Weezer - Unbreak My Heart

Nörttirokkibändi Weezer julkaisi kuun alussa kokoelmalevyn Death to False Metal, joka pitää sisällään ennen julkaisemattomia kappaleita. Asiaan taas vaihteeksi perehtymättömänä mietin, että onpa kiva kun bändi on mennyt tyylissään ajallisesti taaksepäin, jopa lieviin grungeviboihin... No sehän johtui tietysti siitä, että osa biiseistä on oikeasti vanhoja ;) Oh well, hyvältä kuulostaa silti. Eritoten tämä hauska lämmittely Toni Braxtonin vuosien takaisesta hitistä miellyttää. Yleensäkin covereissa on aina jotain hulvatonta.

Onhan bändiltä toki oikeakin uusi studiolätty ilmestynyt. Se tottelee nimeä Hurley, joka näkyy myös kansikuvassa. Jostain syystä en muista, olenko edes kuunnellut koko albumia, vaikka se on ilmestynyt jo syyskuussa. Miten säälittävää voi olla? Puolustaudun sillä, että uutta musiikkia tulee ihan liikaa ihan kokoajan, ja vanhemmiten muisti ei vaan toimi.

Mistä tulikin mieleeni Pete2ndBestiltä bongattu uutinen Pulpin jälleenrakentamisesta (ainakin muutamien keikkojen ajaksi). Ei voi sanoa muuta kuin että loistavaa!! Pulp kuuluu ehdottomiin brittipopin suosikkeihini. Toivottavasti tämä bändi nähdään livenä Suomessakin, esimerkiksi ensi kesän festareilla.

...Myös 30 Seconds To Marsin tulevasta, 20-minuuttisesta ja varmasti eeppisestä Hurricane-videosta on julkaistu maistiainen. Sen voit tsekata täältä, vaikuttaa lupaavalta!

Weezer - Ratitude

Sain kuin sainkin Weezerin uutukaisen käsiini jonkin aikaa sen ilmestymisen jälkeen. Tosin eipä muutama päivä ole saamattomuuslistalla yhtään mitään, Manic Street Preachersin viimeisin on edelleen hankkimatta... En enää edes kehtaa kutsua itseäni faniksi, huok. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan?

Weezer on julkaissut uusia plattoja ihan kohtalaisella tahdilla viime aikoina. The Red Albumiksi ristitty punakantinen levy näki päivänvalon vain reilu vuosi sitten. Sinisen ja vihreän albumin tasolle se ei missään nimessä yltänyt, ja kun ottaa huomioon bändin muutkin hieman uudemmat tuotokset, odotukset Ratituden suhteen eivät olleet korkealla. Samalla kaavalla toistettua pirteähköä rallatusrokkia ei jaksa kuunnella loputtomiin, vaikka erinäisiä helmiä on The Green Albumin jälkeenkin sadellut.

Ratitude kuitenkin yllätti positiivisesti. Uudelta platalta julkaistu ensimmäinen single (If You're Wondering If I Want You To) I Want You To on pitkälti perus-Weezeriä, mutta ei kerro läheskään kaikkea pitkäsoitosta. Se on täynnä vaihtelua: intiahenkisiä vokaaliosuuksia (Love Is The Answer) ja bändin alkuajoilta tuttuja raskaita kitaroita. Yleinen fiilis ei kuitenkaan ole kadonnut. Vaikka normaalisti pidän kauniista ja melankolisesta musiikista - ja Weezer ei kyllä mahdu kunnolla kumpaankaan kategoriaan - viehättää musiikissa sen ristiriitaisuus. Yksinkertaisilta ja iloisilta kuulostavat kappaleet saavat lisäpontta masentavistakin sanoituksista, jotka Rivers Cuomo laulaa hassun flegmaattisella tyylillään. Tai ehkä laulu itsessään ei ole laiskaa tai alakuloista, se vain tuo mieleen alistuneen opiskelijanuorukaisen, joka ei ujoudessaan uskalla lähestyä koulun kauneinta tyttöä. Ja sitähän Weezer nimenomaan on - nörttirokkia. Kopio saataisiin luotua helposti iskemällä parille geekille jenkkiopiskelijalle kitarat käteen. Lopputulos ei tietenkään olisi yhtä laadukas.

Weezer on perustettu vuonna 1992. Itse kiinnostuin bändistä kunnolla nähtyäni sen livenä vuoden 2001 Provinssirockissa. Tuolloin vihreäkantinen levy oli juuri ilmestynyt, ja Hash Pipe -single paitsi herätti kohua, myös laulatti yleisöä. Vaikka yhdistän bändin suurimmilta osin lukion jälkeisiin aikoihin ja 2000-luvun alkuun, viehättää se nostalgiahuuman lisäksi myös tänä päivänä. Ratitude on kelpo lätty ja olen iloinen, että se tehtiin. Missään nimessä se ei korvaa sinistä tai vihreää Weezer-albumia, mutta henkilökohtaisella listallani se yltää samalle tasolle Make Believen kanssa. Aiemmin mainitsemani party-biisin lisäksi voisin suositella biisiä nimeltä I Don't Want To Let You Go.

Rocking Five

Kategoriaan ROCK osuvien biisien parasta antia ovat yleensä aloitukset. Jos ensimmäiset sekunnit tökkivät, tulee kappaleesta vain kertosäebiisi - tekele, jonka keskinkertaisten säkeistöjen ja loistavien kertsien väliin isketään vähän sooloa tai herkistelevää bridgeä. Apulanta-yhtyeen mukaan leipis. Sillä ansaitsee paikan lauletuimpien kertosäkeiden listalla, mutta erityistä musiikillista ansiota kappale ei välttämättä saavuta. Listasinpa siis mielestäni parhaat rokkilaulelmat, jotka toimivat kokonaisuudessaan taivaallisesti, mutta joissa alku merkitsee kenties eniten. Kitarasäröaloitusten top viisi liveversioina, olkaa hyvät.

Muse - Plug In Baby (Glastonbury 2004)

Mattin alun kitaravinkumiset eivät kuulu albumiversioon, huom. Vaikka en listaa näitä biisejä varsinaisesti järjestyksessä, on tämä ehkä kaikkien aikojen ykkönen. Aloituksen lisäksi koko biisi kantaa läpi niin uskomattomalla voimalla, että kaikki irtaimisto kannattaa liimata tai naulata paikoilleen. Tätä kuullaan taas huomenna!!

Placebo - The Bitter End (Paris 2003)

...Tai sitten tämä yltää sinne ykköspaikalle. Anyhow, Soulmates Never Die -dvd'ltä löytyvä pätkä, jossa bändi pistää parastaan ja hiki virtaa. Niin, ja Brian. Need I say more.

Weezer - Perfect Situation (ei tietoa liven ajankohdasta tai paikasta)

Täydellinen biisin aloitus! Vaikka Weezerin hohto omissa silmissäni on hieman laskenut parin uusimman levyn myötä, jaksaa tämä aina olla ihanista ihanin kappale. Ja Rivers Cuomo on hänkin varsin symppis, kaikkien nörttirokkarien isä :)

The Smashing Pumpkins - Zero (Rockpalast 1996)

Legendaarisista legendaarisin biisi, ja ko. livessä Billy Corganilla myös yllään legendaarisista legendaarisin outfit - musta ZERO-paita ja hopeanhohtoiset housut. Vuonna 1996 myös D'Arcy oli vielä mukana kokoonpanossa. Ei kenties paras liveversio biisistä, mutta silti. Ah.

Blur - Song 2 (Provinssirock 1999)

Täydellinen pomppubiisi, myös Manboyn coveroimana! Provinssissakin siis muinoin nähty. Hempeää, että Yle on nähnyt vaivaa ja suomentanut lyriikat x) Hihhihhii.

Kolahtiko joku säröilyistä?