3 Jul 2012

French Films, Little Dragon, The Shins & Regina Spektor @ Garden Party

Little Dragon_Garden Party_ 2012

Viime perjantaina suunnistin Garden Partyyn Helsingin Hietaniemeen. Päivän aloitti vielä tuolloin melko vähäiselle yleisölle soittanut French Films. Oma osallistumiseni ensimmäiseen ja myös kaikkiin muihin keikkoihin oli rajoittunutta kamalan flunssan vuoksi. Täysissä ruumiin voimissa olisin saanut keikoista vielä enemmän irti. Flunssasta huolimatta raahauduin todellakin paikalle, ja se kyllä kannatti! French Filmsin hyvän aloituksen jälkeen lavalle nousi ruotsalainen Little Dragon. Oikeastaan ainut kosketukseni tähän jo vuonna 1996 perustettuun bändiin oli heti ihastuttanut biisi Ritual Union, joka onneksi kuultiin myös keikalla. Laulaja Yukimi Naganon meno lavalla oli energistä, nainen liikkui kuin hypnoosissa ja tanssi koko ajan. Pakkohan sitä oli mukana liikkua, joskin jo mainitun flunssan takia maltillisemmin.


The Shins_Garden Party_2012_3

Melko totaalisen jäsenmuutoksen läpikäynyt The Shins oli selvästi erittäin odotettu esiintyjä, ja mahtava keikka se olikin! Itse en ole The Shinsia kovin aktiivisesti kuunnellut, mutta innostuin totaalisesti muutamista lemppareistani, kuten The Rifle's Spiral ja Sleeping Lessons. Toki keikka muutenkin vei mukanaan. The Shinsin jälkeen lavalle piti kavuta ranskalainen, näyttelijänä paremmin tunnettu Charlotte Gainsbourg, joka kuitenkin peruutti, koska hänen henkilökohtaiset soittimensa ja backline eivät olleet saapuneet Suomeen. Olin saanut itselleni parissa päivässä aikaan kovat odotukset kun salamarakastuin naisen muutamaan biisiin. Jotain hyvää Gainsbourgin peruuntuneessa keikassa sentään oli, sillä The Shins sai soittaa hieman pidemmän setin, ja täten saimme upean encoren. Toki Gainsbourgin peruutus suoraan sanoen vitutti ja kävimme eräiden bloggareiden kesken tiedon saannin jälkeen kiivasta keskustelua siitä, miksei Suomessa ollut Charlotte bändeineen voinut heittää edes lyhyttä akustista keikkaa?!

The Shins_Garden Party_2012_1
The Shins_Garden Party_2012_2

Regina Spektor_Garden Party_2012_1

Illan päätti Regina Spektor, joka aloitti hieman aikaisemmin Gainsbourgin peruutuksen vuoksi. Olinkin pääasiassa tullut katsomaan tuota hurmaavaa naista, jonka hymy valloittaa kenet tahansa. Keikka oli täysi vastakohta parin vuoden takaiselle, ymmärrettävistä syistä hyvin vaisulle Ruisrockin keikalle. Garden Partyn keikka oli täynnä iloa ja hymyä sekä ajoittain myös kyyneleitä. Aivan mahtavaa! Välispiikkejäkin kuultiin monen monta kertaa. Settilista oli kattava ja pitkä, ja sisälsi monia omia suosikkeja. Se on kirjattu tähän postaukseen omien muistikuvien mukaan, sekalaisessa järjestyksessä. Keikan jälkeen olen kuunnellut uutta levyä aivan eri tavalla, ja esimerkiksi biisi Don't Leave Me (Ne Me Quitte Pas) on nyt valloittanut minut totaalisesti. Myös vuonna 2006 julkaistu Begin To Hope -levy on soinut tiuhaan pitkän tauon jälkeen.

Regina Spektor_Garden Party_2012_14
Regina Spektor_Garden Party_2012_13
Regina Spektor_Garden Party_2012_10
Regina Spektor_Garden Party_2012_9
Regina Spektor_Garden Party_2012_15
Regina Spektor_Garden Party_2012_12
Regina Spektor_Garden Party_2012_21
Regina Spektor_Garden Party_2012_11
Regina Spektor_Garden Party_2012_16
Regina Spektor_Garden Party_2012_18

 Ain't No Cover
Small Town Moon
On The Radio
The Calculation
Oh Marcello
Blue Lips 
Folding Chair
How
Eet
All The Rowboats
Dance Anthem Of The 80's
Don't Leave Me (Ne Me Quitte Pas)
Better 
The Party
Ballad Of A Politician
Firewood
Fidelity
Hotel Song
Sailor Song
Us
Samson

Regina Spektor_Garden Party_2012_3
Regina Spektor_Garden Party_2012_20
Regina Spektor_Garden Party_2012_4
Regina Spektor_Garden Party_2012_5
Regina Spektor_Garden Party_2012_7

Last Friday I went to Garden Party  festival in Hietaniemi, Helsinki. French Films was the first band of the day and they were good but I couldn't physically get everything out of it because I had a terrible flu. So dancing and jumping not to mention any singing and shouting were brought down to a minimum. After French Films it was time for Swedish Little Dragon. Before this gig I had only heard their song "Ritual Union" which I immediately liked. The singer Yukimi Nagano was very energetic, she danced all the time and you kinda had to do that too.

The Shins were a very anticipated band and what a good gig that was! I haven't really listened to The Shins very much in the past but I got totally excited by some of my favorites like "The Rifle's Spiral" and "Sleeping Lessions". After The Shins the next act was supposed to be  Charlotte Gainsbourg  but she cancelled because her personal instruments and backline hadn't arrrived in Finland. I was sooo disappointed because I was really looking forward to seeing her after falling immediately in love with a few of her songs. Well, there was a bright side to this because The Shins got to play a little longer.

The evening drew to a close with Regina Spektor who started a bit earlier because of the Gainsbourg cancellation. I had come mainly to see Regina. She was so lovely, smiling, laughing and speaking a lot. The gig was a total opposite to the understandably bland Ruisrock gig a couple of years back. The Garden Party gig was full of smiles and happiness with a few tears in between. In other words just amazing! The setlist was long and inclusive. It's included in this post from my memory, not in any kind of order.

4 comments:

  1. Awwww! Niin ihana Regina ja niin upeita kuvia. Tämä blogi ei petä koskaan!
    Olin ihan varma, että jompi kumpi tai kumpikin teistä oli paikalla, mutta itse tuli oltua vähän taaempana, niin en sieltä nähnyt eturiviä.
    Ihanat fiilikset ja kuvat ovat kyllä edelleenkin mahtavia. Kiitos!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos ^__^ Minäkään en aivan eturivissä ollut, mutta onneksi kamerassa on hyvä zoom :D

      Delete
  2. Mahtavia kuvia! Mä tykkäsin Shinsistä tosi paljon ja ihastuin täysin tohon mimmikitaristiin :)
    Riehu

    ReplyDelete
    Replies
    1. The Shinsit oli kyllä mahtavia! Hih, en yhtään ihmettele että ihastuit mimmikitaristiin :D

      Delete

Say hello, we'll appreciate it!