Showing posts with label jim sturgess. Show all posts
Showing posts with label jim sturgess. Show all posts

12 Jun 2010

Heartless / Sturgess

Yksi sana lienee paikallaan: uuuuuh. Kauhuelokuvat eivät kuulu repertuaariini, lukuun ottamatta K18-leimalla varustettua Sweeney Todd -musikaalia sekä teiniaikojen kulttifilkkaa Screamia. Suattapi muutama King löytyä kaapin perältä myös (The Shiningin traileri on muuten hillitön!!). Mutta sattuneesta syystä odotan Heartlessia kuin kuuta nousevaa! Fantasia-aiheinen jännitys tuntuu ainakin muutamien trailereiden perusteella mielenkiintoiselta, eikä pääosaa näyttelevästä henkilöstä voi sanoa mitään pahaa. Paitsi sen, ettei Jim Sturgess hyvin todennäköisesti suostu kosintoihini. Damn.

Demonien kanssa juonittelu muistuttaa jossain määrin erästä toista pimeyden voimia koettelevaa elokuvaa, The Devil's Advocatea. Lukuisia palkintoja lunastanut leffa esittelee myös Harry Pottereista tuttuja naamoja, kuten Clémence Poésyn ja Timothy Spallin. En vaan jaksaisi odottaa tätä enempää! Valitettavasti kohtalo on kuitenkin puuttunut peliin siinä määrin, että Finnkinon tietojen mukaan kukaan elokuvia maassamme levittävä taho ei ole tuomassa tätä brittiläistä pätkää Suomeen. Huok. Täytynee siis turvautua dvd-versioon tai - jos tuuri käy - tekstittömään näytökseen skotlantilaisessa elokuvateatterissa heinäkuussa. Fingers crossed!







Sturgesshan on kunnostautunut myös loistavana muusikkona, näyttelijäntyönsä lomassa. Ohessa Heartlessissa kuultava nimibiisi apatiaa ja epätoivoa huokuvana live-versiona. Tuo säkillisen muistumia Velvet Goldminen Curt Wilden laulannasta (Ewan McGregor, jos joku ei ole vielä nähnyt tätä leffaa niin hopihopi!! Skottiylpeyden lisäksi mukana Jonathan Rhys-Meyers,  Christian Bale ja Eddie Izzard). Alkuperäinen löytyy täältä. Ja suosittelen myös herran MySpacea, josta musiikkia löytyy vielä lisää. Tätä voisi kuunnella koko päivän ja yön.

15 Apr 2010

Strawberry Fields

Kesän ensimmäiset mansikat! Verrattain mauttomia espanjalaisia toki, mutta silti, mansikoita. Yhdistetään niihin kulttibiisi ja pörröpäät Jim Sturgess & Joe Anderson. Mitä saadaan? Täydellinen keväinen välipala. Eikä muuten ollut yhtään ikävää syödä seuraavana päivänä aamupalaakaan, kun myslin joukkoon sai heittää muutaman manssin. Nam.




17 Mar 2010

Across the Universe

Kun edellinen ilta on mennyt normaalia arkea myöhemmäksi (ei sanaakaan siitä, että jumitettiin keikan jälkeen jälleen kerran hallin takaportilla, ja bändi teki placebot eli ajoi tyynesti pakulla ohi), jäävät lauantai-illan keikkasuunnitelmat väliin. Siitäkin huolimatta, että tarjolla olisi I Was A Teenage Satan Worshipperin lisäksi toisaalla toinen tanssittava, Don Johnson Big Band. Oh well. Joskus täytyy tyytyä vanhuuteensa.

Sen sijaan Alicen lisäksi tuli samalle päivälle tuijotettua vielä kaksi leffaa - Across the Universe sekä Lieksa!, joista jälkimmäinen tosin siis löytyy omasta hyllystä, mutta joka näyttelijäkaartinsa vuoksi on aina arvoistaan katsottavaa. Across the Universe taas on Beatlesin biiseihin perustuva nuorekas, irvokas ja mehukas musikaali, jossa 1960-luvun nuoret etsivät itseään ja toisiaan sodan keskellä. Osittain Beatles-coverit eivät mielestäni toimineet yhtä hyvin kuin lukuisaan kertaan kuullut alkuperäiset versiot (sininen tupla-cd-boksi tuli kulutettua loppuun musiikillisen heräämiseni alkutaipaleella eli ala-asteella), osittain ne olivat todella valloittavia. Efektejä ja sälää oli mielestäni myös hieman liikaa, leffa olisi toiminut mainiosti vähemmälläkin. Mutta pienille virheille voi antaa anteeksi, kun muuten viihtyy!

Ja kyllä, Judea näytellyt pörröpää Jim Sturgess pääsee haaremiini. Jotain tekemistä asian kanssa saattaa olla maksa-allasmurteella (Liverpool hei, ai että olen nokkela), joka paitsi noin niinkun muutenkin kuulostaa viehättävältä ja superbrittiläiseltä, tuo myös muistumia kultaisesta kahdeksankymmentäluvusta (vaikka Chesterin murre taitaakin taipua enemmän Mansen puolelle, hm). Herran takatukan tosin taitaisin pätkäistä.



28 Feb 2010

Across The Universe

Lainasin ystävältä hänen suuresti kehumansa, Julie Taymorin ohjaaman Beatles-musikaalin Across The Universe. Kiitos. Katsoin sen eilen.. ja uudelleen tänään. Se on aivan ihastuttava, mielikuvituksellinen, täynnä toinen toistaan erilaisempia kohtauksia ja lauluja, kontrastia. Siksi se ansaitseekin heti paikkansa lempielokuvieni joukossa. Sekä elokuva ja sountrack ovat varmasti jo ensi viikolla matkalla luokseni postitse. Elokuvassa eletään 60-lukua. Liverpoolissa telakalla työskentelevä Jude lähtee Amerikkaan etsimään isäänsä. Siellä hän ystävystyy Maxin kanssa ja rakastuu tämän siskoon Lucyyn. Ystävykset muuttavat New Yorkiin, jonne Lucykin saapuu. Ystäväporukkaan löytävät tiensä myös Sadie, Prudence ja Jo-Jo. Vietnamin sota muuttaa kuitenkin myös näiden nuorten aikuisten maailmaa. Pääosissa nähdään: 

 Evan Rachel Wood Lucyna

 Jim Sturgess Judena

 Joe Anderson Maxina

T. V. Carpio Prudencena

Dana Fuchs Sadiena
ja Martin Luther McCoy Jo-Jon roolissa.
(kuvat: imdb, googlen kuvahaku)

Lisäksi elokuvassa nähdään pienissä rooleissa muun muassa Bono, Joe Cocker, Eddie Izzard, Salma Hayek. Jim Sturgess lauloi itsensä sydämeeni heti elokuvan ensisekunneilla, kun avasi suunsa. Miehen aksentti sai polvet veteläksi. Myös Joe Anderson oli ihana. Jos Kurt Cobainista tehtäisiin elokuva, olen vakuuttunut, että juuri Joe esittäisi Kurtia. Lemppareiksi nousivat heti nämä kolme kohtausta: I Want You, Strawberry Fields ja All You Need Is Love.