Prince of Assyrian keikka Helsingin Savoy-teatterissa reilu viikko sitten tuli vähän puskista, sillä vaikka tiesin tapahtumasta etukäteen, oli IAMX etusijalla. Chris Cornerin peruutettua tuli ex tempore -lähtö Prinssiä katsomaan.
Ensinnäkin teatteri oli minulle täysin tuntematon paikka. Paikat parvella olivat hyvät viime hetken lippujen ostosta huolimatta ja puitteet sopivat varmasti monellekin eri bändille (vrt. Kulttuuritalo), mutta tarpeeksi intiimiä tunnelmaa ei silti syntynyt. Lämmittelijät koostuivat käytännössä Prince of Assyrian bändin eri jäsenistä, ensimmäisenä Jonathan Guzman. Pianotaituri sai ihon kananlihalle ja jazzahteluun yhdistetyt konesoundit painuivat syvälle mielen sopukoihin. Kymmenminuuttinen setti koostui käytännössä yhdestä tai kahdesta kappaleesta, raja oli häilyvä eikä selkeästi määriteltävissä. Toinen yhtye, Any Exit, oli yhtä kuin kaksi kitaristia ja pianisti. Naisvokalistin aukaistessa suunsa koko sali hiljentyi kuuntelemaan herkkää, folk-tunnelmalla säestettyä laulua. Niin kaunista kuin trio olikin kuunnella, kappaleet toistivat hieman itseään eivätkä ensimmäistä lukuun ottamatta säväyttäneet täysillä.
Itse prinssi eli Ninos Dankha aloitti reilun tunnin mittaisen settinsä yksin, välineinään piano ja laulu. Täydelliseen herkkyyteen ei tosin päästy, sillä piano ei selkeästikään ole Prinssin vahvin osa-alue. Ensimmäisen vedon jälkeen muu bändi (käytännössä Any Exit -bändi plus rumpali) tuli lavalle ja setti jatkui perinteisenä fiilistelynä. Tulevan Changing Places -levyn kappaleita soitettiin paljon. Tunnelma oli todella rauhaisa, paikoin jopa liian. Allekirjoittanut kun pilkki muutaman biisin ajan vähän turhan reippaasti, kiitos pitkään jatkuneen paikoillaan istumisen, joka ei ole koskaan ollut minun juttuni (ellei ole jotain todella intensiivistä seurattavaa kuten elokuva, esim. luennoilla olen sen sijaan onnistunut helposti nukahtamaan). Missing Note -debyytiltä kuultiin vain viitisen biisiä.
Intensiiviset, tietynlaista ahdistusta sisältävät raidat toimivat parhaiten ja herättivät kuuntelemaan koko kropalla. Sen sijaan osa herkkisbiiseistä oli, kuten sanoin, hivenen liian rauhallisia ja niitä oli hivenen liian monta peräkkäin. Siinä mielessä vähän epätasainen keikka, joka tuntui ajoittain tasapaksulta. Ninos on silti hipsteriväen oma prinssi, joka toivottavasti tulee säilyttämään paikkansa suomalaisten sydämissä vastaisuudessakin.
Tämä nyt ei mitenkään liity postauksen aiheeseen suoranaisesti, mutta Spotify-listojesi perusteella suosittelen VETO - Everything is Amplified. :)
ReplyDelete:D Mä rakastan jazzia ja Herbie Hankock on nero, mutta silti mullakin meni taannoisella keikalla se ylipitkä fiilistely pilkkimiseksi...
ReplyDeleteSattuuhan nuita.
Minäkin lähdin kaverin kanssa ihan ex tempore katsomaan Prinssiä synttäripäivän kunniaksi Tampereelle, jonne ajaa reippaat pari tuntia, mutta kannatti kyllä!
ReplyDeleteIlmeisesti Klubi oli paljon Savoyta parempi esiintymispaikka, sillä tunnelma ei rikkoutunut kertaakaan sen kahden ja puolen tunnin aikana mitä keikka lämppäreineen suurinpiirtein kesti. Oltiin kaverin kanssa iiiihan lähellä, olisin voinut varmasti koskea Ninoksen kenkiin jos olisin vähän korkottanut. :D Yleisö nautti ja bändikin tuntui nauttivan ja tunnelataus oli valtava, erityisesti debyyttialbumin kappaleiden kohdalla. Toimi ehdottomasti paremmin mitä viimekesän Ruissikeikka, josta siitäkin tykkäsin.
Keikan jälkeen menin juttelemaan bändin jäsenille sulavalla swenglishillä ja kiitin jokaista erikseen hienosta illasta. Olisi pitänyt pyytää nimmari, harmittaa näin jälkeenpäin. :<
The day after olikin aika mielenkiintoinen kun neljän jälkeen vasta oltiin kotona "muutaman" kierretyn baarin takia ja aamulla pitikin jo nousta kouluun. :D
Anonyymi, VETO on kyllä tuttu edellisen levyn tiimoilta, mutta toi uusi on vielä kuuntelematta. Kiitos muistutuksesta! :)
ReplyDeletePrefecta, aika paljonhan noi on ihan mielialoistakin kiinni. Ehkä joskus toiste on taas parempi, pilkkimätön olo :)
Harri, musta Ruissin keikka oli parempi kuin Savoy, joten ilmiselvästi olisi kannattanut lähteä Tampereelle! :D Dääm. Toisaalta, Ruissiin vaikutti tietysti se, että se oli ensimmäinen keikka ja todella positiivinen yllätys, mahtava ilma ja kaikki sellainen.. Ja aina noi tapasin-idolini-tilanteet tietyllä tapaa harmittaa jälkikäteen, koska ei siinä tilanteen ollessa päällä ikinä keksi järkevää sanottavaa tai muuten vaan toimii vähän typerästi. Sitä se pieni sekoaminen teettää ;) Ja heh, nää pitkät illat tiedetään, nimimerkillä kesken luennon oksentamaan lähtenyt..