30 Seconds To Mars @ Helsingin Jäähalli

Perjantaina suuntasimme Bubblen kanssa päivällä Stockmannille 30 Seconds To Marsin nimmarinjakotilaisuuteen. Saavuimme paikalle vajaa tunti ennen tilaisuuden alkua. Jono oli jo tuolloin kiemurteleva, varmaan kilometrin pituinen, ja meidän tulomme jälkeen se vain piteni koko ajan. Voitte varmaan muuten kuvitella, kuinka kuuma siellä oli! Jännittää alkoi kunnolla vasta siinä vaiheessa, kun lähestyttiin pöytää ja selvästi näki Jaredin ja Shannonin (Tomo ei ollut mukana). Aurinkolaseihin sonnustautunut Shannon signeerasi levynkanteni ensin, sanoi "moi", sitten nopeasti liukuhihnameiningillä levy Jaredin käsiin. Sitten se mies nostaa hitaasti katseensa, katsoo suoraan silmiin niillä uskomattoman kauniilla, sinisillä silmillään ja sanoo lempeästi "moi", hymyilee. Sanoin, varmasti idioottimainen hymy huulillani, "Hi". En ole kunnolla toipunut niistä silmistä vieläkään. Sana "moi" on saanut aivan uuden merkityksen. Pitääkö kiusata tuollaisilla miehillä!? Onneksi muuten mentiin paikalle ajoissa, sillä paikalle myöhemmin saapunut ystäväni kertoi, että tilaisuus oli lopetettu kesken. Kaikki halukkaat eivät siis saaneet levynkansiinsa nimmareita.

Illalla oli siis kyseisen bändin keikka Helsingin Jäähallilla. Värikoodina oli sinivalkoinen ja päälleni eksyi siis mukana olleista vaatteista se ainut sinivalkoinen yksilö. Silmiin sudittiin musta glittermeikki, yllättävää. Hallille saavuimme vasta ovien jo avauduttua. Eturivi ei ollut todellakaan tavoitteena, emmekä pitäneet kiirettä. En ottanut kameraa mukaan, koska kuvittelin, ettei sitä kuitenkaan saa viedä Jäähallille. Todella monta kameraa siellä kuitenkin yleisössä näkyi olevan, mutta narikkajonossa eräs tyttö  joutui jättämään kameransa järjestysmiehien huomaan. Järjestelyt toimivat näköjään yhtä sujuvasti kuin aina.. Ensimmäisen lämppärin, Street Drum Corpsin jo aloitettua kävelimme kentälle. Bubble totesi: " Me ollaan kotona!" Niin olimme. Bändin laulaja muistutti kaukaa erehdyttävästi True Bloodin Vampire Billia..ei mikään huono juttu. Tämän aikana tanssittiin jo kuin viimeistä päivää! Eli Street Drum Corps hoiti lämppärin hommansa hyvin. Toisena lämppärinä lavalle kiipesi Carpark North. Uusimman levyn kuunteleminen on jäänyt minulta kovin vähälle, mutta viimeisenä soitettu vanhempi biisi "Human" rokkasi aivan täysillä! 

Sitten verho laskeutui lavan eteen. Yli puolen tunnin odottelun jälkeen valot vihdoin sammuivat ja Escape alkoi huutomyrskyn saattelemana. Kun verho lopulta putosi, yltyi huuto entisestään. Keikan aikana pääsin aina vain lähemmäs ja lähemmäs ja lopuksi olin jo toisessa rivissä.

(kuvat: 0-03 bubble, 04 pinjuu's photostream)

Jared laulatti ja huudatti yleisöä paljon. Miehen ääni ei välillä aivan kestänyt, eikä mikään ihme. Pidän siitä, että artisti puhuu keikoilla yleisölle muutakin kuin sen "thank you" biisien välissä. Jared kyllä puhuikin, erittäin paljon.  The Kill-biisin aikana mies hyppäsi yleisöön ja vähintään sillä hetkellä taannuin kirkuvaksi teiniksi. Ja kyllä, pääsin kuin pääsinkin kosketusetäisyydelle.

Aivan ihana yllätys oli mieletön L490, jonka aikana vain tanssin silmät kiinni:

Ihanat yllätykset jatkuivat tämänkin jälkeen. Jaredin ääni kuului, mutta miestä ei näkynyt lavalla missään. Spottivalaistus katsomossa vihjasi, että mies oli edellisen instrumentaalin aikana hiipinyt, tai siis luultavasti juossut, yleisön keskelle katsomoon kitaran kanssa. Seurasi kolme akustista ihanuutta: Capricorn (A Brand New Name), Was It A Dream ja uusi biisi Revenge, joka oli aivan ihana!

(Jos ihastuit biisiin kuten minä, niin kuuntelepa myös tämä live, jossa on mukana jousia. Täydellistä!)

Vaikka vannon kenttäpaikan nimeen, niin tuolla hetkellä olisin halunnut olla katsomossa!

Nuo neljä biisiä olivat minulle keikan parhaimmat. Rakastan akustista kitaraa. Tuollaisia rauhallisempia hetkiä muuten tarvittiin. Muiden biisien aikana vain hypin itseni uuvuksiin saakka ja lauloin kurkku suorana. Keikan jälkeen oli arvatenkin aivan järjetön hiki ja jano. Eksyin Bubblesta jo aivan keikan alussa, mutta onneksi olimme sopineet, missä nähdään keikan jälkeen. Suunnitelmissamme oli treffata Mikaela keikalla, mutta se ei harmikseni nyt onnistunut. Oli muuten ihme, että ääneni ei keikan jälkeisenä aamuna ollut kuin raakkuvalla korpilla. Keikka oli siis ihana, onneksi ei jäänyt väliin! Settilista näytti tältä:

Escape

Night Of The Hunter

Attack

Vox Populi

From Yesterday

This Is War

100 Suns

A Beautiful Lie

L490

Revenge

Capricorn

Was It A Dream

Search And Destroy

The Kill

Closer To The Edge

Hurricane

Kings And Queens

Loppuun on aivan pakko linkittää vanha, huippuhauska Jaredin ja Shannonin haastattelu :D

Carpark North - More

Tänään ennen kuin kolmekymmentä-sekuntia-marsiin päästetään vauhtiin Helsingin jäähallilla, yleisöä viihdyttää tanskalainen elektroa ja kitaroita yhdistävä Carpark North. Ihanaa! Ei siitä sen enempää, antaa musiikin puhua puolestaan. Vaikkei bändin parhaimmistoon ehkä kuulukaan (tsekatkaa ainakin The Beasts ja Fireworks!), uusimman levyn avausraitaan on tehty sen verran makea video, että se ansaitsee pääsyn tänne.

It's Here To Claim You Now

                             
                                            ASHES dIVIDE                                    30 SECONDS TO MARS

 

                           

                                        "Denial Waits"                      vs.                     "The Kill"         

Tällä viikolla keskenään taistelevat 30 Seconds To Mars ja Ashes Divide. 30 Seconds To Mars taitaa olla lähes kaikille tuttu. Kyseessähän on siis näyttelijä Jared Leton, hänen veljensä Shannonin sekä Tom Milicevicin muodostama bändi. Ja kyllä, kyseisen bändin keikalle olen menossa huomenna, Helsingin Jäähallille. Viimekertainen Suomen keikka jäi osaltani väliin, joten tällä kerralla sama ei tule toistumaan. Ashes Divide puolestaan on A Perfect Circle -bändin kitaristina tunnetun  Billy Howerdelin oma bändi, joka näki päivänvalon muutama vuosi APC:n tauon jälkeen. Siitäkin huolimatta, että olen pian menossa 30 STM:n keikalle, niin "Denial Waits" on minun mielestäni näistä kahdesta biisistä parempi. Valinta oli tosin kovin vaikea, lauantaina saatan olla jo eri mieltä. Osaan näköjään tehdä tästä valitsemisesta itselleni hyvin vaikeaa..Taidan lopettaa kokonaan oman mielipiteeni ilmaisemisen tässä kyseisessä asiassa ja odotan kiinnostuksella, mitä mieltä te biiseistä olette.

(kuvat: googlen kuvahaku)

Florence + The Machine @ Tavastia

Tällä hetkellä odotan jo Ruisrockia, että pääsen näkemään Florence + The Machinen uudelleen! Keskiviikkoiltainen loppuunmyyty keikka Tavastialla oli mieletön! Florence oli aivan jumalainen nainen, jolla oli livenä uskomaton ääni. Tämän tosin jo tiesinkin. Florence liikehti lumoavan kauniisti paljain jaloin, välillä tanssi raivoisasti kuin riivattuna. Olin yhtä hymyä koko keikan ajan. Eturivi. Keskellä. Parasta. Toki takana oli taas niitä hieman ärsyttäviä henkilöitä, jotka tönivät ja lauloivat mukana aivan liian lujaa, välillä hieman nuotin vierestä. Se oli mukava kotona sitten huomata, että osalla keikalla kuvatuista videoista Florencen upea ääni hukkuu näiden henkilöiden mölinän alle. No, paljon kelvollista videomateriaalia keikalta kameraan kuitenkin tallentui. 

Florence laittoi yleisön myös hyppimään:

Kyllä yleisö sitten lauloikin:

Keikan paras hetki oli tämä!:

Aivan uskomatonta, lumoavaa, olin transsissa.

Ja tähän se kaikki ihanuus loppui, liian nopeasti:

Kuka lie huutaa ja kiljuu tuossa lopussa..tärykalvo halkeaa. Onneksi käytän keikoilla AINA korvatulppia. Äänelle se ei ehkä teekään sitten niin kovin hyvää. Mikään yleisöön heitetystä neljästä rumpukapulasta ei minun käsiini muuten valitettavasti osunut. Lähellä oli. Yhden settilistoista onnistuin kuitenkin itselleni saamaan. Ihana roudaripoika antoi vielä plektrankin kun kauniisti  ja tarpeeksi kauan hymyilin. Keikalla ei valitettavasti kuultu lempibiisejäni: Falling ja Swimming. Ehkä kuulen ne Ruisrockissa, jos oikein kovasti toivon. Settilista siis näytti tältä:

Howl

Kiss With A Fist

My Boy Build Coffins

Hurricane Drunk

I'm Not Calling You A Liar

Between Two Lungs

Drumming

Cosmic Love

Blinding

You've Got The Love

--------------------

Dog Days Are Over

Rabbit Heart (Raise It Up)

Seurana keikalla olivat Bubble ja yksi toinen ystävä. Päällä keikalla oli violetti mekko (Vila), uudet vedenvihreät korvakorut (H&M), tumma glittermeikki ja kukka hiuksissa.

 (kaikki kuvat bubblen ottamia)

Florence @ Tavastia

Kun Florence Welch punaisessa tukassaan ja vihreässä, läpikuultavassa mekossaan asteli Tavastian lavalle, tuntui kuin olisi tullut satumetsään. Tässä 24-vuotiaassa neitokaisessa on jotain niin herkkää ja keijukaismaista, että luulisi hänen puhaltavan taikapölyä yleisön ylle. Ja sitä hän tekikin.

Florencen äänestä tosin löytyy herkkyyden lisäksi myös vahvuutta. Paljan varpain tanssiminen kuuluu niin ikään hänen repertuaariinsa, samoin uppoutuminen lauluun täydellisesti. Vaikka kokoonpano on Florence and the Machine, taustabändi on nimenomaan vain taustalla - luo ryhdikkyyttä kokonaisuuteen, mutta ei loista itsessään kovin kauas. Joskin normaalissa rockpop-bändissä harvoin nähty harppu kyllä osui silmään positiivisella tavalla. Mutta ilman Florencea ei olisi mitään.

Howl

Kiss with a Fist

My Boy Builds Coffins

Hurricane Drunk

Ghosts

Between Two Lungs

Drumming

Cosmic Love

Blinding

You've Got the Love

----

Dog Days Are Over

Rabbit Heart (Raise It Up)

Settilistasta puuttui esimerkiksi Falling, mutta onneksi lemppareihini lukeutuva Cosmic Love kuultiin. Ensimmäinen biisi ei jostain syystä säväyttänyt (vaikutti siltä, että mikrofonin asetukset olivat päin honkia, koska vasta toisessa kappaleessa laulu alkoi kuulua sen ansaitsemalla tavalla), mutta etenkin Dog Days Are Over oli villiä menoa. Eturivi paras rivi! Jos jätetään huomioimatta ne niskassa roikkuvat, parikymmentä senttiä meitä pidemmät, hieltä haisevat ja jatkuvasti hoilottavat naikkoset. Ei keikkaa ilman häiriötekijöitä. (Keikkakuvat otettu Olympuksella eikä järkkärillä, mikä osittain selittää niiden ikävää rakeisuutta. By the way.)

Ja keikathan ovat mitä mainioin (teko)syy pukeutua johonkin muuhun, kuin perus arkirytkyihin. Pitsimekko on ihanuus Asokselta, Ravenwavesin violetit helmat lienevät Vilasta. Mikä siinä muuten on, että kaikesta huolimatta peilin kautta otetuista kuvista tulee yleensä ns. parempia? Ehkä se on se taustan sumennus. Kokovartalokuviinkin olisi sitä kiva saada, harmi vaan, että kämpässä eivät metrit riitä. Nämäkin yhteiskuvat on otettu kauimmaiselta asuinhuoneen seinältä kameran majaillessa keittiössä :D

Meikkinä ei mitään spesiaalia, mutta pakko päästä ihkuttamaan uutta huulipunaa! Tämä ei vaadi rajauksia, toisin kuin superpunainen ja peittävä L'Orealin punani. Tämä oranssiin vivahtava on Make Up Storesta, sävy Gate. Voin vain kuvitella, miten täydellinen se on päivetystä saanutta ihoa vasten. Ah.

p.s. Ei muuten ihme, että keikkakuume nousee, kun tämän viikon tapahtumien lisäksi ensi viikolla pääsen vihdoin näkemään 30 Seconds To Marsin, jonka lämppärinä sattuu vielä olemaan yksi aiemmin livenä näkemättömistä suosikeistani, Carpark North! Lauantaina sitten vielä I Was A Teenage Satan Worshipper. Miten ihmeessä pärjään monta viikkoa ilman keikkoja tämän sarjan jälkeen? Onneksi on sentään tulossa Lapkoa piakkoin (ja uusi levy keskiviikkona!). Ja toukokuiselle Rufus Wainwrightin keikallekin lippu saapui jo postissa ♥