Vincent & Danny Cavanagh @ Semifinal

Akustista Anathemaa kera Cavanaghin veljesten? Oi kyllä! Viime syksyisen keikan (hui, jotenkin ajattelin että siitä on vasta muutama kuukausi, mutta onhan siitä kohta jo vuosi) jälkeen ei todellakaan tarvinnut kauaa miettiä, hankkiako huokea lippu vai ei.

Olin aiemmin onnistunut väistämään Semifinalin täysin ja paikka yllätti pienuudellaan. Tähän tilaisuuteen ei tosin mikään suurempi klubi olisi sopinutkaan, pienet tilat takasivat täydellisen intiimin tunnelman. Soundit toimivat eturiviin moitteettomasti (Alpinen korvatulpilla saattoi olla myös jotain tekemistä asian kanssa) yleisön kuunnellessa musiikkia hartaudella. Danny muisti itsekin sanoneensa jo aiemmin, että suomalaiset ovat loistavaa kansaa keskittyessään biiseihin hiljaa, hymy kasvoillaan. Helsingissä on kuulemma maailman paras yleisö.

Ilta oli täynnä tunteita, jotka vaihtelivat surumielisyydestä ('we do have one happy song on the set') rentoon jamitteluun, jollaiseksi meininki välillä yltyi. Diivailu ja rokkitähteys loistivat poissaolollaan - lavalla soittivat kaksi työstään nauttivaa muusikkoa, jotka ottivat yleisön haltuun eivätkä pelänneet kontaktia. Anatheman pääasiallinen säveltäjä Danny oli hieman vakavampi ja pyysi jossain vaiheessa olemaan kuvaamatta niin paljoa, koska hän tunsi olevansa kuin tv'ssä (enkä ihmettele, kyllä minuakin jatkuva salamavalojen välke kiusaisi), kun taas Vincent mahtavine kiharoineen ja upeine äänineen otti isoveljeänsä rennommin. Supersympaattinen kaveri! Soittimina toimivat sähköinen ja puoliakustinen kitara sekä piano. Lisää syvyyttä äänimaailmaan saatiin luuppaamalla taustalle joko sointuja tai rumpukomppia - Danny sai molemmat aikaan Fenderillään.

Setti toimi ja lemppareita kuultiin (lisäilen settilistan tänne jos sen jostain saan), vaikka maanantaina yleisö saikin herkutella Hurt-coverilla - meille tarjoiltiin Beatlesia. Eipä sillä, Eleanor Rigby toimi oikein kivasti Liverpool-vitsien lomassa (ja ah, Scouse accent!). Fanit halusivat aina vain lisää ja lisää, eikä encoreista meinannut tulla loppua.

En ihmettele yhtään, että ainakin Helsingin kaksi peräkkäistä iltaa oli jo ennakkoon myyty loppuun. Lähes kaksituntinen, intensiivinen setti oli täyttä juhlaa ja meni ohi ihan liian nopeasti.


I saw Vincent and Danny Cavanagh from Anathema performing the band's songs acoustic yesterday. The venue was small and intimate, the brothers sounded perfect and relaxed and oh so beautiful with two guitars and a piano. The audience kept quiet during each song and listened carefully with smiles on their faces. And that certainly included me too. The set lasted for almost two hours and it still felt like it went by way too fast. Nothing compared to Sunday evening's James Blake of course (I'm beginning to think that was almost the gig of the year, omg), but oh mi gosh still so extremely enjoyable. These guys know how to take a music lover's heart and never give it back. Thank you!