15 Jan 2010

The xx - Crystalised

Oh dear, oh dear! Viikonlopun soundtrackin paikkaa ovat havitelleet niin Beirut kuin Tinted Windowskin. Ensiksi mainittu on omituinen sekoitus balkanilaisuutta, karnevaalimusiikkia ja indiepoppia, jälkimmäinen yhdistää modernia rockia, new wavea ja powerpoppia (keskittyen viimeisimpään). Tinted Windows ei ehkä ole yhtä rouhea kuin vaikkapa Sonic Youth, mutta kun tässä sivuprojektissa ovat mukana sellaisten bändien kuin the Smashing Pumpkins, Hanson, Fountains of Wayne ja Cheap Trick jäseniä, ei jälki kai voi ihan kamalaa olla? Beirut on kenties epäilyttävistä lähtökohdistaan huolimatta mahtavaa kuunneltavaa, pakko nostaa molemmat peukut ylös!

Pienestä kilpailuasemasta huolimatta voiton tällä viikolla vei The xx, joka ei kenties monelle ole yhtä uusi tuttavuus kuin minulle. Tänä vuonna ilmestynyt debyyttialbumi xx on soinut Spotifyn kautta paljon (kyllä, olen vihdoin saanut kyseisen streaming-ohjelman itselleni, luultavasti viimeisenä maailmassa), ja korviin on tarttunut kauniiden melodioiden lisäksi aimo annos raikkautta. Toivottavasti meininki pysyy jatkossa yhtä hyvänä! Crystalised ei ole lempparini levyltä, mutta koska siihen on tehty video, on se valintani tänään.





Tänään olisi kasa kivoja keikkoja - Lapko, Regina ja Rubik, mutta olen liian voimaton lähteäkseni mihinkään niistä. Jossain vaiheessahan joka aamu kuudelta heräämisen on kostauduttava... Taidan siis kaataa itselleni lasillisen punaviiniä ja laittaa leffan pyörimään. Mukavaa viikonlopun alkua!

12 Jan 2010

It Was Your Heart On The Line

Olen aivan ihastunut Mumford & Sons -bändin biisiin Little Lion Man. Näen jo itseni festareilla ulkona hieman hämärtyvässä kesäillassa, auringonsäteet pääsevät vielä lämmittämään ja vieno tuuli puhaltaa. Hiukset sekä hameenhelma hulmuavat tuulessa, kun pyörin laulaen ympäri musiikin soidessa sielun perukoille asti. Erityisesti rakastan, kuinka musiikki voimistuu voimistumistaan biisin lopussa.

10 Jan 2010

Dancer in the Dark

"You don't need eyes to see"

Lars von Trierin mestariteos, musikaalielokuva Dancer in the Dark kertoo siirtolaisnaisesta Selma Jezkovasta (Björk), joka muuttaa Amerikkaan poikansa kanssa paremman elämän toivossa. Eletään vuotta 1964 ja Selma työskentelee pitkiä päiviä tehtaalla säästäen rahaa poikansa Genen (Vladica Kostic) leikkausta varten. Selmalla on sairaus, joka ennen pitkää vie häneltä näkökyvyn kokonaan ja sama kohtalo odottaa hänen poikaansa. Leikkauksen avulla pojan näkö kuitenkin pelastuisi. Köyhä Selma asuu poikansa kanssa vuokratussa asuntovaunussa poliisi Bill Houstonin (Bill Morse) tontilla. Hiljalleen näkönsä menettävä Selma rakastaa musikaaleja ja kehittelee tehtaalla kuulemistaan äänistä päässään musikaaleja, paeten karua todellisuutta. Tehtaalla työskentelee myös Selman ystävä Kathy (Catherine Deneuve), jota Selma kutsuu Cvaldaksi sekä ujo Jeff (Peter Stormare), joka haluaisi Selman itselleen. Kun naapurin poliisi Bill syyttää Selmaa säästöjensä varastamisesta, Selman elämä muuttuu traagisella tavalla.


"In a musical nothing dreadful ever happens"

"I listen to my heart"


(kuvat googlen kuvahausta)


Björk loistaa Selman roolissa. En edes näe Björkia, näen vain Selman. Valitettavasti emme ehkä enää koskaan tule näkemään Björkia valkokankaalla. Björk on kertonut antautuneensa Selman rooliin niin totaalisesti, että ei enää pystynyt palaamaan roolistaan todellisuuteen kuvausten ja vapaa-ajan välillä. En ihmettele Björkin päätöstä olla enää ikinä näyttelemättä, sillä Selman rooli on äärettömän rankka. En ole koskaan itkenyt missään elokuvassa niin paljon kuin tässä elokuvassa. Tämä on raastavan järkyttävä elokuva, joka jokaisen tulisi kuitenkin nähdä. Elokuvan virkistävän erilaisesta musiikista vastaa tietenkin - kukas muu kuin iki-ihana Björk.


8 Jan 2010

Manic Street Preachers - This Joke Sport Severed, Patrick Wolf's Love Letter To Richey Remix

Viime toukokuussa julkaistu Manicsien yhdeksäs studioalbumi kantaa nimeä Journal For Plague Lovers. Sen lyriikat on rustannut yksinomaan bändin vuonna 1995 kadonnut kitaristi Richey Edwards. Platan biisejä on myös miksattu ahkeraan eri artistien toimesta, ja britti-ihanuus Patrick Wolf on kantanut oman kortensa kekoon. Remix koko levyn parhaasta kappaleesta toimii, ja kuulostaa paljon miksaajalta itseltään. Surullista kyllä, Richey Edwardsin kohtalosta ei ole takeita, vaikka hänet julistettiinkin kuolleeksi marraskuussa 2008. Kaunis ja jollain tavalla maaninen kappale, rakkauskirje Richeylle, toimikoon soundtrackina Richeyn muistolle. Hän olisi tänä jouluna täyttänyt 42 vuotta.



1 Jan 2010

The Clash - London Calling

The Clashia soundtrackina ihan vain siksi, että en tällä sekunnilla joudu homehtumaan Suomen kamaralla, vaan saan nauttia lempikaupunkini antimista ;) Buahaha.