Provinssirock 2013

Provinssirock aloitti festarikesän vähän vaisusti. Provinssirockin kävijämäärä oli tänä vuonna reilusti alheisempi kuin aiempina vuosina, ja se todellakin näkyi, erityisesti sunnuntaina. Minusta tuntui lähes koko festareiden ajan, että ei vain lähtenyt kunnolla käyntiin. Syy oli luultavimmin vähäisessä ihmismäärässä, kovin sateisessa säässä ja siinä, että melkein koko ajan oli väsynyt ja nuutunut olo. Vanha ei jaksa enää.

Edetkäämme nyt viikonlopun keikkojen tarkasteluun kronologisessa järjestyksessä. Omalta osaltani festarit aloitti French Films, jonka jälkeen katsottiin ystävän kanssa hetken Von Hertzen Brothersin keikkaa. Sitten oli vuorossa tanskalainen Mew, jota en ole kuunnellut ikuisuuksiin. Keikan alku kovin vaisu, mutta lähti parin biisin jälkeen kunnolla vauhtiin. Huippuhetkiiä olivat tietenkin omat lempparit Apocalypso, Special, Snow Brigade, 156 & ihana ihana Comforting Sounds.

Matti Airaksisen Parasta Ennen -disco jaksoi tanssittaa hetkisen. Muutamia hyviä vanhoja biisejä tuli, mutta oikeasti puuttui ne kaikki parhaat! Wtf Matti?! Ystävän pyynnöstä jäimme tanssimaan pidemmäksi aikaa kuin olin suunnitellut, sillä jaksoimme toivoa, että vielä tulee jotain oikein hyvää. No ei tullut, joten vihdoin Eva & Manu kutsui. Keikka oli yhtä tasaisen hyvä kuin bändin aiemmatkin, joilla olen ollut. Hieman se jäi kesken, sillä siinä vaiheessa kun kuulimme että Blur soitti Girls and Boysia, tuli kiire.

Perjantain lopuksi päälavalle siis kipusi sellainen pieni ja tuntematon bändi kuin Blur. Juoksimme tosiaan täysiä ja ehdimme juuri kuulla noin puolet mahtavasta biisistä nimeltä Girls & Boys. Sitä seurasivat tottakai suosikit Parklife, Beetlebum, Coffee & TV, Out of Time ja viimeisenä soitettu Song 2, joka sai riehaantumaan täysin. Kotiin kävellessä vettä satoi kaatamalla eikä minulla tietenkään ollut minkäänlaista sateensuojaa..

Lauantaina soittanut Antero Lindgren heitti yllättäen viikonlopun kokonaisuudessaan parhaan keikan. Herra hurmasi Rumba-teltan yleisön totaalisesti. Missasin keikan alusta muutaman biisin, mutta ehdin paikalle juuri parahiksi kuulemaan suosikkini Darksiden. Lindgren oli aivan häkeltynyt yleisön vastaanotosta, mikä nosti itselle hymyn huulille. Parasta keikoissa ei ole täydellisesti soittaminen ja laulaminen ja tarkoin harkitut välispiikit vaan häkellyksestä kesken jäävät lauseet, muutama unohdettu biisinsana ja artistin silminnähtävä onnellisuus.

Yksi festariviikonlopun kohokohdista oli täpötäydelle Rumba-teltalle stand-up keikan heittänyt Heli Sutela. Niistä miespuolisista koomikoista emme oikein jaksaneet välittää. Seuraava nähty keikka oli vasta tuntien päästä (vanha kävi välillä kotona hieman nesteyttämässä itseään) Saarilavalla. En ole koskaan mitenkään suuresti tykännyt Disco Ensemblesta, mutta yksi bändin biisi on superrakkaus. Kyseinen biisi on Beacon ja voi sitä riemunkiljahdusta, kun se soitettiin keikalla. Disco Ensemblen keikka jäi itselle illan viimeiseksi.

 

Sunnuntai alkoi Pertti Kurikan Nimipäivillä, jonka jälkeen oli vuorossa päälavalla sateessa soittanut White Lies. Lavan edusta oli hyvin väljä eikä jengi ollut mielestäni kunnolla mukana. Siksi kai en itsekään oikein päässyt fiilikseen. Jos tätä vertaa parin vuoden takaiseen livevetoon Lontoossa, niin.. no niitä ei edes kannata verrata, sen verran eri sfääreistä puhutaan. Solisti jaksoi Seinäjoella silti hymyillä läpi keikan. Muutama uusi biisikin kuultiin ja hyvältähän ne kuulostivat.  

Sunnuntain viimeisimpien joukossa soittanut Glasvegas soitti valitettavan puolityhjälle teltalle. Vaihdoin paikkaa varmaan tsiljoona kertaa keikan aikana, jotta olisin kuullut paremmin. Lempparit Geraldidne, It's My Own Cheating Heart That Makes Me Cry, Daddy's Gone, Go Square Go ja The World is Yours. soitettiin, mutta jäin kovasti kaipaamaan Shine Like Starsia ja uusinta sinkkua I'd Rather Be Dead. Glasvegas on kyllä nähtävä uudestaan, jossain paremmissa puitteissa!

        

Provinssirock started this festival summer for me but it was quite bland. I'm sorry, I'm just too lazy now to translate. Above you can see the bands I saw there.

Viikonlopun odotetuin viisikko

Ei enää viikkoakaan Provinssirockiin! Viime vuonna kyseinen festari jäi väliin, mutta tänä vuonna se kutsuu kaikkina kolmena päivänä. Viikonlopun odotetuin viisikko käy ilmi alla olevista videoista. Ilmatieteen laitos lupaa tällä hetkellä sadetta festareiden ajaksi, mutta se ennustus nyt ehtii muuttua vielä moneen kertaan. Toivotaan että on aurinkoista, ja jos sataa, niin sataa vain kevyesti eikä kaatamalla.

Not even a week anymore and it's Provinssirock! Last year I didn't even go to the festival but this year I'll be going for the whole weekend. Five of the most anticipated (by me) bands are above. Right now the weather forecast says it'll rain next weekend but that forecast can change many times during the next week. Let's hope it'll just be sunny.

And We're All Parts Of An Alphabet (from A to G)

Nappasin Jenniltä Musiikkiaakkoset-tehtävän joskus aikoja sitten, se vain on lojunut luonnoksena liiankin kauan. Tehtävänä on laittaa jokaisen aakkosen kohdalle kyseisellä aakkosella alkava biisi. Lisäksi pitää kirjoittaa lempikohta biisin lyriikoista. Tuollaisena tehtävä olisi ollut aivan liian helppo, tai toisaalta aivan liian vaikea, sillä miten valita vain yksi hyvä sadoista vaihtoehdoista!? Vaikeutin sitten haastetta siten, että yritin keksiä biisin, jonka esittäjä alkaa myös samalla aakkosella. Ja yrittää vielä löytyy virallinen musiikkivideo biisiin. Tämä rajasi valintaa huomattavasti. Yhtenä kriteerinä oli vielä tämä: Ei samoja biisejä kuin taannoisella "100 parasta biisiä"-soittolistalla eikä samoja videoita kuin tässä aikoja sitten julkaistussa musiikkivideopostauksessa. Eikä kahta samaa samalta esittäjältä. Siinähän niitä rajoituksia olikin  kerrakseen. Aakkosista Å, Ä ja Ö jäivät pois sillä huteralla tekosyyllä, että niitä ei ole englannin kielessä ja lähes kaikki valitut biisit ovat englanniksi.

Lopulta päädyin kahteen ratkaisuun: valitsin biisit lähinnä videoiden perusteella ja tein vielä erikseen soittolistan, joka sisältää biisejä, joissa sekä esittäjä että biisin nimi alkaa samalla kirjaimella. Julkaisen sen joskus myöhemmin. Vielä pitää mainita, että Björkin ja Sigur Rósin u-pe-at videot jäivät listan ulkopuolelle, koska enhän minä osannut päättää mikä niistä kuuluisi listalle. Täytyy jossain vaiheessa varmaan tehdä jokin Top 5 -videolista molemmista. Ja vastaus siihen kysymykseen, mitä varmasti mietit juuri tällä hetkellä, on kyllä. Teen kaikesta aina liian vaikeaa. Älä kysy miksi.

A  Ambulanssikuskitar (Eleanoora Rosenholm)

 
Kun kärsit kuoleman rajamailla / Kylmissäsi verispäin toivoa vailla / 
Kättäsi pidellen saatan sinut rajan taa / Olenhan ambulanssikuskitar
 
B  Bigger Than Us (White Lies)

And I feel like I'm breaking up, and I wanted to stay / Headlights on the hillside don't take me this way

C  Coffee and TV (Blur)

I've seen so much I'm going blind / And I'm braindead virtually / Sociability / It's hard enough for me

D   Dog Days Are Over ( Florence + The Machine) 

And I never wanted anything from you / Except everything you had and what was left after that too

E   Everything (Anouk)

It's the strangest thing that I can feel so much for someone, somehow

F   From Yesterday (30 Seconds To Mars)

On his face is a map of the world, a map of the world
 
G   Go Do (Jónsi)

You wish silence released massive tremors / You wish, I know it, surrender to summers / We should

 always know that we can do everything / Go do, you'll learn to / Just let yourself, fall into landslide 


 Ensimmäinen osa neljästä, joten jatkoa seuraa..

I snatched this alphabetical music-thing from Jenni. You have go through the alphabet by choosing a song that starts with a certain alphabet and also write your favorite part of that songs lyrics. I made all kinds of restrictions for myself because otherwise this would have been way too easy for me. Or on the other hand way too hard because how are you supposed to choose just one song from hundreds of good candidates!? So in the end I mostly went with a good song accompanied with a good, official music video.  This is the first of four parts so there's more to come..

White Lies @ Circus

Täpötäysi Circus. Silmiä polttelevat valot, yllättävän mukavalta kuulostanut Iconcrash sekä humalaisista ihmisistä ja lasinsiruista täyttynyt salin lattia. Uusin albumi Ritual ei ole vakuuttanut, joten odotukset White Liesia kohtaan eivät olleet järin korkealla. Siitäkin huolimatta, että tiesin bändin pystyvän euforiseen suoritukseen niin halutessaan.

Avausraita pistikin sitten jalat vipattamaan saman tien, soundit toimivat yllättäen todella hyvin eivätkä valotkaan enää sokaisseet. Pomppimisen tuoksinassa noussut hiki oli verrattavissa pariin vuoden 2007 hallikeikkaan, jotka taitavat tässä suhteessa olla kokemusteni kruunaamattomia kuninkaita (jos on kaksi paitaa ja päällimmäinen on selästä läpimärkä, se kertoo jo jotain). Supernam siis! Hauskinta mielestäni on se, että bändin lavaolemus on todella tyyni ja staattinen, jos ei huomioida McVeigh’n muutamia virnistelyjä ja välispiikkejä. Karisma huokuu silti läpi ja ne pienet hetket riittävät todistamaan, että bändillä on yhtä hauskaa kuin yleisöllä.

A Place to Hide

Holy Ghost

To Lose My Life

Strangers

E.S.T.

Is Love

The Price of Love

Streetlights

Farewell to the Fairground

Peace & Quiet

Bad Love

Death

----

Unfinished Business

The Power & The Glory

Bigger Than Us

Setin parhaimmistoon kuuluivat vanhat hitit ja lempparit Farewell to the Fairground, The Price of Love ja Death. Ritualin tuotannosta puolestaan eniten lämmittivät Holy Ghost, Streetlights sekä viimeiset riehumiset kirvoittanut Bigger Than Us. Vaikka debyytti toimiikin omiin korviini huomattavasti paremmin kuin kakkonen, ei eroja biisien välillä huomannut livenä yhtä selkeästi kuin omista kaiuttimista. Ja taas se tuli todistettua – niin moni bändi sopii festareita paremmin klubille (olkoonkin sitten vaikka parjattu Circus), jossa intensiivinen tunnelma velloo massojen keskellä. Vaikka mielessäni kytee edelleen ärsyttävän ristiriitainen suhtautuminen koko yhtyeeseen kiitos liiallisten Interpol- ja Editors-vaikutteiden, osaavat valkoisten valheiden pojat tuoda elävän musiikin hurmoksen esikuviaan paremmin yleisön iholle. White Lies on nimenomaan livebändi. Sinänsä harmi, että levyt jäävät helposti turhan kylmiksi, mutta tällaisten iltojen ansiosta myös nauhoitetut versiot saavat uudenlaista potkua. Iltojen, jotka olisivat voineet jatkua loputtomiin.

Self-disgust is self-obsession honey

Saatte kaksi arvausta siitä, mikä tunteita nostattava kirja on loppusuoralla. Vinkkeinä kasa rokkenrollia ja uhmaa huokuvia mustavalkokuvia sanavalmiista ja älykkäästä miehestä, jota pidettiin yleisesti ottaen liian kauniina. Ja josta ei ole kuultu mitään sitten helmikuun 1995.

Pakko sanoa, että pelkään kirjan loppumista, ja olenkin jumahtanut viimeisen luvun keskivaiheille. En vain halua, että se päättyy! Kyse ei ole niinkään teoksen upeudesta tai kirjailijan taidokkuudesta, vaan siitä kaikesta pahasta, josta olisi halunnut Richeyta suojella. Tai jota vastaan taistelemiseen häntä olisi halunnut vahvistaa. Yleensä saan Manics-kuumeen kerran vuodessa, mutta tällä kertaa tämä on jo toinen vuoden sisään. Kolmas aalto on odotettavissa kesällä ennen Wanaja Festivalin keikkaa. Silloin aion kaivaa mustan puuhkan ja punaisen huulipunan kaapista ja rokata kaikille menneille vuosille.

Tänään sen sijaan pitäisi rokata vähän White Liesia. Vielä en osaa orientoitua keikkaan, kun nuo mokomat walesilaiset vievät kaiken huomioni. Yritys hyvä kuitenkin. Silti vielä sen verran on palattava menneisyyteen, että tuijottaa ensimmäisen ensimmäisen Manics-kosketuksen videoversiota.

Kuvat täältä.

White Lies @ O2 Shepherds Bush Empire

 (kuva ystävän ottama)

White Lies rokkasi totaalisesti Lontoon O2 Shepherd's Bush Empiressa (10.2.2011). Uusi levy ei ennen keikkaa oikein ollut avautunut minulle, mutta kyllä kolahti keikan aikana/jälkeen, arvostus sitä kohtaan nousi roimasti. Nyt uutta levyä kuuntelee täysin eri tavalla. En odottanut keikalta mitään kovin ihmeellistä, mutta sainkin jotain aivan täydellistä! Tunnelma O2 Empiren sisällä oli sanoinkuvaamaton. Tanssittiin, riehuttiin, taputettiin, hypittiin, laulettiin, huudettiin ja kiljuttiin ystävän kanssa aivan sekopäisinä. Saimme osaksemme lähellä olevilta ihmisiltä huvittuneita hymyjä ja pari mukavaa kommenttia. En ymmärrä miten jaksoimme sen puolitoista tuntia. Olo oli kyllä keikan jälkeen kuin olisi juossut maratonin. Kasvot hehkuivat pinkkeinä, hiukset olivat aivan märät hiestä, pitsimekko liimautunut hikiseen ihoon. Meillä piti olla maailman huonoimmat paikat, mutta ne osoittautuivat itse asiassa todella hyviksi. Koska teatteri ei ollut mikään kovin suuri, näki aivan ylimmiltä paikoilta lavalle hyvin. Emme todellakaan malttaneet istua paikoillamme vaan siirryimme hieman ennen keikan alkua kaiteella erotetulle yläkäytävälle, jonka valloitimme aika tehokkaasti. Oli ruhtinaallisesti tilaa, ihmiset eivät hyppineet päälle eikä tarvinnu pelätä putoavansa alas.

Matkalla hostellille näytettiin oikeasti varmaan aivan aineissa olevilta, vaikka mitään päihteitä ei todellakaan oltu nautittu. Keikkahurmio ja ultimaalinen väsymys sen teki. Saatiin paljon pelästyneitä katseita osaksemme. Kuvitelkaa kaksi täysin räjähtänyttä tyttöä silmät punaisina ja lasittuneina, jotka nauravat aivan hysteerisesti ja kävelevät miten sattuu. Matkan viimeisenä iltana ollut keikka siis kruunasi koko upean matkan. Itselläni ei ollut kameraa mukana, mutta onneksi voi luottaa youtuben tarjontaan. Nämä pätkät välittävät siitä tunnelmasta ehkä 20 prosenttia, jos sitäkään.

Setlist:

A Place To Hide
Holy Ghost
To Lose My Life
Strangers
E.S.T.
Peace & Quiet
Streetlights
From The Stars
Is Love
Bad Love
Death
----------
Encore
 Unfinished Sympathy
The Power And The Glory
Bigger Than Us


White Lies @ O2 Shepherd's Bush Empire in London was 
awesome!!! No words can ever descripe how great it was.

London Calling, Yes, I Was There Too

Aloitetaan matkan Lontoon osuuden fiilistely soittolistalla (KLIK). Livenä tuli nähtyä White Liesin ja Hesta Prynnin lisäksi minulle aiemmin tuntemattomat, ihastuttaneet Sad Day For Puppets, Young The Giant, Active Child ja Crocodiles. Muutkin listalla olevat biisit liittyvät matkaan jollain tavalla. Ihania muistoja.

White Lies - To Lose My Life

Young The Giant - Apartment

 Sad Day For Puppets - Such A Waste

Broken Bells - The Ghost Inside

White Lies - Unfinished Business

Florence + The Machine - Rabbit Heart (Raise It Up)

White Lies - Death

The Clash - London Calling

Crocodiles - Billy Speed

Lykke Li - Complaint Department

Florence + The Machine - Heavy In Your Arms

Crocodiles - Hearts Of Love

White Lies - Peace & Quiet

Active Child - Wilderness

Baron feat. Hesta Prynn - Bury Your Bones

Tori Amos - Welcome To England

Active Child - Take Shelter

White Lies - Bigger Than Us

White Lies - Farewell To The Fairground

Belle & Sebastian - Get Me Away From Here, I'm Dying

Coldplay - Cemeteries Of London

Patrick Wolf - London

The National - England

Mutta nyt nokka kohti Helsinkiä ja keikkaputki Junip - The National - The Ark!

Made a spotify playlist (click), memories from the London trip. Saw White Lies, Hesta Prynn, Sad Day For Puppets, Young The Giant, Active Child and Crocodiles live. Other songs on the playlist remind me of things during the trip. Right now I'm off to Helsinki to see Junip, The National and The Ark live!

White Lies - Ritual trailer

Tällä viikolla ilmestyi White Liesin pitkään odotettu kakkoslevy Ritual. Ainakaan näin aluksi levy ei tunnu mitenkään ihmeelliseltä, mutta kestihän debyytilläkin aikansa päästä suosiooni. Vaikka musiikki sinänsä on hyvää, tuntuu se silti jotenkin tyhjältä ja ilmeettömältä verrattuna veljiinsä nimeltä Interpol ja Editors. Kaikki kun uppoavat post-punk-genreen Joy Divisionin ja New Orderin hengessä, joskin vähän eri sävyin. Mutta kyllä Ritualilta tuntuu todellisia helmiäkin löytyvän. Lätystä lisää sitten paremmalla ajalla, nyt perjantaita voi lähteä viettämään pienellä koosteella pitkäsoitosta.

White Lies - Bigger Than Us

White Lies saapuu keikkailemaan Tampereelle ja Helsinkiin huhtikuussa, ja lippukin toki jo löytyy tästä osoitteesta. Odotan paljon! Musen lämppärinä nähty (ja Helsinki Livessä ulkopuolelta kuultu, eh) brittiupeus on varmasti kesäistä ulkolavaa intensiivisempi klubiolosuhteissa. Uusi levy Ritual julkaistaan tammikuun puolessa välissä. Kakkoslevyltä on napattu jo yksi sinkku, Bigger Than Us, jota soiteltiinkin kesän keikoilla. Ja kyllä biisi lämmittää ainakin minun mieltäni.

Muse @ Kaisaniemi Park

Jalat tukevasti Suomessa, pää pilvissä Kaisaniemen puistossa! Kesälomaa on ollut vasta viikko, mutta kuvia on reissuista läpikäytävänä yli tuhat. Siinä ruljanssissa vierähtää aikansa. Sitä ennen siis pieni katsaus eiliseen Musen ulkoilmakeikkaan.

Helle vaati veronsa, mutta itse selvisin koettelemuksesta ilman nestehukkaa. Hikeä sen sijaan lensi enemmän kuin ikinä! Jo ensimmäisen biisin aikana tunsin paitani selkämyksen olevan läpimärkä. Shortsit tippuivat hyppiessä päältä, tukka on iso takkumöykky ja meikeistä ei kymmeneltä illalla ollut enää tietoakaan. Mahtavaa! Paikkani ensimmäisen karsinan keskellä olisi mahdollistanut kohtuullisia kuvia keikkakamerallani, mutta olin jättänyt sen kotiin ja hyvä niin - riehuessa se olisi todennäköisesti joko hajonnut tai hävinnyt, eikä siitä siis tarvinnut nyt huolehtia. Sai pogota niin paljon kuin pohkeista lähti.

Muse tuli ja teki työnsä mallikkaasti. Välispiikkejä oli vähän (kuten oli oletettavaakin), hyperscreenit ja suuret silmäpallot ovat jo tuttua kauraa mutta ah, niin pakollisia. Setti sinänsä oli yllätyksetön. Hitaita kappaleita kuten Unintended ei kuultu ollenkaan, mutta toisaalta samalla oli jätetty pois muutamia bändin tuotannon heikoimpia vetoja (Guiding Light, Invincible). Lemppariani Stockholm Syndromea osasin odottaa, mutta yllätyksenä tullut Hysteria oli jotain parhautta. Keikka tuntui kaikesta huolimatta olevan todella lyhyt, vaikka 19 kappaletta ilmoilla kuultiinkin. Harmi, että muualla soitettua Citizen Erasedia ei Helsingissä soitettu. Interlude jameja oli paljon, joista parhaimpina House of the Rising Sun sekä Domin ja Chrisin veto sähkörumpuja hyödyntäen, nam.

Settilistasta käydään netissä vielä vääntöä, joten sitä en tähän laita. Yleisesti keskustelua on siitä, että tämä oli festivaalisetti, ei stadionsetti, kuten keikkapaikan luonne olisi vaatinut. En ole asiaan niin perehtynyt, että voisin siihen ottaa kantaa. Huippumeininkiä kesäiltana, mutta mikään ei voita sitä ensimmäistä Muse-kokemusta!

p.s. Lämppärinä ollut White Lies lunasti odotukset, tämä on nähtävä uudestaan!!

White Lies - To Lose My Life

Priorisoiminen on aina välillä vähän pyllystä. Paitsi että Flow ja Ankkarock menevät päällekkäin, ja monet tytsyt allekirjoittanut mukaan lukien joutuvat jättämään Editorsin keikan väliin (Flow menee edelle), täytyy myös viikon päästä rokkaava Helsinki Live skipata. Skunk Anansie ja White Lies toki kuuluvat myös alueen rajojen ulkopuolelle - toivokaamme siis loistavaa piknik-säätä! Kyseisen yhden päivän festarilipun budjetti on kuitenkin jo suunnattu muualle*. The Arcade Firen lippuja on vielä jonkun verran jäljellä, mutta pääasia on, että omassa kädessäni se jo kimaltelee kullan lailla. Ihanaa!

White Liesia sekä myöskin Editorsia on kyllä nähtävissä Musen kiertueella useammassakin paikassa tänä kesänä - toivottavasti jompaa kumpaa myös Suomessa! Kovin ovat nämä kaksi bändiä samankaltaisia. Soppaan voisi heittää vielä Interpolinkin. Mutta pitäydytään nyt niissä valkoisissa valheissa tämän viikonlopun soundtrackin suhteen.





* Saa sponssata!