James Blake - The Wilhelm Scream

Flow on onnistuneesti ohitse, mutta sydän jäi sinne minne se ansaitusti kuuluukin - siniseen telttaan, viikonlopun viimeisen esiintyjän murskattavaksi. 22-vuotias brittinero James Blake vei fiiliksen täysin mittaamattomiin sfääreihin, joita eivät riitä kuvaamaan mitkään sanat tai videot. Itku meinaa päästä kun vain ajatteleekin eilisiltaa ja hengittäminen on edelleen vaikeaa. HUH. Aina ei vain ihmismieli ymmärrä, miten jotain niin huikeaa voi olla olemassa. Ja jaan tuntemukseni varmasti monen kanssa!

Maanantai ja töihinpaluu viiden viikon loman jälkeen ovat hivenen odotettua siedettävämpiä, kiitos herra Blaken. Lisää festarifiilistelyä kuvien kera huomenna - tänään vielä myöhemmin vähän toisenlaista musaa, jonka kanssa olen kamppaillut viime viikot.

The whole weekend was overwhelming, especially the last performance of Flow Festival - James Blake. There are no ways to describe the absolutely magnificent feeling of the gig! Breathing is still very difficult and I feel like crying when I think of last night. Although there are lots of good live experiences out there it's rare that you can get this filled up with emotion just because of music. Woah. I can't even put it into words... But I know I'm not alone.

I like your voice. Any tips for doing it?

Pakko jakaa kanssanne nämä muutamat haastattelut, joiden parissa on tullut vuosien aikana käkätettyä monet kerrat!

Daniel Johns (Silverchair) & Paul Mac = The Dissociatives / Rove Live

Jared & Shannon Leto / OCTV
(Tsekkaa myös Jaredin Blackberry-juttu, tämä oli todella hauska pikku pätkä etenkin silloin, kun allekirjoittaneella ei ollut mitään hajua, mikä koko Blackberry on :D)

Brian Molko / Popworld

p.s. Huomasin tänään, että Apulannan vanha tuotanto löytyy neljättä levyä lukuun ottamatta nyt Spotifysta! Plastik tässä juuri soi, on nimittäin ehkä paras Apis ikinä. Ja nyt sain muutamat olennaisuudet lisättyä Heartbeats- ja Nostalgia-listoille, jes :)

Joseph Gordon-Levitt vs. Lady Gaga

Jostain syystä aiemmin lievästi inhoamani postausaihe, erilaiset videot (ainakin pitkät), on ujuttautunut blogiin. Mutta minkäs teet, kun Joseph G-L lauleskelee kutkuttavasti harva se viikko? Mies todistaa myös olevansa funny & witty, minkä voi tsekata itsekin parista haastattelusta. Asetan muuten kohta ranskan kielen puhumiskiellon kaikille. Ei noin vaan saa tehdä.

30 Seconds To Mars @ Helsingin Jäähalli

Perjantaina suuntasimme Bubblen kanssa päivällä Stockmannille 30 Seconds To Marsin nimmarinjakotilaisuuteen. Saavuimme paikalle vajaa tunti ennen tilaisuuden alkua. Jono oli jo tuolloin kiemurteleva, varmaan kilometrin pituinen, ja meidän tulomme jälkeen se vain piteni koko ajan. Voitte varmaan muuten kuvitella, kuinka kuuma siellä oli! Jännittää alkoi kunnolla vasta siinä vaiheessa, kun lähestyttiin pöytää ja selvästi näki Jaredin ja Shannonin (Tomo ei ollut mukana). Aurinkolaseihin sonnustautunut Shannon signeerasi levynkanteni ensin, sanoi "moi", sitten nopeasti liukuhihnameiningillä levy Jaredin käsiin. Sitten se mies nostaa hitaasti katseensa, katsoo suoraan silmiin niillä uskomattoman kauniilla, sinisillä silmillään ja sanoo lempeästi "moi", hymyilee. Sanoin, varmasti idioottimainen hymy huulillani, "Hi". En ole kunnolla toipunut niistä silmistä vieläkään. Sana "moi" on saanut aivan uuden merkityksen. Pitääkö kiusata tuollaisilla miehillä!? Onneksi muuten mentiin paikalle ajoissa, sillä paikalle myöhemmin saapunut ystäväni kertoi, että tilaisuus oli lopetettu kesken. Kaikki halukkaat eivät siis saaneet levynkansiinsa nimmareita.

Illalla oli siis kyseisen bändin keikka Helsingin Jäähallilla. Värikoodina oli sinivalkoinen ja päälleni eksyi siis mukana olleista vaatteista se ainut sinivalkoinen yksilö. Silmiin sudittiin musta glittermeikki, yllättävää. Hallille saavuimme vasta ovien jo avauduttua. Eturivi ei ollut todellakaan tavoitteena, emmekä pitäneet kiirettä. En ottanut kameraa mukaan, koska kuvittelin, ettei sitä kuitenkaan saa viedä Jäähallille. Todella monta kameraa siellä kuitenkin yleisössä näkyi olevan, mutta narikkajonossa eräs tyttö  joutui jättämään kameransa järjestysmiehien huomaan. Järjestelyt toimivat näköjään yhtä sujuvasti kuin aina.. Ensimmäisen lämppärin, Street Drum Corpsin jo aloitettua kävelimme kentälle. Bubble totesi: " Me ollaan kotona!" Niin olimme. Bändin laulaja muistutti kaukaa erehdyttävästi True Bloodin Vampire Billia..ei mikään huono juttu. Tämän aikana tanssittiin jo kuin viimeistä päivää! Eli Street Drum Corps hoiti lämppärin hommansa hyvin. Toisena lämppärinä lavalle kiipesi Carpark North. Uusimman levyn kuunteleminen on jäänyt minulta kovin vähälle, mutta viimeisenä soitettu vanhempi biisi "Human" rokkasi aivan täysillä! 

Sitten verho laskeutui lavan eteen. Yli puolen tunnin odottelun jälkeen valot vihdoin sammuivat ja Escape alkoi huutomyrskyn saattelemana. Kun verho lopulta putosi, yltyi huuto entisestään. Keikan aikana pääsin aina vain lähemmäs ja lähemmäs ja lopuksi olin jo toisessa rivissä.

(kuvat: 0-03 bubble, 04 pinjuu's photostream)

Jared laulatti ja huudatti yleisöä paljon. Miehen ääni ei välillä aivan kestänyt, eikä mikään ihme. Pidän siitä, että artisti puhuu keikoilla yleisölle muutakin kuin sen "thank you" biisien välissä. Jared kyllä puhuikin, erittäin paljon.  The Kill-biisin aikana mies hyppäsi yleisöön ja vähintään sillä hetkellä taannuin kirkuvaksi teiniksi. Ja kyllä, pääsin kuin pääsinkin kosketusetäisyydelle.

Aivan ihana yllätys oli mieletön L490, jonka aikana vain tanssin silmät kiinni:

Ihanat yllätykset jatkuivat tämänkin jälkeen. Jaredin ääni kuului, mutta miestä ei näkynyt lavalla missään. Spottivalaistus katsomossa vihjasi, että mies oli edellisen instrumentaalin aikana hiipinyt, tai siis luultavasti juossut, yleisön keskelle katsomoon kitaran kanssa. Seurasi kolme akustista ihanuutta: Capricorn (A Brand New Name), Was It A Dream ja uusi biisi Revenge, joka oli aivan ihana!

(Jos ihastuit biisiin kuten minä, niin kuuntelepa myös tämä live, jossa on mukana jousia. Täydellistä!)

Vaikka vannon kenttäpaikan nimeen, niin tuolla hetkellä olisin halunnut olla katsomossa!

Nuo neljä biisiä olivat minulle keikan parhaimmat. Rakastan akustista kitaraa. Tuollaisia rauhallisempia hetkiä muuten tarvittiin. Muiden biisien aikana vain hypin itseni uuvuksiin saakka ja lauloin kurkku suorana. Keikan jälkeen oli arvatenkin aivan järjetön hiki ja jano. Eksyin Bubblesta jo aivan keikan alussa, mutta onneksi olimme sopineet, missä nähdään keikan jälkeen. Suunnitelmissamme oli treffata Mikaela keikalla, mutta se ei harmikseni nyt onnistunut. Oli muuten ihme, että ääneni ei keikan jälkeisenä aamuna ollut kuin raakkuvalla korpilla. Keikka oli siis ihana, onneksi ei jäänyt väliin! Settilista näytti tältä:

Escape

Night Of The Hunter

Attack

Vox Populi

From Yesterday

This Is War

100 Suns

A Beautiful Lie

L490

Revenge

Capricorn

Was It A Dream

Search And Destroy

The Kill

Closer To The Edge

Hurricane

Kings And Queens

Loppuun on aivan pakko linkittää vanha, huippuhauska Jaredin ja Shannonin haastattelu :D