3 Oct 2009

Crimson Sky

Eilinen Rödsögårdenin keikka Club Libertéssä oli nannaa. Akustisissa seteissä on aina oma tunnelmansa, joskin bändi toimii mielestäni ehkä paremmin sähköisenä. Ainakin vuosi sitten Los Hullabaloo private festivalilla nähty festareiden päätöskeikka oli jossain määrin parempi, jos nyt näin yleismaailmallista termiä voidaan käyttää. Eilisessä setissä kuultiin mm. sinkkuna julkaistu If It Comes From The Heart (It Must Be Good) sekä tämän hetken lemppari The River.

 
  

Kuvien taso on mitä on - en aikonut ensin ottaa kuvia ollenkaan
nähtyäni paikan surkean valaistuksen, mutta enhän minä
osannut pitää näppejäni irti siitä kapistuksesta.



Ennen Rödsöä esiintynyt Kristiina Wheeler oli illan yllättäjä.
Radiossa soineet biisit eivät ole kolahtaneet yhtään, mutta
voe tsiisus tämä nainen osaa laulaa! Livenä kuulostaa
huomattavasti paremmalta, kuin levyllä. Eilen kuultiin myös
hauskat versiot Pokerfacesta ja Womanizerista.


Kun töiden jälleen venyessä valmistautumisaika lyhenee
puoleen tarvitusta, on syytä luottaa varmoihin valintoihin
- mustiin kuteisiin ja yhtä mustaan kajaliin. Tukka saa jäädä
harakanpesäksi, who cares.

legginsit - Gina Tricot (paksut kuin mitkä, uusi rakkaus!)
trikoomekko - Panik
glitter t-paita - Seppälä
korvakorut - Marianeiti
nahkaranneke - H&M for men


Olen huomannut, että jostain syystä unohdan asukuvista aina kengät ja laukun - oleelliset osat kokonaisuutta! Oh well. Tutut ja turvalliset Askot päätyivät eilen taas jalkaan lukuisista rei'istään huolimatta (joulupukilta on jo tilattu uudet conssit, don't worry) ja kantamukset sulloin siniseen kassiin, joka tekonahkaisuudestaan ja henkkamaukkamaisuudestaan huolimatta on kestänyt älyttömän hyvin.

Kohta pitää taas rientää sporaan ja kaupungin toiselle puolelle, jossa tiedossa on leffailta ystävien kanssa. Elokuvamakumme ovat kovin erilaisia, joten päädyimme leffan suhteen kompromissiin - tuijotuksen kohteena olkoon kotimainen Blackout. Leffa-asu on yksinkertainen, mutta toimiva ja myös silmää miellyttävä. Siitä ei kuitenkaan kannata kuvaa ottaa, sillä Ravenwaves on sen jo tehnyt ;) Raidalliset villikset tosin vaihtuvat itsellä turkooseihin. Ciao!

10 comments:

  1. Hitsit ku näytän jotenkin oudolta tossa kuvassa :D

    ReplyDelete
  2. noihan on upeita noi kuvat! tykkään :)

    ReplyDelete
  3. Ihku kuva mun mielestä, semmonen rento rokkius ^^ Asukin on siis kiva! :D

    Voihan perkele. Oon alkanu sittenkin kuolaan niitä Vagabondin Missyjä :DD Sisällytä ne äkkiä johonkin asuun et voin jatkaa kuolausta x)) <3

    ReplyDelete
  4. Hienoja kuvia munkin mielestä =)

    ReplyDelete
  5. Hihii sporaan. :-D Opin tuon sanan viime viikolla jee, olen kohta helsinkiläinen! No jaa, ehken kuitenkaan, kun olen niin umpisavosta.. Trikoomekkosi näyttää tosi mukavalta, sellaiselta rakkausvaatteelta! :)

    ReplyDelete
  6. ravenwaves, aijaa :D Se on se väsymys..

    hyppysellinen, voi kiitos :)

    Maria, kiits! Ja muah, kengillä on välillä vähän sellaista taipumusta :D Katsotaan, jospa saisin sisällytettyä ne asuun tässä joku päivä..

    Fuksia, kiitos :)

    Joa, hih, joo se on yksi niistä harvoista stadin sanoista, joista tykkään :) Trikoomekko on kyllä mukavuus ja kulkenut mukana jo 10 vuotta - ensin yömekkona, nyt hyvänä alustoppina!

    ReplyDelete
  7. Kiitos kauniista sanoista :)

    -kristiina-

    ReplyDelete
  8. Kristiina, eipä mitään, ääntäsi on ilo kuunnella! Hauskaa että löysit tänne :)

    ReplyDelete
  9. Tänks!

    Sulla on täällä mielenkiintosii juttuja :)

    -k-

    ReplyDelete

Say hello, we'll appreciate it!