Vielä pieni hetki musiikkipainotteista, sillä pakkohan eilistä Placebon keikkaa on jotenkin kommentoida. Voisin luvata tehdä sen lyhyesti, mutta en pystyisi pitämään lupaustani. Pahoitteluni. Kokosin tätä postausta melkein kaksi tuntia, löytämättä sanoja kertomaan kaikesta.
Tuntikausien jonottaminen keikoille kuuluu repertuaariini, mutta alan ehkä pikkuhiljaa olemaan siihen liian vanha. Tällä kertaa pystyin minimoimaan jonotuksen suhteessa jonotuspaikkaan loistavasti osaksi ihan käytännön syistä: yövierastani ei jonotus niin inspannut, ja toiset kaverit päästivät minut sitten joukkoonsa jonon etuosaan. Kolme tuntia sujui loppujen lopuksi kuin siivillä! Mutta kun fanityttö haluaa nopeasti kentälle, siinä eivät hitaasti toimivat järkkärit helpota oloa yhtään... Voisivat opetella repimään niitä lippuja vähän tehokkaammin, imo. Lopputuloksena kuitenkin eturivi, eikä edes ihan reunassa :)
Itse hallissa odottamisen aikana screeneiltä näytettiin The Shortstv Live Music Film Festivaliin osallistuvia lyhytfilmipätkiä. Omaa suosikkiaan voi käydä äänestämässä Placebon nettisivuilla, itse pidin JoJo In The Starsista kaikessa surullisuudessaan eniten. Lämmittelijänä toiminut aussibändi Expatriate rokkasi sekin, ja ainakin minä tanssin - muun yleisön innostuneisuudesta en tiedä.
Illan tähtien intro alkoi Speak In Tonguesin kuoro-osuuksilla ja lakanalle heijastetulla auringonpimennyksellä. Lakanan valuessa alas villitsivät For What It's Worthin kitarat yleisön täysin, ja riehumatta jättäminen oli kiellettyä. Fiilis keikalla vaihteli hien täyttämistä The Bitter Endeistä aina herkkiin Follow The Cops Back Home -vetoihin asti. Settilistan helmiä olivat Because I Want You ja Twenty Years ns. Cambodia-versioina, eli Angkor Wat -keikalle tehdyin 'hiljaisin' sovituksin. Erityisesti myös Julien ja Soulmates järisyttivät allekirjoittanutta täysillä, samoin kuin aina mahti päätösbiisi Taste In Men. Miinusta silti setin hienoisesta yllätyksettömyydestä (ensimmäisen levyn biisit loistivat poissaolollaan) ja uuden, julkaisemattoman Trigger Happyn soittamattomuudesta. Nimittäin printatusta settilistasta se kyllä löytyi toisen encoren alusta, I've seen proof.
For What It's Worth
Ashtray Heart
Battle For The Sun
Soulmates
Speak In Tongues
Follow The Cops Back Home
Every You Every Me
Special Needs
Breathe Underwater
Because I Want You
Twenty Years
Julien
The Never-Ending Why
Blind
Devil In The Details
Meds
Song To Say Goodbye
----
(Mendelssohn)
Bright Lights
Special K
The Bitter End
----
Infra-Red
Taste In Men
Bändi oli Provinssirockin keikan tavoin selvästi vapautuneempi kuin edellisellä suurella turneella. Välispiikkejä tuli enemmän kuin kaikilla aiemmin kokemillani Placebo-keikoilla yhteensä. Jostain syystä fiilis kuitenkin tuntui hivenen laskevan puolivälin jälkeen, nousten sitten taas huippuunsa encoreiden hittikimarassa. Lavarakennelma oli tyylikkään yksinkertainen - valkoinen, ilman epämääräistä sälää. Screenejä oli molemmilla sivuilla, takana sekä vinottain katossa lavan yläpuolella. Ulkomusiikilliset plussat: Steven silmälasit (eivät toki keikalla päässä, mutta lämppärin aikana, kun herra tutkaili tilannetta lavan reunasta), Stefin hopeanhohtoiset housut ja Brianin kihara polkkatukka. Niin ja viimeisen herran laittoman matalat farkut. Tähän on vain yksi sana: lääh.
Oheiselämä keikalla: ystävä sai hankittua minulle uuden bändipaidan merchandise-pisteeltä, jee! Jos joku väittää, etten tarvitse kuudetta Placebo-paitaa, niin suksikoon suolle ;) Paita on valkoinen ja miesten XL-kokoa - tavoitteena on tuunata siitä tunika kuten Bush-paidasta aiemmin. Yleensä tuskallisimmaksi koetukseksi osoittautuneet narikkajonot olivat jostain syystä aiempaa inhimillisemmät, ainakin kun jättäydyimme suosiolla viimeisiksi. Ryysiksestä selvittyämme, mikäs olisi ollut sen parempaakaan tekemistä kylmänä ja tuulisena marraskuun yönä, kuin käppäily jäähallin takaportille kuikuilemaan idoleitansa. Ketään ei yllättäne, että lopulta kiertuebussi ajoi vain tyynesti ohitsemme, mutta rumpali-Steve istui kuitenkin etupenkillä vilkuttaen meille muutamille innokkaille :) Ei sitten keltään mitään kommenttia siitä, miten erään oli ihan pakko vielä juosta sen bussin perään...
Mahtava keikka kyllä jälleen kerran! Tosin olen jäävi arvostelemaan Placebon livevetoja missään määrin, sillä tylsiä tai ikäviä ne eivät ole mielestäni koskaan. Valitettavasti seuraavaa saamme todennäköisesti odottaa, kun bändi on nähty Suomessa jo kahteen kertaan tänä vuonna. Sniff! Ei siis auta kuin lähteä ulkomaille...
Keikkailu jatkui kyllä vielä tänäänkin: suuntasin lämppärin, Expatriaten akustiselle pikkukeikalle Levykauppa Äxään. Toimi muuten akustisena vallan mainiosti! Onneksi raahauduin sinne, sillä sen ansiosta PGD (Post Gig Depression) helpotti hieman. Upeiden keikkojen jälkeinen paluu arkeen on aina ihan käsittämättömän karua. Joskin tällä kertaa normaalia pahempi. Levykaupasta palasin siis nimmaroidun levyn sekä mukavien sananvaihtojen siivittämänä.
Ei kait tässä, voisihan se viikko huonomminkin alkaa ;) We can build a new tomorrow today.
p.s. Kai se poikkeus vahvistaa säännön - vieressä tai takanani ei keikalla ollut ainuttakaan urpoa tai muuten häiritsevästi käyttäytyvää ihmistä. Siistiä!
Kuvat: epätoivoinen yritys kuvata keikka-asua ilman ajastusta, yltiölaadukkaat kännykkäotokset itse keikalta
Blogiin iloitsinkin jo siitä, että oli tosiaan ihan mahtava keikka. Kestin 3,5 kappaletta ennen kuin aloin itkemään. :'D Mulla oli istumapaikka siinä ihan lavan läheisyydessä, ja välillä tuntui että kukaan muu siinä viereisillä penkeillä ei ollut yhtään mukana. Vieressä istuneet alkoi pukea takkia kesken biisin ja lähtivät sitten ennen kakkosencorea pois. No, olipahan mulla sit enemmän tilaa olla ja fiilistellä. :D
ReplyDeleteMunkaan lähelle ei sattunut, harvinaista kyllä, yhtäkään huonosti käyttäytyvää urpoa, mikä ehdottomasti paransi keikkakokemusta entisestään :)
ReplyDeleteMä olisin myös ehdottomasti halunnut nähdä tuon Expatriaten akustisen keikan, mutta oli luento samaan aikaan :( Tosi kivan kuuloinen bändi joka tapauksessa. Olin sitä vähän ehtinyt kuunnella ennen eilistäkin, mutta eilisen myötä tykästyin ihan kunnolla.
Cessa, hihi :D Se on kyllä tuuripeliä, onko se katsomolohko jossa itse istuu, mukana keikalla täysillä vai ei. Mut hyvä että oli upeaa silti!
ReplyDeleteHeidi, loistavaa :) Harmi että missasit Expatriaten, kiva se oli kyllä!
Sinä sen teit. Ei Nelliina eikä muut oo mua saanu uskomaan asiaan, mutta jokin nyt päässä vinksahti ja Placebo on soinu repeatilla soittimessa töissä. Ja viimestään sit päässä jos ei muuten..
ReplyDeleteI´m in love. Julien <3
amma, ei oo todellista, oikeasti?!! LOISTAVAA :D Ja Julien on kyllä yksi uuden levyn parhaista raidoista<3
ReplyDeleteOikeesti!! Täydet propsit sulle :D (no, ehkä pientä pehmitystä on kummiski tapahtunu, ainaki Nelliinan osalta..) Oon mä radiosta kuunnellu silleen "nojoo, ihan jees"-meiningillä, mut nyt se jotenki vaan kolahti. Ihana ku on löytäny taas uuden bändin, alkaa nuo vanhat bändit jotenki jo kyllästyttää.. Tosin onneks Biffy Clyron uus levy ei oo viä loppuunkulutettu :)
ReplyDeleteamma, tosi ihanaa kyllä :) Taisin saada Field of Poppiesin Mikaelankin kuuntelemaan Placeboa, hihi ;) Se on kyllä jännä juttu, että kun jotain asiaa näkee/kuulee tarpeeksi, siitä voi alkaa tykkäämään täysillä :) Sama pätee nimittäin ehdottomasti myös muotiin! Eli never say never :D
ReplyDeletePlacebolta onkin ilmestynyt sen verran levyjä ja b-puolia, että uutta musiikkia riittää vähäksi aikaa :)