3 Dec 2009

Musiikillisia lahjoja

Kuvittelenko vain, vai ovatko ihmiset tänä vuonna normaalia enemmän joulumielellä? Ehkä heikko taloustilanne ajaa ihmiset muistamaan toisiaan vilpittömästi ja aineettomasti. Turha kulutus jää taka-alalle. Tai ehkä olen vain ollut niin orientoitunut muihin asioihin, että nyt kun joulu on oikeasti jo lähellä (3 viikkoa!), ehdin vihdoin ja viimein edes huomata koko asian.


Niin tai näin, Placebolla on oma adventtikalenterinsa, josta heti alkajaisiksi tupsahti uuden sinkun, Bright Lightsin, video. Sen voi siis tsekata luukusta nro yksi - mielestäni on hauskaa, että sinkkuversioon on lisätty albumilta puuttuva 'bright lights and black holes' -kohta. Jokin siinä luo mielleyhtymiä The Arkiin.

Myös Rödsögården on tehnyt joulubiisin, sille videon ja arpoo kivoja pieniä Rödsö-aiheisia juttuja faneilleen (fingers crossed!). Lisäksi biisistä on ladattavissa nuotit, mikä on mielestäni aivan huippua :)

Puhumattakaan aiemmin mainitsemastani Manboyn joulusinkusta, joka ei kyllä varsinaisesti (onneksi) kuulosta jouluiselta, mutta joka toimii silti tottakai mainiona lahjana.

Että meitä nyt lahjotaan! Ja ihania lahjoja ovatkin ♥ Mutta kyllä minulle silti kelpaisi myös joku näistä...

Uppoavatko 'aineettomat' musiikkilahjat?



New York -kuva nyysitty viime vuonna jostain päin Googlen hakua.

p.s. Jos luulet naapurisi jouluvalojen olevan järkyttävimmät ikinä, think again. Olet onnellinen, mikäli ikkunastasti ei näy tämän tai tämän kaltaista loistoa.

2 comments:

  1. Placebon kalenteri on mielestäni loistava idea. Ja Manboyn sinkulta tuskin kukaan blogimaailmassa on voinut välttyä, mutta hyvä niin. :>

    ReplyDelete
  2. poskisuudelma, totta, hyvä vaan ettei siltä voi välttyä ;)

    ReplyDelete

Say hello, we'll appreciate it!