Owen Pallett - Honour The Dead Or Else

Kanadalainen multitaituri Owen Pallett (formerly known as Final Fantasy) julkaisi syyskuussa EP'n jatkoksi vuoden alussa ulos tulleelle albumille. Biisiksi A Swedish Love Storylta valitsin Honour The Dead Or Elsen, vaikka kokonaisuutena Heartland on miellyttävämpi ja no, kokopitkänä jonkin verran ehjempikin. Alla lisäksi herkkä Arcade Fire -cover sekä muuten vaan yksi live viime kesän Flow Festivalilta. Kovasti toivoisin tämän(kin) herran vierailevan Suomessa uudelleen, sen verran sanaton oli Flow'n setin jälkeinen olotila!

Flow 2010

Flow-kuvien raakaaminen ja ymppäys yhteen postaukseen vaatii hermoja. Mutta koska olen tänään myös lepuuttanut aivosoluja mm. lohtushoppaamalla, selvisin urakasta lähes kunniakkaasti. Festarina Flow oli jotain erilaista - urbaani ympäristö ja elokuun pikimustat illat, joita ei yleensä festarikeikoilla koeta. Valoshow't siis puolustivat paikkaansa, samoin kuin alueen muukin valaistus. Järjestelyt toimivat vaihtelevasti eikä jonottamiselta tietenkään voinut välttyä, plussaa kuitenkin hyvistä ruuista joiden vuoksi kannattikin seistä paikallaan ikuisuuksia (Ben&Jerry's, Nakki Tehtaanmyymälän villa lobos -tofuhodarit, jotka valitettavasti loppuivat kesken - pari mainitakseni). Leppoisten päivien viimeiset keikat muuttuivat reiviklubeiksi. Tuli vahvasti mieleen Koneisto, edesmennyt konemusiikin festivaali, jossa kävin kerran vuonna 2002. Flow'ssa tämä oli siis ensimmäinen visiittini, oli kivaa!

Ensimmäinen päivä eli perjantai alkoi ihan lievällä väsymyksellä, kun edellisen illan Manboy-keikan jälkeiset neljä yöunituntia ja raskas ensimmäinen loman jälkeinen työviikko vaativat veronsa. Kohtuullisissa määrin sitä kuitenkin jaksoi hyppelehtiä :) Ensimmäinen keikkakohde oli Ulver. Norjalainen, kenties ambient-suunnan edustajaksi lokeroitava bändi on ennen soittanut black metalia, mikä näkyi yllättävän raskaassa setissä. Tai ainakin setin alussa, sillä valitettavasti kuulin vain ensimmäiset 20 minuuttia Voimalan ylikuumalta parvelta, kun piti jo suunnata Broken Bellsiä tsekkaamaan. Näin jälkeenpäin täytyy sanoa ettei ehkä olisi kannattanut - Ulver kuulosti ja näytti niin mielettömältä, että BB jäi kirkkaasti kakkoseksi. Broken Bells siis aloitti päälavalla hieman hitaasti lämpenevin ottein, mutta nousi kuitenkin varsin mukavalle tasolle. Olisi tosin ehkä kaivannut pienempää lavaa ja klubiolosuhteita, ja minulta hieman pienempiä odotuksia. Airin näin nyt ensi kertaa ja täytyy sanoa, että koska en ole sitä pariin vuoteen aktiivisesti kuunnellut, en odottanut keikalta paljoa. Ja se yllätti varsin positiivisesti! Oli ihanaa heilua mukana ranskalaisduon hempeiden ja ajoittain rajujenkin konevetojen tahtiin.

Lauantaina väsymystä ei juurikaan enää tuntenut. Owen Pallettin keikalle Voimalaan oli odotettavissa paljon populaa, joten suuntasimme paikalle ajoissa. Sisälle kun mahtui ainoastaan tietty määrä ihmisiä. Pieni jonotus ja kevyt juoksupyrähdys johtivat parhaaseen paikkaan ikinä - ensimmäinen penkkirivi, suoraan Owenin edessä. Täydellistä. Etenkin, kun kuulimme että 20 minuuttia ennen keikan alkua sisälle ei enää päästetty ollenkaan (myöhemmin sitten taas kyllä). Itse keikka - tai konsertti - oli käsittämättömän upea. Miten kukaan voi olla noin lahjakas, en ymmärrä! Pääasiassa Owen lauloi ja soitti viulua moniäänisesti toistonauhurin (mikälie) avulla, välillä mukana oli toinen muusikko rumpukapuloiden tai basson varressa. Yksi Mariah Carey -cover ja tsiljoonasti kylmiä väreitä. Ah.

Owenista suoraan suuntaus Junipin keikalle. Pari ep'tä julkaissut bändi saa pitkäsoittonsa ulos kuukauden sisällä. Loistavaa tavaraa se tulee olemaan, vaikka henkilökohtaisesti Junipin nokkamiehen José Gonzálezin soolotuotanto iskee lujemmin. Beach House on uusi tuttavuus ja menin katsomaan keikkaa kahdesta syystä: a) sain suosituksia bändistä ja b) eipähän tarvinnut kuunnella M.I.A.'a. Unenomainen mutta tempoileva keikka sai mukaansa ja bändin talven ihmemaata muistuttava lavarekvisiitta oli juuri tarpeeksi. Lisäksi vokalisti Victoria hurmasi paitsi kiharapehkollaan, myös intensiivisellä esiintymisellään. Kaikesta huolimatta ehdin nähdä M.I.A.'n encoren, josta viimeinen kuva on.

Sunnuntai oli kukkamekkopäivä, siitäkin huolimatta, että uhkailin koko festareita boikotilla Jónsin peruuttamisen takia. Leppoisaa nurtsilla istumista siivitti mm. The Radio Dept.'n keikka, joka oli mukavaa tunnelmointia ja chillailua. Laulu jäi mielestäni turhan vaisuksi levyversioihin verrattuna. Caribou oli täysin tuntematon bändi, mutta jalat veivät lavaa kohti silti. Voimakkaat rytmit tanssittivat ja keikasta jäi oikein mukava mieli! Ei vähiten sen vuoksi, että juuri ennen törmäsimme Owen Pallettiin jätskikiskalla. Itsehän en paniikiltani saanut sanottua sanaakaan tai kaivettua edes kameraa esiin, mutta aina voi ottaa salakuvia keikalla ;) Marina and the Diamonds jäi tällä kertaa väliin, kun se meni roimasti päällekkäin The xx'n kanssa. En tiedä olisiko ensimmäiseksi mainittu ollut fiksumpaa tsekata livenä, sillä The xx oli valitettavan laimea. Löytyi sieltä menoakin, etenkin tanssittaviksi sovitetuista nopeatempoisista biiseistä, mutta muuten olisin kaivannut jotain enemmän. Kenties pääesiintyjän paikka suurella lavalla ei vain sopinut bändille, vaan se olisi toiminut paremmin esimerkiksi teltassa. Sama juttu Cariboun kanssa, senhän pitikin alunperin olla teltassa vasta myöhään illalla. Jónsi-tapaus kuitenkin sotki aikatauluja.

Flow'n kotisivuilla pyydetään sunnuntaina paikan päällä olleita säilyttämään lippunsa/tositteen siitä, sillä järjestäjät suunnittelevat asiaan liittyvää syysyllätystä. Toivon sydämeni pohjasta, että ranneke oikeuttaisi pääsyn tulevalle Jónsin keikalle, mutta ehkä se olisi vähän turhan suureellista ;) Fingers crossed anyway! Kiitos kaikille festaroijille, paljon tuli tuttuja vastaan, myös bloggareita :) Ensi vuonna taas.

Arcade Fire @ Senaatintori

Arcade Firen konsertti tuli  myyntiin lyhyellä varoitusajalla paikkaan, jonka suureen live-esiintymiseen soveltumisen epävarmuus lykkäsi lipunmyyntiä parilla päivällä. Ihan turhaan, sillä Senaatintoria parempaa paikkaa kaupungin keskellä olevalle ulkoilmatapahtumalle ei olisi voinut olla. Laskeva aurinko, rokkaavat kanadalaiset, hyväntuuliset ihmiset. The perfect summer night.

Ihan täydellisyyteen ei silti valitettavasti päästy. Lämppärinä toimineella brittiläisellä Micachulla oli hetkensä, mutta ainakin henkilökohtaisella tasolla se epäonnistui lämmittelijän tehtävässään (itseasiassa levyversioissa tuntuu olevan enemmän pointtia kuin live-vastaavissa).  Ne pienet, jopa oikealta musiikilta kuulostavat sekunnit hukkuivat omituisen sähellyksen alle. Hivenen liian eksperimentaalista minun makuuni. Itse Arcade Fire aloitti Wake Up -hitillään ja jatkoi useiden uusien kappaleiden soitannalla. Elokuun alussa ilmestyvä uusi platta The Suburbs kuulosti maittavalta, mutta biisien tuntemattomuudesta johtuen niiden aikana tunnelma ei noussut puoliksikaan samalla tavalla, kuin jo ennestään tuttujen hittien. Luultavimmin juuri tämä seikka on se, jonka vuoksi keikasta tuntui puuttuvan jotain, josta ei oikein saanut otetta. Ehkä juhannuksen univeloilla oli myös jotain tekemistä asian kanssa.

Wake Up

Ready to Start

Month of May

Neighborhood #1 (Tunnels)

The Suburbs

Rococo

No Cars Go

Haïti

Empty Room

Modern Man

Neighborhood #2 (Power Out)

Rebellion (lies)

----

Intervention

We Used to Wait

Keep the Car Running

Bändillä oli loistava meininki lavalla. Aviopari Win Butler ja Régine Chassagne lauloivat, soittivat ja esiintyivät täysillä, mutta muutkaan jäsenet eivät jääneet taustaruusuiksi. Seitsemän bändiläisen lisäksi kiertueilla on mukana ekstramuusikoita, ja tälläkin kertaa lavalla oli nähtävissä kahdeksan taitavaa soittajaa. Multilahjakkaat rokkarit hallitsevat useita eri soittimia, joiden suurta kirjoa aina hanurista useampiin rumpuihin, pianoon ja erilaisiin kitaroihin ja viuluihin kuljetetaan mukana ympäri maailmaa. Turneiden live-kokoonpanoista mainittakoon mm. aiemmin mukana nähty Owen Pallett.

Kauniit puitteet, mahtava musiikki ja Butlerin epäonnistunut crowd surfing -yritys suoraan kohdaltani (kun ihmisistä suurin osa istuu tuomiokirkon portailla ja seisomassa heitä on aivan liian harvakseltaan, ei kai voi olettaa surffailun onnistuvan) jäivät pysyvästi mieleen. Aina ei tarvitse olla täydellistä, vaan pienetkin upeat hetket saavat sydämen pakahtumaan.