23 Oct 2011

I ♥ Fotoshop

Kuin lapsi karkkikaupassa saatoin myhäillä, kun ensin Jyri ja sitten Antti vihjaisivat Fotoshopin olevan tulevaisuuden kuumaa kamaa. Yhden miehen yhtye on ollut minulle tuttu perustamisestaan lähtien, ja olen innoissani, että se tuntuu saavan vihdoin ansaitsemaansa huomiota. Lisäksi olen hämmentynyt siitä, että olen kerrankin ajan hermolla - rasti seinään!

Maailman paras baari, Oulun 45 Special, tarjosi aikanaan paitsi Jarno-Erik Faarisen levyjen pyörittämistä yläkerrassa (kuinka monet kerrat siellä onkaan tanssittu itsemme hikeen!), myös paikallisten poppoiden bändi-illan. At The End soitti myös tuossa illassa, ja tämän kitaravetoisen bändin raunioista heräsi Etelä-Suomessa henkiin Fotoshop. Chilliä electroa on ilo kuunnella, sillä se tuntuu loppuun asti harkitulta, mutta ei liian kliiniseksi puhdistetulta tai haukotuttavalta. Viime vuonna julkaistu Accidents -EP saa seuraa omakustanteisesta kokopitkästä vielä tämän syksyn aikana. Internetin kulta-aikana omien tuotosten julkistaminen ilman levy-yhtiötä on tehty äärimmäisen helpoksi, ja hyvä niin - muuten jäisimme vaille monia, ilman sopparia olevia upeuksia. Tosin nyt jos koska olisi oikea aika napata Fotari talliinsa!






p.s. Tsekkaa myös aiemmin fiilistelemäni Release.


Fotoshop has been noticed in a couple of blogs recently and I'm happy! I've known Jarno-Erik Faarinen, the guy behind the one-man band for a few years now, ever since I heard him with his former band At The End and DJing at the best club in the world, 45 Special in Oulu. ATE was guitar-based, but Fotoshop is pure electro, chill and mellow, kind of clean but not quite. Accidents EP was released last year and this fall a whole album of self-financed music should come out. Can't wait! It's brilliant that in the Internet people can share music that hasn't been released via any record label. Otherwise goodies like this would probably never get heard.

2 comments:

  1. Kiva biisi, varsinkin ne syntikkamelodiat. Ne kuulostaa ihan vanhalta trancelta, erityisesti se melodia, joka voimistuu lopussa.

    ReplyDelete
  2. Olli, minen noista electron lajeista niin tiijä, mutta muuten tykkään paljon!

    ReplyDelete

Say hello, we'll appreciate it!