Kent - Röd

Käsi ylös, kuka ei koskaan ole kuullut Kentiä? Vuonna 1990 Ruotsin Eskilstunassa perustetun yhtyeen uralle on mahtunut useita hittejä, ja onhan bändi Suomessakin niin suuri, että pari vuotta sitten myi Helsingin Kulttuuritalon täyteen kolmena perättäisenä iltana. Keväällä esiintymispaikkana onkin jo Hartwall Areena, jonka konserttikapasiteetti taitaa olla jotakuinkin 12 000 katsojaa. Hui hai. Vaan onpa naapurimaan toivoilla ainakin lähtökohdat suurelle yleisömäärälle kunnossa.

Kentin edellinen platta, Tillbaka Till Samtiden, jakoi mielipiteitä runsaasti. Osan mielestä tekele oli täyttä skeidaa alusta loppuun, diskohumppaa entisen kitaravoittoisen perusvaihtoehtorockin sijaan. Oli niitäkin, joiden mielestä askel uuteen koneellisempaan suuntaan oli piristävä teko. Ja sitten oli kaikkea siltä väliltä. Kulttuuritalon keikoilla silloiset uudet biisit toimivat kyllä hyvin, vaikka samanlaisia spektaakkelimaisia pläjäyksiä kuin Kräm, Gravitation tai Mannen I Den Vita Hatten niistä ei ikinä voisi muodostua. Kuitenkin esimerkiksi Columbus iskeytyi allekirjoittaneeseen täysillä (asialla saattoi olla jotain tekemistä lyriikoissa mainitulla Kungsholmenin asuinalueella, ehh).

Jos oletti Kentin astuneen vain hetkellisesti harhaan ja palaavaan ruotuun tällä levyllä, luuli väärin. Jos siis ruodulla tarkoitetaan vanhaa kunnon Isola- tai Du & Jag Döden -Kentiä. Basisti Martin Sköldin sotkeuduttua säveltämiseen ovat koneet vallanneet yhä suurenevassa määrin alaa bändin musiikissa ja sillä linjalla jatketaan. Tällä kertaa syntetisaattoreiden kanssa temppuileminen ei kuitenkaan jää haparoinniksi TTS'n tapaan, vaan tiedetään, mitä niillä tehdään. Ja tehdään se hyvin. Ensisinkuksi Töntarna on mielestäni omituinen valinta, mutta kaipa sen tarkoitus oli lämmitellä yleisöä tulevaa varten. Levyltä löytyy nimittäin aimo kasa hienouksia, kuten Svarta Linjer, Hjärta, Vals För Satan (Din Vän Pessimisten) ja Ensamheten.

Kuten jo aiemmin sanoin, uudistumista ei pidä pelätä sen itsensä vuoksi. Ensin pitää tutkia vaihtoehdot, valita linja ja nähdä lopputulos. Vasta ajan kuluttua voidaan todeta, oliko valittu suunta onnistunut vai täysi floppi. Mikään ei tuo takaisin 747'aa, mutta ei tarvitsekaan. Kun on jo olemassa tämä maailmankaikkeuden parhaimpiin lukeutuva kappale, se yksi riittää. Menneisyyden haikailemisen sijaan voi keskittyä tulevaisuuteen ja tykätä Rödistä. TÄYSILLÄ.

p.s. Maaliskuiselle keikalle on vielä lippuja jäljellä!

p.p.s. Myös Joakim Bergin voisin ilomielin lisätä haaremiini.

p.p.p.s. Tsekatkaa nyt ihmeessä vielä tämäkin, jota ei studioversiona ole löydettävissä.