Manics TOP20

Jatketaan tällä aiheella vielä ihan vähän... Miia ja muutama muukin juhlistivat viime viikon Manics-vierailua kokoamalla top-listan bändin hienoimmista tuotoksista. En voinut vastustaa kiusausta minäkään, vaikka listan tekeminen tietysti aiheuttikin jälleen kerran harmaita hiuksia. Esimerkiksi  solidaarisuuden vuoksi himoitsin suuresti sitä, että jokaiselta levyltä olisi jotain mukana. Vaikka kaikilta pitkäsoitoilta helmiä löytyykin (tai siis superhelmiä muiden helmien joukosta), lista rakentui lopulta karsimisvaiheessa näin. Pois jäivät jopa Autumnsong, La Tristesse Durera sekä Everything Must Go, omg! Älkää teilatko!

Listaa ei pidä ottaa lopullisena totuutena, vaikka kärkiviisikko onkin aika selvää kauraa. Ja huomioittehan käänteisen järjestyksen - paras viimeisenä ;)

Kuvaa klikkaamalla Spotify-versioon!

You Love Us

 Mausoleum

Golden Platitudes

4Ever Delayed

 Die In The Summertime

A Design For Life

She Is Suffering

Imperial Bodybags

From Despair To Where

Doors Closing Slowly
Intravenous Agnostic

Love's Sweet Exile

4st 7lb

This Joke Sport Severed

Little Baby Nothing

Suicide Is Painless (Theme From M*A*S*H)

The Masses Against The Classes

Motorcycle Emptiness

My Little Empire

Judge Yr'self

I really wanted to make a playlist (as a few others have done too) to celebrate the Manic Street Preachers' gig in Finland with 20 of their most adorable songs. The task was difficult, but now it's done! And yes, Autumnsong, La Tristesse Durera or Everything Must Go didn't fit in - how weird is that. The list is in reverse order so that the best songs are last. Just click on the picture and you'll get to the Spotify playlist!

The Stone Roses - I Wanna Be Adored

Wolf Gang, Emily Jane White ja Mark Kozelek kutkuttavat soittimessa vähän liiankin kanssa, mutta tänään on silti jotenkin tällainen olo.

Have a sensational weekend!!

Manic Street Preachers @ Wanaja Festival

Viime syksystä asti jatkunut älytön Manics-keikalle hinkuminen toteutui vihdoin Suomen suvessa (vaikka tokikin klubikeikka Briteissä olisi ollut melkoista nannaa, en sitä kiellä). Hämeenlinnan Wanaja Festival sijoittuu Linnapuistoon lähelle keskustaa, kauniin vesistön ääreen. Puitteista huolimatta festareiden järjestelyt ansaitsevat miinusta, kun jonottamiset portilla toimivat heikosti eikä alueelta löytynyt juuri mitään kasvisruokaa (kevätrulliakin oli vain lihaversioita!). No, pääasia eli bändi kuitenkin toimi.

Apulantakin tuli pitkästä aikaa tsekattua kokonaisuudessaan, koska menin aidan liepeille odottamaan jo ennen teinivuosien suosikin soittoa samalla lavalla. Eturiviinhän ei ollut mitään toivoa enää tässä vaiheessa, mutta toinen rivi kelpasi sekin, kun edessä oli kerrankin lyhyitä ihmisiä. Apis ei ole kiinnostanut Hiekka -levyn jälkeen enää pätkääkään, mutta onneksi keikalla tuli vanhojakin hittejä joita pystyi pogoilemaan mukana. Pisteet kahdesta suosikista, Hallaasta ja Maanantaista! Vaikka bändin nykypäivän tuotanto ei siis hivele korviani, on heillä aina ollut hyvä meininki keikoilla hauskoina välispiikkeineen. Lisäksi pakko todeta, että Pahempi Toistaan -biisin alku on törkeän jytky, etenkin pidennettynä liveversiona.

Sitten päivän pääasiaan, eli Manic Street Preachersiin. Walesilaisten menneisyyteen kuuluu lukuisa määrä hittejä, joten etenkin festarikeikan ollessa kyseessä osasin niitä odottaakin, mutta myös Postcards From A Young Manin kappaleita kuultiin. Harmi sinänsä, että sekä Postcardsilta että Journalilta jätettiin omat suosikkini pois, mutta kaikkea ei tietenkään voi saada. Suurin pettymys lienee kuitenkin Masses Against The Classesin puuttuminen setistä, nyyh! (Sinänsä olen kyllä sen kuullut aiemminkin, samoin Judge Yr'selfin ja My Little Empiren, mutta olisin silti halunnut kuulla ne nytkin!) Mutta tekivätkö nämä pienet seikat keikasta huonon? No eivät missään nimessä.

You Love Us

Your Love Alone Is Not Enough

(It's Not Love) Just The End Of War

Motorcycle Emptiness

Everything Must Go

Ocean Spray

You Stole The Sun From My Heart

Some Kind Of Nothingness

The Everlasting (acoustic)

Motown Junk

Slash 'n' Burn

Faster

Postcards From A Young Man

A Design For Life

Autumnsong

Suicide Is Painless

If You Tolerate This Then Your Children Will Be Next

Puutteistaan huolimatta Mäniksien tämänkertainen liveveto oli tietysti mahtava, täynnä iloa ja - 17 biisistä huolimatta - aivan liian lyhyt! Hien määrä tuntui jälleen kerran infernaaliselta, en välittänyt varpaista joita talloin tai kurkustani, joka huusi käheänä apua. Nicky Wiren mikrofonin puuhkakokoelma oli kasvanut sitten viime näkemän ja Jamesin ääni riitti kuin riittikin keikan ajan, vaikka hän sitä vähän epäilikin. (Siinä on muuten yksi maailman aliarvostetuimmista laulaja-kitaristeista!) Setin parhaimmistoa olivat Motorcycle Emptiness, Motown Junk ja muut vanhat rokkivedot, mutta kaikista eniten ihastuksen huokauksia aiheutti ehdottomasti Suicide Is Painless. En todellakaan odottanut kuulevani sitä! Ihanaa!! Motorcycle Emptiness omistettiin Suomelle, Slash 'n' Burn puolestaan Richeylle. Yleisö oli täysillä mukana, osasi jokaisen biisin sanat ja fanitti bändiä myös pukeutumisellaan - seiloriasuja ja punaisia huulia näkyi muidenkin kuin allekirjoittaneen päällä. Kyllä Manics-fani toisen aina tunnistaa ;)

Yöbussin odottelu hoitui baarissa (kiitos seuralle niin baarissa kuin alueellakin!), ja kun viideltä aamulla käveli Kisahallilta kotiin nuutuneena ja väsyneenä, ei voinut olla muuta kuin onnellinen edeltäneen illan keikasta. Manicseilla on aina oma pieni paikkansa sydämessäni, ja toivon saavani nähdä heidät tulevaisuudessa vielä monta kertaa ♥

Kuvat Olympuksella ja sarjassamme serious photoshopping needed. Lisää tunnelmapaloja No Dress Codes part 2'ssa!

Manic Street Preachers' gig at Wanaja Festival was awesome. But did I expect anything less? No. Although the Welsh rockers played 17 songs the gig felt really short. And yes, the setlist wasn't full of my faves (boohoo), but they played Suicide Is Painless!!!! Oooh, didn't really expect that one, so nice! Thanks again everyone for the evening. Now I miss Manics more than ever...

Incubus & Snow Patrol

Uutta musaakkia!

Jenkkibändi Incubus on tehnyt jo pitkän uran alternative rockin parissa. Ja nyt viides studioalbumi on ilmestynyt! Edellinen ei ole kyllä meikäläisen soittimessa paljoa pyörinyt, vaikka Morning View ja A Crow Left Of The Murder sitä paljon 2000-luvun alussa tekivätkin. Mutta uusi lättynen vaikuttaakin taas todella lupaavalta. Kevyet kitarat luovat leppoista tunnelmaa täydellisiin kesäpäiviin, ja alla oleva Adolescents on kauniine videoineen itseasiassa albumin raskainta settiä. Pimeisiin iltoihin suosittelen myös In The Company Of Wolvesia, jossa on jopa selkeitä A Perfect Circle -vivahteita.

Myös pienen inflaation jossain välissä kokenut ihanainen Snow Patrol on julkaissut uutta materiaalia. Irkkubändin edellinen Up To Now -albumi näki päivänvalon pari vuotta sitten. En muista olenko kyseistä levyä oikeastaan edes kuunnellut (inflaation syytä se), mutta sitä edellisiin verrattuna Called Out In The Dark kuulostaa todella erilaiselta. Ja juuri siitä syystä pidän siitä! Jos ei Gary Lightbodyn ääni olisi niin tunnistettava, saattaisi bändistä jopa erehtyä.






Näillä on hyvä aloittaa uusi viikko :)


Incubus has a new album out! I listened to the band a lot in the early 2000s but their last album didn't really fit into my ears somehow. This new album seems to be quite perfect for chilling out in the summer evenings with its light guitars. Adolescents is actually the heaviest track on the record. I like!

Also Snow Patrol has published a new song, Called Out In The Dark. As Incubus, Snow Patrol hasn't been my priority for a couple of years although I loved it before, but the new track sounds a lot different than what I've been used to from the band (haven't listened to the previous record much, though). Maybe that's why it's so delicious!

Summer Lines

 (source: the girl who tamed the tiger)

Loppukesään tarvitaan rento soittolista, jonka pääsee kuuntelemaan 

Spotifysta klikkaamalla alla olevaa soittolistan nimeä. Nauttikaa!

SUMMER LINES

Elbow - One Day Like This
The National - Fake Empire

Coldplay - Crest Of Waves
Magenta Skycode - King Of Abstract Painters
The Whitest Boy Alive - Don't Give Up
Regina - Haluan Sinut
The Verve - Lucky Man
Guillemots - I Don't Feel Amazing Now
Teitur - Poetry & Aeroplanes
Angus & Julia Stone - Mango Tree

Fleet Foxes - Bedouin Dress

Belle & Sebastian - A Summer Wasting

Emiliana Torrini - Sunny Road
Mazzy Star - Ride It On

Jenny And Johnny - Switchblade

Marissa Nadler -The Sun Always Reminds Me Of You

Sharon Van Etten - Save Yourself

Kinnie Star - Alright

Karen O And The Kids - Hideaway

Goldfrapp - A & E
Beach House - Childhood
Au Revoir Simone - Summer Lines

Air - La Femme D'argent
We Are Trees - You

Junip - Turn To The Assassin

The Honey Trees - To Be With You

Scandinavian Music Group - Melkein Kuin Uusi

Benjamin Francis Leftwich - The Boat

Joseph Arthur - Horses
Alexi Murdoch - Orange sky

Damien Rice - Dogs

Midlake - Fortune
Mélanie Laurent - Pardon

Bon Iver - Beach Baby

Coldplay - Now My Feet Won't Touch The Ground

Scandinavian Music Group - Etten Säikytä Kaloja

She & Him - Swing Low Sweet Chariot

A playlist for the end of the summer. Click the words "Summer Lines" to listen in Spotify. Enjoy!

Manic Street Preachers - Postcards From A Young Man

Maanisten katusaarnaajien kaksi uusinta pitkäsoittoa ovat olleet tehosoitossa niiden aukeamisen toivossa. Tulostakin alkaa syntyä! Ja syytä olisi, sillä tänään junamatka suuntautuu Hämeenlinnaan kokemaan walesilaistrion keikkakunto paikallisilla Wanaja Festivaleilla. Lähes kymmenen vuotta on kulunut ensimmäisestä Manics-livestäni Provinssissa 2001, ja sen jälkeen olen ollut mukana kaikilla Suomen keikoilla. Toivon, että tämä ei todellakaan jää viimeiseksi! Vaikka bändin vanha tuotanto iskeekin koviten varmasti suurimpaan osaan yleisöstä, on minkä tahansa biisin tahtiin rokkaaminen kaiken vaivan arvoista. Under neon loneliness, motorcycle emptiness.

Kalenterissa on kaikenlaista tähdellistä kesäohjelmaa, joten koneella tulee nökötettyä harvinaisen vähän. Tai no - lähinnä se ruudun tuijotus on taas kohdistunut Audacityyn ja miksauksen ihmeelliseen maailmaan, eikä niinkään blogosfääriin. Ottanen muiden postauksista kiinni ensi viikolla. Tie vie silloin toiseen kaupunkiin äidin luo, paikkaan, jossa ei auringonoton ja lenkkeilyn ohella ole juuri mitään muuta tekemistä. Ainakin akut latautuvat!

Today I'm gonna see my dear Manics again!!!! ♥

The Stanley Blacks / Dry The River / We Are Trees

Mielenkiintoista musiikkia on ilmiintynyt soittimeen kesän aikana:

Surreysta kotoisin oleva nelikko on jännä. Se ei sinänsä tuo indierockin skeneen mitään uutta, kuulostaen joltain Interpolin ja The Strokesin välimaastossa kitaroitaan suristelevalta poikajoukolta, mutta se onnistuu silti kuulostamaan raikkaalta. Käsitykseni mukaan The Stanley Blacks on julkaissut tähän mennessä pari EP'tä, mutta on vielä levytyssopimusta vailla. Tosin netistä tuntuu löytyvän vähän nihkeästi tietoa aiheesta, joten vannomaan en mene. Levyjä tai ei, ainakin yksinkertaisen toimiva video on Everestiin saatu tehtyä!

Dry The Riveriin tartuin Yann Tiersenin Tavastian keikalla, mutta lisää täytyy saada. Lontoolaismuusikoita on hehkutettu monessa suunnassa, ja se heille täysin suotakoon. Vaikka musiikki onkin kaukana aavemaisesta, silti sana eerie tulee jotenkin mieleen. En ymmärrä miksi, mutta ehkä sillä on jotain tekemistä Peter Liddlen kuulaan lauluäänen kanssa, who knows. Kelpaa kyllä ainakin minun soittimeeni!

Omassa pienessä päässäni samaan kastiin uppoaa vielä We Are Trees, jonka bongasin alunperin Slow Show'sta. James Neen ja Josiah Schlaterin duo iski sen verran kovaa, että pääsi 100-listan kakkosversiollekin. Kaksi EP'tä (Boyfriend & Girlfriend) julkaisseelta kokoonpanolta jään kieli pitkällä odottamaan kokopitkää.

Some cool music I've been listening to this summer!

Ruisrock 2011 - SU

Enää yksi päivä, thank god! Sen jaksaa vaikka väkisin. Ainakin, jos se alkaa moikkailemalla tuttuja ja syömällä Ben & Jerry'sia, mmm. Alueella ensimmäisenä tsekkaamaan Magenta Skycode, joka Jori Sjöroosin johdatuksella loi unelmoivan tunnelman yleisön ylle. Mutta kyllä tämä(kin) bändi toimii huomattavasti paremmin Tavastian lauteilla.

Odotettu Fleet Foxes ei ihan saanut säväytettyä niin kuin olisin halunnut, vaikka bändi tuntuikin uppoutuvan musisointiin täysillä ja jälleen jotenkin ihanan ujolla tavalla. Tanssiminen oli silti taattua. Ja ehkä Elbow'n jälkeen mikään ei vain meinannut tuntua miltään... Mutta tulukeehan klubikeikalle Suomeen, kiitos!

Isobel Campbell & Mark Lanegan ovat musiikillaan minulle sikäli suhteellisen tuntemattomia, että enemmän olen kuunnellut tuon miespuolisen soolotuotantoa kuin kaksikkoa yhdessä. Mutta ei kappaleita tarvitse osata ulkoa, sillä niitä ei lauleta mukana, vaan sukelletaan syvälle musiikkiin ja kuunnellaan. Campbellin hiljainen ääni meinasi hukkua bändin joukkoon, mutta nousi sieltä onneksi ajoittain esiin enkelimäisenä. Lanegan oli yksi mörökölli, tuijottaen lähinnä nuottejaan, sanoen kerran thank you ja saattoi hän välillä peräti hymyilläkin hieman. Mutta ei herra vihaiselta tai vaivautuneelta vaikuttanut, sitä en tarkoita, vaan jotenkin ...sympaattiselta, ujoltakin. Todellisuudesta en sitten tiedä. Ja tokihan miehen käheä basso on sen verran upea, että olisin todellakin voinut kuunnella sitä loputtomiin.

Jälleen kerran mahtavat festarit, kiitän vielä!!



On the third and final day of Ruisrock we were pretty exhausted. But just one day, we can make it! Some chilling with Magenta Skycode and Fleet Foxes was nice, but nothing compared to last night's Elbow. Isobel Campbell and Mark Lanegan on the othere hand was something very beautiful that I really enjoyed listening to. Once again a huge thank you to anyone who participated in making a great festival!

Ruisrock 2011 - LA

Lauantaina raukkaparkojen jalkojen sullominen rikkinäisiin Converseihin ei sujunut ilman kirosanoja, mutta päivän annin odottaminen oli suurempaa kuin fyysinen tuska. Reiskan Pikku Myy sai itselleen uuden värityksen kaikkien muutenkin todella huonojen juttujen kunniaksi, ja aina niin kaunis Sarakissakin saapui halittavaksi ja kuvattavaksi.

(Pssst. Eiliseltä unohtui mainita CMX, mutta ei niin väliäkään. Vaikka vanhoja biisejä olikin kiva kuunnella kaukaa, en tiedä missä vaiheessa olen tippunut bändin kelkasta?)

Päivän ensimmäiset sävelet saatiin Von Hertzen Brothersilta. Neljäs veljesten keikka minulle, eivätkä he taaskaan pettäneet. Paitsi että progeiluun yltyvä rokki tuo mukavaa vaihtelua festareiden muuten melko suoraviivaiseen räminään tai dreampopiin, saattaa kameran linssi turhan usein suuntautua herra basistin suunnalle, köh. Not my fault! Myös Anna Calvi tuli tsekattua - lahjakas nainen, joskaan keikka ei porautunut mitenkään järjettömän syvälle.

Ruisrockin ehkä parhaimmat bileet jamiteltiin anniskelualueen pikkulavalla kera Felix Zengerin. Mainetta niittänyt nuori beatboxaaja on suorastaan ällistyttävän taidokas, mutta samalla nöyrä ja ujon oloinen. Vierailevina tähtinä lavalla nähtiin Tommy Lindgren ja Petteri Sariola, jotka niinikään toivat omilla taidoillaan lisää kipinää soppaan. Aivan ihana meininki! Millään ei olisi malttanut lähteä pois tanssahtelemasta :) Mutta all good things come to and end, sniff.

Ja toisaalta, telttaan täytyikin jo kipittää juoksujalkaa, sillä odotetuimman eli Elbow'n keikka odotti kuulijoitansa. Setti oli mieletön, ihana ja kaikkea muuta superlatiivista, juuri kuten odotinkin. Olin haltioissani! Guy Garvey on mies, joka todellakin osaa ottaa yleisön haltuunsa. Settilista ei tullut yllätyksenä, koska tapojeni vastaisesti kuikuilin aiempia etukäteen netistä, mutta pääasia että upeita kappaleita soitettiin iso liuta. Nyt vain odotellaan brittibändiä takaisin tänne pohjolaan!


Second day of Ruisrock went by well. Met some friend, listened to Von Hertzen Brothers (they never let you down!), Anna Calvi (what a talented woman), Felix Zenger (with guest stars Tommy Lindgren & Petteri Sariola - the best party of Ruisrock!) and of course Elbow, which I had been waiting for the most. It was just as lovely as I would've imagined and Guy Garvey surely knows how to treat his audience with love, humour and respect.