JUNE// Susipoika Paten keikkaa odotettiin huolella, mutta silti se tuli vastaan varkain. Koska niin monesti olemme Reiskan kanssa saaneet kirota muiden röyhkeää keikkakäyttäytymistä, päätimme tällä kertaa ottaa ohjat omiin käsiimme - jos porukka jonottaa hieman typeränä kapeassa, siistissä jonossa Tavastian sisäpuolella salin ovien aukeamista, ei se kai ole meidän vikamme? Oven viereinen penkki kun huusi tyhjyyttään... Lopputulos: eturivi keskellä, vaikka ulkosalla jonoon saapuessamme epätoivo meinasikin iskeä, kun se ulottui lähes Tiketille asti. Buah!
Patrickin keikka oli itselleni ensimmäinen, kiitos pitkän välimatkan ja päällekkäisten menojen silloin edellisellä kerralla. Herra saapui keikarimaiseen tyyliinsä hattu päässä lavalle, tarttui kitaraan ja avasi suunsa saadakseen upean äänensä kuuluviin. Keikan ajan laulua säestämässä olivat kiipparisti, basisti, rumpali, saksofonisti ja viulisti, joista jälkimmäiset vaihtelivat soittimia muutamaan otteeseen. Patrick itse soitti niinikään pianoa, viulua, kitaraa ja harppua biisien lomassa. Susipoika osaa ottaa ihanasti draaman haltuunsa, mutta on samalla nöyrä ja vilpittömän kiitollisen oloinen suosionosoituksista.
Kesällä ilmestyneen Lupercalian kappaleita soitettiin paljon, mutta vanhojakin mahtui joukkoon. Niiden uudet, riisutut sovitukset häikäisivät, ja oman listani kärkeen nousivat ainakin Tristan, The Libertine ja The Magic Position. Uusista soitettiin onneksi lempparini Bermondsey Street ja The Days, väheksymättä yhtään nopeatempoisempia vetoja. Settiä olisi voinut kutsua meiningiltään vaisuksi tai väsyneeksi, mutta itse pidän enemmän termeistä rauhallinen tai herkkä. Soundcheck jatkui lähes yhdeksään asti (otin myös salakuvia ovenraosta hah), eikä ainakaan viulu ottanut kunnolla toimiakseen keikan aikana. Lisäksi bändillä oli ollut pitkä matkapäivä. Keikka oli myös koko Lupercalia-kiertueen kolmanneksi viimeinen. Tämä näkyi lavalla väsymyksenä ja maltillisuutena (ja settilistasekoiluna), vaikka tanssahtelemaankin toki pääsi - paljon on aina myös siitä omasta, senhetkisestä olotilasta kiinni. Joskus, jos haluaa keikan olevan hyvä, saattaa nimenomaisen fiiliksen saada aikaan ihan vain omassa pikku päässään, vaikka todellisuus olisikin muuta. Joskus taas mikään ei onnistu. Encoren aikana glitter-paidassa heilunut Herra Wolf selkeästi lämpeni itsekin, ja viimeiset biisit olivatkin parasta. ♥
Hard Times
Time Of My Life
Bluebells / Divine Intervention
Pigeon Song
House
The Libertine
The Tinderbox
The Bachelor
Tristan
The Gypsy King
The Days
William
The Future
The Magic Position
Bermondsey Street
Time of Year
The Falcons
----
Together
The City
Keikka ei siis ollut niin riehakas tai heittäytyvä, kuin olisin odottanut, mutta parani lopussa ja oli ihana nevertheless. Fiiliksen kruunasi lennosta napattu punainen ruusu, joita Patrick jakoi yleisöön. ;) Lisäksi herralla on ihailtava tapa katsoa yleisöä oikeasti silmiin - useampaan otteeseen - asia, jota kaikki artistit eivät tee. Vaikka haikailtu meet & greet jäi ajanpuutteen vuoksi tällä kertaa väliin, on se luvattu ensi kerraksi - sitä odotellessa!
Lisää kuvia Flickrin puolella.
On Finland's Independence Day a few weeks back Mr Patrick Wolf came to make our evening a bit more special than usual. This was the first time I saw the beloved artist live, thanks to schedule and other issues the previous time a couple of years ago.
The gig wasn't as high tempoed as I'd imagined - some old songs were mellowed down with new adaptations, and overall Patrick seemed a bit tired (the band had a long travel day, a too-long soundcheck and almost the whole tour behind them). But the man is so talented, that none of this mattered to me. He knows how to be charismatic, a bit dramatic but humble at the same time, and the voice - just how many ahhs and ohhs can one add here? Sigh. I loved the set despite of the little slowness. The encore got warmer and was the best bit of the evening, with Wolfboy bobbing on the stage in a glitter shirt and giving roses to the audience (yes, I got one!). Anticipation for his next gig grows!
More pics at Flickr, as usual.
----
Lisää kuvia Flickrin puolella.
On Finland's Independence Day a few weeks back Mr Patrick Wolf came to make our evening a bit more special than usual. This was the first time I saw the beloved artist live, thanks to schedule and other issues the previous time a couple of years ago.
The gig wasn't as high tempoed as I'd imagined - some old songs were mellowed down with new adaptations, and overall Patrick seemed a bit tired (the band had a long travel day, a too-long soundcheck and almost the whole tour behind them). But the man is so talented, that none of this mattered to me. He knows how to be charismatic, a bit dramatic but humble at the same time, and the voice - just how many ahhs and ohhs can one add here? Sigh. I loved the set despite of the little slowness. The encore got warmer and was the best bit of the evening, with Wolfboy bobbing on the stage in a glitter shirt and giving roses to the audience (yes, I got one!). Anticipation for his next gig grows!
More pics at Flickr, as usual.
----
ALICE// June näköjään jo sanoikin kaiken oleellisen itsenäisyyspäivänä olleesta Patrick Wolfin keikasta. Itselleni keikka oli kuitenkin jo kolmas: ensimmäisen kerran näin Susipojan Tavastialla herran ensimmäisellä Suomen keikalla ja toisen kerran Lontoossa erityiskeikalla London Palladiumissa, jolloin mukana oli muun muassa vierailevia tähtiä, kuoro ja jousisekstetti. Kolmas kerta oli siis pari viikkoa sitten, jälleen Tavastialla. Vaikka keikka oli ihana ja etenkin uudet riisutut sovitukset miellyttivät, niin ei tämä keikka mitenkään yltänyt herran ensimmäisen Tavastian keikan tasolle, Lontoon erikoiskeikasta nyt puhumattakaan! Kaikki kolme näkemääni keikkaa ovat olleet hyvin erilaisia. Viimeisin ei kaikessa ihanuudessaan saanut esiin sellaisia tunnetiloja kuin aiemmat, kyyneleitä ja täydellistä mukaansatempaavuutta nopeimmissa biiseissä. Myös aiemmilta keikoilta tutut monet välispiikit jäivät nyt puuttumaan. Mutta tästä huolimatta kyseessä oli ihana keikka ja Patrickin ujo hymy yhtä sulattava kuin aiemminkin. Muistona itsenäisyyspäivän keikalta minullakin on punainen ruusu, joka nyt kuivattuna kaunistaa asuntoa.
(Kuvailin muutaman videon, mutta ne kaiki särisevät niin pahasti, että ei ole järkeä julkaista niitä.)
(Kuvailin muutaman videon, mutta ne kaiki särisevät niin pahasti, että ei ole järkeä julkaista niitä.)
June already said lots about the Patrick Wolf gig at Tavastia on Independence Day. That was my third Patrick Wolf gig. The very first time I saw him was at his first gig in Finland, and after that in London at a very special gig at London Palladium. This third gig was great but in no way did it reach the awesomeness of the other two I've seen.
Uu, tätä juttua on odotettu! Pitää varmaan sanoa, että olen huojentunut tuosta, että osittain väsähtäneen menon huomasi joku muukin - minua jäi se vähän vaivaamaankin ja ihmettelin, kun luin kamalasti vain kehuja ja kommentteja energisestä ja hienosta keikasta. Toki soitto toimi hienosti ja esimerkiksi valojen sekä Patrickin asujen kanssa se oli ihanaa seurattavaa, mutta väsähdys oli minusta aika silmiinpistävää.
ReplyDeleteUpeita kuvia olet taas saanut, lempparini on 6. alin :) ja viimeinen hymyilyttää myös, Patrick oli aika hurmaava esitellessään nuo naiset ja työntäessään ne käsillään lähemmäksi yleisöä.
Ensi kertaa odotellessa!
Anni, kiitos!! Hmm, multa on kyllä menneet energisen keikan kehut ohi, toisaalta en paljoa ole juttuja setistä edes lukenut mistään.. Väsähtäminen oli kyllä surkea juttu. :/ Mutta aina ei vissiin voi onnistaa. Ensi kerralla sitten taas! :)
ReplyDelete