni on soinut niin Sonic Youthin Sugar Kane (hyvä) kuin 4R'n Loving the Alien (ei hyvä), kaksi lukemaani kirjaa liikkuvat edellisellä vuosituhannella ja Laurikin kyselee musa-arvonnassaan lempivuosikymmenen perään. Ja vähän lisää ysäriä voi vielä heittää kehiin.
Kaiken muun musiikin ohella elän kesäisin aina vahvaa britpop-kautta. Kai se sitten on kesäistä musiikkia, who knows. Yleensä suurimman osan soittoajasta saa Pulp, mutta viime aikoina Suede on ollut kovassa nosteessa. Osasyynä tietysti se, että bändin tuotantoa on lisätty Spotifyhin remasteroituna - pääasiassa musiikkia kun tulee nykyisin kuunneltua sitä kautta (laiskaa ja mielikuvituksetonta mutta ah niin helppoa). Animal Nitratea fiilistelin jo aiemmin tällä viikolla, mutta kyllä Stay Together on omassa lokerossaan, onhan se ensimmäinen Suede-biisi jonka koskaan muistan kuulleeni. Muistatteko vielä ne lukuisat hittikokoelmat 1990-luvulta? Sueden bongasin Hits ’94 –nimiseltä C-kasetilta, jossa se nökötti yhdessä Take Thatin, Meat Loafin ja Tori Amosin kanssa. Oh the nostalgy.
Stay Togetheria ei ole julkaistu varsinaisella levyllä, vaan erillisenä singlenä. Sinkulta se löytyy niin radioon editoituna kuin pitkänä (yli 8-minuuttisena) versiona parin b-puolen kera. Vaikka Brett Andersonin mielestä kappale videoineen on Sueden huonoimpia, eikä muukaan bändi tunnu sitä järin suuresti arvostavan (samoihin aikoihin rivit alkoivat hajoilla ja Butler jätti kitaristin pestin), silti se on yksi yhtyeen suosituimmista ralleista. Livenä sitä ei ole paljoa soitettu. Toukokuisella levy levyltä –keikkarupeamalla se kuitenkin kuultiin Dog Man Star –albumille omistettuna iltana (muun muassa Pete kävi tsekkaamassa useammankin illan, vink vink).
Vaikka comebackit ovat aina vähän arveluttavia, saa nostalgikko niistä yleensä irti edes jotain. Toivonkin niitä silti ilmestyvän tulevaisuudessakin vaikkapa juuri yksittäisten keikkojen, ei välttämättä uuden tuotannon muodossa. Niin, että pääsisin vielä joskus näkemään Sueden tai Pulpin, huok. Mutta pitemmittä puheitta siihen videoon, joka on superysäriä, mutta ei anneta sen häiritä – nauttikaa biisistä ja viikonlopusta!
Although I enjoy britpop all year round (besides other sorts of music of course), summer is my ultimate season for upbeat guitars and catchy melodies. Usually I listen to Pulp the most, but recently Suede has been playing a lot at my place – probably because all the albums have been listed into Spotify as re-mastered versions (I’m lazy & listen to Spotify a lot). Stay Together is the first Suede song I’ve ever heard. The band doesn’t really like it but the crowd does, and what’s there not to like? Besides from the a-bit-too-much-90’s-vibes-video I mean ;) Anyway, enjoy the song and have a nice weekend!
Love, love, love. Brittipoppis on mullekin kesämusaa ja Suede aina vaan ihana.
ReplyDeleteYsäri!!! Uuuuhhh, meitsin musiikillinen suosikkivuosikymmenen <3 Emmä tiiä onks se sit jämähtämistä vai ei, sillon tehtiin vaan ihan järjettömän hyvää musaa.
ReplyDeleteNiinku esim. brittipoppia.
Ja Suede oli kova. ja Pulp, Verve, puhumattakaan Oasis ja Blur.
Ysärin alkupuoliskolla ne hittikokoelmat oli just parhaita, niistä saatto bongata bändejä joita suomalaiset radiot ei ottanu soittolistoilleen.
Ja sit nää sanoitukset, vitsit mitä melodraamaa:
"Come to my house tonight,We can be together in the nuclear sky.We wildance in the poison rain,
We can stay a while in heaven today."
:D
Minä kun oon vähä vanhempi, ett mulle se nostalgiajuttu on kasari. Mut muistan kokoelmat, mulla on toistasataa vinyyliä 80-luvun parhaita hittibiisejä, nimenomaan noita Best- ja Hits-juttuja, missä oli aina vaikka mitä yllätyksiä Right said Fredistä Army of loversiin. 90-luvun alussa olin jo yläasteella ja kokoelmien keräilystä siirryin ostamaan grungea, punkkia ja metallia.
ReplyDeleteEn nyt muista mikä tän tilityksen pointti oli, mut tulimpahan kertomaan.
Riehu, kiteytit kaiken ^___^
ReplyDeleteHeidi, sama!! Tai siis kyllähän 2000-luvullakin on tehty tosi paljon tajuttoman hyvää musiikkia, mut silti ysäriltä löytyy niitä superhelmiä<3 Mullakin oli aluksi kova Oasis- ja Blur-kausi, sitten tuli Suede ja Verve, Pulp on oikeastaan iskenyt suuresti vasta aikuisiällä. Ja haha, lyriikat indeed :D <3
Mörri, meilläkin oli porukoilla jotain Greatest Love Songs -kasetteja 80-luvulta, ne oli mun ekoja musiikillisia vaikutteita mikä ei ehkä oo kauheen hyvä juttu :D Vaikka onneksi niistä pääsi sitten eroon, eh. Right Said Fred on kyllä legenda myös.. Musta olis ollut ihanaa elää teineyttään grungeaikana, mutta muutamalla vuodella menin ohi :/ ..Niin, ja eihän kommenteissa tarvi aina pointtia ollakaan ;) Kiva vaan kun kommentoit!!
Katseltiin juuri yksi päivä Suede-videoita ja mietittiin 90-luvun musavideoiden tyyliä yleensäkin. Vaikka ne näyttää nykyisiin verrattuina vähän hönöiltä, periaatteessa ne oli hienoja, koska ne oli rehellisesti musavideoita, eikä mitään mini-Hollywood -yritelmiä, kuten useimmat musiikkivideot nykyään. Ja esim. juuri Sueden (tai vaikka Pulpin) videoita katsellessa silloin aikoinaan tuli ihan oikeasti sellainen fiilis, että "Vähänkö noi on outoja tyyppejä ja elää outoa elämää". Jostain Lady Gagan videoista ei tule samaa fiilistä, vaikka niissäkin outoudella on roolinsa. Mutta se on enemmän sitä, että "Ahaa, Lady Gaga nyt esittää olevansa noin outo tässä".
ReplyDeletePete, totta! Jotenkin 80- ja 90-lukujen videoista paistaa sellanen tietty aitous.. Vähän sama, kuin mitä nykyään näkee pienten bändien pienten budjettien videoissa. Miksei toki suurempienkin (esim. Foo Fightersilla on musta loistavia videoita, vaikka ovatkin pieniä tarinoita, mutta koska ne on huumorilla tehty, niistä jotenkin paistaa sellainen hyvä asenne elämään läpi). Lady Gaga on kyllä hyvä vertailukohde. Samoin mikä tahansa MTV-hiphop-scheisse, jossa videon pääasiallinen tarkotus on kultaketjuilla ja misukoilla brassailu. Mä en ymmärrä miten toi videotyyli ei oo vieläkään mennyt pois "muodista". Ennen ei ollu liikaa yrittämistä tai jos oli, se oli vaan äärimmäisen hellyttävää :)
ReplyDelete