Showing posts with label suede. Show all posts
Showing posts with label suede. Show all posts

21 Oct 2011

Manboy

Blogiani tai elämääni muuten vaan seuranneet tietävät, että kotimaisista rokkipumpuista yksi on ylitse muiden - Manboy. Helsinkiläistyneet porilaiset nousivat tietoisuuteeni ensi kerran debyyttilevy Stretch Your Religionin myötä yli kymmenen vuotta sitten ja ovat kokoajan vahvistaneet asemaansa paitsi omassa sydämessäni, myös maailmalla. Bändi on lämpännyt useampaa kansainvälistä artistia enkä ole koskaan ymmärtänyt, miten he eivät ole nykyistä suurempi nimi. Ehkä suomalaiset eivät vain tajua? Onneksi uusi levy, Prince-lämmittely sekä hieno, kunniamaininnan saanut How It Hurts -musiikkivideo ovat saaneet huomiota osakseen.

Muutamia olen saanut käännytettyä mänkkärifaneiksi (tai no, ainakin kuuntelijoiksi), ja keikoillekin löytyy yleensä seuraa. Livenä bändi on ehdottomasti parhaimmillaan, joten jos mahdollisuus sen kokemiseen tulee, kannattaa siihen tarttua tiukasti!


Kuvat keikoilta ympäri suomea useamman vuoden ajalta. Manboyn voi seuraavaksi bongata livenä näistä kohteista (osassa Kemopetrolin kanssa):

22.10.2011 Virgin Oil Co., Helsinki
03.11.2011 The Monkey, Turku
11.11.2011 Royal Night, Vaasa
12.11.2011 Rytmikorjaamo, Seinäjoki
17.11.2011 YO-talo, Tampere





Manboy is my all-time favourite Finnish band. I don't understand why they're not bigger than they are! With their music they should be international rock gods or something. I don't get it. Anyway, I've liked them for over ten years now, and they're definitely in their element on stage. Manboy has also opened up for quite big bands over the years - Placebo, Suede, Muse and recently Hurts. So here are some pics taken during the last ten years, from all over Finland!

And yes, the new album has more electro elements in it than the previous ones, but you should check all of them out anyway. And the new video for How It Hurts is absolutely worth watching, too.

26 Aug 2011

Brett Anderson & Steven Wilson

Pariltakin tutulta herralta on odotettavissa uutta matskua piakkoin.

Sueden vokalistina parhaiten tunnetuksi tullut Brett Anderson julkaisee uutta soolomateriaalia syyskuun lopussa. Esimaistiaisina sinkku Brittle Heart, joka hurmaa letkeydellään ja toivottaa hyvää huomenta viikonloppua odottaville.






Porcupine Treen ja parin muun bändin riveissä vaikuttanut Steven Wilson astuu viikonloppuun synkemmin ottein. Uusi kipale Index, olkaa hyvä.







Brett Anderson from Suede will release a new solo album in September. Here's the first single, Brittle Heart, which feels warm and welcoming for all those who can't wait for the weekend to begin.

Also some new music from Steven Wilson has emerged from the depths of darkness. Yummy.

1 Jul 2011

Suede - Stay Together

1990-luku on ollut tällä viikolla vaihteeksi tapetilla. Päässäni on soinut niin Sonic Youthin Sugar Kane (hyvä) kuin 4R'n Loving the Alien (ei hyvä), kaksi lukemaani kirjaa liikkuvat edellisellä vuosituhannella ja Laurikin kyselee musa-arvonnassaan lempivuosikymmenen perään. Ja vähän lisää ysäriä voi vielä heittää kehiin.

Kaiken muun musiikin ohella elän kesäisin aina vahvaa britpop-kautta. Kai se sitten on kesäistä musiikkia, who knows. Yleensä suurimman osan soittoajasta saa Pulp, mutta viime aikoina Suede on ollut kovassa nosteessa. Osasyynä tietysti se, että bändin tuotantoa on lisätty Spotifyhin remasteroituna - pääasiassa musiikkia kun tulee nykyisin kuunneltua sitä kautta (laiskaa ja mielikuvituksetonta mutta ah niin helppoa). Animal Nitratea fiilistelin jo aiemmin tällä viikolla, mutta kyllä Stay Together on omassa lokerossaan, onhan se ensimmäinen Suede-biisi jonka koskaan muistan kuulleeni. Muistatteko vielä ne lukuisat hittikokoelmat 1990-luvulta? Sueden bongasin Hits ’94 –nimiseltä C-kasetilta, jossa se nökötti yhdessä Take Thatin, Meat Loafin ja Tori Amosin kanssa. Oh the nostalgy.

Stay Togetheria ei ole julkaistu varsinaisella levyllä, vaan erillisenä singlenä. Sinkulta se löytyy niin radioon editoituna kuin pitkänä (yli 8-minuuttisena) versiona parin b-puolen kera. Vaikka Brett Andersonin mielestä kappale videoineen on Sueden huonoimpia, eikä muukaan bändi tunnu sitä järin suuresti arvostavan (samoihin aikoihin rivit alkoivat hajoilla ja Butler jätti kitaristin pestin), silti se on yksi yhtyeen suosituimmista ralleista. Livenä sitä ei ole paljoa soitettu. Toukokuisella levy levyltä –keikkarupeamalla se kuitenkin kuultiin Dog Man Star –albumille omistettuna iltana (muun muassa Pete kävi tsekkaamassa useammankin illan, vink vink).

Vaikka comebackit ovat aina vähän arveluttavia, saa nostalgikko niistä yleensä irti edes jotain. Toivonkin niitä silti ilmestyvän tulevaisuudessakin vaikkapa juuri yksittäisten keikkojen, ei välttämättä uuden tuotannon muodossa. Niin, että pääsisin vielä joskus näkemään Sueden tai Pulpin, huok. Mutta pitemmittä puheitta siihen videoon, joka on superysäriä, mutta ei anneta sen häiritä – nauttikaa biisistä ja viikonlopusta!






Although I enjoy britpop all year round (besides other sorts of music of course), summer is my ultimate season for upbeat guitars and catchy melodies. Usually I listen to Pulp the most, but recently Suede has been playing a lot at my place – probably because all the albums have been listed into Spotify as re-mastered versions (I’m lazy & listen to Spotify a lot). Stay Together is the first Suede song I’ve ever heard. The band doesn’t really like it but the crowd does, and what’s there not to like? Besides from the a-bit-too-much-90’s-vibes-video I mean ;) Anyway, enjoy the song and have a nice weekend!