Showing posts with label magenta skycode. Show all posts
Showing posts with label magenta skycode. Show all posts

17 Jul 2011

Ruisrock 2011 - SU

Enää yksi päivä, thank god! Sen jaksaa vaikka väkisin. Ainakin, jos se alkaa moikkailemalla tuttuja ja syömällä Ben & Jerry'sia, mmm. Alueella ensimmäisenä tsekkaamaan Magenta Skycode, joka Jori Sjöroosin johdatuksella loi unelmoivan tunnelman yleisön ylle. Mutta kyllä tämä(kin) bändi toimii huomattavasti paremmin Tavastian lauteilla.


Odotettu Fleet Foxes ei ihan saanut säväytettyä niin kuin olisin halunnut, vaikka bändi tuntuikin uppoutuvan musisointiin täysillä ja jälleen jotenkin ihanan ujolla tavalla. Tanssiminen oli silti taattua. Ja ehkä Elbow'n jälkeen mikään ei vain meinannut tuntua miltään... Mutta tulukeehan klubikeikalle Suomeen, kiitos!


Isobel Campbell & Mark Lanegan ovat musiikillaan minulle sikäli suhteellisen tuntemattomia, että enemmän olen kuunnellut tuon miespuolisen soolotuotantoa kuin kaksikkoa yhdessä. Mutta ei kappaleita tarvitse osata ulkoa, sillä niitä ei lauleta mukana, vaan sukelletaan syvälle musiikkiin ja kuunnellaan. Campbellin hiljainen ääni meinasi hukkua bändin joukkoon, mutta nousi sieltä onneksi ajoittain esiin enkelimäisenä. Lanegan oli yksi mörökölli, tuijottaen lähinnä nuottejaan, sanoen kerran thank you ja saattoi hän välillä peräti hymyilläkin hieman. Mutta ei herra vihaiselta tai vaivautuneelta vaikuttanut, sitä en tarkoita, vaan jotenkin ...sympaattiselta, ujoltakin. Todellisuudesta en sitten tiedä. Ja tokihan miehen käheä basso on sen verran upea, että olisin todellakin voinut kuunnella sitä loputtomiin.

Jälleen kerran mahtavat festarit, kiitän vielä!!



On the third and final day of Ruisrock we were pretty exhausted. But just one day, we can make it! Some chilling with Magenta Skycode and Fleet Foxes was nice, but nothing compared to last night's Elbow. Isobel Campbell and Mark Lanegan on the othere hand was something very beautiful that I really enjoyed listening to. Once again a huge thank you to anyone who participated in making a great festival!

10 Dec 2010

Magenta Skycode - The Simple Pleasures

Kotimainen ylpeys Magenta Skycode on kriitikoiden ylistyksestä huolimatta silti mielestäni edelleen aliarvostettu. IIIII-debyytti iski kuin nyrkki silmään, mutta täytyy häpeäkseni tunnustaa, että tänä syksynä julkaistua Reliefia on itsekin tullut kuunneltua säälittävän vähän. Keikka tosin muutti suunnan - niinkuin ne usein tekevät - ja avasi silmäni myös uusille biiseille. Tällainen musiikin ymmärtäminen on aina jotain niin mahtavaa! Needless to say, että Relief on ollut jatkuvassa soitossa ja sopii talvitunnelmointiin täysin. Vaikka unenomainen poppi tai Jori Sjöroosin Brett Andersonia muistuttava laulu eivät iskisikään, kannattaa ainakin hellyydenkipeiden ja/tai kissaihmisten katsoa The Simple Pleasures -video. Ja lausutaan se kaikki yhdessä: AWWW!





TGIF! Ihanaa viikonloppua!


p.s. Hyvää syntymäpäivää, Brian Molko! 38-vuotiaan vaihtoehtorockin jumalan kunniaksi katsokaa tämä pätkä. Kuolaa, kuolaa ja vielä vähän kuolaa.

9 Dec 2010

Magenta Skycode @ Tavastia


Jostain syystä pääsin viime viikolla näkemään Magenta Skycoden livenä vasta ensimmäistä kertaa, vaikka tykkäilyä on ollut ilmassa reilut pari vuotta. Bändin tuottaessa pääasiallisesti fiilistelymusiikkia en osannut odottaa niin menevää settiä, kuin mitä Tavastialla kuultiin. Kappaleet soljuivat ja tanssittivat, välispiikkausta oli ilahduttavan paljon ja Jori Sjöroosin tietynlainen ujous sopi tilanteeseen loistavasti. Herra on kieltämättä todella lahjakas säveltäjä, ja sen ovat toki huomanneet myös muut artistit. Yhden kappaleen aikana (joku fiksumpi/muistavampi voisi kertoa, mikä biisi oli kyseessä) PMMP'n Paula ja Mira tulivat lavalle - en tosin hoksannut missä Mira piileskeli, koska näin vain Paulan ja viulun. Tällaisina hetkinä sitä tulee mietittyä, osaisiko vielä tarttua siihen yhteen maailman vaikeimmista soittimista, saisiko siitä enää mitään ääntä ulos...

Kaiken kaikkiaan hieno ilta, ei ihan niin mahtava kuin edellinen, mutta täysin riittävä :)


Kuvat otettu tällä kertaa Olympus SP-560UZ'lla.