Viikko sitten Manboy ja Kemopetrol valtasivat Seinäjoen Rytmikorjaamon, ja olimme toki Reiskan kanssa kärppinä paikalla. Olin unohtanut, miten kolkko paikka Rytmis voi olla. Vaikka porukkaa mahtuukin vähän reilummin kuin Tavastialle, on tunnelma vanhassa varikkohallissa täysin erilainen. Sinänsä vähän harmi, mutta onneksi musiikki puhuu puolestaan.
A week ago Manboy & Kemopetrol rocked at Rytmikorjaamo, Seinäjoki. I'd forgotten how cold and dismal the old depot can be. Luckily music is the thing that matters.
Suomalaisen musiikin viikko päätetään pikakatsauksella muutamaan, jotka olisivat toki ansainneet (usean muun mainitsemattoman ohella) isommankin palstatilan, mutta joille ei tällä kertaa riittänyt aikaa.
Kemopetrol
Laura Närhen äänellä sivelty poppiryhmä ihastutti debyyttilevyllään kymmenisen vuotta sitten. Sen jälkeen laatu hieman laski, tahti hidastui ja bändi hävisi kartalta. Viikko sitten julkaistiin ensimmäinen levy viiteen vuoteen. A Song & Reason on debyyttiin verrattuna (koska ne kaksi muuta ovat jääneet niin vähälle kuuntelulle) keinuvampi, unisempi, vähemmän rock ja kuulostaa todella hyvältä! Parhautta on esimerkiksi Grand Prize/Fireplace, mutta tässä sinkku videoineen.
Delay Trees
Jotenkin olin onnistunut kulkemaan sokkona liian pitkään, vaikka minun olisi pitänyt tajuta Delay Treesin hienous jo hyvin, hyvin kauan aikaa sitten. Viime vuonna tuli ulos debyyttilevy, tämänvuotinen Before I Go Go
-EP julkaistiin mp3- ja kasettimuodossa. C-kasettinostalgikkona en voi vastustaa EP'n syötävän söpöä ulkomuotoa! Eikä sisus sekään jää huomioimatta, vaan varastaa sydämen hiipien.
Veljestrio on tänä vuonna noussut kovimmat kotimaiset -listani kärkikahinoihin Stars Aligned -levyn ja eritoten alla olevan biisin myötä. Joulukuussa jokainen levy vedetään livenä neljänä peräkkäisenä iltana Tavastialla. Ja tänään bändi on musamessuilla palloilemassa, sinne mars!
Here's some music you oughta know about. Some old, some new, all worthy of listening on repeat.
Blogiani tai elämääni muuten vaan seuranneet tietävät, että kotimaisista rokkipumpuista yksi on ylitse muiden - Manboy. Helsinkiläistyneet porilaiset nousivat tietoisuuteeni ensi kerran debyyttilevy Stretch Your Religionin myötä yli kymmenen vuotta sitten ja ovat kokoajan vahvistaneet asemaansa paitsi omassa sydämessäni, myös maailmalla. Bändi on lämpännyt useampaa kansainvälistä artistia enkä ole koskaan ymmärtänyt, miten he eivät ole nykyistä suurempi nimi. Ehkä suomalaiset eivät vain tajua? Onneksi uusi levy, Prince-lämmittely sekä hieno, kunniamaininnan saanut How It Hurts -musiikkivideo ovat saaneet huomiota osakseen.
Muutamia olen saanut käännytettyä mänkkärifaneiksi (tai no, ainakin kuuntelijoiksi), ja keikoillekin löytyy yleensä seuraa. Livenä bändi on ehdottomasti parhaimmillaan, joten jos mahdollisuus sen kokemiseen tulee, kannattaa siihen tarttua tiukasti!
Kuvat keikoilta ympäri suomea useamman vuoden ajalta. Manboyn voi seuraavaksi bongata livenä näistä kohteista (osassa Kemopetrolin kanssa):
22.10.2011 Virgin Oil Co., Helsinki
03.11.2011 The Monkey, Turku
11.11.2011 Royal Night, Vaasa
12.11.2011 Rytmikorjaamo, Seinäjoki
17.11.2011 YO-talo, Tampere
Manboy is my all-time favourite Finnish band. I don't understand why they're not bigger than they are! With their music they should be international rock gods or something. I don't get it. Anyway, I've liked them for over ten years now, and they're definitely in their element on stage. Manboy has also opened up for quite big bands over the years - Placebo, Suede, Muse and recently Hurts. So here are some pics taken during the last ten years, from all over Finland!
And yes, the new album has more electro elements in it than the previous ones, but you should check all of them out anyway. And the new video for How It Hurts is absolutely worth watching, too.
Sunnuntain kunniaksi muutama musiikkivideoksi kutsuttu pätkä. Keskitytään nimenomaan niihin videoihin, ei itse biiseihin, koska ne eivät ainakaan minulla kolahda kalloon.
Valkoihoisten räppäreiden kuningas Eminem on kieltämättä taitava riimittelijä (myönnän tykänneeni aikoinani paljon esim. The Marshall Mathers LP'stä), ja Rihannan omintakeinen, artikuloimaton tyyli laulaa on helposti tunnistettavissa. Molemmilta löytyy kohtalaisen tarttuvia kappaleita lähivuosilta, mutta kumpikaan ei kuulu suosikkimusiikkini piiriin. Tämä yhteiskarkelointi nyt on melkoista huttua, mutta videossa on kuitenkin jotain positiivista - kauniin sävyinen viljapelto ja suosikkihobittini Meriadoc ;)
Jossain tv-mainoksessakin pyörivä biisi on aika peruskauraa suomenkielisen popin laarissa. Laura tunnetaan edesmenneestä Kemopetrol-kasaumasta, josta pidin paljon vuosituhannen vaihteen aikoihin. Child Is My Namen tasolle tämä ei yllä, mutta jälleen kerran videolta löytyy silmää miellyttäviä elementtejä: tummia, murrettuja sävyjä, sumua ja särinää.
En kuolemaksenikaan muista olenko tämän jo kerran aiemminkin blogiin linkittänyt, ja Samuliakin oikeastaan tuli jo yksi annos tälle viikolle, mutta ne eivät kelpaa syyksi etteikö Broken Promises pääsisi tämänpäiväiseen postaukseen silti ;) Kotimainen, Poets of the Fallin jalanjäljissä kulkeva poppoo soittaa mukavasti tummanpuhuvaa musiikkia, mutta se on hivenen liian suoraviivaista makuuni. Iso peukku kuitenkin videolle.
Näistä pienistä harha-askelista huolimatta kuluneella viikolla ovat tosiasiassa luvattoman paljon soineet mm. Anathema, The Cure sekä Joy Division. Ensimmäisestä syytän keikkaa, viimeisestä Deborah Curtisinkirjaa, keskimmäinen sopii joukkoon muuten vaan.
