Massive Attack & Warpaint & Mark Lanegan - Crystalised (The xx cover)

Miten tämä on mennyt multa täysin ohi?! Ihan mahtava!

How have I missed this?! It's so great!

Mark Lanegan @ The Circus

 (photo from here)

ALICE//  Viime sunnuntaina Mark Lanegan bändeineen nousi Helsingissä The Circuksen lavalle. Keikka oli sopivan tasainen sekoitus uutta ja vanhaa. Tässä vaiheessa täytyy kyllä tunnustaa, että en ole kattavasti tutustunut Laneganin aiempaan tuotantoon, mutta uutta albumia Blues Funeral olen kuunnellut sitten senkin edestä. Uuden levyn biisit toimivat livenä äärettömän hyvin, samoin vanhat! Uppouduin täysin myös niihin biiseihin, joita en ollut kuullut aiemmin. Laneganin tummaa ja käheää ääntä olisi voinut kuunnella loputtomiin ja tunnelma keikalla oli niin vahva, että siinä tuli tippa linssiin muutaman kerran. Ode To Sad Disco puolestaan sai kunnolla tanssimaan ja aiheutti osalle kanssakuuntelijoista lievää hämmennystä. Yleisö oli keikalla kuitenkin hyvin mukana ja osoitti suosiotaan kuuluvasti joka ikisen biisin päätteeksi. Herra Lanegan oli tapansa mukaan kovin vähäpuheinen, mutta lausui kuitenkin muutamat kiitokset ja esitteli bändin.

When Your Number Isn't Up

The Gravedigger's Song

Bleeding Muddy Water

Sleep With Me

Hit The City

Wedding Dress

Resurrection Song

Gray Goes Black

Crawlspace

Quiver Syndrome

One Hundred Days

Creeping Coastline of Lights

Riot in My House

Ode To Sad Disco

Wish You Well

Phantasmagoria Blues

Tiny Grain of Truth

-------------------

Harborview Hospital

Fix

Metamphetamine Blues

Kaiken kaikkiaan keikka oli siis aivan mahtava! Keikan jälkeen Mark jakoi nimmareita merchandise-pöydän luona, joten sainpa minäkin levyyni nimmarin ja vaihdoin muutaman sanan hyvin sympaattiselta vaikuttavan herran kanssa. Ihana ilta.

Last Sunday Mark Lanegan Band played a gig at The Circus in Helsinki. The gig was an even mixture of old and new and the songs sounded really really good live! I could have listened to Lanegan's dark and raspy voice forever and the atmosphere at the gig was so strong that my eyes teared up a few times. "Ode To Sad Disco" on the other hand really got me dancing. The gig was so sooo good! Mark was signing after the gig so I got my copy of Blues Funeral signed and exchanged a few words with him. So all in all a really lovely night.

JUNE//  Ei lisättävää. :D Mörökölli näytti kyntensä: veti tasaisen hyvän setin, josta Hit The City sai sydämen tykyttämään kenties kaikista kiivaimmin, ja yllätti ujon oloisella lempeydellään keikan jälkeisessä pienessä kohtaamisessa. Circus toimi yllättävän hyvin ja yleisömäärästä päätellen Laneganin tuotannosta kiinnostuneita tästä maasta löytyy. Varovasti toivottu Mannan fiittaus jäi väliin, mutta ketä kiinnostaa, kun eleettömästi esiintynyt möreä-ääninen musiikin monitoimimies vei pelkästään seisomalla paikallaankin kaiken huomion pimeässä salissa. Kiitos. ♥

Mark Lanegan - The Gravedigger's Song

Mörökölli-Laneganilta ilmestyy ensi viikolla odotettu uusi albumi Blues Funeral. Joulukuussa julkaistuun, rennosti eteenpäin notkuvaan sinkkuun löytyy nyt videointi, joka nostattaa ihokarvat pystyyn ja vie hetkeksi takaisin pahimpiin painajaisiin. Ja keikkakin lähestyy!

Mark Lanegan's anticipated new album comes out next week. The first single from Blues Funeral was released in December and now there's also a haunting video out. It makes the hair on your neck stick out and takes you back to your darkest nightmares. The gig's not so far away either!

Mark Lanegan Circukseen

Ihanaa, mörökölli Mark Lanegan saapuu Suomeen sooloilemaan helmikuussa! Muun muassa Screaming Treesissä ja Queens of the Stone Agessa vaikuttanut herra on nähty maassamme tänä vuonna jo kahteen otteeseen, yhdessä enkeliäänisen Isobel Campbellin kanssa. Kollaboraatioita tyypillä tietysti riittää enemmänkin. Uutta levyä saamme odotella ensi vuoden puolella, alla yksi uusimpia tekeleitä Rage-pelin trailerilta.

Liput tulivat myyntiin tänään, ja vaikka Circus jälleen kerran paikkana vähän epäilyttää, tällä tytöllä on jo tiketti kourassaan (sähköpostissaan). Jesjesjes. Muita keikalle lähtijöitä?

Oh yes, Mark Lanegan is playing live in Finland again in February! The husky singer (also known from Screaming Trees & QOTSA) has been seen here twice this year with Isobel Campbell, but additional gigs are always welcome. In the spirit of the ticket awaiting me in my e-mail, and the upcoming album, here's one of Lanegan's most recent work. Burning Jacob's Ladder is featured on Rage's (video game) trailer.

Ruisrock 2011 - SU

Enää yksi päivä, thank god! Sen jaksaa vaikka väkisin. Ainakin, jos se alkaa moikkailemalla tuttuja ja syömällä Ben & Jerry'sia, mmm. Alueella ensimmäisenä tsekkaamaan Magenta Skycode, joka Jori Sjöroosin johdatuksella loi unelmoivan tunnelman yleisön ylle. Mutta kyllä tämä(kin) bändi toimii huomattavasti paremmin Tavastian lauteilla.

Odotettu Fleet Foxes ei ihan saanut säväytettyä niin kuin olisin halunnut, vaikka bändi tuntuikin uppoutuvan musisointiin täysillä ja jälleen jotenkin ihanan ujolla tavalla. Tanssiminen oli silti taattua. Ja ehkä Elbow'n jälkeen mikään ei vain meinannut tuntua miltään... Mutta tulukeehan klubikeikalle Suomeen, kiitos!

Isobel Campbell & Mark Lanegan ovat musiikillaan minulle sikäli suhteellisen tuntemattomia, että enemmän olen kuunnellut tuon miespuolisen soolotuotantoa kuin kaksikkoa yhdessä. Mutta ei kappaleita tarvitse osata ulkoa, sillä niitä ei lauleta mukana, vaan sukelletaan syvälle musiikkiin ja kuunnellaan. Campbellin hiljainen ääni meinasi hukkua bändin joukkoon, mutta nousi sieltä onneksi ajoittain esiin enkelimäisenä. Lanegan oli yksi mörökölli, tuijottaen lähinnä nuottejaan, sanoen kerran thank you ja saattoi hän välillä peräti hymyilläkin hieman. Mutta ei herra vihaiselta tai vaivautuneelta vaikuttanut, sitä en tarkoita, vaan jotenkin ...sympaattiselta, ujoltakin. Todellisuudesta en sitten tiedä. Ja tokihan miehen käheä basso on sen verran upea, että olisin todellakin voinut kuunnella sitä loputtomiin.

Jälleen kerran mahtavat festarit, kiitän vielä!!



On the third and final day of Ruisrock we were pretty exhausted. But just one day, we can make it! Some chilling with Magenta Skycode and Fleet Foxes was nice, but nothing compared to last night's Elbow. Isobel Campbell and Mark Lanegan on the othere hand was something very beautiful that I really enjoyed listening to. Once again a huge thank you to anyone who participated in making a great festival!

Ruisrock 2011

Viime viikonloppu kului auringonpaisteisessa Turussa, syynä tietenkin Ruisrock. Yksi festareiden hyvistä puolista on se ruokakojujen paljous, valinnanvaraa on riittämiin. Tällä kertaa mahaan katosi pehmistä, metrilakuja, muurinpohjalettuja mansikkahillolla ja kermavaahdolla,  täytettyjä kreppejä, kevätrullia, pizzaa, hampurilaisia.. Majapaikassa oli heti tarjolla mansikka-valkosuklaa-juustokakkua, aamupalaksi sai smoothieita sekä ruokaa nälkäisille ennen ja jälkeen päivän festaroinnin (lohta ja uusia perunoita, ratatouillea jne). Tässä vaiheessa joku muuten jo miettii, että ehdinkö tehdä Ruisrockin aikana mitään muuta kuin syödä. Ainakin särkevät ja turvonneet jalkani olivat sitä mieltä jo ensimmäisen illan jälkeen..Viikonloppu oli hieman liiankin aurinkoinen, mutta aivan ihana, jalka- ja selkäsärystä huolimatta. Kiitos ihanille seuralaisille ja loistaville artisteille, joista alla hieman enemmän. Suuren suuri kiitos kuuluu myös majoitusväelle yöpaikasta, ruuasta ja kuskaamisesta!

Festarit aloitti perjantaina Carpark North. Aluksi keikka tuntui hieman vaisulta, mutta parani loppua kohden. Perjantain odotetuin oli  The National, joka veti jälleen hyvän keikan. Settilista oli muuten melko "tavallinen", mutta suuri yllätys oli  ensimmäiseltä levyltä soitettu biisi "Son". Berningerin humalatilasta ja kontaktista yleisöön on ollut ristiriitaisia mielipiteitä, mutta minusta Matt hymyili ja puhui nyt enemmän kuin kolmella aiemmalla näkemälläni keikalla eikä haahuillut lavalla niin paljoa. Viiniä tosin upposi entiseen malliin. Alkupuoli keikasta oli ehkä hieman rutiininomainen, mutta keikan loppupuoli oli aivan mahtava! Tempauduttiin Bubblen kanssa täysin mukaan, aivan täysin. Keikan lopuksi herra Berninger innostui käyskentelemään yleisön sekaan. Pekka Kuusisto viuluineen toi muuten oman upean lisänsä keikkaan.

Illan viimeisenä nähty The Prodigy sai koko Ruissalon aivan, ai-van sekaisin, myös meidät. Olimme melko kaukana, mutta se ei menoa haitannut. Huusimme, lauloimme ja ennen kaikkea tanssimme ja  hypimme kuin viimeistä päivää. Joku mies löi päänsä tai kyynärpäänsä päähäni niin, että piti oikein tarkistaa tuliko päästäni verta. Ei tullut, joten sitten ei muuta kuin jatkamaan! Keikan jälkeen oli melko nääntynyt olo, vaatteet ja hiukset olivat liimautuneet ihoon. Ensimmäisen päivän jälkeen ääni oli jo laulamisesta ja huutamisesta käheä, jalat kipeääkin kipeämmät ja päässä reilunkokoinen mustelma/kuhmu. Voin kertoa, että se vajaan kolmen kilometrin kävely alueelle ja takaisin oli seuraavina päivinä täyttä tus-kaa.

Lauantain aloitti osaltani Scandinavian Music Group,  joka sai minut hymyilemään, tanssimaan ja laulamaan. Ihanaa! Sitten jatkettiin Von Hertzen Brothersilla. Jostain syystä musiikki ei vain kolahda minuun, ei sitten millään. Minulle Von Hertzenit jäävät edelleen siihen "ihan ok" osastoon. Mutta kyllähän tuota Jonne Von Hertzeniä ihan mielellään katselee.. Teltan suojissa auringonpaahteelta soittanut Anna Calvi puolestaan vakuutti upealla äänellään. Illan keikkaputkea jatkoi anniskelualueen sisäpuolella sijaitsevalla nimensä mukaisesti pienellä Pikkulavalla Felix Zenger feat. Tommy Lindgren ja Petteri Sariola. Meno keikalla oli aivan mieletöntä, varsinkin siinä vaiheessa, kun herrat vetivät Don Johnson Big Bandin biisin "One Mc, One Delay". Keikan loputtua juostiin, siis todellakin juostiin Telttalavalle, jotta emme missaisi Elbown keikan alkua. Ensimmäistä kertaa Suomessa soittanut Elbow valloitti, bändin laulaja Guy Garvey osasi todellakin ottaa yleisönsä. Itse en ole Elbowta kovin paljoa kuunnellut (tätä vääryyttä on korjattu jo), mutta sain silti keikasta aivan mielettömästi irti! Ehdoton kohokohta oli "Lippy Kids", jonka sentään osasin ulkoa.

Sunnuntaina raahustimme festivaalialueella katsomaan Magenta Skycodea. Sitten oli vuorossa osaltani ehkä koko festareiden odotetuin keikka: Fleet Foxes. Kettumiehet aloittivat ihanalla instrumentaalilla nimeltä "The Cascades" ja soittivat neljä ehdotonta lemppariani "Your Protector", "Blue Ridge Mountains", "Mykonos" ja "The Shrine/An Argument". Keikka oli hyvä ja sai minut paikoittain pakahtumaan onnesta, mutta jotain jäi silti puuttumaan. Ehkä se johtui siitä, että edellisiltana Elbown keikalla Garvey otti yleisöön  niin mahtavasti kontaktia koko ajan, mutta Fleet Foxesin keikalla tällaista ei juurikaan ollut.

Festarit päätti osaltani Isobel Campbell & Mark Lanegan. Musiikki huumasi soljuen hitaasti eteenpäin. Toisena soitettu u-pe-a "Come Undone" oli aivan täydellinen. Herra Lanegan puhui keikan aikana tasan kaksi sanaa ("thank you") yhden biisin lopussa, muuten seisoi varomatta vahingossakaan katsomasta yleisöön. Muutama hymy tosin irtosi. Isobel puolestaan kiitteli yleisöä vähän väliä ja muutama välispiikkikin kuultiin. Tosin sai hieman pinnistellä kuullakseen, sillä niin heiveröisen hiljainen ääni Campbellilla on. Keikka oli kuitenkin hieno päätös ihanalle viikonlopulle.

 (all photos by Bubble)

I spent last weekend at a festival called Ruisrock in Turku. I ate lots of good food and saw friends and great bands: Carpark North, The National, The Prodigy, Scandinavian Music Group, Von Hertzen Brothers, Anna Calvi, Felix Zenger feat. Tommy Lindgren & Petteri Sariola, Elbow, Magenta Skycode, Fleet Foxes and Isobel Campbell & Mark Lanegan.  I had an amazing time but my back and feet were already dying after the first day..

The Twilight Singers - Gunshots

Tiistaina Tavastialla rokattiin. Jenkkilästä tuleva The Twilight Singers on alkanut Greg Dullin sooloprojektina, mutta muuttunut sitten pääasialliseksi musiikin ilmaisukeinoksi kera viiden studioalbumin, joista viimeisin julkaistiin viime vuonna. Indierockin kategoriaan uppoava poppoo on kiertänyt maailmaa erilaisilla kokoonpanoilla, ja onpa Mark Lanegankin ollut mukana.

Itse keikka alkoi ehkä hivenen kohmeisesti niin bändin kuin yleisönkin osalta. Muutaman kappaleen jälkeen oltiin kuitenkin jo päästy lämminhenkiseen meininkiin käsiksi, ja vauhti vain kiihtyi loppua kohden. Itse pidin kauniista alusta ja keskivaiheen biisivalinnoista eniten. En hyvällä tahdollakaan voi sanoa tuntevani tuotantoa hyvin, mutta jouset ja piano tuovat kitaravetoiseen rokkenrolliin kaivattua herkistelyä. Nam. Sen sijaan itse setin viimeinen (On the Corner) ja encoren viimeinen (Black Is The Color) tuntuivat meikälisen korviin omituisilta valinnoilta lähinnä siksi, että ne eivät edes yrittäneet kurotella samanlaiseen eeppisyyteen kuin useat muut vedot. Olisi luullut viimeisten kappaleiden olevan tajunnan räjäyttäviä. Keikka oli täysin Dullin juhlaa muiden jäädessä statisteiksi. Käheä ääni ei aina osunut nuotteihin ihan kohdalleen, mutta toisaalta se kuuluu tyyliin ja luo omanlaistaan tunnelmaa.

Anyhow, antoisa keikka, joka teki juuri sen mitä toivoinkin - kiinnostus bändiä kohtaan heräsi aiempaa enemmän :) Viikonlopun soundtrackiksi valikoitui yksi hienoimmista.

p.s. Levyhamstraajat, Poplaarissa on erinäisiä levyjä myytävänä! Minulle saattaa postissa olla tulossa pari vinyyliä... ;)

p.p.s. Lopettakaa niiden 100-listojen tekeminen! :D Ei vaan, mahtavaa, että blogimaailman ulkopuolelta tullut haaste on lähtenyt kiertämään ympäri maata ja siihen ollaan innokkaasti tartuttu :) Hienoa, hienoa. Nyt on vain sellainen pieni ongelma, että olen saanut kuunnelluksi 1,5 listaa ja yli 650 kappaletta odottaa vielä kuuntelijaansa. Käytännössä siis jotain 40 tuntia musiikkia... Olen saanut ne käytyä läpi ehkä juuri ja juuri juhannukseen mennessä, että kiitos vaan :D