Kent @ Hartwall Arena

Jared Leton siniset silmät ja hymy, miten niistä voi päästää irti? Huokaus. Mutta ennen kuin pääsen raportoimaan marsilaisten keikasta, palataan hetkeksi viikko taaksepäin.

kent. Tuo ruotsinkielisen musiikin ehta helmi, joka on parhaimmillaan Suomen suvessa auringon jo hivenen valuessa kohti taivaanrantaa, jättäen jälkeensä poroksi palaneen päänahan. Yhtye, jonka näin ensimmäisen kerran livenä kymmenisen vuotta sitten Hagnesta Hillin ollessa kesän kuuminta kamaa. Jonka kappaleet jaksavat vuodesta toiseen ihastuttaa.

Joakim Bergin täydelliset maneerit, Martin Skjöldin hiestä märät hiukset, Markus Mustosen äärimmilleen vedetyt hauikset rumpuja hakatessa, Sami Sirviön keskittyneen muusikon ilme. Kitaroita, koneita, ripaus pyrotekniikkaa ja lusikallinen punaisia lintuja. Sekä aimo annos tunnelmaa suuresta hallista huolimatta - niistä oli Kentin keikka Hartwall Arenalla tehty. Alunperin perjantaiksi 5.3. ajoitettu konserten siirtyi varsin epäilyttävän jäätilanteen vuoksi parilla päivällä eteenpäin.

Taxmannen

Palace & Main

Vinternoll2

Töntarna

Socker

Sjukhus

Den Döda Vinkeln

LSD, Någon?

Musik Non Sop

Idioter

Svarta Linjer

OWC

FF

Ingenting

Vy Från Ett Luftslott

Krossa Allt / Dom Andra

----

På Drift?

Kärleken Väntar

Mannen I Den Vita Hatten (16 År Senare)

Kuten tuotantoon perehtynyt voi itsekin nähdä, settilista painottui huomattavissa määrin uudempaan tuotantoon. Harmikseni moni vanha upeus oli jätetty pois ja kokonaisuus oli todella erilainen kuin Kulttuuritalolla syksyllä 2007. Parhaimpina vetoina Vinternoll2, Socker, Den Döda Vinkeln, OWC, Krossa Allt/Dom Andra sekä aina ihana Mannen I Den Vita Hatten. Vaikka kyllä uudetkin tanssittivat, Taxmannen ja jopa Töntarna toimivat loistavasti livenä. Tosiasiahan on, että tällä bändillä kone- ja kitarabiisit yhdistyvät livenä keskenään huomattavasti samankaltaisemmiksi ryminöiksi, kuin mitä ne levyillä ovat. Pientä hyytymistä oli silti havaittavissa omalla kohdallani esim. Svarta Linjerin paikkeilla. Keikasta on näköjään joku myös vääntänyt kätevän kollaasin.

Hallille en jaksanut raahautua kovin aikaisin, yksin kun olin liikenteessä, mutta kohtuullisen paikan ihmisten keskeltä sain silti. Pompin naapurieni hermot varmasti riekaleille, mutta muu yleisö tuntuikin olevan enemmän innoissaan uusista kappaleista. Kertonee ehkä jotain iästä - kovasti nimittäin tuntui olevan nuoria liikenteessä. Kertonee myös jotain siitä, että niin paljon kuin vanhoja faneja menetetäänkin tyylisuunnan muutoksilla, aina saadaan tilalle uusia. Lähes täysi halli hehkui. Ja vaikka jättikomplekseissa järjestetyissä keikoissa menetetään aina jotain tunnelmassa, Kent veti pisteet kotiin. Saimme jopa jälleen kerran kuulla, miten olemme ruotsalaisia parempi yleisö. En ehkä silti voi sanoa tämän olleen paras Kent-keikkani.

Lavan takana oli perinteisesti screen sekä suuri määrä valoja, joiden kaunista loistoa ei mitenkään saanut kamera tallennettua - ei edes yltiölaadukas kännykkäkamerani (note the sarcasm). Dom Andran lopuksi tähtisade valtasi hetkeksi lavan edustan, ja myöhemmin encoressa yleisö sai päälleen pilven punaisia paperilintuja, joiden kylkiä koristivat Rödin lyriikat. Jag har inga ord för att vi andas tänker känner samma sak.