15 Jan 2010

The xx - Crystalised

Oh dear, oh dear! Viikonlopun soundtrackin paikkaa ovat havitelleet niin Beirut kuin Tinted Windowskin. Ensiksi mainittu on omituinen sekoitus balkanilaisuutta, karnevaalimusiikkia ja indiepoppia, jälkimmäinen yhdistää modernia rockia, new wavea ja powerpoppia (keskittyen viimeisimpään). Tinted Windows ei ehkä ole yhtä rouhea kuin vaikkapa Sonic Youth, mutta kun tässä sivuprojektissa ovat mukana sellaisten bändien kuin the Smashing Pumpkins, Hanson, Fountains of Wayne ja Cheap Trick jäseniä, ei jälki kai voi ihan kamalaa olla? Beirut on kenties epäilyttävistä lähtökohdistaan huolimatta mahtavaa kuunneltavaa, pakko nostaa molemmat peukut ylös!

Pienestä kilpailuasemasta huolimatta voiton tällä viikolla vei The xx, joka ei kenties monelle ole yhtä uusi tuttavuus kuin minulle. Tänä vuonna ilmestynyt debyyttialbumi xx on soinut Spotifyn kautta paljon (kyllä, olen vihdoin saanut kyseisen streaming-ohjelman itselleni, luultavasti viimeisenä maailmassa), ja korviin on tarttunut kauniiden melodioiden lisäksi aimo annos raikkautta. Toivottavasti meininki pysyy jatkossa yhtä hyvänä! Crystalised ei ole lempparini levyltä, mutta koska siihen on tehty video, on se valintani tänään.





Tänään olisi kasa kivoja keikkoja - Lapko, Regina ja Rubik, mutta olen liian voimaton lähteäkseni mihinkään niistä. Jossain vaiheessahan joka aamu kuudelta heräämisen on kostauduttava... Taidan siis kaataa itselleni lasillisen punaviiniä ja laittaa leffan pyörimään. Mukavaa viikonlopun alkua!

2 comments:

Say hello, we'll appreciate it!