Rödsögården - Rödsögården

Vuoden 2009 alkupuoliskolla ilmestyi itselle mieleisiä levyjä lähinnä harvakseltaan, vaikka kolme kaikkein kauneinta saavuttikin päivänvalon juuri silloin (Placebo, Muse, Manboy). Nyt syksyn saatua sille kuuluvan otteensa, on uusia lättyjä ilmestynyt kuin sieniä sateella - juuri sopivasti joulumarkkinoille, tietenkin. Myös niitä minulle kiintoisia tapauksia on määrällisesti  yllättävän paljon. Julistankin siis tämän viikon twilight colan musiikkiviikoksi! Joka päivä on luvassa lyhyt katsaus minua koskettaneeseen uudehkoon albumiin - tänään käsittelyssä luvattu Rödsögården. Muita arviointipaikan lunastaneita ovat Editors, Porcupine Tree, Mew, Kent, Katatonia, AFI ja toivottavasti myös Weezer (kunhan saisin levyn kotiin asti). Tähtiä en levyille anna, eikä jaaritteluni ole missään nimessä totuuteen verrattavaa - arviot ovat aina subjektiivisia, eikä minulta välttämättä löydy edes niihin tarvittavaa asiantuntemusta. Mutta väliäkö sillä! Jos sinulla on ajatuksia tai mielipiteitä kyseisistä levyistä tai artisteista, lukisin niitä mielelläni kommenttiboksista :)

Olen tiennyt Rödsön olemassaolosta ajallisesti jotain vuoden ja kahden välillä. Ensimmäinen livekokemus ajoittuu syksyyn 2008 ja Los Hullabaloo private festivaleille, jossa bändi veti uskomattoman keikan. Kutkuttava monimuotoisuus virtasi suonissa vielä pitkään viimeisen biisin jälkeenkin. Kokemus oli sekä äänellisesti että visuaalisesti sen verran vaikuttava, että odotukset tulevaa debyyttiä kohtaan olivat valtaisat.

Kenties odotuksia olisi kannattanut hillitä hieman, sillä ne eivät täysin täyttyneet. Kappaleista - niin toimivia kuin melodioilta ja soundeiltaan ovatkin - kuultaa jokin pieni häiritsevä epämääräisyys. Onko se yli- vai alituottaneisuutta, sitä en osaa päättää. Jossain määrin biisit ovat myös todella ennalta arvattavia ja useaan kertaan kuultuja. Vaikutteet, joihin mielessäni lukisin Manic Street Preachersin, Weeping Willowsin ja jopa The Arkin, kuuluvat liikaa läpi, eikä tilaa omalle idealle jää. Tutuista sävelkuluista huolimatta levy ei millään meinannut aueta, mikä on ihan käsittämättömän epäloogista. En keksi syytä ilmiölle.

Eri soittimilla on kuitenkin saatu aikaan harmoninen kokonaisuus, jossa on paljon eeppisyyden lähtökohtia. Kokonaisuutena levy siis ehdottomasti toimii. Heikoimmaksi lenkiksi jää laulaja Tonyn ääni, joka ei mielestäni yksinkertaisesti riitä. Se ei ole tarpeeksi erikoinen makuuni, eivätkä laululliset lahjatkaan ole sektoria unbelievable moniin huippuihin verrattuna. Se ei kuitenkaan estä nauttimasta levyllisestä upeaa musiikkia.

Pääasiassa Rödsögården on kertosäeyhtye. Kertsit ovat tunteikkaita ja helpohkosti mukana laulettavia. Lisäksi olen huomannut levyn pyörineen soittimessani useita kertoja viime viikkojen aikana, eikä kyllästymistä ole havaittavissa. Jo ennen kuultujen oloisilla biiseillä ei siis tunnu olevan vaikutusta itse kuuntelun ja tykkäämisen määrän suuruuteen. Erityismaininnan ansaitsevat sinkkunakin julkaistu If It Comes From My Heart (It Must Be Good), Where The Hopes Grow, Mothman, The River, Love sekä viileisiin iltoihin sopiva ihana Nightflies. Toivottavasti seuraavalla levyllä saamme kuulla enemmän bändin omintakeisuutta ja kurkistaa syvemmälle sen sieluun!