What Are You Doing New Year's Eve?

Ei väliä missä vietät tämän illan, musiikki kulkee mukana kaikkialle. Kuuntele yksin tai yhdessä ystävien, tai miksei tuntemattomienkin, kanssa.

Nimittäin biisilista vuodelle 2011 on valmis. Sitä on kasattu yhtäaikaa kiireellä ja hartaudella, ja kuten raitamäärästä voi päätellä, mukana on muitakin kuin ns. parhaita kappaleita. Hyviä kuitenkin kaikki tyynni!

Songs 2011

Lisäksi Zooey Deschanel ja Joseph Gordon-Levitt ovat coveroineet Nancy Wilsonin biisiä uuden vuoden kunniaksi. Olisiko tästä useamman vuoden ystävinä olleesta parista seuraavaksi Gibbard/Deschanel-komboksi? En tiedä, mutta suloisuudella ei näytä olevan rajoja.

Näiden myötä Alice & June kiittää menneestä vuodesta, kilistelee kultahippusampanjaa täynnä olevia lasejaan ja toivottaa kaikille entistä upeampaa vuotta 2012! :)

p.s. Älkää unohtako illan tanssimuuveja!

It doesn't matter where you spend your New Year's Eve, music follows you everywhere. Listen to these either alone or with friends, or even with strangers.

You see, my list of songs from 2011 is ready. The playlist includes lots of others than just 'the best tunes', but they're all good in my opinion - some just more so than others. Enjoy! Songs 2011

Also, Zooey Deschanel and Joseph Gordon-Levitt have teamed up and covered Nansy Wilson's song to celebrate New Year. Aww. So cute.

With these Alice & June thanks everyone for the past year, toasts with glasses full of gold flake champagne and wishes a fabulous year 2012!! And don't forget the dance moves. :)

Best of 2011 - live

Tämä ei ehkä tule kellekään uutisena, mutta me elämme keikoista. Musiikkiin uppoutuminen on parasta mitä on olemassa, ja jos sen voi tehdä livenä, kasvaa intensiteetti potenssiin sata. Keikkojen arvottaminen on jokseenkin hankalaa niiden tuottamien todella erilaisten fiilisten vuoksi. Joskus kaipaa sellaista, jota ei sillä hetkellä voi saada. Listausta kehiin silti!

 

This probably doesn't come as a surprise, but we live from gigs. Getting wrapped in music is the best thing ever, and if the music is played live, intensity levels grow even higher. Ranking live performances is a bit tricky, because they all give out very different vibes. Sometimes you wish for a mood that cannot be given by the artist at that exact time. Here's our listing anyway!

 

 

  

 

JUNE//  Vuosi 2011 oli keikkojen suhteen ennätyksellinen. Tämänpäiväinen French Films mukaan lukien näin yhteensä jotakuinkin 84 live-esiintymistä, joista 24 festareilla (Ruisrock, Flow Festival) ja 4 ulkomailla (Tallinna, Tukholma, Lontoo). Näistä useampi kipuaa kaikkien aikojen keikkojen listalle (vaikka sellaista onkin todellisuudessa täysin mahdotonta tehdä). Tarjonta on tänä vuonna ollut täällä pohjolassakin huikeaa, ja lisäksi olen yhä useammin saanut perseeni ylös penkistä lähteäkseni myös pienille klubikeikoille - kiitos tästä kuuluu osaksi keikkaseuralle (you know who you are), sillä ylhäisessä yksinäisyydessä lähteminen on aina pieni kynnys, vaikka keikoista sinänsä yksin nautinkin. Valitettavasti upeita keikkoja on myös joutunut jättämään väliin. Esimerkiksi Katatonian olen missannut jo useaan otteeseen ja nyt vihdoin olisin päässyt todistamaan Circuksen special-keikkaa, mutta kuinkas kävikään: stressipaniikki yhdistettynä epätoivoiseen flunssaan vaati veronsa, ja annoin lipun viime hetkellä pois. Ei voi minkään.

Kiveen hakkaamaton ulkomaisten artistien keikkojen TOP5-lista menisi kuitenkin ehkä jotensakin näin:

Manic Street Preachers @ O2 Arena, London

The National @ Kulttuuritalo, Helsinki

James Blake @ Flow Festival, Helsinki

Glasvegas @ The Circus, Helsinki

PJ Harvey @ Filadelfiakyrkan, Stockholm

Bubbling under: Vincent & Danny Cavanagh @ Semifinal, White Lies @ The Circus, The Ark @ Tavastia, Elbow @ Ruisrock, Kings of Convenience @ Nosturi

Pitkään olin sitä mieltä, että The Nationalin Kulttuuritalon keikkaa ei voisi tänä vuonna ylittää kukaan tai mikään. Euforiset kokemukset eivät kuitenkaan jääneet siihen: James Blake tuli vetämään kaikilta maton alta järisyttävällä Flow-vedollaan, puhumattakaan sitten Glasvegas-kiimasta tai Manicsien massiivisesta spessukeikasta... Huhu. Polly Jeanin keikka ei ehkä tunnelmaltaan ollut se kaikista huikein, ja setti taistelikin pitkään Tori Amosin jäähallivedon kanssa. PJ on kuitenkin lopulta henkilökohtaisesti tärkeämpi ja näin hänet tänä vuonna ensimmäistä kertaa, joten siksi näin. Linkeistä pääset käsiksi keikkajuttuihin. Ja myös keikoista löytyy jonkin sortin playlist, jossa jokainen tietokannasta löytyvä artisti on vain kerran: Live 2011

Ja jotta ei joutuisi ihan liikaa karsimaan, on kotimaisten lista tehtävä erikseen:

Von Hertzen Brothers & Rubik @ Huvilateltta, Helsinki

Manboy @ Bar Loose, Helsinki

Big Wave Riders @ Soliti-ilta, Korjaamo, Helsinki

French Films @ Korjaamo, Helsinki
Apocalyptica @ Musiikkitalo, Helsinki

Bubbling under: Manboy @ Tavastia, Felix Zenger @ Ruisrock, VHB 10 years gone @ Tavastia, Satellite Stories @ Bar Loose

Näin tänä vuonna. Veikkaan, että ensi vuonna tahti vähän hiljenee, mutta onhan tässä hankittu liput jo M83'n ja Mark Laneganin keikoille - unohtamatta Placeboa, jonka ensi vuoden ainoaa livesettiä pääsemme todistamaan huhtikuussa Lontooseen. ^___^


The year 2011 holds a record of seen live gigs, at least if you ask my calendar. In total I saw approximately 84 live performances, from which 24 at festivals (Ruisrock, Flow Festival) and 4 abroad (Tallinn, Stockholm, London). Many concerts were the best I've ever seen from my favourites, but many bands and artists I also saw for the very first time. And then some just had to be skipped and tickets given away due to circumstances, like Katatonia. Maybe some day...

I listed the best gigs of the year in two halves: first TOP5 is about foreign bands and artists, the second is full of Finnish goodies. In the links are photos and/or reports about the gigs. There's (of course) also a playlist: Live 2011

Next year probably won't be as hectic as this, but luckily tickets to M83 and Mark Lanegan gigs are already in my pocket - and of course to the one-off Placebo gig in London next April. ^___^

ALICE//  Jos June näki lähemmäs 90 keikkaa, niin minä siitä määrästä vain puolet eli 47. Syytän tästä sitä seikkaa, että asun melkeinpä metsän keskellä. Tämän vuoden live-esiintymisistä 19 näin festareilla ja jopa 13 ulkomailla (Lontoo, Wien). Kotimaisia keikkoja en ole tänä vuonna nähnyt kovinkaan paljon, joten sen sijaan että tekisin TOP5 -listat erikseen ulkomaisista ja kotimaisista, teen vain TOP 10 listan, joka näyttää tältä:

The Ark @ Tavastia

The National @ Kulttuuritalo, Helsinki

Ólafur Arnalds @ Queen Elizabeth Hall, London

PJ Harvey @ ATP I'll Be Your Mirror -festival, London

Portishead @ ATP I'll Be Your Mirror -festival, London

The Prodigy @ Ruisrock festival, Turku

Tori Amos @ Jäähalli, Helsinki

VETO @ Tavastia, Helsinki/Lutakko, Jyväskylä

Warpaint @ Flow Festival, Helsinki

White Lies @ O2 Shepherd's Bush, London

On lähes mahdotonta laittaa yllä olevia kaikkia keikkoja paremmuusjärjestykseen, taistelin tämän kanssa kauan ja päätin lopulta hermoja säästääkseni laittaa ne vain kylmästi aakkosjärjestykseen. So there.

June saw almost 90 gigs this year and I only half of that, 47 gigs if my calculations are correct. I blame this on the fact that I live in the middle of the forest (well, almost). I saw 19 live performances this year at festivals and 13 abroad (London, Vienna). I didn't really see many Finnish bands this year so instead of doing two TOP5-lists (foreign and domestic) like June I'll just do one TOP10 list. The list is in alphabetical order because I just couldn't put them in rank.


Pictures by June. First James Blake, second Jenny/Warpaint. Both at Flow Festival 2011.

Best of 2011 - recordings

Vuosi 2011 lähenee loppuaan uhkaavasti. Ja ainoa pakollinen asia, jota silloin tehdään, on listaaminen. Vuoden parhaat levyt, keikat, biisit, kaikki se, joka on syytä muistaa vielä silloinkin, kun kalenterissa lukee pahaa enteilevä luku 2012. Vuoden levyistä teimme Reiskan kanssa myös yhteisen playlistin, johon kumpikin valitsi jokaiselta lempparialbumiltaan yhden biisin: Albums 2011*

Here we go!

JUNE//  Vuoden parhaat  levyt näyttävät rankan ja ahdistuspainotteisen karsinnan jälkeen seuraavanlaiselta listalta (aakkostetusti, sillä mitään yhdestä kymppiin -järjestystähän en todellakaan osaa tehdä). Linkeistä löytyvät mahdolliset levyarviot.

Ewert and the Two Dragons - Good Man Down*

Florence + the Machine - Ceremonials

Fotoshop - Lifeforms*

French Films - Imaginary Future

Glasvegas - Euphoric /// Heartbreak \\\

James Blake - s/t

Manboy - Something Wonderful

PJ Harvey - Let England Shake

Regina - Soita Mulle

Von Hertzen Brothers - Stars Aligned

* Listaamisen aikana Ewert ja Lohharit oli tiputettu pois Spotifyn valikoimista, eikä Fotoshopin debyyttiä löydy sieltä muutenkaan. Näiden tilalle on soittolistalle lisätty biisit albumeilta, jotka eivät päätyneet varsinaisille TOP10-listoillemme. Älkää häiriintykö.

Vuoden aikana ilmestyi useitakin kelpoja lättyjä, joista osa on ollut kuuntelussa heti alusta alkaen ihan itsessään, osa on viehättänyt artistin keikan takia ja auennut sitä kautta. Maininnan arvoisia ovat esimerkiksi: Elbow - Build A Rocket Boys!, Caveman - Coco Beware, Dum Dum Girls - Only In Dreams, Feist - Metals, Girls - Father, Son, Holy Ghost, Guillemots - Walk The River, Radical Face - The Family Tree: The Roots, Rubik - Solar, Smith & Burrows - Funny Looking Angels, The New Tigers - s/t, The Raveonettes - Raven In The Grave, The Vaccines - What Did You Expect From The Vaccines?, Tori Amos - Night of Hunters, Wolf Gang - Suego Faults, Yann Tiersen - Dust Lane.

Sitten on vielä niitä, jotka olisivat todennäköisesti päässeet listalle, mikäli olisin niitä ehtinyt kunnolla kuunnella. Oh well. Lisäksi täytyy mainita, että jos tekisin listan mukaobjektiivisesti, keskittyen musiikillisiin ansioihin enkä omiin mieltymyksiini, olisi se kenties erilainen. Mutta tässä vaiheessa objektiivisuus heitetään romukoppaan ja valitaan niitä albumeja, joista on tullut itselle rakkaita.

Koska olemme  tyttöjä, jotka eivät osaa karsia mitään, helpotimme urakkaa sen verran, että listasimme EP't erikseen (jälleen aakkosjärjestyksessä):

Big Wave Riders - s/t

Dry The River - Weights & Measures

Delay Trees - Before I Go Go

Patrick Wolf - Brumalia

We Are Trees - Girlfriend

Hieno vuosi, vielä hienompi ensi vuosi? Black Twigilta, Dry The Riveriltä ja Riderseilta ilmestyvät debyyttikokopitkät, Placebo suuntaa jossain vaiheessa studioon ja Editors sekä Glasvegas huhuilevat uusista biiseistä, Garbage on tehnyt sitä jo hetken... Delay Treeskin työstää uutta matskua. Puhumattakaan sitten muista hienouksista, huh.

Phew. Time to list the best albums of 2011. Not an easy task!

My TOP10 albums list is above, in alphabetical order - because ranking the records is just impossible. Also these are highly worth mentioning (some of them competed on getting on the list until last minute): Elbow - Build A Rocket Boys!, Caveman - Coco Beware, Dum Dum Girls - Only In Dreams, Feist - Metals, Girls - Father, Son, Holy Ghost, Guillemots - Walk The River, Radical Face - The Family Tree: The Roots, Rubik - Solar, Smith & Burrows - Funny Looking Angels, The New Tigers - s/t, The Raveonettes - Raven In The Grave, The Vaccines - What Did You Expect From The Vaccines?, Tori Amos - Night of Hunters, Wolf Gang - Suego Faults, Yann Tiersen - Dust Lane.

I made a different TOP5 list for this year's EP's, also above.

Overall, especially Finnish music has kicked in hard this year with several brilliant albums. Then again, I know there are lots of those I haven't had the time to listen to, and next year is already proving to be potential: Black Twig, Dry The River and Big Wave Riders all release their debuts, while Editors, Glasvegas and Garbage are spreading rumours about new tunes... Delay Trees is working on new material and Placebo, too, will head to the studio (I hope).

Anyway, A&J are proud to offer a playlist of the best albums of two thousand and eleven. Note that since all our TOP10 albums can't be found on Spotify, we have modified the list a bit. But don't let that bother you. Just hit play! >> Albums 2011

ALICE//  Vuoden parhaiden levyjen lista on omalta osaltani laadittu samoin perustein kuin Junenkin, joten mitäpä tässä turhaan enää muuta kirjoittamaan, listaa kehiin:

Ane Brun - It All Starts With One

Ewert and the Two Dragons - Good Man Down

Florence + the Machine - Ceremonials

Lanterns On The Lake - Gracious Tide, Take Me Home

Lisa Hannigan - Passenger

Manboy - Something Wonderful
Tori Amos - Night of Hunters

PJ Harvey - Let England Shake

Radical Face - The Family Tree: The Roots

Regina - Soita Mulle

Vuoden aikana julkaistiin suuri määrä hyviä levyjä, mutta listasijoista taistelleista mainittakoon Benjamin Francis Leftwich - Last Smoke Before The Snowstorm (joka jäi listalta pois jo sen vuoksi ettei sitä löydy Spotifysta), Feist - Metals, Guillemots - Walk The River,  Ólafur Arnalds - Living Room Songs, Other Lives - Tamer Animals, Fionn Regan - 100 Acres Of Sycamore, Sóley - We Sink.. Sitten on vielä lisäksi joukko niitä, jotka olen kuunnellut läpi kerran tai en ole ehtinyt ollenkaan kuuntelemaan, ja jotka siis mahdollisesti olisivat voineet päätyä listalle. Tällaisia ovat muun muassa Fotoshop, French Films, Glasvegas, Yann Tiersen, Real Estate, Elbow, The New Tigers.. Myös EP-rintamalla on tämä sama ongelma: puoliakaan niistä mitä olisi halunnut kuunnella ei vain yksinkertaisesti ole kunnolla ehtinyt kuunnella. Vuoden TOP5 EP-lista näyttää kuitenkin tältä:

Benjamin Francis Leftwich - Pictures

Daughter -  His Young Heart

Delay Trees - Before I Go Go Go 
High Highs - High Highs

Patrick Wolf - Brumalia

My TOP10 Albums -list is compiled the same way as June's is. There were a lot of great albums that fought for their place on the list (Benjamin Francis Leftwich - Last Smoke Before The Snowstorm, Feist - Metals, Guillemots - Walk The River,  Ólafur Arnalds - Living Room Songs, Other Lives - Tamer Animals, Fionn Regan - 100 Acres Of Sycamore, Sóley - We Sink..) and of course lots of other good albums that just didn't quite make it to the final round when compiling the list. Then there are those that might have been on the list if I'd just had the time to listen to them (Fotoshop, French Films, Glasvegas, Yann Tiersen, Real Estate, Elbow, The New Tigers..)! That same problem was with this year's EP's too, I just didn't have time to properly listen to all those I would have liked to. You can see both lists (album and EP) above.

Soliti compilation

Lahjoja näemmä jaetaan vielä joulun jälkeenkin - Soliti julkaisi ensimmäisen digitaalisen kokoelmansa, josta löytyy yhdeksän raidan verran kaikenlaista maukasta. Omat lempparini ovat Big Wave Ridersin Behind These Walls, The New Tigersin Pocketful of Sand sekä Black Twigin Lake Song, mutta ei kyllä mitään vikaa noissa muissakaan. Jospa tämän avulla selviäisi uuteen vuoteen asti. Suosittelen!

Lataa biisikimara ilmaiseksi täältä.

Christmas isn't over yet, folks! Soliti released its first digital compilation today with nine delicious tracks. My favourites are Big Wave Riders' Behind These Walls, The New Tigers' Pocketful of Sand and Black Twig's Lake Song, but there's nothing wrong with the others either. Good for trying to survive until New Year's Eve - I highly recommend.

Download the songs here, free of charge!

Tori Amos - Star Whisperer

Bruno Centofanti ja Victor De Mello ovat tehneet Tori Amosin Night of Hunters levyn Star Whisperer -biisiin mielettömän upean lyhytelokuvan. Star Whisperer on yksi parhammista, ellei se kaikkein paras, biisi Night of Hunters -levyltä. Olisin postannut lyhytelokuvan jo aikoja sitten, jos sen olisi pystynyt upottamaan tähän. Nyt vihdoin löysin upotusmahdollisuuden, joten olkaa hyvät! Suosittelen katsomaan koko näytöltä. Siltä varalta, että youtuben upotus jossain vaiheessa lakkaa toimimasta, lyhytelokuvan voi katsoa Sundance Channelin SUNfiltered -blogin puolelta. 

  

Bruno Centofanti and Victor De Mello made an amazing short film for the song "Star Whisperer" by  Tori Amos.  It's without a doubt one of the very best, if not the best, song on her new album "Night of Hunters". I would have posted this short film a long time ago but I couldn't find a way to embedd it at the time. Just in case the youtube embedding stops working you can watch the short film on Sundance Channel's SUNfiltered -blog.

Patrick Wolf @ Tavastia

JUNE//  Susipoika Paten keikkaa odotettiin huolella, mutta silti se tuli vastaan varkain. Koska niin monesti olemme Reiskan kanssa saaneet kirota muiden röyhkeää keikkakäyttäytymistä, päätimme tällä kertaa ottaa ohjat omiin käsiimme - jos porukka jonottaa hieman typeränä kapeassa, siistissä jonossa Tavastian sisäpuolella salin ovien aukeamista, ei se kai ole meidän vikamme? Oven viereinen penkki kun huusi tyhjyyttään... Lopputulos: eturivi keskellä, vaikka ulkosalla jonoon saapuessamme epätoivo meinasikin iskeä, kun se ulottui lähes Tiketille asti. Buah!

Patrickin keikka oli itselleni ensimmäinen, kiitos pitkän välimatkan ja päällekkäisten menojen silloin edellisellä kerralla. Herra saapui keikarimaiseen tyyliinsä hattu päässä lavalle, tarttui kitaraan ja avasi suunsa saadakseen upean äänensä kuuluviin. Keikan ajan laulua säestämässä olivat kiipparisti, basisti, rumpali, saksofonisti ja viulisti, joista jälkimmäiset vaihtelivat soittimia muutamaan otteeseen. Patrick itse soitti niinikään pianoa, viulua, kitaraa ja harppua biisien lomassa. Susipoika osaa ottaa ihanasti draaman haltuunsa, mutta on samalla nöyrä ja vilpittömän kiitollisen oloinen suosionosoituksista.

Kesällä ilmestyneen Lupercalian kappaleita soitettiin paljon, mutta vanhojakin mahtui joukkoon. Niiden uudet, riisutut sovitukset häikäisivät, ja oman listani kärkeen nousivat ainakin Tristan, The Libertine ja The Magic Position. Uusista soitettiin onneksi lempparini Bermondsey Street ja The Days, väheksymättä yhtään nopeatempoisempia vetoja. Settiä olisi voinut kutsua meiningiltään vaisuksi tai väsyneeksi, mutta itse pidän enemmän termeistä rauhallinen tai herkkä. Soundcheck jatkui lähes yhdeksään asti (otin myös salakuvia ovenraosta hah), eikä ainakaan viulu ottanut kunnolla toimiakseen keikan aikana. Lisäksi bändillä oli ollut pitkä matkapäivä. Keikka oli myös koko Lupercalia-kiertueen kolmanneksi viimeinen. Tämä näkyi lavalla väsymyksenä ja maltillisuutena (ja settilistasekoiluna), vaikka tanssahtelemaankin toki pääsi - paljon on aina myös siitä omasta, senhetkisestä olotilasta kiinni. Joskus, jos haluaa keikan olevan hyvä, saattaa nimenomaisen fiiliksen saada aikaan ihan vain omassa pikku päässään, vaikka todellisuus olisikin muuta. Joskus taas mikään ei onnistu. Encoren aikana glitter-paidassa heilunut Herra Wolf selkeästi lämpeni itsekin, ja viimeiset biisit olivatkin parasta. ♥

Hard Times

Time Of My Life

Bluebells / Divine Intervention

Pigeon Song

House

The Libertine

The Tinderbox

The Bachelor

Tristan

The Gypsy King

The Days

William

The Future

The Magic Position

Bermondsey Street

Time of Year

The Falcons

----

Together

The City

  

Keikka ei siis ollut niin riehakas tai heittäytyvä, kuin olisin odottanut, mutta parani lopussa ja oli ihana nevertheless. Fiiliksen kruunasi lennosta napattu punainen ruusu, joita Patrick jakoi yleisöön. ;) Lisäksi herralla on ihailtava tapa katsoa yleisöä oikeasti silmiin - useampaan otteeseen - asia, jota kaikki artistit eivät tee. Vaikka haikailtu meet & greet jäi ajanpuutteen vuoksi tällä kertaa väliin, on se luvattu ensi kerraksi - sitä odotellessa!

Lisää kuvia Flickrin puolella.



On Finland's Independence Day a few weeks back Mr Patrick Wolf came to make our evening a bit more special than usual. This was the first time I saw the beloved artist live, thanks to schedule and other issues the previous time a couple of years ago.

The gig wasn't as high tempoed as I'd imagined - some old songs were mellowed down with new adaptations, and overall Patrick seemed a bit tired (the band had a long travel day, a too-long soundcheck and almost the whole tour behind them). But the man is so talented, that none of this mattered to me. He knows how to be charismatic, a bit dramatic but humble at the same time, and the voice - just how many ahhs and ohhs can one add here? Sigh. I loved the set despite of the little slowness. The encore got warmer and was the best bit of the evening, with Wolfboy bobbing on the stage in a glitter shirt and giving roses to the audience (yes, I got one!). Anticipation for his next gig grows!

More pics at Flickr, as usual.

----

ALICE//  June näköjään jo sanoikin kaiken oleellisen itsenäisyyspäivänä olleesta Patrick Wolfin keikasta. Itselleni keikka oli kuitenkin jo kolmas: ensimmäisen kerran näin Susipojan Tavastialla herran ensimmäisellä Suomen keikalla ja toisen kerran Lontoossa erityiskeikalla London Palladiumissa, jolloin mukana oli muun muassa vierailevia tähtiä, kuoro ja jousisekstetti. Kolmas kerta oli siis pari viikkoa sitten, jälleen Tavastialla. Vaikka keikka oli ihana ja etenkin uudet riisutut sovitukset miellyttivät, niin ei tämä keikka mitenkään yltänyt herran ensimmäisen Tavastian keikan tasolle, Lontoon erikoiskeikasta nyt puhumattakaan! Kaikki kolme näkemääni keikkaa ovat olleet hyvin erilaisia. Viimeisin ei kaikessa ihanuudessaan saanut esiin sellaisia tunnetiloja kuin aiemmat, kyyneleitä ja täydellistä mukaansatempaavuutta nopeimmissa biiseissä. Myös aiemmilta keikoilta tutut monet välispiikit jäivät nyt puuttumaan. Mutta tästä huolimatta kyseessä oli ihana keikka ja Patrickin ujo hymy yhtä sulattava kuin aiemminkin. Muistona itsenäisyyspäivän keikalta minullakin on punainen ruusu, joka nyt kuivattuna kaunistaa asuntoa.


(Kuvailin muutaman videon, mutta ne kaiki särisevät niin pahasti, että ei ole järkeä julkaista niitä.)

June already said lots about the Patrick Wolf gig at Tavastia on Independence Day. That was my third Patrick Wolf gig. The very first time I saw him was at his first gig in Finland, and after that in London at a very special gig at London Palladium. This third gig was great but in no way did it reach the awesomeness of the other two I've seen.

Satellite Stories @ Bar Loose

Oulun party indie -lähettiläät eli Satelliitit rokkasivat Loosen kellarissa minkä kerkesivät (jo muutama viikko sitten, nolous). Tahti oli sen mukainen, että kuvien ei voinut kuvitellakaan onnistuvan, mutta aina pitää vähän yrittää!

Lisää Flickrissä.

Finnish party indie missioners a.k.a. Satellite Stories rocked away at Bar Loose in the beginning of December (yes, I'm late with these pics, sorry!). Both the band & crowd were surely in a festive mood, so I didn't exactly assume I could take any decent photos, but a girl's gotta try anyway! More at Flickr.

Wolf Gang @ Nosturi

Hey! Joulu ohi, massut täynnä herkkuja - aika kerrata kerääntynyttä saldoa. Käymme Reiskan kanssa myöhemmin tällä viikolla läpi vuoden parasta julkaistua ja esitettyä musiikkia, mutta ensin näitä keikkoja vähän alta pois. Huomenna luvassa Satellite Storiesia sekä Patrick Wolfia. Tänään jokunen sananen Wolf Gangin parin viikon takaiselta keikalta on paikallaan, vaikka Nosturin tiukat säännöt kielsivätkin järkkärillä kuvaamisen, ja fotot loistavat siksi poissaolollaan (muistini mukaan otin kuvia kyllä puhelimella, mutta niin...).

Ehkä sunnuntai-ilta ei ollut se paras mahdollinen ajankohta keikalle, sillä sali huusi tyhjyyttään. BWR kyllä yritti lämmittelyllään saada yleisöä mukaan, mutta kun suurin osa porukasta (eturiviä lukuun ottamatta) päätti palloilla enimmäkseen salin takaosan anniskelualueella, ei tiivistä tunnelmaa päässyt syntymään. Brittiläisen Wolf Gangin aikana yleisö sentäs vähän heräili koomastaan - vaikka silloinkin sali oli puoliksi tyhjillään.

Bändiä se ei kuitenkaan tuntunut haittaavan - he vetivät iloisella meiningillä koko setin läpi ja yleisö tanssahteli mukana. Yhden levyn julkaisseella artistilla (lavalla on toki useampia muusikoita) ei biisejä kovin pitkälle riitä, mutta levyn raitoja täydennettiin parilla uudella vedolla. Kivaa! Jälkeenpäin Max McElligott hengaili Nosturin aulassa hetken jutellen niitä näitä, jolloin kamerallekin tuli sentäs käyttöä.

Rattoisa ilta kaiken kaikkiaan. Tunnelman olisi toki toivonut olevan vielä enemmän nosteessa, mutta kuten sanoin, se ei ollut lavameiningistä kiinni. Toivottavasti ensi kerralla bändi pääsisi Tavastialle, ja isompi joukko ihmisiä saapuisi jammailemaan pop-rallien tahdissa. :)

Christmas is over and everyone's feeling a big bloated, right? Alice and I will later this week sum up the year by listing the best recorded and live music of 2011, but first some gig reports that have been waiting forever. Tomorrow Satellite Stories and Patrick Wolf, today Wolf Gang.

Nosturi has a very strict policy about filming with DSLR's, so no photos from the gig a couple of weeks ago could be taken. Nevertheless, the gig itself was enjoyable! Even though there were too few people at the club. But that didn't seem to bother the band, who added a couple of new songs to their setlist (you can't play all that long when you've released only one album so far) and made the crowd dance anyway. And afterwards Max McElligott came to talk with the fans for a bit. I hope next time the gig would be at Tavastia, with a bit bigger audience! 'Cause there's absolutely nothing wrong with the tunes. :)

French Films - Convict

...Kauanpa se joulutauko kestikin. Mutta kun pakko oli päästä fiilistelemään French Filmsin joululahjaa, hienoa Convict-videota.

Nyt jatkan suklaan mussuttamista. Adios!

I had to interrupt the yule hiatus a bit, because French Films released a new video, Convict, as a Christmas present just a few days ago. Yummy!

...And now back to stuffing myself with chocolate.

Have Yourself A Merry Little Christmas

Tänä vuonna julkaistiin kaksi aivan ihanaa joululevyä: She & Himin A Very She & Him Christmas ja Smith & Burrowsin Funny Looking Angels, josta June jo kirjoittikin Levy Päivässä -blogin puolella. Näiden ihanuuksien myötä toivotamme kaikille hyvää joulua ja hiljennymme muutamaksi päiväksi.

-Alice & June-

This year saw the release of two absolutely wonderful Christmas albums: "A Very She & Him Christmas" by She & Him and "Funny Looking Angels" by Smith & Burrows. June already wrote about Smith & Burrows in "Levy Päivässä" -blog. So with these two lovely songs we would like to wish everyone Merry Christmas!

-Alice & June-

Manic Street Preachers @ O2 Arena, London

Manic Street Preachersin viimeinen keikka ennen pientä taukoa oli massiivinen, ja yhtälailla massiivinen on raporttikin. Beware!

Herään lauantaina 17. joulukuuta Queenswayn kupeessa olevasta hostellista parinkymmenen minuutin päiväunilta. Olo on uupunut, mutta vedän mustat kajalit ja glitterit silmiini ennätysajassa, totean, että hiukset ovat mitä ovat ja tarkistan sadannen kerran, että sähköposti lippujen hakemista varten on pakattu käsilaukkuun. Punat huuliin ja menoksi. Metroa pitää vaihtaa Bond Streetillä, on vaikea pysyä aloillaan kun jännitys pistää jalat vipattamaan.

North Greenwichin O2 on hillitön kompleksi, jossa on useampi esiintymistila, elokuvateatteri ja säkillinen baareja ja ravintoloita. Itse O2 Arena vetää 20 000 henkeä. Katos suojelee sateelta tuubiasemalta paikan päälle käveltäessä - agendassa on lippujen haku box officesta, puikahtaminen sisälle ja pitkän jonon perälle varsinaiseen halliin päästäkseen. Turvatarkastus, ranneke, muiden fanien glittereiden, höyhenpuuhkien ja leoparditakkien kadehtimista ihastelemista. Ja sitten halliin, jossa vastassa odottaa hopeinen esirippu ja Nicky Wiren tuttuun tapaan puuhkilla koristeltu mikkiständi. Iik!

Aikataulu on tiukka kaikkien 38 kappaleen saattamisesta loppuun ennen yhtätoista illalla, mutta setti alkaa silti myöhässä. Pian screenit kuitenkin pyörittävät The National Treasures –videopätkää David Bowien instrumentaalin Speed Of Lifen soidessa taustalla. Sitten se alkaa. You Stole The Sun From My Heart aloittaa vahvasti – James Dean Bradfield seiloripaidassa, Nicky merkeillä ja teksteillä koristellussa takissa ja Sean Moore tyylikkäästi mustissa. Heti perään yksi lemppareistani, Love’s Sweet Exile (Jamesin täydellinen kitarasoolo! You’re my fucking guitar hero!), jonka jälkeen Motorcycle Emptiness. Juhlaa!!!! Kaivan (työ)puhelimeni laukusta ottaakseni pari hämärää kuvaa, mutta sitten pitääkin taas jatkaa pomppimista. Tunnen, miten laukussa nestehukan varalle oleva omena tippuu jonnekin ihmisten jalkoihin. Hetken päästä hoksaan, että henkilökohtainen puhelimeni on myös kadonnut, samoin luultavasti muutakin. Shait! Löydän kynän ja shortseista irronneen kultaisen napin (!) kuin ihmeen kaupalla lattialta myöhemmin (!!), mutta puhelin loistaa poissaolollaan vilkuiluista huolimatta. Mutta kun lavalla on upea walesilaistrio, ei yksi kadonnut kännykkä paljoa kiinnosta ja siirränkin kaiken energiani rokkaamiseen.

Taustalla pyörivät musiikki-, artsy- ja livevideot täydentävät, mutta eivät vie tehoja pois kokonaisuudelta. Lavarekvisiittaan kun kuuluu puihin ripustettuja keijuvaloja ja glitterillä kuorrutettuja patsaita, unohtamatta katossa roikkuvaa jättimäistä discopalloa. Pääosassa ovat silti ehdottomasti rokkarit, jotka ovat pitkästä urasta (ja ikääntymisestä) huolimatta hurjassa vedossa. Nicky loikkii tapansa mukaan ympäri lavaa, vaihtaa asua kesken kaiken kuten lupasikin, hajottaa olkapäänsä Revolissa (I should be doing fucking yoga and pilates like Coldplay) ja näyttää kauniilta kuten aina. Sean piiloutuu hiljaisena rumpusetin taakse, mutta energia näkyy soitossa. JDB ei jää pomppimisessa pahasti kakkoseksi Wirelle, ja vaikka hänen äänensä ei ehkä yllä yhtä korkeisiin säveliin kuin nuorempana, kaikuu The Masses Against The Classesin huuto komeasti areenan seiniä pitkin. Yleisö on hurmaantunut ja kaiken kaikkiaan soundit ovat yllättävän kohdillaan ottaen huomioon tilan suuruuden. Lisäksi Bradfieldille pitää antaa täydet pointsit siitä, että hän muistaa kaikkien kappaleiden sanat ulkoa ilman apuja.

Richeya ei tietenkään unohdeta missään vaiheessa – hän on aina mukana kaikessa mitä bändi tekeekin. Edwardsista kerrotaan useaan otteeseen sanallisten ja visuaalisten muistojen kautta. Faster omistetaan herralle sanoilla here's his fucking masterpiece, ja riehun niin paljon kuin kropasta irti lähtee, vaikka ikuisesti 27-vuotiaaksi jäävän kitaristin muisteleminen luokin surullisen verhon yleisön ylle. Mammuttimainen setti on jaettu kahtia ja biisit sekoitettu onneksi muuhun kuin aikajärjestykseen, jolloin yllätyksellisyys säilyy. Ennen väliaikaa The Everlasting ja If You Tolerate This… saavat herkistymään toden teolla.

Toinen puolikas alkaa Australialla. On hauskaa, miten pojat eivät häpeile nostalgiahuuman nostattamista ja dissaavat itsekin muutamia biisejään (turhaan minusta). Rakastan kyllä jokaista välispiikkiä ja kitarariffiä täysillä – Tsunami lienee ainoa, johon en keskity yhtä vahvasti kuin muihin (a) bändin huonoimpia biisejä ja b) siinä vaiheessa sain tiedon, että äiti onnistui sulkemaan liittymäni, jes). Nicky nähdään nyt minihameessa, hupparissa ja polvituissa, mutta Jamesey vaihtaa paitaa yhtälailla (NW: Fuck me look at him making a costume change!). Illan aikana kakkossolisteina lavalla vierailevat Gruff Rhys (Super Furry Animals) ja Nina Persson (The Cardigans), mutta cameot jäävät ehdottomasti toissijaisiksi, sillä tämä ilta ei ole heidän.

You Stole The Sun From My Heart

Love's Sweet Exile

Motorcycle Emptiness

(It's Not War) Just The End Of Love

Everything Must Go

She Is Suffering

From Despair To Where

Autumnsong

Empty Souls

Let Robeson Sing (feat. Gruff Rhys)

Faster

Life Becoming A Landslide

Kevin Carter

Little Baby Nothing

This Is The Day

The Everlasting

Indian Summer

Stay Beautiful

If You Tolerate This Then Your Children Will Be Next

----

Australia

La Tristesse Durera (Scream To A Sigh)

Found That Soul

There By The Grace Of God

Some Kind Of Nothingness

You Love Us

Suicide Is Painless (Theme From M*A*S*H)

Revol

The Love Of Richard Nixon

Ocean Spray

The Masses Against The Classes

Roses In The Hospital

So Why So Sad

Postcards From A Young Man

Your Love Alone Is Not Enough (feat. Nina Persson)

Slasn 'N' Burn

Tsunami

Motown Junk

A Design For Life

Lemppareita keikalta jää käteen runsaasti: Faster, Revol, She Is Suffering, Masses, Little Baby Nothing, Stay Beautiful, You Love Us, Roses In The Hospital (pidennetty versio)… Jokainen kappale on livenä tajuttoman hieno. Jo ennen reissua käheäksi muuttunut ääneni häviää täysin viimeisten biisien aikana ja A Design For Lifen aikana lopullisuus iskee silmille. Walesin väreissä välkkyvät hileet putoavat ihmisten päälle, kerään niitä mukaani minkä ehdin ja yritän saada kurkusta ulos viimeiset kiljumiset. Nicky ottaa polaroid-kuvia yleisöstä ja James sanoo, että nähdään Britanniassa kahden vuoden päästä, hopefully. Jostain syystä tuo nimenomainen sana tarttuu tiukasti takaraivoon ja herättää pienen pelon siitä, näkeekö bändiä livenä enää koskaan. Sillä ei tämä kuusi kertaa riitä!! Lopuksi Nicky hajottaa bassonsa kunnon rock ’n’ roll –hengessä (ja katuu sitä myöhemmin, haha).

Yleisössä on porukkaa, joka seisoo paikallaan ja jättää aploditkin väliin (mitä en voi käsittää!), mutta jokainen tallaa tavallaan – pogoilijoitakin löytyy reippaasti ja hyväntuuliset Manicsit kiittävät yleisöä loistavasta energiasta – you're the best fucking fans in the world. Kolme- ja puolituntinen live on pisin missä koskaan olen ollut osallisena, mutta se hujahtaa silti ohitse valonnopeudella ja jättää melkoisen PGD’n jälkeensä. En rehellisesti sanoen ole koskaan nähnyt yhtä hienoa hallikeikkaa - intiimiä, riehakasta ja samalla jotain niin suurta. Manicsit ottivat tilan haltuunsa ääriään myöten ja toivat hippusen glamouria pimeään talveen. En voi pukea sanoiksi sitä kiitollisuuden ja haikeuden tunnetta, minkä ilta jätti jälkeensä, mutta saatan tässä parin vuoden sisällä kuolla ikävään. Huhhuh mikä ilta! A Night of National Treasures ♥

(huomatkaa hile hiuksissa, eh)

Pakollinen video-osuus muutamasta illan upeimmasta:

Love's Sweet Exile (alku! soolo!)



Revol (jännästi yhdestä ennestään ei-niin-suuresta-lempparista kehkeytyi yksi setin parhaimmista!)



Faster (etenkin intro!)



A Design For Life (sisältäen alku- ja loppuspiikit sekä basson hajottamisen, itse biisistä parempi versio täällä - ensimmäisen säkeistön toinen puolikas eli yleisön laulaminen ja JDB'n mukana pomppiminen tuo hillittömät kylmät väreet iholle joka kerta!!)

The Manic Street Preachers’ greatest hits gig at London’s O2 Arena last Saturday was mammoth-like, and so is my report on it – at least in Finnish. Let’s see how this translation works out.

After frosting eyelids with glitter and painting lips ruby read, I headed to the tube station with a friend. The journey from Bayswater to North Greenwich isn’t long, but when massive excitement is starting to build up inside of you time seems to pass unbelievably slowly, and it’s hard to stand still! Our tickets couldn’t be shipped overseas so we had to pick them up at the box office and then head inside the gigantic O2. Somewhere there the actual O2 Arena awaited. Feather boas, leopard prints and glitter were without a doubt the dress code of the night, and for a reason. Manics’ concerts are always full of glam and this one more so than ever.

Inside the arena a silver curtain blocked the view to the stage. When the concert itself finally started a bit late, by a National Treasures video with David Bowie’s instrumental Speed of Life playing in the background, everyone was hyper. Soon enough the band came on stage and started strong with You Stole The Sun From My Heart – James Dean Bradfield in a sailor shirt screaming on top of his lungs, Nicky Wire beautiful as always in a jacket covered with patches and quotes, and Sean Moore dressed in black, as cool as ever. One of my favourites – Love’s Sweet Exile – was played second and Motorcycle Emptiness right after that. Bliss!! At this point I realized my (personal) mobile phone was missing, it had dropped out of my purse. Oh dear. But honestly it didn’t bother me that much – there was a splendid show on stage, who cares about old cell phones?!

The set of 38 songs goes on and on, rocking the whole arena through. Nicky jumps around the stage, changes outfits just like he promised and hurts his shoulder during Revol ('I should do fucking yoga and pilates like Coldplay'), while JDB and Sean aren’t left behind a bit. The stage is decorated with fairy lights, big screens and glittery statues, not to mention the huge disco ball in the ceiling, but they don’t distract the attention from the band. The Manics might be middle-aged, but they play rock ‘n’ roll like it’s the last thing they’ll do. The evening is full of good energy, love and nostalgy.

But sadness can’t be put aside either. The moments where Richey is remembered leave a wistful veil on the audience with tears in everybody’s eyes. But it doesn’t last forever. When Faster is dedicated to the forever 27-year-old rocker with Nicky’s words ‘here's his fucking masterpiece’, I jump and scream as much as I can.

The set is divided in half. After starting again with Australia Nicky has changed into a hoodie and miniskirt (he said earlier that he can’t wait to get into a dress), and manages to joke about JDB’s costume change. 38 singles are mixed up to create some surprise effect to the setlist. The Welsh rockers aren’t so fond of all their songs even themselves, but I love each guitar riff and word that comes out of their mouths (albeit Tsunami is the one I kind of lose my concentration on). Gruff Rhys from Super Furry Animals and Nina Persson from The Cardigans make their guest appearances on stage, but this night isn’t about them. This is about the four (yes, four) musicians, who continue to amuse their fans year after year. And they aren’t ashamed to feel the nostalgy themselves.

When Nicky digs out his Polaroid camera to capture shots of the crowd and James says we’ll see each other in two years’ time, hopefully, things start to hit in the face – this is it. The last song, A Design For Life (as always), the end of the three-and-a-half-hour gig that went by so incredibly fast. I’ve never experienced such good sounds or intimate atmosphere on a gig this size – the venue is packed and despite the few odd ones, everyone’s been bouncing and enjoying their time to bits. Staying true to rock 'n' roll lifestyle, Mr Nicholas Wire smashes his bass in half to end the show.

The comedown on Monday, after arriving back to Finland, is huge. But despite the PGD I feel very grateful to have had the chance to experience something so special! A Night of National Treasures indeed. ♥

VETO @ Tavastia

Rav kirjoittikin jo VETOn Tavastian ja Lutakon keikoista, mutta tässä vielä muutama kuva ensimmäiseltä! Lisää taas Flickrin puolella.

Ravenwaves already wrote about VETO's gigs in Helsinki and Jyväskylä, but here's a few pictures from the Tavastia gig. Some more at Flickr again.