Silverchair - Ana's Song

Sountrack viikonlopulle: nostalgian pyörteissä australialaisrokkareiden tahdissa. Teiniangstin siivittäminä iltoina tätä tuli kuunneltua useasti. Eikä laulaja-kitaristi Daniel Johns ole yhtään pahempi, vaikka tämän ilmestyessä kymmenisen vuotta sitten olikin kirjaimellisesti anorektisen laiha. Miten joku kappale voi vieläkin saada hengen salpautumaan?

15.11. <3

Huh. Oulusta on palattu, pää muutamia asteita viisaampana sisältä ja vaaleampana päältä. Kampaajan tuolissa istuminen tosin meinasi olla kovastikin kutkuttavaa hetki aiemmin saamani tiedon vuoksi - 15.11. räjähtää jälleen Helsingin jäähallilla, ja on hyvin mahdollista, että jokin Angkor Watin keikalla kuulluista biisiversioista koetaan myös Suomessa. Itsehän olen tokikin sitä mieltä, että Placebo tulee jälleen kerran Suomeen vain sen takia, että laulaja-kitaristi Brian Molko unohti kesäkuun Provinssikeikan yhteydessä kosia minua. Sillä mitään muuta järkevää syytä toiselle keikalle saman vuoden aikana ei ole, eihän?

Meds

Tällä hetkellä en tiedä mitään kauniimpaa, kuin musiikillisen listani ykkösijalla keikkuvan yhtyeen Angkor Wat -live biisistä, joka on kuulunut lemppareihini sen ilmestymisestä lähtien reilu kolme vuotta sitten. Pakko jakaa tämä teidän kanssa. ♥

Alkuperäinen levyersio kuunneltavissa täällä. Brianilla oli tuolloin selkeästi joku hiuskompleksi, kun kaikki piti ajaa pois. Onneksi hän tuli järkiinsä ja kasvatti jälleen pitkän letin. Oh yes I'm a sucker for long hair, muahaha.

Secret Meeting

Olisihan se pitänyt arvata - jo ensimmäisinä lomapäivinä sattuu ja tapahtuu niin paljon, että asiaa riittäisi useampaankin postaukseen. Tuskin tulevat järjestyksessä, ja osanhan voin ajastaa ensi viikkoisen pohjoisen reissuni ajaksi, mutta aloitetaan nyt kuitenkin Ankkarockista.

Vantaan Korsoon tuli lähdettyä kasarihenkisissä vetimissä. Onneksi päärusetti hieman pehmensi lookia, ja erotuin rokkiäijistä edes jotenkin. Sadetta luvattiin koko sunnuntaipäiväksi, mutta me suuntasimme festareille vasta kuuden aikaan illalla, ja saimme niskaamme muutamia pisaroita menomatkalla. Paikan päällä säilyttiin täysin kuivina. Siis sateesta, hiki on eri juttu.

Tehosekoitin olisi ollut lauantaina kiva, samoin pari muuta, mutta köyhyyden ja laiskuuden vuoksi otettiin kohteeksi ainoastaan sunnuntaina rokannut The National. Settilistaan sisältyi lemppareita ja yksi uusikin biisi. Sinänsä keikka ei tunnelmaltaan vastannut viimekesäistä Ruisrockin telttakeikkaa, mutta viimeinen biisi ratkaisi kilpailun Ankkarockin hyväksi. Mr November räjäytti pankin paitsi yksinkertaisesti ihanuudellaan, myös vokalisti Matt Berningerin päätöksellä astua alas lavalta suoraan eteemme. Matt tarttui ojennettuun käteeni ja minun ja muiden fanien avustuksella nousi laulamaan loppubiisin sille korokkeelle, joita turva-aitoihin on järjestysmiesten työn helpottamiseksi laitettu. Ah ja voih!

Jälkeenpäin Matt ja Dessnerin veljekset nähtiin TV on the Radion keikalla - artistien puolella aitaa tokikin. Itse en eri tyylejä sekoittelevalle jenkkiyhtyeelle kovasti lämmennyt, joten lähdimmekin muutaman biisin jälkeen kotia kohti - välttäen viisaasti pahimmat ruuhkat.

Suomalaisilla suurilla festareilla on jokaisella täysin oma henki. Provinssirock on 'ihmisten juhla', joka yleensä toimii kaikilta osin hyvin. Lisäksi Provinssissa harvoin on huono sää. Ilosaarirockissa on oma letkeä tunnelmansa, Ruisrockin miljöö ja tarjonta ovat usein huipputasoa, mutta järjestelyt eivät niinkään. Ankkarock on aina itselle ollut se pääkaupunkiseutulaisten festari. Se, joka päättää festarikesän, ja jonka tarjonta ei yleensä vastaa omaa makuani, kuin korkeintaan parin bändin osalta. Tänä vuonna muutama muukin oli päättänyt, ettei tarjonta vastannut omaa kysyntää. Kävijämäärä kun romahti melkoisesti. Itse en myöskään pidä Ankkarockin ympäristöstä paljoakaan, enkä jossain määrin miellä sitä festariksi ollenkaan. En tosin ole ikinä Korson festareilla viettänyt kuin päivän kerrallaan, kolmesti elämäni aikana.

Vaikka festarikesä taitaa olla virallisesti ohi, on syksyllä tulossa paljon odotettu Musen keikka, sekä varmasti monia muitakin varteenotettavia ehdokkaita saapuu Suomeen. Huomiseen Madonnan konserttiin minua ei saa kirveelläkään - taidan pysytellä täällä omilla hoodeilla, niin eivät ihmisten sankat joukot häiritse menoani. Viimeistään tammikuussa voi kuitenkin taas herätä siihen piinaavaan tunteeseen, että miksi festarit eivät jo julkista esiintyjiään ;) Ja sitten voi taas kirota sitä, miten suomalaisilla järjestäjillä ei taaskaan ollut rahaa Coldplayhin tai Radioheadiin...

Muusa: Vastustus

Yksi nykypäivän kovimmista rock-bändeistä - monellakin eri mittapuulla - julkaisee viidennen studioalbuminsa kuluvana vuonna. Syyskuun 14. päivä ilmestyvää The Resistance -lättyä odotetaan ainakin täällä päässä jälleen kuin kuuta nousevaa. Tällä viikolla Muse julkaisi Twitter-sivustollaan levyn kaikkien kappaleiden nimet. Listan perusteella luvassa on ainakin Matthew'n aiemmin uhkailemaa sinfoniaa, kenties jotain elektronista, luultavasti kaikkea siltä väliltä ja hyvin todennäköisesti jotain ihan muuta.

01 Uprising
02 Resistance
03 Undisclosed Desires
04 United States of Eurasia (+ Collateral Damage)
05 Guiding Light
06 Unnatural Selection
07 MK Ultra
08 I Belong to You (+ Mon Coeur S'Ouvre A Ta Voix)
09 Exogenesis: Symphony Part I (Overture)
10 Exogenesis: Symphony Part II (Cross Pollination)
11 Exogenesis: Symphony Part III (Redemption)


Levyn ilmestymisen myötä on luvassa tietenkin myös The Resistance -kiertue, joka Euroopan osalta alkaa Suomesta 22. lokakuuta. Musen edellinen vierailu maassamme vajaat 2 vuotta sitten päättyi osaltani reilusti yli vuorokauden putkeen valvomiseen, sisältäen suuren määrän eväsruokaa jäähallin pihalla kymmenen tunnin odottelun aikana, levy-yhtiössä käynnin, aamuun asti jatkuneet jatkot hotellin sviitissä sekä tietenkin itse hikisen ja intensiivisen keikan. Mainittakoon, että levy-yhtiövierailu tai jatkot eivät suoranaisesti liittyneet itse bändiin tai ainakaan kommunikointiin heidän kanssaan.

Saapi nähdä, mitä tämänvuotinen keikka tuo tullessaan. Sitä ennen voi fiilistellä vaikka edellisen levyn loistavaa Map of the Problematiqueta tai debyytin yksinkertaisen päheää Plug in Babya. Unohtamatta Nina Simonen alunperin laulamaa Feeling Goodia, jonka basson jytke, piano sekä videon kauneus saavat minulle aina kylmiä väreitä.