Muse TOP30

Tein sen!! Nimittäin kokosin kolmekymmentä Musen kappaletta paremmuusjärjestykseen. Ei ollut helppoa ei, ja sen vuoksi projektiin upposikin useampi viikko. Mutta rajansa pilkunviilauksellakin.

Prosessia helpottaakseni kaikki coverit, akustiset ja liveversiot jätin huomioimatta heti alkuunsa. Samoin joitakin yllättäviä valintoja tippui pois, kuten ihka ensimmäinen Muse-suosikkini (Sunburn), yksi kivoimmista biiseistä itse soittaa (Falling Down) ja jostain syystä loistavasta meiningistään huolimatta hivenen ärsyttävä kipale (Time Is Running Out). Jos Soaked olisi julkaistu muidenkin kuin Adam Lambertin toimesta, se löytyisi listalta.

Osa biiseistä on mukana loistavan rumpukompin, osa Bellamyn falsetin, osa uppoavien lyriikoiden ja osa muistojen vuoksi. Ja sitten on niitä täydellisyyteen yltäviä paketteja joissa yhdistyy kaikki (kuten numero yksi). Tällaisista listoista tulee pakosti henkilökohtaisia juuri tuolla 'en voi jättää tätä pois' -kriteerillä. Siksi valinnat voivat olla outoja, mutta kaikista saa kysymykset ja valitukset esittää allekirjoittaneelle.

Olen yllättävän tyytyväinen listaan, etenkin kärkikymmenikköön. Osittain järjestys heitteli kuperkeikkaa kasaamisen aikana, joten kiveen en sitä hakkaisi, vaikka sijat 1-4 ovatkin jokseenkin sataprosenttisesti aina samoja. Kuvaa klikkaamalla Spotifyhin! Muistakaa jälleen käänteinen järjestys.

Do We Need This?

Con-science

Acpocalypse Please

Assassin

Forced In

Shrinking Universe

Unintended

Crying Shame

New Born

Bliss

Space Dementia

Uno

Blackout

Muscle Museum

Undisclosed Desires

Endlessly

Spiral Static

Fury

Butterflies and Hurricanes

Screenager

Eternally Missed

Hysteria

Citizen Erased

Plug In Baby

The Gallery

Glorious

Map Of The Problematique

Hyper Chondriac Music

Easily

Stockholm Syndrome

I did it!! Made a Muse top30 playlist. Phew. It certainly wasn't easy and I had to leave out lots of great songs for different reasons. I still wouldn't say that the list is one hundred percent accurate, although the first four songs are probably always the same. Especially the first one ♥ It has the perfect riff, lyrics and falsetto, not to mention all the memories it comes with. These kind of playlists always become very personal because you just can't leave certain songs out, even though they aren't as good as some other ones. But if they have personal meaning, they stay on the list. Period.

Just click on the picture and you'll get to the playlist on Spotify - remember it's in reverse order, best is last!

Kuva on joku vanha photoshoppailu, joka muistaakseni jotenkin etäisesti liittyi Museen.

Tom Felton and the English language

Tiistaiaamun ratoksi vähän musiikkia kehiin! Harry Potter -elokuvien Draco Malfoyna tunnetuksi tullut Tom Felton hallitsee myös musisoinnin. Jo jonkin aikaa Feltbeats-nimen alla biisejä tehneen miehen (apua, pitääkö tästä pojasta oikeasti jo käyttää termiä mies?!) tuotantoa on ollut mahdollisuus kuunnella pääasiassa YouTuben kautta tai ostaa iTunesista. If You Could Be Anywhere -tsipale on aika perusiloista akustista meininkiä, mutta itseäni viehättää tuo puhetapa. Etelä-Englannin murre puskee läpi ja puheessa sanojen suoltamisen nopeus vetää vertoja Matthew Bellamylle. Laulaessa sentäs musiikin rytmi määrittää myös lyriikkojen tahdin, onneksi.

Ja kun nyt aiheeseen päästiin, suosittelen tsekkaamaan hauskan videon brittipojasta, joka käy läpi 24 erilaista englannin kielen aksenttia/murretta melkoisen vakuuttavasti. Hilarious!

Muse - The Resistance

Kun aikaa sitten tilattu levyboksi ei mahdu postiluukusta sisään, ja löytää lattialtaan hae-tämä-lähimmästä-postistasi-lapun, voi hieman kiroiluttaa. Musen uutukainen ilmestyi maailmalla maanantaina (Suomessa eilen), mutta vasta tänään ehdin kiikuttaa sen postikonttorista kotiin asti. Eipä sillä, tietokoneelta sitä on kuunneltu toki jo muutamia päiviä.

The Resistance on omituinen yhdistelmä kaikkea. Jo aiemmin tänä vuonna kiiri huhuja sekä tanssittavuudesta että megalomaanisista orkestraalisista kyhäelmistä, ja molempia lätyltä löytyykin. Erästä tuoretta aviomiestä lainatakseni: Kuulostaa samaan aikaan tutulta, tuoreelta, Muselta ja kaikelta muulta. Kappaleissa voi kuulla viboja niin Queenilta, Depeche Modelta kuin System Of A Downiltakin. Silti Muse onnistuu kuulostamaan aina itseltään. Suurimpana syynä lienee Matthew Bellamyn omintakeinen laulutapa mielettömine falsetteineen. Korviini ei ole Matt-kopiota koskaan kantautunut, enkä usko (halua uskoa) sellaista olevan olemassakaan.

Ensimmäinen maistiainen levyltä, Queenia mukaileva United States of Eurasia, saatiin kuultavaksi aarteenetsinnän lopputuloksena muse.mu-sivustolla kesällä. Aarrerasteja oli yhteensä kuusi. Yhden arvoituksen ratketessa lähti joku tietyssä Euroopan tai Aasian kaupungissa vastaanottamaan USB-tikkua agentilta. Tikun käteen saatuaan tehtävä oli yksinkertainen: lataa tikulla oleva biisi nettiin, niin USOE kasvaa pätkä pätkältä, kuudesta eri osasta ehjäksi kokonaisuudeksi. Nine Inch Nailsin ja Radioheadin henkeen faneille toteutettu aktiviteetti sai ainakin minun huomioni ;) Varsinainen ensimmäinen levyltä lohkaistu single on Uprising. Biisiä on luukutettu radioissa ahkeraan, ja varmasti joku muukin on huomannut mielleyhtymän Black Holes & Revelations -albumin ensisinkkuun, Supermassive Black Holeen. Tanssittavaa, hämmentävää ja ennen kaikkea radiokelpoista. Mutta sellaista, joka ei kerro mitään kokonaisen levyn linjauksesta.

Tähän mennessä olen kuullut täysin ääripäistä olevia kommentteja The Resistancesta. Osa tykkää, osa ei - niin käy aina, kun bändi tai artisti haluaa jollain tapaa uudistua ja muuttaa linjojaan. Parempi niin, kuin joutua 'tää kuulostaa aina samalta' -kastiin, jonka vuoksi artistin leivän määrä pöydässä saattaa olla heikohko. Lisäksi Musen kunnianhimo ei sallisi saman biisin tekemistä kahdesti. Yhtye haluaakin jatkuvasti valloittaa sille uusia musiikin alueita. He eivät halua lokeroitua mihinkään genreen. Siksi uutukaiseltakin löytyy tunteita ja korvanruokaa laidasta laitaan. Sen verran taitavia pojat ovat, että kokonaisuus ei monipuolisuudesta huolimatta ole sekasorto, vaikka ulkopuolista tuottajaakaan ei ole ollut näppejänsä soppaan tyrkkimässä.

Tanssittavia pätkiä löytyy jo mainitun lisäksi nimibiisi Resistance, ihanainen Undisclosed Desires (jonka aikana ei vaan voi pysyä paikallaan) ja rennon letkeä I Belong to You. Hillitöntä, alkuaikojen Musen kaltaista bassolainia voi kuulostella Unnatural Selectionissa. Levyn heikoimmaksi anniksi jäävät Guiding Light ja MK Ultra, joista jälkimmäinen toimii livenä varmasti mainiosti. Guiding Lightia on helppo seurata ja laulaa mukana, mutta osaksi nimenomaan sen takia yhdistän sen edellisen levyn Starlightiin, joka sekään kaikessa söpöydessään ei ole musiikillisesti Musen parhaimmistoa. Vaikka puhun levyn heikoimmasta annista, olisivat nämä kaksi sopineet täydellisesti jollekin Musen kolmesta ensimmäisestä levystä. Tällä levyllä ne kuitenkin tuntuvat olevan eksyksissä muuten niin korkealle kurottaneiden teosten seassa. Soittimia on platalla käytetty perinteisen three-piecen lisäksi kaikenlaisia uruista saksofoniin ja sinfoniaorkesteriin asti, ja löytyypä sieltä myös 'football hooligan noises'. Eri elementtejä on kuitenkin käytetty harkiten. Viime Suomen keikalla lahjaksi antamaamme suomalaista kanteletta en valitettavasti kyllä levyllä kuule ;)

Kuitenkin yksinomaan kolmesta viimeisestä raidasta muodostuva teos on se, jonka vuoksi tätä levyä on kannattanut odottaa ja jonka vuoksi se on soinut repeatilla monta päivää. Exogenesis Symphony part I (Overture), part II (Cross-pollination) ja part III (Redemption) ovat nimenomaan sitä luvattua, täysmääräisellä orkesterilla kuorrutettua sinfoniaalista musisointia. Säveltäminen on aina säveltämistä, mutta rockissa ja klassisessa musiikissa on hienoisia sävyeroja. Muse on onnistunut yhdistämään nämä kaksi vaivattoman kuuloisesti (koko levystä puhuttaessa, Exogenesis toki painottuu selkeästi jälkimmäiseen). Satuinpa eräänä päivänä löytämään part III'n nuotitkin Internetin ihmeellisestä maailmasta, mahtavaa!

Tietyllä tapaa Exogenesis Symphony toimisi omana julkaisunaankin. Toisaalta, ilman sitä The Resistance olisi helmistään huolimatta voinut jäädä latteaksi. Vaille sitä jotain täysin uutta, jota Muselta odotetaan. Ja tästä lähtien odotukset ovat varmasti kahta kauheammat eli jättikokoiset. Kaukana ovat ne ajat, jolloin Helsingin Tavastialla kuultiin Sunburnin kaltaisia rokkipläjäyksiä, kun Musesta on kasvanut stadionit täyttävä kolmen hengen yritys. Suomessakaan jäähalli ei enää riitä. Reilun kuukauden päästä saamme jälleen ihastella välkkyviä valoja, eeppisiä kitarariffejä ja Domin neonvihreitä housuja - tällä kertaa Hartwall Arenalla. Exogenesis on listan ykkösenä livenä kuultavissa toiveissa, mutta todennäköisesti sitä ei hallissa kuulla. Toivossa on kuitenkin hyvä elää. Viva la Resistance!