Patrick Wolf - Theseus

Viikonlopun soundtrack palaa ruotuun! Tällä kertaa Patrick Wolfia, video ei ole virallinen mutta upea siitä huolimatta. Vaikka amatöörimäisyys paistaa läpi, värisävyt, kontrastit ja yksityiskohdat ovat hyvin hyvin kovasti mieleeni. Tahdon taas Punahilkaksi satumetsään. Heti.

 

 

Let Me Hear It One More Time

Viime perjantaina suunnattiin auton nokka kohti Poria Bubblen, Lauran ja Marianeidin kanssa. 

 Joku hullu oli kuskina.

Koska Pori Jazz  ei ole "perinteinen" festari niin uskaltauduin laittamaan Edinburghista ostetut korkkarit jalkaan. All Saintsin kukkamekko on myös yksi Edinburghin ostoksista. Jazzeille mentiin tietenkin katsomaan jumalatarta nimeltä Tori Amos. Odoteltiin eturivissä kylmästä hytisten kolme tuntia, joiden aikana tuli  kuunneltua ja katsottua Ricky Tick Big Bandin ja Seun Kuti & Egypt 80 keikat.  Vihdoin tuli se hetki, jota koko päivä oli odotettu: Tori asteli lavalle. Valitettavasti tälläkin keikalla sai kärsiä ns. keikkaidiooteista, mutta sellaiset onneksi unohtuivat aika äkkiä, kun Tori otti lavan haltuunsa. 

Torin keikka ei voi olla mitään muuta kuin täydellisyyttä, ja sitä  tämä totisesti olikin. Vaikka festarisetti oli Torin "omiin" keikkoihin verrattuna lyhyt (kirotut aikataulut!), sisälsi se suurimmaksi osaksi biisejä, jotka saivat minut hymyilemään onnesta ja vaivuttivat transsiin. Kun kuulin "Silent All These Years" biisin alkavan, muu maailma katosi. Oli vain Tori, Bösendorfer ja minä. Olen myös 99% varma, että Tori katsoi ja osoitti juuri minua biisin aikana (koska lauloin & osoitin Toria hymyillen kohdassa "..can I be you for a while"). Ja siinä vaiheessa taisi sydän jättää muutaman lyönnin välistä.  Settilista yllätti minut loistavuudellaan, koska olin varautunut siihen, että en kuitenkaan kuule tiettyjä biisejä. Pessimisti ei katsokaas pety. Toki monia sellaisia biisejä jäi kuulematta, jotka olisin ehdottomasti halunnut Torin soittavan (esim. "Siren" ja "1,000 Oceans"). Mutta en valita, en todellakaan. Ainut mikä ärsyttää, oli setin lyhyys festariaikatauluista johtuen. Tästä johtuen emme myöskään saaneet encorea. Toivotaan, että Tori saapuu vielä Suomeen ihan omalle keikalleen. En osaa sanoa oliko tämä keikka parempi kuin muutaman vuoden takainen Provinssirockin keikka. Osaksi se oli, osaksi taas ei. Keikat olivat kumpikin täydellisiä, mutta kovin erilaisia jo siitä syystä, että Provinssissa mukana oli koko bändi kun taas Jazzeilla Tori soitti soolokeikan. Olen äärettömän onnellinen, että olen saanut kokea molemmat.

Settilista:

Caught A Lite Sneeze

Crucify
Personal Jesus/Body & Soul

Bells For Her

Space Dog
Hey Jupiter
Beauty Of Speed

Silent All These Years 

Girl

Cloud On My Tongue

Precious Things

Take To The Sky


 
(kuvat: 3 marianeiti, 4-9 bubble)

Omat videoni olivat lyhyempiä ja huonolaatusempia etenkin riiikkkkaj'n videoihin (keikan kaikki biisit kuvattu!) verrattuna, joten käytetään näitä parempia:

 Tori, tule jo takaisin <3

Tori Amos @ Pori Jazz 2010

Poreilu perjantaina alkoi junamatkalla Parkanoon ja sieltä autoilemalla kohti rannikkoa. Seuraneidit Ravenwaves, Laura ja Marianeiti istuivat kiltisti kyydissä kun allekirjoittanut ajoi (ja joojoo - silmät olivat tiessä vaikka kieli osoittikin kameraan). Hirvet, ojanpohjat ja toiset autot väisteltiin kunnialla. Vaikka jatsien parkkipaikalta pois pääsy meinasikin aiheuttaa harmaita hiuksia.

Fogerty-faneja tuntui Kirjurinluodolla piisaavan, mutta niin Tori Amos -fanejakin - jopa riesaksi asti (ei siitä sen enempää, näitä idiootteja nyt vain tuntuu joka keikalla riittävän). Kolmen tunnin odottelu, suomalaisen big bandin ja afrikkalaisen afrojazz-kokoonpanon jamittelu sekä hyytävä tuuli meinasivat syödä naista, mutta onneksi aika vähän. Huvia saatiin mm. Lauran Snören-viiksistä. Kaiken kaikkiaan lopputuloksena hyvä paikka ja hyvä pössis, ja pilkahtelihan se aurinkokin pilven takaa taas.

Punatukkainen musiikin jumalatar, musta, kiiltävä flyygeli ja lisäkoskettimet eivät mitenkään voi enteillä huonoa yhdistelmää. Torin aloittaessa introllaan yleisö hiljeni, pianon koskettimet painoivat vasarat kiinni kieliin vinhaa vauhtia, ja koko kroppa värisi. Koko keikka meni omituisessa hurmoksessa, ei sellaisessa johon olen tottunut. Minun ei tehnyt mieli riehua eikä laulaa. Halusin vain uppoutua kuunteluun ja antaa fiiliksen viedä, ehkä ottaa muutaman valokuvan muistoksi. Kaipasin myös kipeästi kaikkien muiden ihmisten pois pyyhkiytymistä. Tämän show'n halusin kokea täysin yksin - olisi vain minä, piano ja Torin uskomaton lauluääni.

Caught a Lite Sneeze

Crucify

Personal Jesus (Depeche Mode cover)

Bells For Her

Space Dog

Hey Jupiter

Beauty of Speed

Silent All These Years

Girl

Cloud on my Tongue

Precious Things

Take to the Sky

Setti oli valitettavan lyhyt. Se kesti vain tunnin, eikä encorea kuultu, sillä Torilla oli kiire lentokentälle. Myös monia upeuksia oli jätetty pois - A Sorta Fairytale, Cornflake Girl, Past the Mission, Josephine, Bouncing off Clouds... Toisaalta, mitään niistä en oikestaan jäänyt kaipaamaan. Crucify, Hey Jupiter, Silent All These Years sekä Precious Things kuuluivat kaikki nekin toivelistalleni, ja ne soitettiin. Eikä sillä ole väliä, mitä soitettiin. Kappaleella ei niin väliä, kun musiikki joka tapauksessa on niin kaunista että tekisi mieli nousta sen päälle leijumaan.

Setin lyhyys jäi tosiaan harmittamaan, mutta se on festareiden kirous. Ja sen ajan mitä se kesti, elämys oli todella upea. Kiitos matkaseuralle! Ja jättikiitos Tori, toivottavasti tulet taas pian meitä viihdyttämään. ♥

Ensimmäinen kuva ja videot Reiska, Marianeiti painoi laukaisinta toisessa kuvassa.

500 miles

Pienehkö blogitauko jatkuu (webin puolella, ei tosielämässä, kun juuri eilen näin kasan ihania tyttöjä puistoilun lomassa!), kun tänään pitää suunnata Poreilemaan ja Toreilemaan - Tori Amos @ Pori Jazz! Jiihaa! Mukaan lähtee Ravenwaves, Laura sekä Marianeiti, matka taittuu junalla sekä autolla (ja on onneksi alle 500 mailia), joten tylsää ei taatusti tule olemaan. Toivotaan, että singer-songwritereiden kuningatar vetää pitkän ja antoisan setin. Ikinä en ole Porissa käynyt, joten uusi kokemus sekin.

Joku on saattanut huomata, että päivät vähenevät, ja 30 days of music on kohta päätöksessä. Kesälomani jatkuu vielä hetken, mutta kun suurimmat reissut on saatu alta pois, ehtii myös bloggaillakin. Joten normaaliin rytmiin palaamista tiedossa - ja korvan takana kasa ideoita... 

Ihanaa viikonlopun alkua!

Kuva

Ruisrock 2/2

Sunnuntaiaamuna otimme aurinkoa majapaikkamme takapihalla. Kun bubble vielä grillasi itseään paahtavan kuumassa aurinkossa, keräsin minä kukkia ja vein ne sisälle serkun osaaviin käsiin. Tuloksena syntyi kaunis kukkaseppele, joka ei kuitenkaan pysynyt kauniina kovin kauaa. Se nuupahti alta aikayksikön, mutta pidin sitä silti päässäni koko päivän! Istuimme myös parvekkeella nauttimassa kylmiä virvokkeita :D Majapaikan perheen koiraherrakin olisi halunnut.

Kävelyreitin varrella Ruissalossa oli mielettömän hienoja puihin kiinnitettyjä vaatettuja torsoja. Saavuimme alueelle Chisun keikan aikana. Anniskelualueen sisällä sijaitseva Converse-lava oli ääriään myöten täynnä, joten aitojen sisäpuolelle ei ollut mitään asiaa. Kuunneltiin hiekalla tanssien pari biisiä, jotka sattuivat sopivasti olemaan juuri ne joista pidän: "Sama Nainen" ja "Mun Koti Ei Oo Täällä".

Täytyihän sitten ruokaakin saada. Festariruoka ei näytä kovin houkuttelevalta, mutta nam nam se on hyvää!

Ihmeiden aika ei myöskään ollut ohi: Lauri Tähkä kuulostii hyvältä kesäisessä Ruissalossa! Kyllä se festareilla vaan toimii niinkin paljon, että tanssii ja laulaa mukana, vaikka ei edes tykkää koko bändistä. Syytän auringonpistosta :D

Belle & Sebastianin keikka teltassa oli varsin ihana. Soittivat lähes kaikki biisit, jotka olin toivonut kuulevani. Etenkin "The Boy With The Arab Strap" sai aikaan spontaanin hillittömän ilonkiljahduksen. Ainut asia, mikä jäi harmittamaan oli se, että Flogging Molly soitti rantalavalla samaan aikaan. Missasin sen nyt jo toistamiseen. Ensi vuonna parasta olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan..

 Sitten päälavan otti haltuunsa ruotsalainen The Ark. Laulaminen ja tanssiminen oli tällä keikalla taattua.
 

Ola Salo ihastutti ja nauratti jälleen kerran loistavilla asuillaan, ilmeillään ja välispiikeillään. Donkkareiden Kalle Ahola muuten miellytti silmää edellisenä iltana, ja saman teki sunnuntaina Ola Salo ilman paitaa.

 Uuden levyn ehdottomasti paras biisi "Stay With Me" kuultiin bubblen ja minun suureksi riemuksi:

 

Regina Spektorin keikka oli omistettu bändin yllättäen menehtyneelle sellistille Dan Cholle. Chon kuolema oli tapahtunut vain päiviä ennen Ruisrockin keikkaa. Ymmärrettävistä syistä keikka oli melko vaisu ja lyhyt. Aivan ihana se oli silti ja sai pari kertaa kyyneliin. Ihailtavaa, että Regina bändeineen silti jaksaa jatkaa kiertuettaan tällaisissa olosuhteissa. Suuri hatunnosto ja kiitos ikimuistoisesta, joskin surullisesta keikasta. Regina soitti suurimmaksi osaksi viimeisimmän levynsä biisejä ja olin onnellinen kuullessani suosikkini siltä:

Varsin surullisista tunnelmista jatkettiin suoraan iloisempiin, sillä juoksimme toiselle puolelle festarialuetta, jotta emme missaisi seuraavan keikan alkua. Koko festareiden ehdottomasti parhaan keikan tarjosikin Florence + The Machine! Ei varmaan tarvitse enää mainita, että ra-kas-tan. Florence on livenä jotain aivan uskomatonta. Jumalainen nainen, sanat eivät riitä. You have to be there.

 

Keikalla kuultiin myös yksi uusi, aivan mieletön biisi "Heavy In Your Arms":

 

 Keikan loppupuolella tullut "Kiss With A Fist" rokkaavalla introlla sai allekirjoittaneen täysin sekaisin..

(kuvat 2-4, 6-15: bubble)

Florencen keikan jälkeen olinkin melko kuollut tauottomasta tanssimisesta, hyppimisestä, riehumisesta, laulamisesta ja huutamisesta. Myös kukkaseppeleeni koki kuoleman. Kuvassa myös kohta kymmenen vuotta hyvin palvellut festarilaukku.

Slashia katsottiin vika biisi, joka sattui olemaan Gunnareiden "Paradise City". Vaikka en Slashista saati Gunnareista pidä, intouduin silti laulamaan ja hyppimään. Keikan jälkeen törmäsin sattumalta ihanaiseen Riinaan, mutta meidän yhteiskuvasta tuli semmoinen, että sitä ei kyllä julkisesti näytetä :D  Riina näytti kauniilta kuten aina, mutta eräs toinen muistutti lähinnä ojasta revittyä mönkiäistä. Suunnitelmissa oli tavata myös Hepa-Neiti, mutta olimme aina eri paikoissa. Ensi kerralla sitten! Nooran juttusilla käytiin päivällä :)

 
Se tuskaisen pitkä kävely pois alueelta taittui jännittävässä maastossa, nimittäin pyöräilijöiden reitillä. Kiitos vielä kaikille ihanille ystäville ja majapaikan tarjonneille sukulaisille älyttömän kivasta viikonlopusta!

Ruisrock 2010 / 2

Kuten kerrottu, matka jatkui toisena päivänä turvonneilla jaloilla kohti Ruissalon festivaalialuetta. Matkan varrella oli taidepläjäystä kummitusten muodossa - kanaverkkojen päälle oli ripustettu valkoisia vaatteita, jotka puolestaan oli ripustettu puuhun. Hienoja olivat, ja varmasti vielä hienompia illalla. Kuultiin, että hahmot oli valaistu pimeällä. Valitettavasti se kokemus meni meiltä ohitse.

Belle & Sebastian kuului odotetuimpien joukkoon, ja oli upeus. Bändin musiikkihan itsessään on voimakkaasti taustalle jäävää, ja chillailumusiikkina täydellistä. Tästä johtuen voisi kuvitella, että livenä biisit olisivat turhan tylsiä, mutta se kuvitelma on täysin väärä. Hyvin toimi! The Ark rokkasi sekin tuttuun tapaansa, bändi vaihtoi asuja pariin otteeseen ja Olan esiintyjän elkeet ja maneerit pääsivät oikeuksiinsa. Uusimman levyn Stay With Me oli livenä yhtä upea, kuin nauhoitettuna. Vanhat hititkin laulattivat, mutta muuten bändi on omassa sydämessäni parhaat päivänsä nähnyt.

Teltassa musisoinut nainen ja piano -yhdistelmä aka Regina Spektor oli äänimaailmaltaan juuri niin upea, kuin kuvitella saattaa. Valitettavasti hänen läheinen ystävänsä oli juuri menehtynyt, ja tapahtuma varjosti keikkaa. Urheasti Spektor kuitenkin veti biisit läpi, vaikka Samson-hittiä ei kuultukaan. Kurjaa, että olosuhteet olivat tällaiset. Mutta kenties leidi saapuu toistekin Suomeen, esimerkiksi Kulttuuritalo olisi oiva paikka... Florence masiinoineen oli mieletön kuten aina, kesäillan huumaa parhaimmillaan! Vaikka mielestäni maaliskuinen Tavastian keikka oli silti parempi. Pois lähtiessä satuttiin jotenkin kummallisesti vielä näkemään Slashin setin viimeinen biisi, joka sattui olemaan Paradise City. Kappale on oikeasti loistava, mutta Axl Rosen käheän äänen puuttuessa tämä liveversio oli vielä parempi. Hieno lopetus illalle.

Tämä festari erosi muista sillä seikalla, että kertaakaan ei ollut pakollista tarvetta eturiviin. Jonottaa ei siis tarvinnut, vaan päivät kuluivat enimmäkseen chillatessa ja nauttiessa auringosta - ja jopa Lauri Tähkää pogoillessa. Huomautettakoon, että olen nähnyt Laurin bändeineen jostain kumman syystä useampaan kertaan festareilla livenä, ja joka kerta heillä on ihan mieletön meininki! En silti jaksa sitä musiikkia kotona kuunnella sekuntiakaan. Mutta festaribändit ovatkin monesti asia erikseen. Toinen tähän kategoriaan sopiva on hassua irkkuhumppaa soittava Flogging Molly. Kohtalaisesti alueelle kävelyistäkin selvittiin, kiitos osaksi kuskille ja yöpaikan tarjoajalle :) Saapi nähdä, ehkä Ruissiin voisi eksyä taas ensi vuonna!